Rosso (1985)

Ohjannut Mika Kaurismäki 

Suomi 1985, 76 min.

Rikos, Draama 

Pääosissa: Kari Väänänen, Martti Syrjä

 

Sono un italiano, olen suomalainen.

Giancarlo Rosso (Väänänen) on saanut tarpeekseen rikollisesta elämästään Italian auringon alla, sillä hänen rakastamansa nainen on kadonnut kauas Suomeen. Rosso ottaa auton alleen ja lähtee kohti Pohjolaa, jossa hän vaeltaa eksyksissä. Avukseen Rosso saa Martin (Syrjä), joka auttaa onnetonta italialaista löytämään rakastettunsa. Matkan varrella aseet laulavat ja kuilu syvenee.

Mika Kaurismäen tie-elokuvaa sävyttää musta huumori. Linssin alla ovat ainakin maskuliinisuus ja suomalaisuus, joita tutkitaan lähettämällä italiaano-mafioso Pohjanmaan tulviville lakeuksille. Tyyli ja miljöö tuovat mieleen muutamaa vuotta vanhemman elokuvan Arvottomat (1982), joka on koruttomassa nuhjuisuudessaan kenties Kaurismäen paras elokuva. Rosso ei ole tunnelmassaan yhtä täyteläinen, mutta silti kiehtova ja kekseliäs rikosdraama 1980-luvun Suomesta.

 

Rosson suomalais-italialainen sävy on oivaltava ja oman hupinsa siihen lisää tieto siitä, että idea syntyi suomalaisessa italialaisessa ravintolassa Rossossa. Tietysti! Elokuvan maine ja arvostus on kasvanut vuosien saatossa, vaikka kyllä filmi jo aikanaan keräsi roimasti kehuja ja ihan kohtalaisesti katsojiakin. Hienoista kritiikkiä, jo aikanaan, sai elokuvan ohut naiskuva. Sitä ei käy kiistäminen, sillä naishahmot ovat väsyttävän tuttuun tapaan vain miesten halujen ja vaatimusten kohteita, vailla omaa toimijuutta. Elokuvaa katsoessani tosin tulkitsin sitä ironiana, mutta olikohan tulkintani liian moderni? Ehkäpä nykypäivän Rossossa päähenkilön rakas Marja saisi uudenlaisen roolin.

 

Pisteytys: 8/10

Good Night, and Good Luck (2005)

Ohjannut George Clooney

Iso-Britannia, Ranska, Japani & USA 2005, 93 min. 

Draama, Historia, Biografia

Pääosissa: David Strathairn, Patricia Clarkson, Robert Downey Jr., George Clooney

 

I could use a scotch.

 

Senaattori Joe McCarthy nousi 1950-luvulla Yhdysvaltain kommunistivainojen nokkamieheksi. Kommunismihysterian vuoksi moni menetti työnsä, ystävänsä ja enemmänkin, usein syyttä suotta. Yksi avoimesti McCarthya ja mccarthyismia vastustanut julkisuuden henkilö oli uutistoimittaja Edward R. Murrow (Strathairn), joka ryhtyi ruotimaan perusteettomia kommunistivainoja ajankohtaisohjelmassaan. Uutisstudioihin ja takahuoneisiin keskittyvä historiaelokuva tutkii merkittävää käännettä televisiojournalismin historiassa ja samalla kommentoi ilmaisunvapautta.

 

George Clooneyn toinen ohjaustyö on ulkoasultaan tyylikäs kuin klassinen puku ja vanha jazz. Rytmissä ja näkökulmassa ei ole mitään vikaa, mutta elokuva on silti auttamattoman kuivakka. Studioilma alkaa nopeasti tuntumaan unettavan raskaalta. Kannattaa silti kärvistellä, koska aihe on todella kiinnostava ja tuntuu edelleen suorastaan pelottavan ajankohtaiselta. Hätäisesti sohitut kommunistivainot osuivat harvoin maaliinsa ja nykypäivänäkin mediaa ja viihdettä uhkaavat vallanpitäjien sensuurihalut. Yhdysvalloissa liukastellaan jo todella kaltevalla pinnalla.

 

Good Night, and Good Luck oli arvostelumenestys, jonka tyyliä ja aihepiirin merkittävyyttä kiiteltiin. Elokuva sai muun muassa kuusi Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva) ja Venetsiassa sille myönnettiin parhaan elokuvan FIPRESCI-palkinto. Maine on kantanut ja ajankohtaisuus säilynyt: George Clooneyn ja Grant Heslovin käsikirjoitukseen pohjautuva Broadway-versio sai ensi-iltansa maaliskuussa 2025. Aiheen päivänpolttavuudesta kannattaakin pitää ääntä.

 

Pisteytys: 6/10

Leaving Las Vegas (1995)

Ohjannut Mike Figgis

USA 1995, 111 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Nicolas Cage, Elisabeth Shue, Julian Sands

 

We both know that I'm a drunk.

 

Alkoholisoitunut elokuvakäsikirjoittaja Ben Sanders (Cage) päättää ryypätä itsensä hengiltä. Perhe ja työpaikka ovat jo menneet, eikä jäljellä ole muuta kuin iso kasa tuohta. Paksut seteliniput lompakossaan Sanders kaahaa kohti Las Vegasia, jossa hän tapaa elämän kolhiman prostituoidun, Seran (Shue). Kaksikko löytää yhteyden ja rakkauden, jossa kumpikaan ei tuomitse toista. Vääjäämätön luisu kohti tuhoa ei kuitenkaan pysähdy edes suuren rakkauden edessä.

 

Surumielinen addiktiodraama perustuu John O'Brienin samannimiseen romaaniin (1990). Tarinan inspiraationa on kirjailijan oma alkoholismi, joka lopulta johti itsemurhaan: elokuvan teko oli juuri aloitettu, kun suruviesti saavutti filmiryhmän. Alkoholismin, menetyksen ja yksinäisyyden painolasti tuntuu todelliselta, vaikka rakkaustarinan myötä suru saa Hollywood-hopeareunuksensa. Elokuva ei toimisi ilman sitä, mutta romanssi voisi olla erilainen. Eritoten sentimentaalinen loppu pilaa pakahduttavan syöksykierteen. Näyttelijät antavat silti kaikkensa ja kannattelevat tarinaa heikoillakin hetkillä. Varsinkin Nicolas Cage paneutui rooliinsa antaumuksella, maksaansa säästelemättä.

 

Leaving Las Vegas on, heikkouksineenkin, piinavan raadollinen kuvaus elämän aallonpohjilta. Alkoholia ja ryyppyreissuja ei glorifioida missään vaiheessa, eikä elokuvaa katsellessaan todellakaan tee mieli kulauttaa viskipaukkua. Vaikka elokuvan synkkä tarina ei innostanut Hollywood-studioita ja rahoituksen saanti oli tiukassa, valmistuneen elokuvan vastaanotto oli lopulta erittäin positiivinen. Nicolas Cage voitti taitavasta viinanhuuruisesta roolistaan Oscarin, joka ainakin toistaiseksi on jäänyt Cagen ainoaksi akatemiapystiksi.

 

Pisteytys: 7/10

Schaste - Onni (1935)

Ohjannut Aleksandr Medvedkin

Neuvostoliitto 1935, 95 min.

Mykkäelokuva, Komedia 

Pääosissa: Pjotr Zinovjev, Jelene Jegorova

 

Here is happiness!

 

Köyhä ja kurja talonpoika Hmyr (Zinovjev) tavoittelee onnea ─ eli rahaa, vaurautta ja leveää elämää! Kun Hmyr sattumalta saa hyppysiinsä paksun tukon rahaa, seuraavat onnettomuudet toisiaan. Mitä iloa on hevosen hankkimisesta, jos kaakki on niin ahne, että hotkii jopa talonpojan kattoheinät? Loputkin rahat katoavat verottajien taskuun ja pian on kuin rikastumista ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Vai voisiko jossain kuitenkin odottaa uusi oikotie onneen?

Onni (engl. Happiness) on Aleksandr Medvedkinin (1900─1989) tunnetuin teos, mutta silti verrattain tuntematon. Hieman unohdettu neuvostoklassikko toki saikin aikoinaan pölyttyä rauhassa, sillä Stalinin aikana filmi oli kielletty kolhoosien rienaajana. Tuskinpa Medvedkin kuitenkaan halusi yksinomaan parjata (sinänsä ongelmalliseksi osoittautunutta) kollektiivijärjestelmää, mutta Stalinin oikut tiedetään. Pikemminkin rahantavoittelu ja vaurauden tuomasta onnesta haaveilu tuntuvat universaaleilta teemoilta, edelleen ymmärrettäviltä ja komedia-arvonsa ajattomasti säilyttäneiltä.

 

Omalaatuinen ja silti kansantajuinen Onni ansaitsisi edelleen näkyvyyttä, sillä huumori on herkullisen mustanpuhuvaa. Kansanomaisesta kerrontaperinteestä ammentava satiiri lyö ällikällä, eikä vastaavaa tapausta tule mieleen. Kerronnassa on jopa hiven surrealismia ja ylipäätään roimasti vapaata kokeilunhalua. Neuvostoliiton viimeinen mykkäelokuva kestäisi aika montakin katselukertaa, jotka varmasti veisivät Hmyr-paran toikkarointia uusiin ulottuvuuksiin.

Pisteytys: 7/10

Lokakuun elokuvat 2025

Nosferatu
Ohjannut Robert Eggers 

USA 2024, 132 min 

Kauhu

Pääosissa: Lily-Rose Depp, Nicholas Hoult, Bill Skarsgård

 

 

 

 

Vampyyriklassikon (Nosferatu, 1922 ja Nosferatu, 1979) uljas uusintaversio on esteettinen ilo. Kameratyöskentely, eli eritoten rajaukset ja suunnannäytöt, rakentavat hyytävää tunnelmaa. Harmi, että itse kreivi Orlok (Skarsgård) jää tylsän ontoksi mörisijäksi ja varjoista katoaa paras terä. Tarinan teema on vampyyritarinoille tyypillisesti (naisen) seksuaalisuuden syntiinlankeemus: ihan ajanmukaista tulkintaa tutusta aiheesta, mutta voisi olla vielä terävämpääkin. Hyvä silti näinkin ─ jospa Robert Eggersin laatutuotanto jatkuu taas hyvällä sykkeellä The Northmanin (2022) notkahduksen jälkeen.

Pisteytys: 7/10

Asteroid City
Ohjannut Wes Anderson

USA 2023, 105 min.

Scifi, Draama, Komedia 

Pääosissa: Jason Schwartzman, Jake Ryan, Scarlett Johansson

 

 

 

Joukko nuoria tähtitieteilijöitä kokoontuu Asteroid Cityn kulissikaupunkiin. Värikäs 1950-luvun pastissi on taattua Wes Andersonia, mutta kaukana ohjaajan parhaista töistä. Toisiinsa limittyvien tarinatasojen ja piiruntarkan estetiikan rakentelu on sinänsä viehättävää, mutta huolella pystytettyjen kulissien takaa ei paljastu lopulta oikein mitään mieleenjäävää.

Pisteytys: 6/10
 

Late Night with the Devil
Ohjannut Cameron Cairnes & Colin Cairnes

Australia, Arabiemiraatit & USA 2023, 93 min. 

Kauhu, Komedia

Pääosissa: David Dastmalchian, Laura Gordon, Ingrid Torelli

 

 

 

Talk shown Halloween-spesiaali lähtee yliluonnolliselle laukalle, kun lavalle tuodaan riivattu lapsi. Piru on irti! Hauska idea, mutta toteutus voisi olla hiotumpi: joko selvästi koomisempi tai karmeampi. Nyt jäädään keikkumaan puoliväliin. Tällaisenaankin myöhäisillan indie kelpaa viihteeksi, mutta yhdestä jutusta täytyy silti nalkuttaa ja vähentää pisteitä. Tv-ohjelma on muuten mainion 1970-lukulainen, mutta muutamat välikuvat pistävät silmään. Katsomisen jälkeen selvisi, että ne ovat tekoälytuotoksia. Masentava ratkaisu, joka jättää muuten kelvosta elokuvasta tuhnuisen jälkimaun.

Pisteytys: 6/10

Anna and the Apocalypse
Ohjannut John McPhail

Iso-Britannia 2017, 93 min. 

Musikaali, Kauhu, Komedia 

Pääosissa: Ella Hunt, Malcolm Cumming

 

 

 

 

Jos haluaa samaan aikaan viettää joulua ja halloweenia, elokuvailtaan sopii joulukauhumusikaali. Kevyt teinikomedia muuttuu aika synkäksi ja veriseksi, mutta ontuvia vitsejä ja keskinkertaisia lauluja riittää loppuun asti. Kivuton mutta innoton katseluelämys. Todettakoon silti, että olen pahemman lajin musikaalikranttu: moni on tykännyt apokalypsi-Annan vinksahtaneesta tunnelmasta ja musiikeista minua enemmän, vaikka lajinsa klassikoksi filmi tuskin kuunaan nouseekaan.

Pisteytys: 4/10

Micmacs à tire-larigot - Micmacs
Ohjannut Jean-Pierre Jeunet 

Ranska 2009, 105 min. 

Komedia, Rikos

Pääosissa: Dany Boon, Marie-Julie Baup, Dominique Pinon

 

 

 

 

Elämän kolhima romujengi päättää kostaa eräälle asetehtailijalle. Luvassa on läjäpäin kepposia, joiden ideat poimitaan elokuvaklassikoista. Elokuvaklassikoiden faneille riittää monenlaista bongattavaa: viittaus tulee esimerkiksi Jean-Pierre Jeunetin aiempaan teokseen Delicatessen (1991), jonka tunnelmassa on aimo annos samaa kummallisuutta kuin tässäkin filmissä. Hauskoja yksittäisiä hetkiä ja yhteiskunnallista kulmaa, mutta kokonaisuus jää silti vähän valjuksi.

Pisteytys: 6/10

Kauhukuu VIII: kauhuvuosi 2025

You keep dancing with the devil...

Kauhukuu 2025 tulee päätökseensä kahden uuden ensi-illan voimin. Kattauksessa on yksi odotettu kesähitti ja sen seurana ehkäpä lajityyppinsä vuoden parhaat arviot saanut genreleikittely. Kuten edellisessä kauhukuu-tekstissä todettiin, kauhugenrellä menee lujaa. Päivän filmien ohella menestystä ovat niittäneet kauhupelifilmatisointi Exit 8 (2025) ja muodikas bodyhorror The Ugly Stepsisters (2025). Eikä tässä vielä kaikki: Guillermo del Toron pian ensi-iltansa saava Frankenstein (2025) lienee vähintäänkin yleisöhitti.

Tämä vuosi oli samalla yhden aikakauden loppu, kun suuria lipputuloja tahkonut Conjuring-sarja sai eräänlaisen päätösosansa (The Conjuring: Last Rites, 2025). Sarja alkoi mehevällä Kirottu-elokuvalla (2013), jota Kirottu 2 (2016) ja Kirottu 3 (2021) jatkoivat latteammin. Masentavia spinoff-filmejäkin on tullut muutama (esim. Annabelle, 2014). Mutta tuskinpa kirottua universumia ollaan kokonaan kuopattu: lienee vain ajan kysymys, milloin nukkevitriinin ovi taas raottuu. Myös kauhukuun aika tulee toivottavasti jälleen vuoden päästä uusine varjoineen ja hirviöineen!

 

28 Years Later - 28 vuotta myöhemmin
Ohjannut Danny Boyle 

Iso-Britannia, Kanada & USA 2025, 115 min. 

Kauhu, Scifi, Trilleri

Pääosissa: Alfie Williams, Aaron Taylor-Johnson, Jodie Comer

 

 

 

Danny Boylen zombielokuva 28 päivää myöhemmin (2002) esitteli viruksen valtaaman Iso-Britannian. Sittemmin tarina jatkui keskinkertaisessa osassa 28 viikkoa myöhemmin (2007) ja nyt tuhoisasta pandemiasta on kulunut miltei kolme vuosikymmentä: muu maailma sai viruksen eristettyä entiseen saarivaltioon, joka on vartioitua karanteenialuetta. Kukaan ei poistu eikä saavu, mutta selviytyjien yhteisöt ovat tottuneet elämään raivovirusta levittävien tappajien keskuudessa.

28 vuotta myöhemmin käsittelee menetystä ja kuolemaa, memento moria. Tarinassa riittää jännitystä, mutta elokuva ei ole pelkkää kieli vyön alla juoksemista: traagisuudelle ja surulle pyritään tekemään tilaa. Rakenne kuitenkin hieman kärsii siitä, että tarinaa paisutellaan taas uudeksi trilogiaksi. Elokuvan alku ja loppu viittaavat tekeillä olevaan jatko-osaan, kolmattakin jo suunnitellaan. Ärsyttää, ettei yhdessä elokuvassa ole omanlaistaan rakennetta tai näkökulmanmuutosta vallitseviin oloihin. Hyytävän tunnelmallisessa postapokalypsissa olisi rahkeita parempaankin, vaikka tällaisenaankin se toimii.

Pisteytys: 7/10

 

Sinners
Ohjannut Ryan Coogler

USA, Australia & Kanada 2025, 137 min.

Kauhu, Toiminta, Draama

Pääosissa: Michael B. Jordan, Miles Caton, Andrene Ward

 

 

 

 

Kaksosveljekset Elijah ja Elias Moore (Jordan) palaavat rikollisilta teiltään kotiin syvään etelään. Eletään pula-ajan ja kieltolain vuosia, mutta siitä huolimatta Mooren veljekset päättävät luoda ympärilleen syntisiä iloja ja perustaa kapakan. Nuori serkkupoika Sammie (Caton) pääsee juottolaan soittamaan paholaisen bluesia ja juuri hän saa lopulta todistaa, kuinka pahuus eräänä yönä ottaa kapakan valtaansa. Siihen syynä on valkoisten kulkijoiden mukanaan tuoma kauhu.

 

Sinners on villi genresekoitus, jossa lajityyppiä vaihdetaan kuin dj biisiä. Tavallaan elokuvan yliluonnolliset kauhuelementit ovat vähän pöljiä, mutta sekin sopii camp-vivahteisen elokuvan itsetietoiseen liioitteluun. Kokeilunhalu ei silti missään vaiheessa karkaa käsistä. Elokuvassa yhdistyvät lajityypit ja eri aikakaudet, mutta musta kulttuuriperintö toimii niiden liimana. Taustalla häilyy orjuuden historia, rasismin todellisuus ja se, miten eritoten mustaa musiikkia on omaksuttu osaksi yhdysvaltalaista kulttuuria ─ alkujuuret unohtaen. Syntisen kapakan illanvietossa on ilo viihtyä, nauttia estetiikasta, musiikeista ja yllättävistä käänteistä.

Pisteytys: 8/10

Kauhukuu VII: kauhuvuosi 2024

The balance must be respected.

 

Vuosi 2024 oli iloista aikaa kauhugenrelle. Kauhuelokuvia kehuttiin ja monet saivat arvostettuja palkintoehdokkuuksia: esimerkiksi Oscar-gaalassa ehdolla olivat The Substance (2024) ja Nosferatu (2024), ensiksi mainittu kilpaili jopa Kultaisesta palmusta. Ja onpa tälle vuosikymmenelle mahtunut jo yksi ehtaa bodyhorroria edustava Kultaisen palmun voittajakin, Julia Ducornaun Titane (2021).

Päivän kauhukavalkadiin on katettu kolme viimevuotista hittikauhua, joissa on mukana kaksi onnistumista ja yksi lässähdys. Viime vuoden kauhukuussa tunnelmoitiin aika heikkojen viritelmien äärellä. Hittisarjan jatkis Ghostbusters: Frozen Empire (2024) ja ranskalainen haihurvittelu Seinen syvyyksissä (2024) olivat kyllä lipputuloissa mitaten menestyneitä mutta toteutuksina turhanpäiväisiä. Ikimuistoisempia kauhufilmejä viime vuodelta ovat esimerkiksi klassikoiden onnistuneet uudelleenlämmittelyt Nosferatu (2024) ja Beetlejuice Beetlejuice (2024). Viimevuotisista filmeistä lempeään Halloween-tunnelmaan katsottavaksi voisi sopia megahitti Wicked (2024).

Alien: Romulus
Ohjannut Fede Alvarez

Iso-Britannia, USA, Unkari ym. 2024, 119 min.

Scifi, Kauhu, Trilleri 

Pääosissa: Cailee Spaeny, David Jonsson, Archie Renaux

 

 

 

 

Joukko kaivossiirtokunnassa työskenteleviä nuoria saa raatamisesta tarpeekseen. Yllättäen ankean kaivosplaneetan ohi lipuu hylätty avaruusalus, joka mahdollistaa matkan kohti parempaa elämää. Arvata voi, että aluksen kyydissä piileskelee karmeita matkustajia. Ajallisesti tarina sijoittuu Alienin (1979) ja Aliens - paluun (1986) väliin. Ylipäätään Alien: Romulus on harkittu paluu sarjan juurille, eikä omaperäisiä ideoita ole montaa. Lopputulemana on jälleen kerran selkeä fanituote ja nostalgialla rahastus, tuo aikamme ilo ja vitsaus. Parhaimmillaan Alien: Romulus on ihan hauska kertakäyttöviihdyke, mutta huonoimmillaan paikallaan junnaavaa härvellystä.

Pisteytys: 5/10
 

Longlegs
Ohjannut Osgood Perkins 

Kanada & USA 2024, 101 min.

Kauhu, Trilleri, Mysteeri 

Pääosissa: Maika Monroe, Nicolas Cage, Blair Underwood, Alicia Witt

 

  

 

FBI-agentti Lee Harker (Monroe) etsii sarjamurhaajaa, jonka jäljet antavat aihetta saatananpalvontapaniikkiin. Ysärin sarjamurhaajatrillereiden jalanjäljissä kulkeva Longlegs on erinomaisen kolea ja sopivasti karmaiseva kauhuoutoilu. Elokuva hyödyntää taitavasti kliseisen tuttuja kauhukikkoja, jotka saavat odottamaan säikäytystä: halpoja hyppyjä ei kuitenkaan ole luvassa lainkaan, mutta katsoja pidetään jatkuvassa jännityksessä. Lopussa tarina sortuu harmillisesti selittelemään liikaa ja mysteeri latistuu.

Pisteytys: 7/10
 

The Substance
Ohjannut Coralie Fargeat

Iso-Britannia & Ranska 2024, 141 min. 

Kauhu, Draama

Pääosissa: Demi Moore, Margaret Qualley

 

 

 

Viisikymppinen Elisabeth Sparkle (Moore) on entinen Hollywood-tähti ja aerobic-ohjaaja, joka joutuu antamaan tilaa nuoremmilleen. Yhden tähden hiipuessa toinen nousee, mutta Elisabethin omasta selkärangasta. Uutuushuume jakaa Elisabethin kahtia, eivätkä naisen eri versiot tule toimeen keskenään. Coralie Fargeatin (s. 1976) ohjaama ja käsikirjoittama The Substance on saanut vaikutteita monista suunnista, aina klassikkoromaani Dorian Grayn muotokuvasta (1890) David Cronenbergin bodyhorroreihin. Tyyliltään The Substance on tarkoituksellisen yliampuva ja räiskyvä kokeilu on onnistunut. Naiseutta kommentoiva kehokauhu puree mustalla huumorillaan ja hälyyn kätketyllä surullisuudellaan.

Pisteytys: 8/10