The Theory of Everything - Kaiken teoria (2014)

Ohjannut James Marsh

Iso-Britannia & Japani 2014, 123 min.

Biografia, Draama, Romantiikka

Pääosissa: Eddie Redmayne, Felicity Jones

 

What is the nature of time?

 

Fyysikko-kosmologi Stephen Hawking (1942─2018) on tullut tunnetuksi paitsi tutkimuksellisista ansioistaan, myös ALS-sairaudestaan. James Marshin (s. 1963) biografia kuvaa Hawkingin (Redmayne) nuoruusvuosia Cambridgen yliopiston väitöskirjatutkijana. Noina vuosina nuori tutkija kiinnostuu ajan olemuksesta, sairastuu vakavasti ja rakastuu kirjallisuutta opiskelevaan Janeen (Jones). Edessä siintävät vuodet ovat onnellisia mutta vaikeita, sillä Stephenin sairaus pahenee.

Kaiken teorian kantava ajatus on, että Stephen Hawkings tutkii aikaa, vaikka hänellä sitä ei tunnu olevan tarpeeksi. Jälkiviisaana toki tiedämme, että olihan niitä elinvuosia sittenkin enemmän kuin aluksi luultiin. Idea ei kanna ja tarina tuntuu auttamattoman tyhjänpäiväiseltä. Kun perusajatus puuttuu, ei auta, että muut osat ovat kohdillaan. Tyylikäs miljöö, pätevät näyttelijät ja kiinnostava päähenkilö ovat toki onnistumisia. Niiden ansiosta filmi välttää viihteestä.

Marraskuussa 2014 ensi-iltansa saanut Kaiken teoria tuli teattereihin suuren ennakkomainonnan saattelemana. Täydellisesti Oscar-sesonkiin muotoiltu sentimentaalinen filmi ei lopulta ollut voittomagneetti, vaikka se monia eri ehdokkuuksia keräsikin. Parhaiten pärjäsi lopulta Eddie Redmayne, jonka fyysinen roolisuoritus toi muun muassa parhaan miesnäyttelijän Oscarin ja Baftan. En moiti hyvin suoriutuvaa Redmaynea, mutta toivon, että Stephen Hawkingin ura ja oivallukset saavat joskus arvoisensa elokuvan. Tämä latteus joutaa siinä vaiheessa Oscar bait -filmien mustaan aukkoon, jossa sille riittää lajitovereita.

Pisteytys: 5/10

Guardians of the Galaxy (2014)

Ohjannut James Gunn

USA 2014, 121 min.

Seikkailu, Toiminta, Komedia

Pääosissa: Chris Pratt, Bradley Cooper, Zoe Saldana

 

I am going to die surrounded by the biggest idiots in the galaxy.

Samannimiseen Marvel-sarjakuvaan perustuva elokuva kiitää kauas tähtien taa. Maasta lähtöisin oleva Peter "Star-Lord" Quill (Pratt) ajautuu sekalaiseen roistoseurueeseen. Keskenään nahisteleva sakki hitsautuu yhteen yllättäväksi tiimiksi, sillä edessä on vankilapako ja mikäpä muukaan kuin maailmankaikkeuden pelastaminen. Guardians of the Galaxy on osa Marvel-elokuvien alati paisuvaa jättiuniversumia, mutta tämä filmi toimii sangen hyvin omana erillisenä seikkailunaan.

 

Guardians of the Galaxy on lajityypissään varsin kelpo viihde-elokuva. Tarina ei ole millään muotoa yllättävä, mutta kuitenkin riittävän hauska ja menevä. Erityisen mukavalta tuntuu, ettei elokuva nojaa liikaa pelkkiin erikoistehosteisiin. Efektit ovat toki näyttäviä, mutta ne ainoastaan maustavat tarinaa. Sama pätee retroelementteihin: Indiana Jonesit, Star Warsit ja korvalappustereoissa soivat ikivihreät hitit ovat nostalgisia silmäniskuja, mutta ne eivät ole avaruusoopperan ainoa vetonaula.

Vuotensa suurimpien kassamagneettien kärkisijoille yltänyt toimintaseikkailu edustaa Marvel-elokuvien parempaa puoliskoa. Monien keskinkertaisten ja kehnojen supersankarielokuvien laarista löytyy muutamia helmiäkin, joskaan Guardians of the Galaxy ei aivan nouse parhaimpaan kärkeen. Hyvän fiiliksen jättävä elokuva kestää kuitenkin katselun jos toisenkin. Elokuvalle on sittemmin tullut kaksi jatko-osaa (2017, 2023), enkä lainkaan yllättyisi neljännestä, viidennestä, kuudennesta...

Pisteytys: 7/10

Boyhood (2014)

Ohjannut Richard Linklater

USA 2014, 165 min.

Draama

Pääosissa: Ellar Coltrane, Ethan Hawke, Patricia Arquette, Lorelei Linklater

 

It's like it's always right now, you know?

 

Richard Linklaterin draama tarkastelee Mason-pojan (Coltrane) varttumista nuorukaiseksi. Elokuvan erikoisuus on sen 12-vuotinen tekotaival, sillä näyttelijät pysyvät samoina ja ikääntyvät aidosti. Yli kymmenen vuoden ajanjakso koostuu arkisista hetkistä ruokailuineen, leikkeineen ja juttuhetkineen. Niiden kautta heijastuu kuitenkin ajan muutos ja elämän suuretkin käänteet aina vanhempien uusista avioliitoista Masonin omaan kehittyvään rakkauselämään.

Boyhood on elokuva tavallisesta elämästä. Se tekee tarinasta samaistuttavan ja tutun, mutta kiinnostavinta on kertomuksen suhde ikääntymiseen. Varttuminen tapahtuu ohimennen kaiken muun elämän ohessa ─ mitään suurta oivallusta ei tule, eikä Masonin tarinassa tapahdu epätavallisuuksia. Viimeisessä kohtauksessa Mason on juuri muuttanut kotoa ja filosofoi uusien ystäviensä kanssa. Ajatukset ovat lopulta vähän hölmöjä latteuksia, eivätkä ne yksin muuta mitään.

Suureksi arvostelumenestykseksi kohonnut Boyhood on jälkeenpäin saanut lukuisia mainitoja vuoden 2014 parhaana elokuvana. Menestystä satoi myös elokuvajuhlissa: Patricia Arquette nappasi sivuosanäyttelijän Oscarin, Richard Linklater aateloitiin Berliinissä ohjaajapalkinnolla ja Baftoissa napsahti parhaan elokuvan pysti. Näin vuosikymmentä myöhemmin elokuva on edelleen kiinnostava ja 00-luvun arkinen kuvaus on saanut lähihistoriallista lisäarvoa. Ajattoman oiva kasvutarina.

 

Pisteytys: 8/10

The Grand Budapest Hotel (2014)

Ohjannut Wes Anderson

Iso-Britannia, Saksa & USA 2014, 99 min.

Seikkailu, Komedia, Rikos

Pääosissa: Ralph Fiennes, Tony Revolori, F. Murray Abraham, Willem Dafoe, Jude Law, Saoirse Ronan

 

Why do you want to be a lobby boy?

 

Kuvitteellisessa Zubrowkan valtiossa, utuisissa vuoristomaisemissa kohoaa ajan unohtama vanha hienostohotelli. Hotelliin saapuva kirjailija (Law) kohtaa sattumalta iäkkään miehen, herra Moustafan (Abraham), joka kertoo jännittävän tarinan 1930-luvun loiston ajoista. Tuolloin Moustafa oli vielä nuori juoksupoika, joka tempautui mukaan arvostetun herra Gustaven (Fiennes) afääreihin...

Wes Andersonin humoristinen seikkailutarina on monikerroksinen kuin sipuli. Visuaaliselta tyyliltään elokuva on ohjaajalle tyypillisen tarkka, värikylläinen ja pittoreski. Kuvasuhteet ja värisävyt ovat huolella harkittuja, ja ne vaihtelevat miellyttävän selkeästi muuttuvien aikatasojen mukaisesti. Tarina puolestaan on taitavaa tasapainottelua huumorin ja yhä uhkaavammaksi muuttuvan fasismin välillä. Andersonin tavaramerkiksi muotoutuneet elementit ovat The Grand Budapest Hotelissa ehkäpä parhaassa balanssissa. Kuinka riemukas, haikea, vauhdikas ja herkullinen elokuva!

The Grand Budapest Hotel sai ensi-iltansa helmikuussa Berliinin elokuvajuhlilla ja ylsi hopeisen karhupystin voittoon. Suosio ei jäänyt Berliiniin, sillä hotellielämän viehätys toi filmille muitakin palkintoja: Oscareissa elokuva huomioitiin eritoten esteettisistä saavutuksistaan (mm. lavastus). Kriitikoiden ylistämä elokuva veti väkeä teattereihin ja The Grand Budapest Hotel on edelleen Andersonin selkeästi tuottoisin teos. Suuri suosio on helppo ymmärtää, sillä nautinnollisen estetiikan lisäksi tarinan monet tasot upottavat ja kietovat nostalgiseen syleilyynsä.

Pisteytys: 8/10

La grande bellezza - Suuri kauneus (2013)

Ohjannut Paolo Sorrentino

Italia & Ranska 2013, 141 min.

Draama

Pääosissa: Toni Servillo, Carlo Verdone, Sabrina Ferilli

 

We're all on the brink of despair.

Jep Gambardella (Servillo) nauttii roomalaisten seurapiirien suosiosta ja leveästä elämästä. Juuri kun miehen riehakkaat 65-vuotisjuhlat on bailattu, Jep vastaanottaa tiedon nuoruusvuosien rakastettunsa kuolemasta. Mihin vuodet ovat kadonneet? Elämän tarkoitus häviää ja jäljelle jää tyhjyys, jota Jep etsii sieltä mistä osaa: tutuista yökerhoista ja Rooman öisiltä kaduilta.

Suuri kauneus (engl. The Great Beauty) on kiinnostava dekadenssi-kuvaelma. Upeiden taideaarteiden ja muotiluomusten keskellä ikuisessa Roomassa Jep etsii suurta kauneutta, mutta ei tavoita sitä mistään. Hänen esikoiskirjastaan on vuosikymmeniä sitten tullut merkkiteos, mutta toista kirjaa ei ole syntynyt. Voiko uusia klassikoita enää syntyä? Tietysti voi, mutta epävarmuuden ymmärtää. Kun elokuvassa kerran ollaan Roomassa eksistentialistisissa tunnelmissa, ei viitteitä eritoten Federico Felliniin voi välttää. Niitä kierrätetään ihan tietoisestikin, mutta juuri sopivalla tavalla. Suuri kauneus ei ole pelkkä pastissi.

Kriitikoiden ylistämä Suuri kauneus menestyi hyvin eurooppalaisilla filmijuhlilla ja voitti lisäksi parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin. Tarina onkin kiistatta kiehtovaa vastakohdilla tasapainoilevaa rappiopohdintaa. Kaksijakoisuus ilmenee esimerkiksi musiikeissa, jotka ovat erinomaisia. En oikein innostunut Suuresta kauneudesta ensinäkemällä, enkä aivan päässyt sen makuun vieläkään. Taidokas elokuva, vaan puuttuuko tästä kuitenkin se jokin merkkiteoksen tekevä elementti?

Pisteytys: 7/10

Xia nü - Kultainen hämähäkki (1971)

Ohjannut King Hu

Taiwan & Hongkong 1971, 180 min.

Toiminta, Seikkailu, Draama

Pääosissa: Chun Shih, Feng Hsu, Peng Tien

When you're outnumbered, strategy wins over force.

Rauhalliset arkipäivät seuraavat toisiaan eräässä pikkukylässä Ming-dynastian aikaisessa Kiinassa. Taiteilija nimeltä Gu Sheng-tsai (Shih) joutuu kuitenkin erikoisen seikkailun pyörteisiin, sillä ensin hänen pakeilleen saapuu kumma mies (Tien) ja pian vuorossa on salaperäinen kohtaaminen tuntemattoman naisen (Hsu) kanssa. Kertomus kehkeytyy jännittäväksi takaa-ajoksi, sankareiden taisteluksi sekä hyvän ja pahan väliseksi lopulliseksi välienselvittelyksi.

Kultainen hämähäkki (engl. A Touch of Zen) on wuxia-elokuvan klassikko. Kiinalainen lajityyppi viittaa menneisyyteen sijoittuvaan sankaritarinaan, johon perinteisesti kytkeytyy erilaisia taistelulajeja. Tässä elokuvassa toiminta ja historia yhdistyvät saumattomasti ripaukseen romanssia, kummitustarinaa ja buddhalaista filosofiaa. Miljööt ovat tunnelmallisia, ja niiden lisäksi elokuvasta jäävät mieleen nopeat leikkaukset ja lentävät taistelukohtaukset. Niistä on riittänyt innoitusta jälkipolville: yksi elokuvan perillisistä on tämän vuosituhannen klassikko Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme (2000).

Vanhaan kiinalaiseen tarinaan perustuvan elokuvan tuotanto polkaistiin käyntiin 1960-luvun lopulla. Pitkä elokuva julkaistiin alun perin kahdessa osassa, mutta taiwanilaisyleisö ei innostunut modernista tavasta käsitellä naissankaria. Nyky-yleisö tuskin huomaa maltilliselta tuntuvaa seksuaalisuuden kuvausta, mutta aikalaisilla oli nieleskelemistä. Lopulta filmi sai kuitenkin mainetta ja kunniaa Cannesissa, jonka ohjelmistoon Kultainen hämähäkki pääsi vuonna 1975. Maailmanlaajuinen huomio ja kriitikoiden kehut olivat mannaa, vaikka Kultainen palmu jäikin saamatta.

Pisteytys: 8/10

Whiplash (2014)

Ohjannut Damien Chazelle

USA 2014, 106 min.

Draama

Pääosissa: Miles Teller, J.K. Simmons

 

Not quite my tempo.

Nuori jazzrumpali Andrew (Teller) tavoittelee mainetta ja kunniaa arvostetussa konservatoriossa. Hän onnistuu kiipeämään oppilaitoksensa arvostetun big bandin kakkosrumpaliksi, mutta huipulla tuulee. Sadistinen orkesterinjohtaja Fletcher (Simmons) tekee musisoinnista veristä kilpailua, nöyryyttävää matelua ja saa lahjakkaimmankin muusikon epäilemään kykyjään.

Whiplash on taidokas valtatutkielma. Fletcherin auktoriteetti koukuttaa janoamaan huomiota ja arvostusta, mutta kauhun tasapaino ei herkeä hetkeksikään. Taidemaailma osoittaa armottomuutensa: kasvaako epäonnistumisen pelko suuremmaksi kuin toive onnistumisesta? Fletcherin hahmo ei silti ole täysin mustavalkoinen ja tarina jää hänen osaltaan hieman avoimeksi. Onko mies täysi mulkku vai pyrkiikö hän sittenkin koulimaan mestareita armottomilla metodeillaan? J.K. Simmonsin pelottavan hyvä roolityö palkittiin ansaitulla Oscarilla.

Kiihkeärytminen jazzelokuva sai ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla, jossa se nousi suureen menestykseen. Jokseenkin tuntematon nuori ohjaaja Damien Chazelle (s. 1985) nousi valokeilaan ja hänen uransa lähti välittömään nousukiitoon. Whiplash on ehdottomasti ilmestymisvuotensa parhaita yhdysvaltalaiselokuvia. Elokuva naulitsee, vaikka välillä tuntuu vaikealta katsoa nuorten muusikkojen armotonta riepottelua. Kaiken kruunaa intensiivinen loppukohtaus, joka on värisyttävän upeaa periksiantamatonta kilvoittelua, kaikkien aikojen näytön paikka ja vielä enemmän.

Pisteytys: 8/10