The Sweet Hereafter ─ Suloinen ikuisuus (1997)

Ohjannut Atom Egoyan

Kanada 1997, 113 min.

Draama

Pääosissa: Ian Holm, Sarah Polley, Gabrielle Rose, Bruce Greenwood

I was prepared to go all the way.

Pienessä kanadalaisessa kaupungissa tapahtuu karmea onnettomuus. Koulubussi on suistunut tieltä ja kaikki lapset saivat surmansa. Hengissä selvisivät ainoastaan bussikuski (Rose) ja onnettomuuden halvaannuttama teinityttö (Polley). Asianajaja Mitchell Stephens (Holm) saapuu kaupunkiin murheen murtamien vanhempien tueksi, tavoitteenaan saattaa tragedian aiheuttaja vastuuseen. Taustalla kytee Stephensin oma suru, joka vaatii kiihkeästi vastauksia ja selityksiä.

Suloinen ikuisuus on surumielinen draama, jossa on loistava kerronnan kaari. Tarinan pohjana on Russell Banksin samanniminen romaani (1991), johon käsikirjoittaja-ohjaaja Atom Egoyan on lisännyt taitavasti tunnetun kansansadun Hamelnin pillipiiparista. Käsikirjoitus on erinomainen: tunteita ja totuuksia niiden takana kuvataan aidosti ja läheltä. Pakahduttavasta tragediasta ei muodostu halpaa nyyhkyä. Kaiken lisäksi aikatasojen vaihtelu onnistuu ihmeellisen saumattomasti ja selkeästi.

Cannesissa ensi-iltansa saanut elokuva voitti festivaaliyleisön puolelleen. Grand Prizella ja FIPRESCI:lla palkittu teos jatkoi maineen keräämistä kotimantereensa filmijuhlilla, pari Oscar-ehdokkuuttakin tuli. Ajaton ja universaali tarina käsittelee monipuolisesti epäoikeudenmukaisuuksista suurinta, kesken leikkien varastettua lapsuutta. Väkivalta jättää jälkeensä tyhjyyden, joka tuntuu täyttävän koko lohduttoman suuren lumierämaan.

 

Pisteytys: 8/10

The Adventures of Priscilla, Queen of the Desert ─ Priscilla, aavikon kuningatar (1994)

Ohjannut Stephan Elliott

Australia 1994, 104 min.

Komedia, Musikaali

Pääosissa: Hugo Weaving, Guy Pearce, Terence Stamp, Bill Hunter

 

Ladies, start your engines!

Värikäs Priscilla-bussi kiitää halki Australian aavikon. Kyydissä remuavat ystävykset ja työtoverit Bernandette (Stamp), Anthony/Mitzi (Weaving) ja Adam/Felicia (Pearce), joiden dragshow vyöryy pyörremyrskyn lailla australialaisille peräkylille. Vastaanotto on häkeltynyttä ja vihamielistä, mutta toisinaan myös iloisen vastaanottavaista. Mutta mistä maailmankolkasta Priscillan matkalaiset löytäisivät rakkautta, läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä?

Priscilla, aavikon kuningatar tuo sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen riemun suuren yleisön eteen positiivisessa hengessä. Queer-klassikko on suurelta osin kestänyt aikaa, vaikka nykypäivänä olemme monen asian suhteen jo viisaampia: esimerkiksi deadnamella vitsailu ei tässä ajassa enää naurata tippaakaan. Vähemmistöjä representoidaan roisilla tavalla, mutta kokonaisuutena elokuva ei ole stereotypisoivaa pilkantekoa. Tarina pysyy kautta linjan päähenkilöidensä puolella. Aikansa erheitä täytyy painaa villaisella; onneksi Priscilla jättää edelleen valtaosin hyvälle mielelle.

Yllättävän suureksi hitiksi kohonnut Priscilla keräsi aimo annoksen mainetta räiskyvän upeiden asujensa ansiosta. Mielikuvituksellisesta puvustuksesta filmille tärähti ansaitusti Oscar ja Bafta. Aavikon paahteessa rohkean värikkäinä hohtavat asut ovat kiistämättä niin hulppeita, että niitä katsellessa oma vaatekaappi alkaa tuntua masentavalta. Priscillan vauhti ei ole hyytynyt, sillä 2000-luvulla elokuva on kääntynyt kehutuksi näytelmäsovitukseksi. Syksyllä 2022 bussi saapuu viimeinkin Suomeen ja parkkeeraa Helsingin kaupunginteatterin lavalle.

Pisteytys: 8/10

Kundun (1997)

Ohjannut Martin Scorsese

Monaco, Marokko & USA 1997, 134 min.

Draama, Biografia, Historia

Pääosissa: Tenzin Thuthob Tsarong, Gyurme Tethong

Are you the Lord Buddha?

Kundun on Hollywood-elokuva dalai-lamasta ja Tiibetin lähihistoriasta. Elokuva kertoo nykyisen eli 14. dalai-laman (mm. Tsarong, Tethong) tarinan lapsuudesta aikuistumisen päiviin. Kertomus alkaa siitä, kun tavallisen maanviljelijäperheen kuopus Tenzin tunnistetaan uudeksi Buddhan ruumiillistumaksi. Nuorukaiseksi varttuva Tenzin kasvaa valtionjohtajan rooliin ja viisauteen, mutta lopulta mahtava Kiina on Tiibetille liikaa. Dalai-laman maanpako Intiaan on väistämätön.

Buddhalaisen Tiibetin osa on vuosisatojen kuluessa ollut vaikea. Mao Zedongin johtama valloitus, jota elokuvassakin tarkastellaan, on johtanut nykypäivän tulenarkaan tilanteeseen. Tiibet on edelleen autonominen osa Kiinaa, mutta itsenäisyysliike elää: siksi kiinalaiset suhtautuvat vihamielisesti maan henkisenä ja poliittisena johtajana pidettyyn dalai-lamaan. Kundun kuvaa 1900-luvun kehityskulkua melko yksipuolisesti, mutta ainakin selkeästi. Kaikesta näkee, että elokuva on suunnattu "länsimaisille" yleisöille. Esimerkiksi puhuttuna kielenä on hölmösti, tosin yllätyksettömästi, englanti.

Vaikka Kundun tavoittelee suuria yleisöjä, se ei ollut aikanaan kummoinenkaan menestys. Filmi on kiistämättä hieman outolintu Martin Scorsesen tuotannossa. Tarina ontuu monin tavoin, mutta ansioitakin löytyy. Luottoleikkaaja Thelma Schoonmakerin taitava jälki on tuttuun tapaan laadukasta ja visuaalisesti elokuvaa voi pitää varsin onnistuneena. Kuvallisista ansioistaan (mm. kuvaus, puvustus) elokuva sai nipun Oscar-ehdokkuuksia ja hieman menestystä muissakin palkintogaaloissa. Kuvaaja Roger Deakinsin ohella kehuja sai säveltäjä Philip Glass. Hypnoottiset musiikit luovat taianomaisen mystisen tunnelman, joka istuu mielikuvaan dalai-laman myyttisestä aurasta.

Pisteytys: 7/10

Trois vies et une seule mort ─ Three Lives and Only One Death (1996)

Ohjannut Raúl Ruiz

Ranska & Portugali 1996, 123 min.

Draama, Komedia, Fantasia

Pääosissa: Marcello Mastroianni, Anna Galiena, Marisa Paredes

Life is full of surprises and pleasures.

Radioääni Pierre Bellemare kertoo neljä kummaa tarinaa. Jokaisessa keskeistä osaa näyttelee Marcello Mastroianni: ensimmäisessä kertomuksessa hän on keijujen panttivanki, toisessa kulkuriksi heittäytyvä professori ja kolmannessa salaperäinen sivuhahmo, joka puuttuu rakastavaisten onneen. Viimeinen tarina nivoo tapahtumat toisiinsa, kun liikemiehen keksitty elämä muuttuukin todeksi.

Olemassaolon eriskummallisuutta ja ihmisyyden eri puolia tutkiskelevan elokuvan kaikissa osioissa on ripaus yliluonnollista. Pariisin kaduilla kuhisee outoja ilmiöitä, mutta hahmot suhtautuvat niihin suuremmin yllättymättä. Ihmeitä korostetaan kauniiden kuvakulmien avulla, jotka vangitsevat suurkaupungin arkisen taian. Mitkä osat tarinoista lopulta ovatkaan totta, vaiko sittenkin ne kaikki?

Three Lives and Only One Death jäi Marcello Mastroiannin (1924─1996) viimeiseksi elokuvarooliksi. Loppuvuodesta menehtynyt Mastroianni ehti vielä nauttia elokuvan suosiosta: Cannesissa ensi-iltansa saanut filmi nousi ehdolle Kultaisen palmun saajaksi. Chileläisohjaaja Raúl Ruizin teosta kehuttiin tarinankerronnastaan, joskin suuri osa kerronnan tenhosta taitaa olla nimenomaan legendaarisen Mastroiannin ansiota.

Pisteytys: 7/10

Boogie Nights (1997)

Ohjannut Paul Thomas Anderson

USA 1997, 155 min.

Draama

Pääosissa: Mark Wahlberg, Burt Reynolds, Heather Graham, John C. Reilly, Julianne Moore

I'm the boss of me!

Pornoteollisuuden kukoistava kulta-aika sykkii diskojytän tahdissa ja kokaiinin taikapöly vie nautinnon uudelle asteelle. Nuori Eddie Adams (Wahlberg) ei pärjää koulussa, mutta sukukalleuksiensa ansiosta pojanklopille urkenee ura pornofilmien parissa. Dirk Diggleriksi itsensä ylentävä nuorukainen kohoaa huipulle, mutta joutuu näkemään myös alan nurjan puolen.

 

Paul Thomas Andersonin (1970─) taidokas ja vauhdikas draama sukeltaa rohkeasti halveksutun mutta suositun elokuvalajin hikisiin takahuoneisiin. Ala on melkoinen villi länsi, jossa raha puhuu ja takeita onnellisesta lopusta ei ole. Tarinassa on ripaus tosipohjaisuutta, sillä Dirk Digglerin hahmo perustuu pornotähti John Holmesiin. Mark Wahlberg tulkitsee onnistuneesti piinallisen itseriittoista Diggleriä, jolle menestys kihahtaa pahemman kerran kupoliin. Näyttelijänalku sai uralleen hienoa nostetta ja samaten Anderson teki Boogie Nightsin myötä läpimurtonsa.

Boogie Nights keräsi suuret lipputulot ja paljon positiivista huomiota. Isot palkinnot jäivät saamatta, mutta Paul Thomas Andersonin nimi tarttui monien mieleen: käsikirjoittaja-ohjaajan seuraava iso hitti Magnolia (1999) sai ensi-iltansa jo seuraavana vuonna. Täytyy ihailla nuoren Andersonin taitoa kannatella suurta hahmokaartia ja heidän keskinäisiä suhteitaan. Loppua kohden hyvä ote hieman horjuu ja fokus hämärtyy, mutta oivaan kokonaisuuteen nähden se ei tunnu vakavalta erheeltä.

Pisteytys: 8/10

Fargo (1996)

Ohjannut Joel Coen

USA & Iso-Britannia 1996, 98 min.

Rikos, Komedia

Pääosissa: William H. Macy, Frances McDormand, Steve Buscemi, Peter Stormare

Oh, for Pete's sake!

Autokauppias Jerry Lundegaard (Macy) on rahapulassa. Kaikki tienausyritykset menevät mönkään, sillä myyjä ei olekaan mikään huijariekspertti. Lopulta Jerry palkkaa kaksi korstoa kidnappaamaan vaimonsa, jotta ökyrikas appiukko löysäisi kukkaronnyörejä. Eipä mene nappiin tämäkään homma, sillä amatööriroistot Carl (Buscemi) ja Gaear (Stormare) sössivät minkä ehtivät. Tilanteen tasalla on ainoastaan pikkukaupungin poliisi Marge Gunderson (McDormand), jolle koko soppa on rutiinia.

Coenin veljesten luoma musta komedia on pikkukaupungin rikosmysteeri, jossa mikään ei mene kuten elokuvissa. Odottamattomat vastukset ja lakoninen huumori naurattavat, vaikka lumisissa maisemissa on jylhää vakavuuttakin. Ovatko huonosti tähdätyt luodit ja unohtuvat uhrit takamaiden arkipäivää? Kekseliäs tarina ei kuitenkaan olisi puoliksikaan näin hyvä ilman ensiluokkaisia näyttelijöitä, joista parhaiten loistaa arjen sankaripoliisiksi eläytyvä Frances McDormand.

Fargo sai ensi-iltansa Cannesissa ja kiinnitti välittömästi kriitikoiden huomion. Kultainen palmu jäi saamatta, mutta ohjaajapalkinto tuli ja muut gaalat odottivat: seitsemästä Oscar-ehdokkuudesta Fargo nappasi ansaitusti pystit käsikirjoituksesta ja McDormandin roolisuorituksesta. Filmin hyvä maine on kantanut pitkälle, sillä sen pohjalta on tehty myös menestyksekäs HBO-sarja (2014─). Coenin veljekset ovat tarjonneet monia mainioita (jos toki keskinkertaisiakin) naurunaiheita, mutta Fargo pitää edelleen pintansa yhtenä kaksikon kärkiteoksista.

Pisteytys: 9/10

Deconstructing Harry ─ Harry pala palalta (1997)

Ohjannut Woody Allen

USA 1997, 96 min.

Komedia

Pääosissa: Woody Allen, Judy Davis, Julia Louis-Dreyfus

I'm a guy who can't function well in life but can in art.

 

Menestyskirjailija Harry Block (Allen) kärsii kirjoitusblokista. Terapeutit, prostituoidut ja lääkkeiden napsiminen eivät auta, eikä viimeisimmän romaanin jälkipyykki ainakaan helpota oloa. Harry on ammentanut teokseen niin paljon tapahtumia omasta elämästään, etteivät miehen tuttavat voi olla löytämättä tarinasta itseään. Vastuuttomana ja tyyten moraalittomana seksihulluna itseään pitävä Harry on kovaa kyytiä matkalla kohti helvetin alimpia kerroksia.

Komediaelokuva Harry pala palalta on taattua Woody Allenia. Ohjaaja esittää neuroottista pääroolia itse, samaan tapaan kuin esimerkiksi Annie Hallissa (1977) tai Manhattanissa (1979). Menneisyydestä lainattuja ovat myös Jean-Luc Godardin ajatuksia katkovat hyppyleikkaukset; moniin muihinkin ohjaajasuuruuksiin viitataan (tavallaan elokuva on komediaversio Ingmar Bergmanin Mansikkapaikasta, 1957). Elokuvahistorian lisäksi Harry pala palalta on piikikästä metakommentaaria ohjaajan omasta elämästä.

 

Hyvin rakennetussa elokuvassa on hauskat hetkensä ja toden sekä mielikuvituksen välillä loikitaan taidokkaasti. Sanan säilä viuhuu tutulla tahdilla ja sikäli elokuvasta irtoaa hupia toisellekin katselulle. Filmi ei silti tunnu omaperäisimmältä Allen-elokuvalta, ja 1001-listaltakin se on poistettu jo vuonna 2008. Ilmestyttyään Harry pala palalta ei ollut erityinen suurmenestys, mutta se sai ansaitusti ehdokkuuden käsikirjoitus-Oscariin. Allenin varmaotteisen työn ohella sivunäyttelijöitä on kehuttu: erityisesti Judy Davisin energinen rooli on loistava.

Pisteytys: 7/10