LUUKKU #24 - Elokuvavuosi 2017 osa II

Spoiler alert!

Vuoden 2017 näkyvimpiä tai ainakin kehutuimpia ensi-iltoja ovat olleet muun muassa Star Wars VIII, Dunkirk, Get Out ja Blade Runner 2049. Mutta moniko tämän vuoden hittifilmeistä muistetaan vielä vuosikymmenen tai useamman kuluttua?

Päivän luukusta paljastuu kolme vuoden 2017 suosittua ja suurta näkyvyyttä nauttinutta ensi-iltaelokuvaa, jotka esitellään ilmestymisjärjestyksessään. Alun perin taisin kaavailla tähän hieman erilaisia elokuvia, mutta osin sattuman sanelusta kollaasista muodostuikin toisenlainen. Yksikään elokuvista ei ole sinällään itsenäinen teos, vaan joukossa on yksi remake ja kaksi jatko-osaa. Kaiken lisäksi jokainen on Disney-elokuva! Aikansa kuvaa sekin. Hieman valtavirrasta poikkeavia vuoden 2017 elokuvia löytyy eilisestä luukusta.

Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö
Ohjannut Bill Condon
USA 2017, 129 min.
Musikaali, Romantiikka, Fantasia
Pääosissa: Emma Watson, Dan Stevens, Luke Evans

Kaunotar ja hirviö on tuttu tarina linnassaan asuvasta hirviöstä (Stevens) ja tämän vangiksi joutuvasta Belle-neidosta (Watson). Disneyn uusintaversio on paikoin onnistunut säilyttämään edellisen version (1991) taian, osa kohtauksista on peräti liki millintarkkaa toisintoa animaatioklassikosta. Hetkittäin kopiointi toimii nostalgisen viehättävästi, mutta välillä toisinto taas tuntuu kököltä taideväärennökseltä. Mukana on myös paljon uutta, joskin monet tarinan lisät ovat lähinnä turhia päälleliimauksia. Emma Watson puolestaan jatkaa Disneyn prinsessauudistuslinjaa aivan kelvollisesti. Kivaa, että elokuvasta voi bongata pienen visuaalisen viittauksen Jean Cocteaun upeaan Kaunottareen ja hirviöön (1946), sitä parempaa filmatisointia klassikkotarinasta ei taida ollakaan.

Pisteytys: 6/10

Thor: Ragnarök

Ohjannut Taika Waititi

USA 2017, 130 min.

Toiminta, Seikkailu, Komedia

Pääosissa: Chris Hemsworth, Mark Ruffalo, Cate Blanchett, Tom Hiddleston

Jumalten koti Asgård on uhattuna, sillä Thorin (Hemsworth) sisko Hela (Blanchett) päättää pistää ranttaliksi ja vieläpä rikkoo veljensä vasaran. Tilanteen korjaamista mutkistaa rikkinäisen työkalun lisäksi se, että Thor tipahtaa Sakaar-planeetalle ja joutuu siellä vangituksi. Lopulta Thor moukaroi tiensä pakoon toverinsa Hulkin (Ruffalo) kanssa. Kolmannen Thor-leffan juoni ei ole turhan syvällinen tai yllättävä, mutta miksipä olisikaan. Elokuva on joka tapauksessa paras ja hauskin Thor tähän mennessä, joskin omasta puolestani sateenkaaren värejä, tykittelymusaa ja kaikkea campia olisi saanut tuutata eetteriin vielä suuremmallakin volyymilla. Elokuva toi mitä positiivisimmalla tavalla mieleen He-Manin HEYYEYAAEYAAAEYAEYAA-videon, mielikuva puhukoon puolestaan.

Pisteytys: 7/10

Star Wars: Episode VIII - The Last Jedi
Ohjannut Rian Johnson
USA 2017, 152 min.
Toiminta, Seikkailu
Pääosissa: Daisy Ridley, Adam Driver, Mark Hamill, Carrie Fisher

The Last Jedi jatkaa tarinaa siitä, mihin The Force Awakens (2015) viimeksi jäi. Saagan uusin teos on vielä niin tuore, etten tohdi ryhtyä ruotimaan juonta kovin tarkasti. Elokuvassa jatketaan myös edellisosassa tutuksi tulleella nostalgialinjalla viittailemalla tällä kertaa varsinkin Imperiumin vastaiskun (1980) tapahtumiin. Fanitribuuttia henkivä ote on omalla tavallaan viihdyttävä, mutta vielä ansiokkaampaa olisi luoda jotain uutta ja originellia. Pelkkä vanhan toisinto ei sentään saa tarinasta täyttä otetta, vaan kertomus kasvaa lopulta jokseenkin omanlaisekseen. Pituutta ja tarinansäikeitä voisi olla vähemmänkin, mutta melkoisessa runsaudessaan kokonaisuus pysyy ihmeen hyvin kasassa. Parannettavaakin vielä jää, vaan onhan noita uusiakin leffoja tulossa ties kuinka monta...

Pisteytys: 7/10

LUUKKU #23 - Elokuvavuosi 2017 osa I

I fell in love with Finland.

Suomi100-teemalla täytynee omistaa aatonaaton luukku kotimaiselle elokuvatuotannolle. Vuoden puhutuimpien ja myös katsotuimpien elokuvien ykkössijaa pitää Tuntematon sotilas, kolmituntinen ja kolmas samannimisen kirjan (1954) filmatisointi. Esillä ovat olleet myös muun muassa Tom of  Finland, Ikitie ja Yösyöttö, viimeisin tosin pitkälti Finnkinon kanssa syntyneiden ristiriitojen vuoksi.

Päivän luukusta löytyy kaksi tänä vuonna ensi-iltansa saanutta yhteiskunnallisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin pureutuvaa elokuvaa, jotka molemmat tarkastelevat nykypäivää täällä globaalissa lintukodossamme.

Toivon tuolla puolen

Ohjannut Aki Kaurismäki

Suomi & Saksa 2017, 100 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Sherwan Haji, Sakari Kuosmanen

Palkittu ja kehuttu Toivon tuolla puolen kertoo kohtaamisista, inhimillisyydestä ja toivosta. Syyrialainen Khaled (Haji) saapuu Suomeen etsimään turvapaikkaa. Samaan aikaan kauppamatkustaja Wikström (Kuosmanen) vaihtaa alaa ja ryhtyy kaljakuppilan omistajaksi. Miesten tiet kohtaavat merkittävässä risteyksessä. Elokuva on selkeää jatkumoa Le Havrelle (2011), mutta Toivon tuolla puolen on huomattavasti kantaaottavampi. Aki Kaurismäelle tuttuun tapaan elokuva on tyylillisesti upea ja myös musiikit jytäävät suoraan sydämeen.

Pisteytys: 9/10

Hobbyhorse Revolution

Ohjannut Selma Vihunen

Suomi 2017, 88 min.

Dokumentti

Pääosissa: Mariam Njie, Elsa Salo, Alisa Aarniomäki

Selma Vihusen dokumentti kertoo keppihevosharrastuksesta ja lajiin vihkiytyneestä yhteisöstä. Marginaalista valtavirraksi tietään raivaava laji on herätellyt (suorastaan ajan tavan mukaan) irvileukoja liikkeelle. Kuitenkin tarkemmin ajatellen huomaa, ettei nyt vaikkapa jalkapallossakaan ole sinällään "järkeä", mutta silti laji on supersuosittu sekä yhteisöllisyyttä luovaa vivahteikasta viihdettä. Sama pätee keppareihin! Hobbyhorse Revolution on avartava ja ilahduttava kuvaus hemmetin cooleista ja rohkeista 2010-luvun nuorista toivoista.

Pisteytys: 8/10

LUUKKU #22 - 10 vuotta sitten (Zodiac, 2007)

Someone should write a fuckin' book, that's for sure.

Kymmenen vuotta sitten ensi-iltansa saivat muun muassa synkähköt There Will Be Blood, Menetetty maa ja Orpokoti. Suomessa vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi kiilasi The Simpsons Movie ja viiden katsotuimman joukossa oli myös kotimainen Joulutarina. Yhdysvalloissa tilastokärkeen nousivat Pirates of the Caribbean -sarjan kolmas osa sekä Harry Potter -saagan kuudes filmatisointi. Vuoden 2007 Oscar-gaalassa eniten palkintoja keräsivät The Departed (2006) sekä Pan's Labyrinth (2006) ─ mahtaakohan Guillermo del Toron uutuus The Shape of Water (2017) nousta palkintosijoille ensi vuonna?

Zodiac
Ohjannut David Fincher
USA 2007, 157 min.
Rikos, Draama, Historia
Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Robert Downey Jr., Mark Ruffalo

Vuonna 1968 Kaliforniassa murhataan 16-vuotias nuori nainen. Poliisi ei pääse tekijän jäljille, ja pian samankaltaisia murhatapauksia tulee lisää. Seuraavana vuonna omahyväinen murhaaja ottaa yhteyttä kolmeen San Franciscossa ilmestyvään lehteen ilmoittaakseen, että poliisi ei koskaan pääsisi hänen jäljilleen. Lisää murhia on tulossa. Zodiac-nimimerkillä esiintyvän mysteerimurhaajan arvoitusta ratkovat niin kytät kuin toimittajatkin, mutta lopulta lähimmäs pääsee aiheesta innostunut sarjakuvapiirtäjä Robert Graysmith (Gyllenhaal).

Epäiltyjä löytyy lopulta aika liuta, mutta onko kukaan se oikea? Zodiacin perustuessa tositapahtumiin, on vastaus periaatteessa jo tiedossa ─ mutta enpä spoilaa, jos jollekin tapahtumasarja on vielä tuntematon. Hyvä tarina kuitenkin toimii, vaikka loppuratkaisu olisikin tiedossa. Murhamysteeri yhdistelee saumattomasti hyytäviä kauhunhetkiä svengaavaan ajankuvaan, ja arvoituksen ratkomista on joka tapauksessa kiinnostavaa katsoa.

Koska elokuvan painopiste on rikostutkinnan seuraamisessa, päähenkilön kohtaamat "valitse ura tai perheesi" -kliseet tuntuvat turhilta. Henkilöhahmoa voisi rakentaa hienovaraisemminkin. Todennäköisesti miehen perhe-elämä oli oikeastikin katkolla, sillä elokuva perustuu Graysmithin Zodiac-tutkimuksistaan vuonna 1986 tekemään kirjaan. Mainittakoon, että Zodiacin mysteeristä on tehty kolme muutakin fiktiivistä elokuvaa ja yksi dokumentti, lisäksi tarinaa on löyhästi mukailtu parissa elokuvassa - tunnetuimpana Likainen Harry (1971). Tämä David Fincherin versio on onnistunut ja katsomisen arvoinen, vaikka ei nousekaan ohjaajan koko tuotannon kärkeen.

Pisteytys: 7/10

LUUKKU #21 - 10 vuotta sitten (Juno, 2007)

You seem to be getting pregnanter these days.

Holding on, ten years gone, lauloi Robert Plant aikanaan. Vuonna 2007 Euroviisut järjestettiin Suomessa, ensimmäinen iPhone julkaistiin ja samaten päivänvalon näki viimeinen Harry Potter -kirja. Päivän elokuva Juno on myös vielä tuota kotoisen tuttua lähihistoriaa, mutta tarkkasilmäinen katsoja voi toki jo havaita muutosten tuulten vaikutuksen vaikkapa muodin ja teknologian saralla.

Juno
Ohjannut Jason Reitman
USA 2007, 96 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner, Jason Bateman

Juno McGuff (Page) huomaa tulleensa raskaaksi parhaalle ystävälleen Paulie Bleekerille (Cera), mutta vauva ei sovi yhteen high school -elämän kanssa. Railakkaalla tavallaan Juno päättää muitta mutkitta synnyttää lapsen ja antaa tämän adoptoitavaksi. Oikea pariskunta (Garner & Bateman) löytyy lehti-ilmoituksen avulla, mutta odottavan aika on pitkä ja suorasukaiseen suunnitelmaankin tulee ryppyjä.

Teiniraskaudesta kertova Juno ei liikoja tunteile saati neuvo suuntaan tai toiseen. Ratkaisu on toimiva, sillä aiheensa puolesta elokuva voisi lässähtää vain tympeäksi kesäkumimainokseksi. Persoonallisen kevyt draamakomedia oli ilmestyessään hitti, mutta ikimuistoiseksi merkkiteokseksi siitä ei ihan ole. Ongelmiakin nimittäin löytyy: esimerkiksi dialogi ärsyttää hetkittäin, vaikka Ellen Page osaakin tasapainotella lakonisen reteän roolinsa ja outojen repliikkiensä kanssa taitavasti. Toisekseen, en voi väittää tuntevani erityisen hyvin Yhdysvaltojen adoptiosysteemiä, mutta Junon kuvaus prosessista vaikuttaa hieman epärealistiselta.

Olen katsonut Junon kerran aiemminkin, ehkä noin vuoden sisällä sen ilmestymisestä. Oli mielenkiintoista huomata, että muistin elokuvan olevan jokseenkin toisenlainen ─ ainakin paljon nokkelampi ja hauskempi, ehkä myös sydämellisempi. Ehkäpä muka-nokkela teini-ikä ja naiivit rakkauslaulut tuntuivat parikymppisenä samaistuttavammalta, nyt oma elämäntilanne on pikemminkin lähempänä elokuvan adoptiovanhempien perheenperustamisarkea. Niin muuttuu maailma!

Pisteytys: 7/10

LUUKKU #20 - 20 vuotta sitten (Gattaca, 1997)

They say every atom in our bodies was once part of a star.

Elokuvavuoden 1997 kiistattomin merkkiteos on massiivisia rahasummia ja katsojalukuja tahkonut Titanic. Näkyvyyttä ja katsojia saivat mitä runsaimmin myös Men in Black, Bean - äärimmäinen katastrofielokuva, 007 - Huominen ei koskaan kuole sekä Kadonnut maailma - Jurassic Park. Titanicia lukuunottamatta edelliset elokuvat eivät ole muodostuneet kovin ikimuistoisiksi klassikoiksi. Päivän elokuva Gattaca ei ollut aikanaan supersuosittu kassamagneetti eikä sitä nykypäivänä löydy ihan jokaisesta klassikkolistauksestakaan, mutta silti filmi on varsin kehuttu ─ eikä aivan suotta.

Gattaca
Ohjannut Andrew Niccol
USA 1997, 106 min.
Scifi, Draama, Trilleri
Pääosissa: Ethan Hawke, Uma Thurman, Jude Law

Gattaca sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, jossa geenimanipulaatio on mahdollistanut uudenlaisen luokkajärjestelmän synnyn. Tekniikan kehitys ei kuitenkaan tee maailmasta onnelaa, vaan on pikemminkin johtanut dystopiaan. Elokuvan päähenkilö Vincent (Hawke) on yksi onnettomista, geneettisesti epätäydellisistä yksilöistä. Vincent päättää kuitenkin pyrkiä toteuttamaan unelmansa ja keinoja kaihtamatta raivaa itselleen tietä avaruuslennolle, jonne kelpuutetaan vain geneettiset valioyksilöt.

Ohjaaja Andrew Niccol on tullut tunnetuksi eritoten Truman Show'n (1998) käsikirjoittajana, mutta myös Gattaca lukeutuu Niccolin pääteosten joukkoon. Elokuva on arvostettu, mutta silti jäänyt hieman unholaan. Erityisen ansiokas Gattaca on kiinnostavan teemansa vuoksi, joka ei vanhene ainakaan teknologian kehittyessä tai eriarvoisuuden lisääntyessä.

Kuten tulevaisuuteen sijoittuvat elokuvat yleensä, myös Gattaca kertoo paljon omasta syntyajastaan. Esteettisesti ja elokuvassa esitellyn tulevaisuusteknologian puolesta elokuva näyttää viehättävällä tavalla 1990-luvun lopun tuotokselta. Lähestyvän milleniumin futuristinen estetiikka tuo etäisesti mieleen myös Matrixin (1999). Ajankuvana elokuvan kulisseista mainittakoon se, että toisiinsa rakastuvia työtovereita näyttelevät Ethan Hawke ja Uma Thurman päätyivät tosielämässäkin romanssiin ja avioituivat seuraavana vuonna, sittemmin liitto tosin päättyi.

Pisteytys: 7/10

LUUKKU #19 - 20 vuotta sitten (Sairaan kaunis maailma, 1997)

Vittu näin voi käydä vaan elämässä.

Vuonna 1997 Terminator 2 (1991) -elokuvasta tutun Skynetin oli määrä sinetödä ihmiskunnan tuho ydinasein. Toisin kuitenkin kävi: todellisuudessa vuonna 1997 maailman suurimpia murheita olivat pikemminkin prinsessa Dianan ja äiti Teresan kuolemat. Suomessa kauppojen hyllyt notkuivat Linda-siideriä, televisiossa ensi-iltansa saivat legendaariset The Joulukalenteri, Buffy the Vampire Slayer (1997─2003) ja Ally McBeal (1997─2002). Päivälleen tasan 20 vuotta sitten Yhdysvalloissa koettiin Titanicin ensi-ilta, joskin Suomessa tuon ikimuistoisen, sydäntäriipivän romanssin äärellä kyynelehdittiin vasta tammikuussa 1998.

Itse asiassa vuoteen 1997 kiteytyy mieletön määrä ysärin merkkitapahtumia ja ikimuistoisia kulttuurituotoksia, lisää hilpeitä muistoja löytyy maanmainion Nuoruusdiskon koosteesta. Teksti osaa myös kertoa, että päivän luukusta paljastuva leffa äänestettiin Suosikissa vuoden parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi.

Sairaan kaunis maailma
Ohjannut Jarmo Lampela
Suomi 1997, 96 min.
Draama
Pääosissa: Joonas Bragge, Arttu Kapulainen, Pihla Penttinen, Kati Outinen, Ilkka Koivula

Ippe (Bragge), Papu (Kapulainen) ja Mia (Penttinen) ovat helsinkiläisnuoria, joiden perhe-elämä on rikkinäistä ja kesälomapäivät yhtä ajelehtimista pikkurikosten ja pilvenpolttelun parissa. Huumediilerin bisneksiin sotkeutuneet kaverukset joutuvat lopulta hakemaan Tukholmasta LSD-lastin, mutta homma ei tietenkään mene ihan nappiin. Loppuselvittelyiden myötä yksi joukosta uskaltautuu kulkemaan liian pitkälle heikoilla jäillä, mutta toisille avautuu mahdollisuus pyristellä irti turhan vaarallisiksi yltyvistä kuvioista.

Railakkailla nuoruuden sananparsilla ja valovoimaisella näyttelijäntyöllä kruunattu Sairaan kaunis maailma on loistavaa ajankuvaa ja tietenkin näin 2010-luvulta tarkastellen se tarjoaa myös nostalgisia fläsäreitä kultaiselta 90-luvulta. Elokuva herätti ilmestyessään, ja jo sitäkin ennen, valtavasti keskustelua huumesekoiluiden ja runsaan kiroilun vuoksi. Eipä mikään ihme maailmassa, jossa samana vuonna pohdittiin, että johtavatko roolipelit saatananpalvontaan. Kauhistustakin herättänyt filmi kuitenkin palkittiin kolmella Jussilla, muun muassa vuoden parhaana elokuvana.

Sairaan kaunis maailma on taattua ysäriestetiikkaa ja aitoa elämänmenoa, siitäkin huolimatta, ettei jokainen aikakauden nuori välttämättä käyttänyt aikaansa huumebisneksiin. Kuitenkin yleinen ajelehtiminen, räjähdysalttius sekä yhtäaikainen vapauden ja vakauden kaipuu kuuluvat erottamattomasti nuoruuteen. Kuvaus tuntuu yhä ajankohtaiselta. Elokuvaa on verrattu myös toiseen vastaavanlaiseen stadilaisia nuoria kuvaavaan teokseen Täältä tullaan elämä! (1980); elokuvia yhdistää myös aina upea Kati Outinen. Kirjallisuuden puolesta samankaltaisuuksia löytyy ainakin Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseesta (1984), joka toki on tehty myös erinomaiseksi tv-sarjaksi vuonna 1989.

Pisteytys: 8/10

LUUKKU #18 - 30 vuotta sitten (Predator, 1987)

It's all bullshit!

Päivän luukusta paljastuu synttärispessu! Itseni lisäksi pyöreitä vuosia täytti tänä vuonna myös legendaarinen Arnold Schwarzenegger, jonka mittariin pärähti jo seitsemän vuosikymmentä. Kehonrakentaja-Arska aloitti elokuvauransa 1970-luvulla ja nousi tähteyteen 1980-luvun alkupuolella Conan-leffojen myötä. Lopulta maineen sinetöi Terminator - tuhoaja (1984). Toimintatähti laajensi repertuaariaan sittemmin myös komedioihin: joulun aikaan sopii tietenkin katsottavaksi Isäni on turbomies (1996), vaikka tuo elokuva suoraan sanottuna onkin ihan pepusta. Kolmen vuosikymmenen takainen Predator on Arskan isoja hittileffoja, jonka olen tainnut nähdä vain kerran aiemmin joskus viime vuosituhannen puolella.

Predator - saalistaja
Ohjannut John McTiernan
USA 1987, 107 min.
Toiminta, Scifi, Trilleri
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Carl Weathers, Bill Duke

Majuri "Dutch" (Schwarzenegger) joukkoineen kutsutaan Keski-Amerikan viidakoihin sissioperaatioon pelastamaan panttivankeja. Piakkoin käy ilmi, ettei kyse olekaan mistä tahansa panttivankidraamasta, vaan ihmisiä huvikseen lahtaavasta avaruuden muukalaisesta. Sikareita poltteleva, one-linereita heittelevä lihaskimppu Dutch keksii kuitenkin keinot.

Viidakko-hippaleikissä meno on raakaa ja tappotouhujen näyttävät efektit ovat edelleen varsin hyviä, vaikka elokuva onkin jo ehtinyt varttua kypsään ikään. Elokuvan efektit myös poikivat aikanaan Oscar-ehdokkuuden. Viimenäkemältä muistelen Predatorin tuntuneen hieman jännältä, ellei jopa pelottavalta, mutta nyt se vaikutti lähinnä huvittavalta pullistelulta ja pitkästyttävältä tykittelyltä. Materiaali toki on siinä määrin klassikkokamaa, että suosion ymmärtää jotenkin. Omiin suosikkeihini tämä melkoinen muskeliturahdus tosin ei yllä.

Montaa muuta katsojaa Predator on kuitenkin ilmeisesti viihdyttänyt, sillä se on saanut jatkoa vuosina 1990 ja 2010, lisäksi ulkoavaruuden saalistaja on mitellyt Alien-leffasarjasta tuttujen petojen kanssa. Ja voi hyvänen aika tätä elämää, ensi vuonna on tulossa ensi-iltaan Predatorin uusi jatko-osa, jossa ohjaajanpallilla häärii alkuperäisessä leffassa Hawkinsia näytellyt Shane Black.

Pisteytys: 5/10