Neuvostoliitto 1972, 167 min.
Draama, Scifi, Mysteeri
Pääosissa: Donatas Banionis, Natalya Bondarchuk, Jüri Järvet
 |
| To ask is always the desire to know. |
Solaris on salaperäinen planeetta, jonka mysteerit saavat läheisen avaruusaseman tutkijat kokemaan outoja illuusioita. Planeetan meri hallitsee mieliä, luo näkyjä ja tekee haaveita todeksi. Psykologi Kris Kelvin (Banionis) saapuu avaruusasemalle tukemaan häkeltynyttä miehistöä, mutta hukkuu itsekin Solariksen arvoitusten valtamereen ja kohtaa uudelleen kuolleen vaimonsa (Bondarchuck). Solaris perustuu puolalaisen Stanislaw Lemin samannimiseen romaaniin (1961), josta on sittemmin tehty myös Hollywood-filmatisointi vuonna 2002.
Epätodellisen ja todellisen rajat sekoittava elokuva saa herkästi pään pyörälle ja filosofisten teemojen joukosta keskeisimmäksi tuntuukin kohoavan ihmisen sisäinen maailma. Solaris myös kysyy, jäämmekö yksilöinä ja yhteisöinä oman onnemme nojaan, kun teknologia vieraannuttaa meidät toisistamme? Luonto ja urbaani kuvataan teoksessa useasti vastinpareina. Solarista on tietenkin verrattu paljon Stanley Kubrickin pohdiskelevaan avaruusteokseen 2001: Avaruusseikkailu (1968), vaikka Andrei Tarkovski inhosikin Kubrickin teknologiaa ylistävää teosta.
Solaris menestyi hyvin ja on yhä Tarkovskin arvostetuimpia luomuksia. Itse jäin ehkä liikaa vertaamaan elokuvaa Tarkovskin mestariteokseen Andrei Rubleviin (1969). Filmeissä on samaa pohdiskelevuutta ja tunnelmaa, vaikka miljöö ei voisi olla erilaisempi. Ainoastaan Solariksessa muutamaan otteeseen nähtävä Pieter Bruegel vanhemman taulu (Metsästäjiä talvimaisemassa, 1565) muistuttaa menneestä ja jo kadonneesta maailmasta, jonne Andrei Rublev puolestaan sijoittuu. Solaris on niin syvämietteinen elokuva, että sen sulattelu taitaa viedä aikansa. Tuskinpa teos kenellekään avaa salojaan vielä ensikatselulla: mystisen kokemuksen pariin täytyy joskus palata uudelleen.
Pisteytys:
8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti