Eraserhead (1977)

Ohjannut David Lynch
USA 1977, 89 min.
Kauhu
Pääosissa: Jack Nance, Charlotte Stewart

In Heaven, everything is fine.

David Lynchin (1946─) ensimmäinen kokopitkä elokuva sijoittuu synkkään unenomaiseen maailmaan, joka täyttyy koneiden huminasta ja reistailevien sähkölaitteiden rätinästä. Tarinan päähenkilö Henry (Nance) elää kolealla teollisuusalueella ja saa tyttöystävänsä (Stewart) kanssa epämuodostuneen lapsen, jonka hoito jää lopulta Henryn vastuulle. Elokuvan painajaismaisessa todellisuudessa ei aina ole selvää, milloin nähdään unta ja milloin vastaan tulevat asiat ovat todellisia.

Eraserhead tuo mieleen 1960-luvun underground-leffat ja Luis Buñuelin surrealismin, mutta silti elokuva ei ole pelkkää hankalasti ymmärrettävää outoilua. Tarinassa on sopiva annos valtavirtaelokuvista tuttua selkeä kaavaa, eikä kärryiltä tipu, vaikka ei jaksaisikaan analysoida jokaista vastaan tulevaa kummallisuutta. Sitä paitsi elokuvan puistattava estetiikka vetää kumman hypnoottisella tavalla puoleensa. Vanhemmuuden pelkoa ja yhteiskunnasta vieraantumista tuskin on käsitelty missään toisessa elokuvassa yhtä erikoisella tavalla!

Vaikka David Lynch tätä nykyä on iso nimi, 1970-luvulla Lynch vasta opiskeli elokuvantekoa. Eraserhead syntyi suurella panostuksella ja intohimolla, mutta outo teos miellytti vain tiettyjä taiteilijapiirejä. Kulttimaineen syntyä ei kuitenkaan tarvinnut kovin kauaa odotella, ja Lynchin urakin lähti pian nousuun läpimurtoteos Elefanttimiehen (1980) siivittämänä. Vuosikymmeniä myöhemmin on hauska huomata, miten tunnistettavaa Lynch-tyyliä Eraserhead onkaan. Samaa tunnelmaa tosin tarjoaa myös Lynchin vielä varhaisempi lyhytelokuva The Alphabet (1968).

Pisteytys:
9/10

Saturday Night Fever - Lauantai-illan huumaa (1977)

Ohjannut John Badham
USA 1977, 118 min.
Draama
Pääosissa: John Travolta, Karen Lynn Gorney, Barry Miller, Donna Pescow

I'll dance with you, but it's not like you're my dream girl or nothin'.

Nuori Tony Manero (Travolta) asuu vanhempiensa luona Brooklynissa ja tienaa päivisin pikkuhiluja rautakaupassa. Tonyn harmaan arjen kohokohtia ovat lauantai-illat, jolloin hän suuntaa paikalliseen diskoon ystäviensä kanssa. Eräänä vauhdikkaana iltana tanssilattian suvereenina kuninkaana tunnettu Tony tapaa vertaisensa Stephanien (Gorney). Parivaljakko ryhtyy treenaamaan tanssikilpailua varten ja huumaavan diskon avulla karkea arkielämä painuu taka-alalle.

Lauantai-illan huumaa on legendaarinen tanssileffa, joka kasvatti diskokuumeen hikisiin lukemiin ja teki keinuvalanteisesta John Travoltasta tähden. Pienellä budjetilla syntyneestä elokuvasta tuli yksi ilmestymisvuotensa katsotuimmista elokuvista ja filmi toi Travoltalle Oscar-ehdokkuuden. Elokuvan ikoninen soundtrack lukuisine hittibiiseineen on varmasti vielä tänä päivänäkin suurelta osin tuttu heillekin, jotka eivät ole katsoneet itse filmiä. Mieleenpainuvin korvamato on Bee Gees -yhtyeen svengaava Stayin' Alive, joka muuten puhuttelee ihan uudella tavalla näin korona-aikana.

Vaikka elokuva muistetaan parhaiten taiturimaisista tanssikohtauksistaan, itse tarina on jopa vastenmielisen synkkäsävyinen. Iloisten diskoiltojen vastapainoksi nähdään melko surullistakin arkea Brooklynin köyhistä kortteleista. Nuoruuden huumassa sikailevat diskomiehet ovat varsinaisia sovinistijuntteja, osin ehkä siksi, etteivät he ole saaneet parempaakaan toimintamallia. Sentään päähenkilön kunnianhimo pärjätä tanssilattialla vaikuttaa hitaasti kypsyttävän luonnetta. Kurjaksi äityvän tarinan lopussa välähtää jo häivähdys toivoa: ehkä elämässä voisi olla kyse jostain muustakin kuin itsekkyydestä ja ohikiitävistä nautinnon hetkistä diskovalojen välkkeessä.

Pisteytys:
7/10

The Outlaw Josey Wales - Lainsuojaton (1976)

Ohjannut Clint Eastwood
USA 1976, 135 min.
Lännenelokuva, Seikkailu, Toiminta
Pääosissa: Clint Eastwood, Chief Dan George, Sondra Locke

It ain't supposed to be easy to sneak up behind an Indian.

Josey Walesin (Eastwood) rauhallinen elämä maanviljelijänä päättyy, kun joukko Unionin riehakkaita sotilaita surmaa hänen perheensä ja polttaa kotitilan. Veristä kostoa hautova mies liittyy äkkipikaisesti Konfederaation joukkoihin, mutta pian solmitaan rauha. Wales on jo tullut tunnetuksi surmatöistään, joten etsintäkuulutetuksi julistetulla miehellä on edessään pitkä ja vaarallinen pakomatka.

Lainsuojaton on testosteronia ja toimintaa uhkuva miehekäs kostotarina ─ toisin sanoen Josey Wales on tyyppiesimerkki Clint Eastwoodin esittämistä hahmoista. Maskuliinisuudessa itsessään ei tietenkään ole mitään väärää, mutta tässä tapauksessa härski sivumaku hiipii kuvaan kulissien takaa. Josey Walesin heilaa esittävä Sondra Locke seurusteli tosielämässäkin Eastwoodin kanssa, mutta tähteydestään mustasukkaisesti huolehtiva Eastwood varmisti, ettei Locke saanut juuri sananvaltaa omaan uraansa. Metoo-aikana parin suhteen valta-asetelmat ovat nousseet uudelleen valokeilaan, mutta sepä ei ole juuri Eastwoodin suosiota horjuttanut.

Machoilun kääntöpuoli häikäilemättömänä vallankäyttönä sapettaa, mutta silti ei käy kiistäminen, etteikö Lainsuojaton olisi onnistuneesti rakennettu elokuva. Menevä tarina keitetään kasaan nopeasti, eikä vauhdikasta pakomatkaa seuratessa ehdi pitkästyä. Maisematkin ovat upeita! Lännenklassikoiden vanhoja perinteitä tuuletetaan, sillä intiaaneja ei kuvatakaan verenhimoisina villeinä. Nyt intiaanit toimivat tasaveroisina matkakumppaneina ja ihmisinä, joiden kanssa voidaan solmia rauha. Pikemminkin raakalaismaisia piirteitä saavat useat valkonaamaiset sotilaat tai ahneet palkkionmetsästäjät. Kaiken lisäksi yksinäisen miehen kostoretkestä kasvaa äkkiarvaamatta lämminhenkinen ja jopa sympaattinen kertomus. Näin leivotaan lännensankareita.

Pisteytys:

7/10

All the President's Men - Presidentin miehet (1976)

Ohjannut Alan J. Pakula
USA 1976, 138 min.
Draama, Biografia, Historia, Trilleri
Pääosissa: Dustin Hoffman, Robert Redford

If you're gonna hype it, hype it with the facts.

Yhdysvalloissa muhi kaikkien aikojen poliittinen skandaali 1970-luvun alussa: Watergate-hotellissa tapahtuneista murroista alkunsa saaneet oudot tapahtumat paljastivat Valkoiseen taloon pesiytyneen kuonan ja johtivat lopulta presidentti Richard Nixonin eroon. Watergate-skandaalin tutkinnassa keskeisen roolin ottivat toimittajat, joista Washington Postin Carl Bernstein (Hoffman) ja Bob Woodward (Redford) lopulta paljastivat totuuden. Tositapahtumista kertova elokuva perustuu Bernsteinin ja Woodwardin samannimiseen kirjaan (1974).

Presidentin miehet on oiva poliittinen trilleri, jossa totuus on tarua ihmeellisempää. Elokuvan tyyli on jopa dokumentaarinen, vaikka tietenkin tosijuttua on täytynyt hieman dramatisoidakin. Ilmestyessään elokuva oli edelleen polttavan ajankohtainen, sillä Watergaten jälkipyykki oli edelleen käynnissä. Presidentin miehet on säilyttänyt tenhonsa näihin päiviin saakka, vaikka sen kuvaamista tapahtumista onkin vierähtänyt jo tovi. Sitä paitsi lehdistönvapauttakin tarkasteleva filmi tuntuu kummasti puhuttelevan myös Donald Trumpin virkakaudella...

Tutkivaa journalismia ylistävä elokuva tekee pitkää päivää painavista toimittajista sankareita, vaikka toisaalta aikakauteen etäisyyttä saaneen katsojan on helppo ymmärtää myös kolikon kääntöpuoli. Innokkaat toimittajat eivät herkästi jätä tietolähteitään rauhaan ja ala tuntuu vaativan aikamoista pokkaa ja röyhkeyttä. Neljällä Oscarilla palkittu elokuva on sittemmin saanut jälkeläisiä: Watergate-skandaalin tutkintaa käsittelee ainakin Steven Spielbergin The Post (2017), jonka onkin katsottu vertailevan Trumpia ja Nixonia keskenään.

Pisteytys:

8/10

The Killing of a Chinese Bookie - Kiinalaisen kiristäjän murha (1976)

Ohjannut John Cassavetes

USA 1976, 135 min. / 108 min.

Draama, Rikos

Pääosissa: Ben Gazzara, Timothy Carey, Seymour Cassel

You gotta work hard to be comfortable.

Cosmo Vittelli (Gazzara) omistaa tanssiklubin Los Angelesissa ja nauttii elämästään tanssityttöjen ympäröimänä. Show ei kuitenkaan pyöri ilman rahaa ja Vittelli rahoittaa leveää elämäänsä uhkapeleillä. Lopulta kohdalle osuu paha tappio ja karmea pelivelka, jonka hyvittääkseen Vittelli joutuu rikollisten juoksupojaksi: velkojen kuittaamiseksi Vittellin on surmattava mies.

Vaikka rikosleffat olivat kovassa huudossa 1970-luvulla, niihin kohdistui odotuksia edes tietyt konventiot täyttävästä Hollywood-kerronnasta. John Cassavetes puolestaan on tunnettu intensiivisistä lähikuvistaan ja omalaatuisesta, jopa dokumentaariselta tuntuvasta realismistaan: tyyli pitää myös juonensa puolesta valtavirtaiselta kuulostavassa neo-noirissa. Vittellin persoonaan ja haaveisiin keskittyvä kuvaus heijastaa Cassavetesia itseään ─ ohjaajan omat visiot käyvät ikuista painia filmiteollisuuden odotusten ja linjanvetojen kanssa.

Kiinalaisen kiristäjän murha on hyvin henkilökohtainen ja sisäänpäin kääntynyt elokuva. Siksipä ei ole ihme, että elokuva floppasi pahasti ja se vedettiin pois teattereista alle viikossa. Tämä tuntuu aika rajulta siihen nähden, että Cassavetesin edellinen elokuva Naisen parhaat vuodet (1974) oli yllättävä hitti ja pääsi jopa kisaamaan Oscarista. Kuitenkin Kiinalaisen kiristäjän murha lähetettiin ainoastaan takaisin leikkauspöydälle, ja siitä saksittiin pois puoli tuntia materiaalia. Nykyisin alkuperäinen (135 min.) elokuvakin on saatavilla, mutta nyt oli tyytyminen tähän leikeltyyn versioon. Kerronnasta varmasti puuttuu jotain Cassavetesin mielestä olennaista, mutta toisaalta lyhemmässä versiossa pituus tuntuu kerronnan raskauteen nähden juuri ja juuri napakalta.

Pisteytys:
7/10

Taxi Driver - Taksikuski (1976)

Ohjannut Martin Scorsese
USA 1976, 114 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Robert De Niro, Cybill Shepherd, Jodie Foster, Harvey Keitel

You talkin' to me?

Travis Brickle (De Niro) työskentelee taksikuskina New Yorkin yössä ja viettää vapaahetkensä katsellen pornoleffoja. Ympärillä vellova rikollisuus ja katujen likainen elämäntapa ahdistavat kaiken kokenutta miestä, joka kyseenalaistaa jopa oman elämänsä mielekkyyden. Kaivattua kauneutta arkeen tuo romanssi valloittavaan Betsyyn (Shepherd). Kun rakkaussuhdekin menee puihin, elämän sisällöksi jää vain maaninen yritys pelastaa edes yksi nuori tyttö (Foster) katujen kurjuudelta.

Kultaisella palmulla palkittu Taksikuski oli aikanaan sekä kriitikoiden että yleisöiden suosikki, ja sen terävä yhteiskuntakriittisyys puree yhä edelleen. Syrjäytyneiden miesten kohtalo ja ongelmien patoutuminen puhuttavat aika ajoin, eivätkä rikoksetkaan ole kadonneet suurkaupunkien kaduilta. Nerokkaan ja yhä ajankohtaisen käsikirjoituksen ohella elokuvan hiovat loistavaksi timanttiset näyttelijät. Näin jälkeen päin arvioiden tuntuu yllättävältä, ettei klassikoksi kasvanut mestariteos voittanut yhtäkään neljästä Oscar-ehdokkuudestaan.

Temaattisesti Taksikuski jatkaa Martin Scorsesen läpimurtoelokuvan Sudenpesän (1973) tiellä. Myös tämä elokuva tarkastelee realistisella otteella New Yorkin öisiä katuja ja haastaa katsojan pohtimaan yhteiskunnan suhdetta väkivallan arkipäiväistymiseen. Taksikuskin keskeisin kysymys korostuu vasta viimeisessä kohtauksessa, joka on usein tulkittu vain Travisin oudoksi fantasiaksi. Kohtaus toimii kuitenkin paremmin, jos sen tulkitsee täytenä totena. Ihannoiko amerikkalainen yhteiskunta todella väkivaltaa näin paljon? Onko saastaan vastattava lialla, aseiden uhkaan uusilla aseilla?

Pisteytys:

10/10

Peter Ibbetson - Ikuinen liekki (1935)

Ohjannut Henry Hathaway
USA 1935, 85 min.
Draama, Romantiikka, Fantasia
Pääosissa: Gary Cooper, Ann Harding, John Halliday

The strangest things are true and the truest things are strange.

Arkkitehti Peter Ibbetson (Cooper) palaa poikavuosiensa Pariisiin toteuttamaan muuatta toimeksiantoa. Paikan päällä Peter kohtaa naimisissa olevan herttuatar Maryn (Harding), joka paljastuu Peterin lapsuusvuosien sydänystäväksi. Parin onni on heti uhattuna, sillä uskalias salasuhde kantautuu mustasukkaisen herttuan (Halliday) tietoisuuteen. Dramaattinen yhteenotto päättyy herttuan kuolemaan ja Peter joutuu vankilaan, mutta rakkaus löytää kyllä keinonsa.

Ikuinen liekki sijoittuu kauniiseen ja liki virheettömään maailmaan, jossa kielletty romanssikin on herkkä ja viaton. Kun kertomus lopulta etenee järisyttävimpään pisteeseensä ja päähenkilön päivät vaikuttavat olevan luetut, alkaa elokuvassa sadunomainen unijakso. Lempensä huumassa elävän parin rakkaustarina on kiistämättä melko hupsu ja tarina imelä kuin hattarapilvi, mutta elokuva on kuitenkin tehty ihan tosissaan ja aidolla tunteella. Parhaimmillaan filmi toimiikin aivan kivana todellisuuspako-fantasiana, vaikka ei nousekaan suosikkieni joukkoon.

Henry Hathaway (1898─1985) tunnetaan parhaiten lännenelokuvistaan, mutta uralle mahtuu laaja kattaus muitakin tyylilajeja. Yhteistä usealle Hathawayn elokuvalle on näyttelijä Gary Cooper, joka tässä filmissä paistattelee salskeana engelsmannina. Elokuvan ilmestyessä Cooper oli yksi Hollywoodin kirkkaimpia tähtiä ja moinen iso nimi taatustikin siivitti osaltaan filmin kelpoa menestystä. Aikalaiskriitikoiden ylistämä elokuva ei välttämättä ole Hathawayn tunnetuin teos, mutta kuitenkin hänet on nostettu 1001-listalle vain Ikuisen liekin ansiosta.

Pisteytys:

6/10