tiistai 20. elokuuta 2024

A Star is Born (2018)

Ohjannut Bradley Cooper
USA 2018, 136 min.
Romantiikka, Draama
Pääosissa: Lady Gaga, Bradley Cooper
 
Can I touch your nose?
 
Keski-ikäinen country-muusikko Jackson Maine (Cooper) ryyppää itseään hengiltä ja hoitelee stadionkeikkoja ponnettomalla rutiinilla. Kun Jackson sattumalta tapaa Allyn (Gaga), lupaavan nuoren laulajan, hän löytää uutta elinvoimaa. Mutta kun Allyn valovoimainen tähti syttyy, Jacksonin valokeila himmenee ja viina vie miestä kohti lopullista tuhoa.

A Star is Born on nykyaikainen päivitys vanhaan tarinaan, joka on filmatisoitu jo kolme kertaa aiemminkin, ja tarina-aihiota on toki mukailtu monissa muissakin elokuvissa. Kaksi ensimmäistä elokuvaa (Tapahtuipa Hollywoodissa, 1937 ja Tähti on synttynyt, 1954) sijoittuvat elokuvamaailmaan. Tähti on syttynyt (1976) siirsi tarinan musiikkipiireihin. Menestyksen tavoittelun sijaan tämän elokuvan keskeisiä teemoja ovat pääparin romanssi, Jacksonin alkoholismi ja Allyn epävarmuus omasta ulkonäöstään. A Star is Born ei silti sisällöllisesti tuo mitään uutta tuttuun tarinaan.

Kovia lipputuloja ja positiivisia arvioita kerännyt elokuva menestyi ilmestyessään näyttävästi. Huolellisesti tehdastuotettu musiikki edustaa monin tavoin 2010-luvun tyyliä, minkä vuoksi ei olekaan ihme, että filmi pokasi Shallow-hitistään muun muassa Grammyn ja parhaan laulun Oscarin. Vaikka Lady Gaga ja Bradley Cooper löytävät laulaessaan keskinäisen kemian, romanssikuvaus on heppoista ja aavistuksen kliseistä. Siten A Star is Born ei vedä vertoja kahdelle ensimmäiselle esikuvalleen (1937, 1954), mutta kyllä tämän mieluummin katselee kuin 1970-luvun laimean lemmiskelyn.

Pisteytys: 5/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti