maanantai 14. syyskuuta 2020

Raiders of the Lost Ark - Kadonneen aarteen metsästäjät (1981)

Ohjannut Steven Spielberg
USA 1981, 115 min.
Seikkailu, Toiminta
Pääosissa: Harrison Ford,  Karen Allen, Paul Freeman

Throw me the idol!
Arkeologi Indiana Jones (Ford) tunnetaan nokkelana seikkailijana, joka ei jää pulaan tiukassakaan tilanteessa. Yhdysvaltain hallitus houkuttelee Indyn metsästämään juutalaisten pyhää aarretta, legendaarista liitonarkkia, jonka uskotaan tekevän löytäjästään voittamattoman. Tehtävä on kiireinen ja vaarallinen, sillä vallanhimoiset natsit ovat jo saaneet aarteenmetsästyksessä tuntuvan etumatkan.

Seikkailuelokuvien suuri klassikko on täynnä näyttävää toimintaa ja lapsenomaista leikkimieltä. Vauhdikkaaseen tarinaan on helppo lähteä mukaan täydestä sydämestään, ja niinpä maagisen aarteen taikavoimatkaan eivät tunnu hiukkaakaan epäuskottavilta. Hyvän ja pahan välinen taistelu on mustavalkoista, mutta sen syvempiä sävyjä tarina ei edes tarvitse. Ei liene suurikaan spoileri kertoa, että tällaisessa tarinassa ahneella on tietenkin kurja loppu.

Nostalgiaan ja kadonneen maailman viehätykseen luottava elokuva lainaa itseään vanhempia klassikoita (esim. Arabian Lawrence, 1962), mutta vielä enemmän Indiana Jonesin seikkailut ovat inspiroineet myöhempiä kulttuurituotteita aina elokuvista peleihin. Kadonneen aarteen metsästäjät oli ilmestymisvuotensa megahitti, joka menestyi lippuluukkujen ohella myös palkintogaaloissa. Teknisistä saavutuksista elokuva palkittiin neljällä Oscarilla (mm. parhaat erikoistehosteet). Indiana Jonesin seikkailuita on sittemmin tehty kolme lisääkin (1984, 1989 sekä 2008). Vielä neljännenkin jatko-osan pitäisi jo olla tuloillaan, vaikka tälläkin seikkailuarsenaalilla jo pärjättäisiin.

Pisteytys:
9/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti