Ohjannut Philip Noyce
Australia 2002, 94 min.
Draama, Historia
Pääosissa: Everlyn Sampi, Tianna Sansbury, Laura Monaghan, Kenneth Branagh
 |
| This girl is clever. She wants to go home. |
Eletään 1930-luvun alkua Australian erämailla, joihin valkoinen virkavalta on suunnannut tiukan katseensa. Aboriginaali-yhteisöjen kontrolli on säntillistä, ja vuosisadan alusta asti noudatettu sulauttamispolitiikka oikeuttaa valtion viemään lapsia vanhemmiltaan ja sijoittamaan heidät valkoiseen perheeseen. Varastetut lapset kertoo kolmen tällaisen lapsen vaiheista: ällistyttävän tositarinasta tekee se, että kolmikko onnistui pakenemaan ja vaeltamaan takaisin kotiinsa yli 2000 kilometriä.
Varastetut lapset perustuu Doris Pilkington Garimaran samannimiseen romaaniin (1996), joka puolestaan kertoo kirjailijan äidin todellisista koettelemuksista. Elokuvan loppu korostaa, että tällaiset tapahtumat olivat aivan todellisia ja oikeutettuja peräti 1970-luvulle asti, eivätkä aborginaalien ylisukupolviset kärsimykset ole vieläkään ohi. On pöyristyttävää, että elokuvan ilmestyminen herätti tietyissä konservatiivipiireissä pahennusta siksi, että se kuvasi maan hallinnon niin julmana.
Maailmanlaajuisesti menestynyt selviytymiselokuva on taitava draama vaietusta aiheesta. Maapallon toisella puolella aboriginaalien kärsimykset eivät ole läpikotaisin tuttuja, mutta alkuperäisväestön kaltoinkohtelu on tuttua meilläkin. Tällaisia kertomuksia tarvitaan, etteivät kolkot kohtalot unohtuisi ja toistuisi. Mutta minne tarina on toistaiseksi johtanut? Australia on pyytänyt harjoittamaansa rotuerottelupolitiikkaa anteeksi vasta 2000-luvulla ja viime vuosina entisille lapsille on maksettu korvauksia elinikäisistä traumoista. Rasismin vaurioita paikataan vielä pitkään.
Varastetut lapset perustuu Doris Pilkington Garimaran samannimiseen romaaniin (1996), joka puolestaan kertoo kirjailijan äidin todellisista koettelemuksista. Elokuvan loppu korostaa, että tällaiset tapahtumat olivat aivan todellisia ja oikeutettuja peräti 1970-luvulle asti, eivätkä aborginaalien ylisukupolviset kärsimykset ole vieläkään ohi. On pöyristyttävää, että elokuvan ilmestyminen herätti tietyissä konservatiivipiireissä pahennusta siksi, että se kuvasi maan hallinnon niin julmana.
Maailmanlaajuisesti menestynyt selviytymiselokuva on taitava draama vaietusta aiheesta. Maapallon toisella puolella aboriginaalien kärsimykset eivät ole läpikotaisin tuttuja, mutta alkuperäisväestön kaltoinkohtelu on tuttua meilläkin. Tällaisia kertomuksia tarvitaan, etteivät kolkot kohtalot unohtuisi ja toistuisi. Mutta minne tarina on toistaiseksi johtanut? Australia on pyytänyt harjoittamaansa rotuerottelupolitiikkaa anteeksi vasta 2000-luvulla ja viime vuosina entisille lapsille on maksettu korvauksia elinikäisistä traumoista. Rasismin vaurioita paikataan vielä pitkään.
Pisteytys: 8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti