sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

The Pillow Book (1996)

Ohjannut Peter Greenaway
Iso-Britannia, Alankomaat, Ranska & Luxemburg 1996, 126 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Vivian Wu, Ewan McGregor, Yoshi Oida

Use my body like the pages of a book.

Peter Greenawayn eroottinen draama sijoittuu Japaniin, vaikka onkin täysin eurooppalaista tuotantoa. Elokuva perustuu hovinaisena toimineen Sei Shōnagonin (n. 966─1017) Tyynynaluskirjaan (1002), jossa kirjoittaja kuvaa aikansa hovielämää. Elokuvan päähenkilö Nagiko (Wu) on saanut nimensä Shōnagonin todellisen nimen mukaan ja hänen koko elämänsä kietoutuu Tyynynaluskirjan ympärille.
 
Kirjallisuus tunkeutuu elokuvassa kaikkialle. Tarina jaetaan lukuihin ja tekstit muuttuvat lihallisiksi erotiikan välineiksi. Nagikon intohimoksi muodostuu kirjoituskankaana toimiminen ja toisaalta myös miesten käyttäminen kirjoituspaperina. Parhaimman tyydytyksen hän lopulta saa brittiläisen kirjailijanalun Jeromen (McGregor) siveltimenjäljestä. Itäinen perinne kohtaa lännen rakkaudessa ja taiteessa. Romanssista kuitenkin muodostuu vaikea ja menneisyyden traumat paljastuvat.

The Pillow Book on visuaalisesti erikoisesti toteutettu elokuva. Kuva hyödyntää kiinnostavasti eri tasoja ja päällekkäisyyttä, ja estetiikka henkii aikansa mediakuvastoa. Sinänsä harmi, ettei varsinkaan tarina aivan nouse lentoon, vaikka sen lähtökohta onkin mielenkiintoinen. 1001-listalta elokuva on saanut syystäkin kyytiä jo vuonna 2005, mutta omaperäisten ideoidensa vuoksi filmi on silti katsomisen väärti varsinkin elokuvaestetiikasta kiinnostuneille.

Pisteytys: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti