tiistai 5. huhtikuuta 2022

Clueless (1995)

Ohjannut Amy Heckerling
USA 1995, 97 min.
Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Alicia Silverstone, Brittany Murphy, Paul Rudd
 
I was just totally clueless!
 
Muotia rakastava Cher Horowitz (Silverstone) on koulunsa suosituin tyttö. Beverly Hillsissä isänsä hulppeassa talossa elelevä Cher omistautuu ulkonäkönsä ohella mielellään itseään vähäosaisempien auttamiseen: merkittäväksi projektiksi nousee uuden oppilaan Tain (Murphy) stailaaminen uuteen uskoon. Lemmenjuonet ja muodonmuutokset karkaavat lopulta taitavan Cherin käsistä, sillä rakkaus ei tottele sääntöjä ja järjen ääntä.

Amy Heckerlingin ohjaama ja käsikirjoittama teinielokuva pohjautuu löyhästi Jane Austenin Emma-romaaniin (1815). Päähenkilö on samanlainen hemmoteltu hepsankeikka kuin Emma, joka omistaa elämänsä muiden asioiden "hyväntahtoiselle" järjestelylle. Vaikka Clueless on alkuasetelmaltaan pinnallisen oloinen, tarinassa ja päähenkilössä on lämpöä. Stereotyyppisiä hahmoja parodisoidaan niin ikään lempeän hauskalla otteella, ketään kiusaamatta. Lopputuloksen aavistaa jo alussa, mutta hattarankevyt hömppä ei kaipaakaan taakakseen liian monimutkaista juonikuviota.

Clueless nousi ilmestyessään yllättävänkin suureen suosioon ja elokuva sai monet kriitikot puolelleen. Kepeän hauska elokuva on tunnelmaltaan samankaltainen kuin Heckerlingin esikoiselokuva, high school -komedia Kuumat kinkut (1982). Kummankin elokuvan käsikirjoitukseen on ammennettu inspiraatiota todellisten teinien koulupäiviä seuraamalla. Kenties juuri sen ansiosta nuorison puheet ja teot ovat tunnistettavia mutta humoristisesti kärjistettyjä. Tämän elokuvan tapauksessa erityishuomio kiinnittyi teinien räiskyviin asuvalintoihin, ja Clueless onnistui osaltaan vaikuttamaan tuleviin muotitrendeihin. Teiniklassikoksi muodostunut elokuva on sittemmin saanut jatkokseen yhden tv-sarjan (1996─1999) ja tiettävästi toinenkin on kehitteillä.

Pisteytys: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti