torstai 3. syyskuuta 2020

Chariots of Fire - Tulivaunut (1981)

Ohjannut Hugh Hudson
Iso-Britannia 1981, 125 min.
Draama, Biografia
Pääosissa: Ben Cross, Ian Charleson, Ian Holm, Nigel Havers

If you don't run, you can't win.
Kaksi juoksua harrastavaa Cambridgen yliopiston opiskelijaa tähtäävät vuoden 1924 olympialaisiin. Eric Liddel (Charleson) on lähetyssaarnaajaperheen vesa, jonka urheiluharrastus ajautuu ristiriitaan uskonnonharjoittamisen kanssa. Harold Abrahams puolestaan kohtaa kitkeriä asenteita juutalaisuutensa ja luokka-asemansa vuoksi, mutta ei anna minkään hidastaa määrätietoisuuttaan.

Tulivaunut perustuu todellisiin, mutta jokseenkin dramatisoituihin henkilöihin. Elokuva sivuaa yhteiskunnallisia teemoja, mutta luokka-asemaan ja uskontoon liittyviä ennakkoluuloja käsitellään melko pehmeästi. Ennen kaikkea Tulivaunut on urheiluelokuva, jonka keskeisiä aihioita ovat sinnikäs harjoittelu, toverillinen kilvoittelu ja kilpailuiden tuoma jännitys. Elokuvan päätyttyä mieleen piirtyvät parhaiten Oscar-palkitut  musiikit, jotka sävelsi ainutlaatuinen Vangelis.

Yhteensä neljä Oscaria kahminut Tulivaunut on harvinainen menestystarina. Vaikka brittielokuvia on useimpina vuosina noussut taistelemaan parhaan elokuvan pystistä, voittoja on kuitenkin tullut harvemmin. Lähes tyhjästä ilmestynyt, verrattain tuntemattomien tekijöiden Tulivaunut kuitenkin onnistui saamaan tavoitellun palkinnon. Viehättävä urheiludraama on sittemmin tainnut jäädä hieman unholaan, vaikka onpa filmin ikonista juoksukohtausta muisteltu muun muassa Lontoon olympialaisten (2012) avajaisnumerossa (mr. Beanin suosiollisella avustuksella). Elokuva on saanut myös epävirallisen jatko-osan On Wings of Eagles (2016).

Pisteytys:
7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti