sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

The Killing of a Chinese Bookie - Kiinalaisen kiristäjän murha (1976)

Ohjannut John Cassavetes
USA 1976, 135 min. / 108 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Ben Gazzara, Timothy Carey, Seymour Cassel

You gotta work hard to be comfortable.
Cosmo Vittelli (Gazzara) omistaa tanssiklubin Los Angelesissa ja nauttii elämästään tanssityttöjen ympäröimänä. Show ei kuitenkaan pyöri ilman rahaa ja Vittelli rahoittaa leveää elämäänsä uhkapeleillä. Lopulta kohdalle osuu paha tappio ja karmea pelivelka, jonka hyvittääkseen Vittelli joutuu rikollisten juoksupojaksi: velkojen kuittaamiseksi Vittellin on surmattava mies.

Vaikka rikosleffat olivat kovassa huudossa 1970-luvulla, niihin kohdistui odotuksia edes tietyt konventiot täyttävästä Hollywood-kerronnasta. John Cassavetes puolestaan on tunnettu intensiivisistä lähikuvistaan ja omalaatuisesta, jopa dokumentaariselta tuntuvasta realismistaan: tyyli pitää myös juonensa puolesta valtavirtaiselta kuulostavassa neo-noirissa. Vittellin persoonaan ja haaveisiin keskittyvä kuvaus heijastaa Cassavetesia itseään ─ ohjaajan omat visiot käyvät ikuista painia filmiteollisuuden odotusten ja linjanvetojen kanssa.

Kiinalaisen kiristäjän murha on hyvin henkilökohtainen ja sisäänpäin kääntynyt elokuva. Siksipä ei ole ihme, että elokuva floppasi pahasti ja se vedettiin pois teattereista alle viikossa. Tämä tuntuu aika rajulta siihen nähden, että Cassavetesin edellinen elokuva Naisen parhaat vuodet (1974) oli yllättävä hitti ja pääsi jopa kisaamaan Oscarista. Kuitenkin Kiinalaisen kiristäjän murha lähetettiin ainoastaan takaisin leikkauspöydälle, ja siitä saksittiin pois puoli tuntia materiaalia. Nykyisin alkuperäinen (135 min.) elokuvakin on saatavilla, mutta nyt oli tyytyminen tähän leikeltyyn versioon. Kerronnasta varmasti puuttuu jotain Cassavetesin mielestä olennaista, mutta toisaalta lyhemmässä versiossa pituus tuntuu kerronnan raskauteen nähden juuri ja juuri napakalta.

Pisteytys:
7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti