sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Caro diario ─ Dear Diary (1993)

Ohjannut Nanni Moretti
Italia & Ranska 1993, 100 min.
Biografia, Komedia, Draama
Pääosissa: Nanni Moretti, Renato Carpentieri, Carlo Mazzacurati

I wandered around the city for hours...

Ohjaaja Nanni Moretti (1953─) kiertää Italiaa ja sukeltaa syvälle sisimpäänsä. Ohjaajan elokuvallinen päiväkirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä luvussa ajellaan vespalla Rooman kaduilla ja käynnistetään ajatusten virta. Toisessa osassa siirrytään filosofoimaan saaristoon ja viimeisessä osassa selvitetään mystistä kutinaa eri lääkäreillä. Mitään ei kainostella.
 
Avoimuudellaan valloittava elokuva taltioi todentuntuisia hetkiä ja välittömiä ajatuksia. Caro diario on hykerryttävän mielenkiintoinen nojatuolimatka 1990-luvun alun Italiaan. Toisaalta tekisi mieli vain antaa upeiden maisemien lipua silmien ohitse ja tunnelmoida loistavaa soundtrackia, mutta korvia ei malta sulkea vekkulin analyyttiseltä puheelta. Italialainen kulttuuriperintö yhdistyy amerikkalaisiin vaikutteisiin: italo-ohjaaja ylistää Jennifer Bealsia Flashdancessa (1983) ja tivaa maanisesti jenkkituristeilta Kauniiden ja rohkeiden viimeisimpiä juonenkäänteitä.
 
Caro diario kuulostaa dokumentilta, mutta ei kuitenkaan ole sitä. Onko Nanni Moretti todellinen vai hänen itsensä käsikirjoittama versio itsestään? Elokuvallinen leikki riemastuttaa! Caro diario sai ilmestyessään myönteisen vastaanoton ja elokuva oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi. Tunnustus jäi saamatta, mutta sentään ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Moretti palkittiin Cannesissa parhaan ohjaajan palkinnolla. Kaunis, hauska ja omaperäisen oivaltava teos!

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti