tiistai 14. tammikuuta 2020

La planète sauvage - Villi planeetta (1973)

Ohjannut René Laloux
Ranska & Tsekkoslovakia 1973, 72 min.
Animaatio, Fantasia
Pääosissa: Jennifer Drake, Jean Valmont

Draag & Om
Villi planeetta (engl. Fantastic Planet) sijoittuu mielikuvitukselliselle Ygam-planeetalle. Oudossa maailmassa elää ihmisen kaltaisia om-olentoja, joiden elintila kuitenkin on uhattuna valtavien draagien vuoksi. Draagit ovat meditointia harjoittavia viisaita humanoideja, jotka pitävät omeja lemmikkeinään. Pienet omien yhdyskunnat kuitenkin yrittävät taistella elintilansa puolesta ─ ovatko draagit kuitenkaan kykeneväisiä huomaamaan heikompiensa todelliset tarpeet?

Tunnelmaltaan omalaatuinen animaatio esittelee kauniin fantasiamaailman, joka tosin on monella tavalla aika pelottavakin. Tarina käsittelee mitä selvimmin valtaa, ja aikanaan sen tulkittiin kuvaavan osuvasti varsinkin Tsekkoslovakian miehitystä (1968) ja sen jälkeisiä vuosia. Muitakin tulkintoja on toki helppo löytää ihmisoikeuksia ja rasismia myöten, ja niinpä elokuvan teema tuntuu lopulta kovin ajattomalta. Villi planeetta taitaa myös kertoa suorasukaisen osuvasti eläinsuhteestamme: ihminen ei olekaan luomakunnan kruunu.

Cannesissa menestynyt Villi planeetta tuo tyyliltään mieleen avantgarde-animaation Heaven and Earth Magic (1962) ja Beatles-hassuttelu Keltainen sukellusvene (1968) lipuu sekin mieleen. Tässä elokuvassa on kuitenkin enemmän selväjärkisyyttä kuin ensiksi mainitussa teoksessa ja toisaalta syvällisempi sielu kuin Beatles-höpöttelyssä. Sitä paitsi eriskummallisen Ygam-planeetan tunnelma jää kiehtovana ja piinallisena pyörimään mielen filmikeloilla kuin draagien maaginen meditaatio. Kuinka oma yhteiskuntamme kohtelee heikompiaan? Ketkä ovat draageja, ketkä omeja?
 
Pisteytys:
8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti