sunnuntai 15. joulukuuta 2019

LUUKKU 15 - 40 vuotta sitten (Soturit, 1979)

I'll shove that bat up your ass and turn you into a popsicle.
Vuonna 1979 radiot ja levysoittimet raikuivat Village Peoplen Y.M.C.A:n tahdissa. Vuosikymmentä piinannut öljykriisi puhkesi sodaksi Lähi-Idässä ja Suomessa kapinoitiin luonnon puolesta Koijärvi-liikkeen vallankumouksellisissa merkeissä, väkivallattoman vastarinnan avulla. Päivän elokuva alkaa rauhasta, mutta lopulta katujen soturit tarttuvat tottuneesti sotakirveisiin.

The Warriors - Soturit
Ohjannut Walter Hill
USA 1979, 92 min.
Toiminta, Rikos
Pääosissa: Michael Beck, James Remar, Dorsey Wright




New Yorkin jengit kokoontuvat yhteen voimakkaimman jengipomon Cyruksen kutsumana. Tapaamisessa puhutaan rauhan ja veljeyden puolesta, mutta kokoontuminen loppuu lyhyeen, sillä Cyrus murhataan. Syy tapahtumista vyörytetään Soturit-ryhmän niskoille ja sapelit kaivetaan jälleen esiin. Alkaa piinallinen pakomatka kaupungin toiselle laidalle Coney Islandille. Kaikki eivät selviä vaarallisesta kilpajuoksusta hengissä.

Soturit pohjautuu Sol Yurickin samannimiseen romaaniin (1965), jonka taustalla puolestaan on antiikin Kreikassa eläneen Ksenofonin Kyyroksen sotaretki (300-l eaa.). Historiallisista juuristaan huolimatta elokuvan estetiikka huokuu 1970─1980-lukujen taitteen urbaania tunnelmaa ja edelleenkin tarinasta on aistittavissa hienoista futurismia. Soturit ei tarjoa opetuksia tai kannanottoja ─ tässä maailmassa on vain katuja, graffiteja, kolkkojen asemien väleillä kiitäviä lähijunia sekä toisiaan raa'asti mäiskiviä jengiläisiä.

New Yorkin kaduilla kuvattu Soturit lähestyy aihepiiriään realistisesti, ja näyttelijätkin pääsivät opettelemaan katuelämässä tarvittavia taistelutaitoja. Ilmeisesti aitous tavoitettiin, sillä leffa menestyi erityisen hyvin jengiläisten keskuudessa. Tänä vuonna on pelätty, että Jokeri (2019) aiheuttaisi väkivaltaisia iskuja, ja sama puheenaihe velloi aikanaan Sotureiden vuoksi. Lopulta filmi kuitenkin taisi enemmän yhdistää ihmisiä kuin kääntää heidät toisiaan vastaan. Aikalaiskriitikoille Soturit ei silti kelvannut, mutta viimeistään tällä vuosikymmenellä aika on tehnyt tehtävänsä ja elokuva nauttii aivan ansaittua kulttimainetta.

Pisteytys:
8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti