Turks fruit - Turkkilainen namu (1973)

Ohjannut Paul Verhoeven
Alankomaat 1973, 108 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Rutger Hauer, Monique van de Ven

I screw better than God.

Boheemin kuvanveistäjä Ericin (Hauer) elämä on sirpaleina. Kovapintainen, mutta herkkä mies yrittää täyttää sisällään olevan tyhjiön irtosuhteiden avulla ja hukuttaa huolensa juhlimiseen. Syy suruun ja holtittomaan käytökseen on Ericin ero vaimosta ja suuresta rakkaudesta Olgasta (van de Ven). Kaksikon yhteinen taival on ollut kipinöivän intohimoinen niin rakkauden kuin riidankin hetkellä, mutta tällä kertaa entiseen ei enää ole paluuta.

Turkkilainen namu (engl. Turkish Delight) on railakkaasta alustaan huolimatta täysverinen rakkauselokuva, joka tyylillisesti tasapainottelee erikoisesti valtavirran ja undergroundin välimaastoissa. Toisin sanoen filmin romanssi ja päähenkilön kasvutarina ovat tuttuja, mutta ne kerrotaan raikkaalla tavalla. Omaperäinen elokuva oli aikanaan iso hitti ja sai Oscar-ehdokkuudenkin. Kotimaassaan Alankomaissa filmi on sangen maineikas teos edelleenkin.

Elokuvan viehättävyys perustuu sen kiihkeään rytmiin ja päättömän villeihin tempauksiin. Ensimmäisessä elokuvaroolissaan debytoivan Rutger Hauerin päärooli on kiihkeän energinen ja täynnä sähköä! Jopa ennalta-arvattaviksi kuvitellut tapahtumatkin onnistuvat hieman yllättämään tai ainakin pitämään aistit valppaina, koska tässä seurassa voi näköjään päätyä ihan minne tahansa ja keinolla millä hyvänsä. Sama pätee elokuvan tekijöihin, sillä Turkkilainen namu toimi Paul Verhoevenin (1938─) ja Rutger Hauerin (1944─2019) pääsylippuna Yhdysvaltoihin: tavallaan se on sääli, sillä kummankin myöhemmät urat ovat pääsääntöisesti täyttyneet Hollywoodin hölynpölystä.

Pisteytys:
8/10

Star Wars - Tähtien sota (1977)

Ohjannut George Lucas

USA 1977, 121 min.

Seikkailu, Toiminta, Scifi

Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher, Alec Guinness

I have a very bad feeling about this.

Kauan sitten kaukaisessa galaksissa prinsessa Leia (Fisher) jättää epätoivoisen avunpyynnön jediritari Obi-Wan Kenobille (Guinness). Sisällissota raivoaa ja paha Imperiumi on jo saanut niskalenkin kapinallisista, mutta syrjäisillä planeetoilla elää toivonkipinä. Mystisen, kaikkea koossapitävän Voiman avulla Imperiumi on kenties mahdollista kukistaa... Tästä avaruusoopperasta alkoi hulppea menestystarina, joka on kantanut näihin päiviin saakka.

George Lucasin lapsekkaan innostuneesta, mutta täysin vakavastiotettavasta avaruusseikkailusta ei odotettu kovin suurta hittiä. Mahtavat erikoisefektit kuitenkin avittivat filmin menestystä: Tähtien sodasta tuli ilmestymisvuotensa kassamagneetti ja Oscareitakin siunaantui peräti kuusi kappaletta. Elokuva tosin ei ole pelkkä efektitykittely ja kurkistus tuntemattomaan maailmaan, vaan ikivihreä kertomus hyvän ja pahan vastakkainasettelusta sekä nuoruuden seikkailunjanosta.

Tähtien sodan menestys mahdollisti jatko-osien tekemisen, ja siksi myös elokuvan nimi sai piakkoin lisäyksenä määreen A New Hope - Uusi toivo. Menestysteosta ei jätetty rauhaan myöhemminkään, vaan elokuvan efektejä on paranneltu ja kohtauksia viilattu kahteen otteeseen, joskin aivan syyttä suotta. Olisi ollut hauska verestää ensikatseluiden muistoa ja nähdä Tähtien sota pitkästä aikaa alkuperäisessä asussaan, mutta sellaista ei ollutkaan aivan helppo saada käpäliinsä. Kaksinkertaisesti muokattu filmi sai siis jälleen kelvata, mutta tokihan tämän elinvoimaisen klassikon äärellä jaksaa riemastua yhä uudelleen, versiosta riippumatta.

Pisteytys:

8/10

Der amerikanische Freund - Amerikkalainen ystävä (1977)

Ohjannut Wim Wenders
Länsi-Saksa & Ranska 1977, 125 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Bruno Ganz, Dennis Hopper, Gérard Blain

Not that safe and easy.

Taulunkehyksiä työkseen tekevä Jonathan Zimmermann (Ganz) uskoo olevansa vakavasti sairas. Työhommista tuttu amerikkalainen Tom Ripley (Hopper) johdattelee Jonathanin palkkamurhaajan tehtävään, sillä mitäpä menetettävää kuolevalla miehellä on ─ palkkio jäisi sitä paitsi perintönä vaimolle ja lapselle. Lempeä Jonathan ei ole mikään murhamies, mutta yhtäkkiä hän on uppoutunut tahtomattaan alamaailman väkivaltaisiin bisneksiin.

Amerikkalainen ystävä (engl. The American Friend) oli Wim Wendersin (1945─) kansainvälinen läpimurto. Psykologinen rikoselokuva pohjautuu Patricia Highsmithin Tom Ripley -romaanisarjan (1955─1991) ensimmäisiin osiin. Highsmithin luoma herra Ripley on taitava huijaririkollinen ja jopa psykopaatti, jonka seikkailuista on tehty useampikin filmatisointi.  Niistä tunnetuin taitaa olla Matt Damonin tähdittämä Lahjakas herra Ripley (1999), vaikka maineikas on tämäkin teos. Amerikkalainen ystävä tosin perustuu Highsmithin kertomuksiin vain löyhästi, ja elokuvan pääosassa on Ripleyn sijaan uhriksi joutuva mies Jonathan.

Dennis Hopperin oivasti näyttelemä herra Ripley tuo cowboy-hattuineen yhdysvaltalaisen elokuvaviihteen arkiseen Hampuriin. Jonathanin elämä muuttuu rikoselokuvaksi, kun hän puolivahingossa ajautuu osaksi gangstereiden välienselvittelyjä. Kun tavallinen mies joutuu toimimaan elokuvapahiksen tavoin, on lopputulos suorastaan tragikoominen! Tämä tiivistyy hykerryttävästi kohtauksessa, jossa surmattavaksi tarkoitettu mies katsoo suoraan Jonathania kuin kyseenalaistaen tämä pätevyyden. Vaikka elokuva käynnistyy hieman hitaasti, on tarina kokonaisuutena onnistunut ja kutkuttaa ajatuksia. Mitäpä itse tekisin, jos olisin Jonathan?

Pisteytys:

8/10

Ceddo (1977)

Ohjannut Ousmane Sembène
Senegal 1977, 120 min.
Draama, Historia
Pääosissa: Tabata Ndiaye, Moustapha Yade

We do not wish to become muslims.

Senegalissa eletään siirtomaavallan pitkiä vuosisatoja. Islamia levitetään hiljalleen kansan keskuuteen, mutta paikalliset kultit ovat vielä voimissaan. Erään heimon kuningas kääntyy islamiin, mutta paikallisuskonnon puolestapuhujat eivät hyväksy muutosta: prinsessa Dior (Ndiaye) kidnapataan protestina vieraan uskonnon vallalle.

Senegalin ja koko Afrikankin elokuvataiteen suurnimi Ousmane Sembènen (1923─2007) ohjaama Ceddo pureutuu mantereen kipeään menneisyyteen. Elokuva tarkastelee eri uskontojen kohtaamista, valta-asetelmia ja kolonialismin taakkaa. Senegalissa Ceddon esittäminen kiellettiin elokuvassa esitettyjen uskontojen välisten konfliktien vuoksi, mutta filmi menestyi hyvin maailmalla. Teos palkittiin niin Moskovan kuin Berliininkin elokuvajuhlilla.

Paikoin melko staattinen elokuva on hetkittäin hieman raskasta seurattavaa, mutta eritoten loppu on loistavan voimakasta kerrontaa. Toki Ceddon kuvaama maailma on virkistävää vaihtelua tavanomaiseen Hollywoodiin ja "länsimaalaisuuteen". Samoin elokuvan kertomus sinänsä on mielenkiintoinen, ja tärkeän aihepiirin vuoksi filmi kannattaa kyllä katsoa. Black Lives Matter -aikana katsottuna filmi puhutteli erityisesti ja tarina jatkui mielessäni lopputekstien tuolle puolen. Afrikkalaisten elokuvien tuntemukseni on nolostuttavan heikko, mutta osaan sentään vinkata pari hyvää kirjaa, joiden parissa ajatuksia voi viritellä lisää: Yaa Gyasin sukuromaani Matkalla kotiin (2016) käsittelee kolonialismin ylisukupolvisuutta Ghanassa ja Yhdysvalloissa. Chimamanda Ngozi Adichien rotua käsittelevä Kotiinpalaajat (2013) liikkuu myös Afrikan ja Yhdysvaltojen välillä.

Pisteytys:
7/10

Annie Hall (1977)

Ohjannut Woody Allen
USA 1977, 193 min.
Romantiikka, Komedia, Draama
Pääosissa: Woody Allen, Diane Keaton

A relationship, I think, is like a shark.

Koomikko Alvy Singer (Allen) ja laulajaksi halajava Annie Hall (Keaton) uppoutuvat auvoisaan romanssiin, mutta lopulta suhde ajautuu karille. Hermostunut Alvy yrittää ymmärtää suhteen päättymistä ja sitä, miten koko suhde edes sai alkunsa ja tapahtui ─ samaan aikaan Annie etsii jo onneaan toisaalta. Neuroottisen itsetutkiskeleva analyysi keskittyy tiukasti tarinan päähenkilöihin, joiden kautta käsitellään ylipäätään parisuhteiden mieltä ja mielettömyyttä.

Annie Hall oli Woody Allenin lopullinen läpimurto, joka palkittiin neljällä Oscarilla. Käsikirjoitus, ohjaus ja upea Diane Keaton ansaitsivat ehdottomasti pystinsä, eikä parhaan elokuvan palkinnossakaan ole valittamista (paitsi intohimoisimmilla Star Wars -faneilla). Alun perin Allenin tarkoituksena ei ollut tehdä Annie Hall -nimistä romanttista komediaa, vaan monissa aikatasoissa ja eri genreissä liikkuva murhamysteeri. Leikkausvaiheessa välähti parempi idea, ja kuvatusta materiaalista syntyi omaperäinen, rakkauden epävarmuutta käsittelevä elokuva.

Ilmestyessään Annie Hall oli kaikessa kokeellisuudessaan vielä erikoisempi elokuva kuin nykyään, jos toki filmi on ainutlaatuinen edelleenkin. Kuten jo todettua, uskaliaan luova elokuva otettiin kuitenkin vastaan ylistäen. Annie Hall hyödyntää lukemattomia kerrontakeinoja ja aikatasoja, mutta tarina kulkee silti eteenpäin suorastaan ihailtavan sulavasti. Verbaalikomiikkaa tykitellään välillä niin vauhdikkaasti, ettei yhdelle vitsille miltei ehdi nauraa, kun seuraava on jo lausuttu! Siksi Annie Hall on helposti useamman katselukerran kestävä ja ajaton elokuva.

Pisteytys:

9/10

Salò o le 120 giornate di Sodoma - Sodoman 120 päivää (1975)

Ohjannut Pier Paolo Pasolini
Italia & Ranska 1975, 117 min.
Draama, Kauhu
Pääosissa: Paolo Bonacelli, Aldo Valletti, Caterina Borratto

We want to kill you a thousand times.

Markiisi de Sade (1740─1814) kirjoitti vankeudessa ollessaan romaanin Sodoman 120 päivää (1785), joka kertoo aristokraattien orgioista. Pari vuosisataa myöhemmin räväkkänä persoonana tunnettu Pier Paolo Pasolini siirsi romaanin tapahtumat fasismin ajan Italiaan: neljä yhteiskunnan huipulla olevaa miestä vangitsee joukon nuoria naisia ja miehiä seksiorjikseen. Herkät lemmenleikit eivät tule kyseeseen, vaan luvassa on äärimmilleen vietyjä perversioita sekä silkkaa väkivaltaa. Vallan huipulla sikailevat fasistit suorastaan nauttivat omasta loastaan, jossa he rypevät täysin estoitta.

Sodoman 120 päivää (engl. Salo, or the 120 Days of Sodom) on edelleen radikaali elokuva, eikä lainkaan kummastuta, että se kiellettiin siveettömyytensä vuoksi monissa maissa. Suomessakin elokuva pääsi esitettäväksi vasta tällä vuosituhannella. Vuotta myöhemmin vastaavan kohun nosti Aistien valtakunta (1976), joka tosin nimenomaan käsittelee seksuaalisuutta ja himoa. Sodoman 120 päivää käyttää äärimmilleen vietyjä seksileikkejä kerronnan välineenä, mutta shokeeraavan tarinan alta paljastuu ennen kaikkea kitkerää yhteiskuntakritiikkiä.

Pasolinin näkemys äärimmäisten nautintojen kulutusyhteiskunnasta ja vallanpitäjien sadismista tuntuu loputtoman kyyniseltä! On tosin kiehtovan ristiriitaista, miten elokuva on todella tyylikkäästi ja kauniisti kuvattu, mutta viehättävissä interiööreissä liikkuva kamera taltioi puistattavan kuvottavia asioita aina ulosteen syömisestä päänahan irtileikkaamiseen. Dekadenssiako? Harva filmi aiheuttaa yhtä ankaraa fyysistä pahoinvointia, joten popcornit kannattaa jättää syömättä. Teoksen katselu on hirveää, mutta sen sanoma puhuttelee. Siksikin on surullista, että Sodoma jäi Pasolinin viimeiseksi elokuvaksi: mies murhattiin raa'asti vain hieman ennen elokuvan ensi-iltaa.

Pisteytys:

6/10

Toukokuun elokuvat 2020

Rocketman
Ohjannut Dexter Fletcher
Iso-Britannia, USA & Kanada 2019,  121 min.
Biografia, Musikaali, Draama
Pääosissa: Taron Egerton, Jamie Bell, Richard Madden

Rocketman on Elton Johnin (Egerton) nuoruusvuosista kertova rehellinen biografia. Pelkäsin filmin olevan lattean Bohemian Rhapsodyn (2018) kaltainen mahalasku, mutta onneksi olin väärässä. Tämä rockooppera on toki konventionaalinen, mutta tarina on rakenteeltaan eheä ja musikaalitodellisuus tuo siihen mukavaa potkua. Pieni tiivistäminen olisi tehnyt filmille suorastaan ihmeitä, sillä loppujen lopuksi tällaisia tarinoita on kuultu jo aika monesti ennenkin.

Pisteytys: 7/10

Tolkien
Ohjannut Dome Karukoski

USA 2019, 112 min.

Biografia, Draama, Sota

Pääosissa: Nicholas Hoult, Lily Collins, Anthony Boyle

Dome Karukosken ohjaama biografia sukeltaa fantasiakirjoistaan tunnetun filologin J.R.R. Tolkienin (Hoult) nuoruusvuosiin. Tarinassa lomittuvat opiskeluvuosien lämminhenkinen ystävyys ja ensimmäisen maailmansodan kauhut. Kolmantena tasona on tietenkin Tolkienin mielikuvitus, ja tulevaisuudessa syntyvät tarinat häilähtelevät jo varjoina sotatantereilla. Elokuva on sinällään tehty laadukkaasti, mutta kokonaisuus on tavanomaisuudessaan mitäänsanomaton.

Pisteytys: 6/10

Kaze no tani no Naushika - Tuulen laakson Nausicaä

Ohjannut Hayao Miyazaki

Japani & USA 1984, 117 min.

Animaatio, Seikkailu, Fantasia

Pääosissa: Sumi Shimamoto, Gorô Naya, Hisako Kyôda

On kulunut tuhat vuotta siitä, kun Seitsemän Päivän Tuli tuhosi maailman. Valtava saastemeri leviää ja sen rannoilla ihmiskunnan viimeiset selviytyjät taistelevat eloonjäämisestään. Eturintamassa seikkailee huimapäinen prinsessa Nausicaä (Shimamoto). Elokuva pohjautuu Hayao Miyazakin luomaan samannimiseen mangasarjaan (1982─1994). Animaation hyvä menestys johti Ghibli-studion perustamiseen. Tuulen laakson synkkä fantasiamaailma on aika lohduton paikka, mutta onneksi tarinassa on häivähdys toivoa!

Pisteytys: 8/10

Omohide poro poro - Eilisen kuiskaus

Ohjannut Isao Takahata

Japani 1991, 118 min.

Animaatio, Draama, Romantiikka

Pääosissa: Miki Imai, Yoko Honna, Toshirô Yanagiba

Tokiolainen nuori nainen Taeko (Imai/Honna) lähtee viettämään lomaansa maaseudulle ja uppoutuu lapsuuden muistoihin. Elokuva on mukavan rauhallinen rytmiltään ja arkisuudestaan huolimatta yllättävän vaikuttava kertomus: eritoten itsereflektion ja muistelun teemat ovat samaistuttavia. Kauniisti animoidun maaseutukuvauksen täydentää itäeurooppalainen kansanmusiikki.

Pisteytys: 8/10

How to Train Your Dragon: The Hidden World -

Näin koulutat lohikäärmeesi 3

Ohjannut Dean DeBlois

USA & Japani 2019, 104 min.

Animaatio, Seikkailu, Toiminta

Pääosissa: Jay Bunch, America Ferrera, F. Murray Abraham

Animaatiosarjan kolmas osa jatkaa kahden edellisen osan (2010, 2014) tarinaa. Nyt viikinkiyhteisön kanssa sulassa sovussa eläviä lohikäärmeitä uhkaavat metsästäjät, eikä Hiccup (Bunch) klaaneineen pysty suojelemaan eläintovereitaan. Lohikäärmemaailma on yhä kiehtova ja animaation laatu paranee aina vaan, mutta sarjan oletetussa päätösosassa tarina on heikko lenkki. Sama ongelma toki riivaa koko sarjaa, mutta tällä kertaa kliseinen ja ennalta-arvattava juoni pitkästyttää hieman liikaa. Sentään sanoma on hyvä ja saaga päättyy kelvollisesti.

Pisteytys: 6/10

C'eravamo tanto amati -

Mehän rakastimme toisiamme niin paljon

Ohjannut Ettore Scola

Italia 1974, 124 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Nino Manfredi, Stefano Satta Flores, Vittorio Gassman, Stefania Sandrelli

Ettore Scolan (1931─2016) menestyselokuva kertoo kolmesta sodassa ystävystyneestä miehestä, jotka kaikki lankeavat saman naisen (Sandrelli) pauloihin. Elokuvakerronta nojaa viehättävästi teatterilavalta tuttuihin traditioihin ja neljäs seinäkin rikotaan aika ajoin. Teos myös kumartaa italialaisen elokuvan mestareille, kuten Vittorio de Sicalle, Federico Fellinille ja Michelangelo Antonionille. Draamakomediassa on pienet epätasaisuutensa, mutta ne on helppo antaa anteeksi, sillä kaunis kokonaisuus viehättää ja rosoisuus taitaa oikeastaan vain kuulua asiaan.

Pisteytys: 8/10

Diego Maradona

Ohjannut Asif Kapadia

Iso-Britannia 2019,  130 min.

Dokumentti, Biografia

Upea penkkiurheilukesä 2020 meni pahemman kerran mönkään, mutta lohduttautua voi vaikka katsomalla dokumentin Diego Maradonan suuruuden vuosista Napolissa. Suurelta osin ennennäkemättömästä arkistomateriaalista koottu idolitutkielma sopii tosin hyvin katsottavaksi heillekin, jotka eivät seuraa jalkapalloa. Asif Kapadia on kunnostautunut laadukkaiden henkilödokumenttien tekijänä ja tuo tehtävä on jälleen suoritettu laadukkaasti. Yhdestä kaikkien aikojen palvotuimmasta urheilijasta kertova elokuva valaisee kiinnostavasti Maradona-kultin syntyä ja sitä, miten kovasti huipulla voikaan tuulla. Kuten jälkikäteen tiedämme, tarina on tragedia, vaikka sen viimeistä lukua ei vielä olla kirjoitettu. Ihmisiä ei ole tehty jumaliksi, eikä siksi ole ihme, jos palvonnan kohteeksi joutuvien elämä sortuu.

Pisteytys: 8/10