Marraskuun elokuvat 2016

Captain Phillips

Ohjannut Paul Greengrass

USA 2013, 134 min.

Trilleri, Toiminta

Pääosissa: Tom Hanks, Barkhad Abdi

Nykypäivän merirosvoutta käsittelevä Captain Phillips perustuu tositapahtumiin. Somalialaiset merirosvot kaappaavat yhdysvaltalaisen rahtialuksen, jota kipparoiva kapteeni Richard Phillips (Hanks) on mies paikallaan. Elokuva on varma perustrilleri lajityypin hallitsevalta Paul Greengrassilta. Tom Hanks puolestaan esittää tavoilleen uskollisesti tavallista jannua, joka osaa toimia järkevästi kriisitilanteessa ja kohoaa sankariksi tekemällä duuninsa huolella. Kelpo viihdettä kertakatseluksi.

Pisteytys: 6/10

Lo imposible - Selviytyminen

Ohjannut J.A. Bayona

Espanja & USA 2012,  114 min.

Draama

Pääosissa: Naomi Watts, Ewan McGregor, Tom Holland

Vuoden 2004 tsunamitragedian maisemiin sijoittuvassa elokuvassa seurataan viisihenkisen perheen selviytymistaistoa Khao Lakin tuhoutuneessa paratiisissa. Perheen tarina on kyllä kertakaikkiaan ihmeellinen, joskaan en tiedä (enkä viitsinyt selvittää), kuinka suuri osa elokuvan kerronnasta oli täysin tositapahtumia ja mikä taas puhdasta dramatisointia. Elokuvan toteutus ei nimittäin tee oikeutta kamalille tapahtumille ja saa epäilemään perheenkin tarinaa. Selviytyminen on ihan katsottava katastrofidraama, mutta piinalliseksi yltyvä melodramaattisuus on pilata hyvän kertomuksen ja yltyy lähinnä kyynelmässäilyksi. Mahtipontiset viulutkin vinkuvat väsymättä taustalla kuin viimeistä päivää.

Pisteytys: 5/10

The Thing from Another World -
Se toisesta maailmasta

Ohjannut Christian Nyby

USA 1951, 87 min.

Scifi, Kauhu

Pääosissa: Margaret Sheridan, Kenneth Tobey, Robert Cornthwaite

Scifiklassikossa seurataan tiederyhmän kauhunhetkiä Pohjoisnavalla. Jään sisältä löytyneestä avaruusaluksesta luikahtaa pakoon muukalainen, jota eivät liekit tai luodit tuhoa. Mikä avuksi? Hyytävä jännitystunnelma on kohdillaan ja kylmän sodan kalsea henki humahtaa luihin ja ytimiin. Sama tarina on filmatisoitu uudelleen vuonna 1982 nimellä The Thing - "se" jostakin ja tuohon elokuvaan on myös tehty esiosa The Thing vuonna 2011.

Pisteytys: 7/10

The Play House - Teatteri

Ohjannut Edward F. Cline & Buster Keaton

USA 1921, 23 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia

Pääosissa: Buster Keaton, Virginia Fox

Teatteri tai myös nimellä Buster varieteessa tunnettu Buster Keatonin lyhytelokuva enteilee jo elokuvaa Kovaa kyytiä ja kaunokaisia (1924). Ensin unimaailmassa ja sitten teatterissa seikkaileva Keaton esittää lukuisia rooleja ja päätyy lopulta vikittelemään tyttöä (Fox) tai tämän kaksoissisarta. Varieteen hauskat temput huvittavat, mutta kiehtovinta on alun unijakso ja monistuviin henkilöihin liittyvät oivallukset.

Pisteytys: 8/10

One Week - Viikko rakennusmiehenä
Ohjannut Edward F. Cline & Buster Keaton

USA 1920, 25 min.
Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Buster Keaton, Sybil Seely, Joe Roberts






Juuri avioituneen parin onnea ei haalista edes poikkeuksellisen vaivalloinen talonrakennusurakka. Oman aikansa Ikea-tunnelma naurattaa edelleen makeasti ja Keatonin stunttisuoritukset ovat vertaansa vailla. Mainio lyhytkomedia!

Pisteytys: 9/10

The Goat - Syntipukki
Ohjannut Buster Keaton & Malcolm St. Clair
USA 1921, 23 min.
Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Buster Keaton, Virginia Fox, Joe Roberts

Väärinkäsityksen vuoksi Keatonin toilailevaa hahmoa luullaan vankikarkuriksi. Syntipukki on päätähden erikoisalaa, eli nokkelaa fyysistä komediaa. Mukana vauhdikkaassa menossa nähdään myös Keatonin rakastamia vanhoja junia. Kivikasvo pakenee sinivuokkoja lähes yhtä riemukkaalla tavalla vuotta vanhemmassa lyhärissä Buster ja poliisiparaati (1922).

Pisteytys: 9/10

The Neighbors - Naapurit

Ohjannut Edward F. Cline & Buster Keaton
USA 1920, 18 min.
Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Buster Keaton, Virginia Fox, Joe Roberts

Rakastuneen parin yhdessäoloa hankaloittavat riitelevät naapurit, mutta nuori lempi keksii kyllä keinot. Elokuvassa kohelletaan väärinkäsityksestä toiseen ja karmeaa kyllä, ainakin mustan miehen pidätyksen yhteydessä tapahtuva sekaannus on edelleen kiusallisen ajankohtainen aihe. Naapurit ei ole ihan nokkelinta Keatonia, mutta viihdyttää kyllä. Lopun akrobatiakohtaus (kuvassa) on varsinkin näkemisen arvoinen.

Pisteytys: 7/10

The Paleface - Kalpeanaama
Ohjannut Edward F. Cline & Buster Keaton
USA 1922, 20 min.
Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Buster Keaton, Virginia Fox, Joe Roberts






Rikkaat valkoiset miehet ovat suututtaneet intiaaniheimon, ja tietenkin juuri silloin sankarimme (Keaton) tanssahtelee intiaanien leiriin keräilemään perhosia. Kivikasvo päätyy hurjasta tilanteesta toiseen ilmekään värähtämättä ja sehän toki aina naurattaa. Kelpo komedia, vaikka Kalpeanaama ei olekaan ihan täysosuma.

Pisteytys: 7/10

Film - Viimeinen rooli
Ohjannut Alan Schneider
USA 1965, 20 min.
Lyhytelokuva, Draama
Pääosissa: Buster Keaton




Samuel Beckettin käsikirjoittama Viimeinen rooli on suomenkielisen nimensä mukaisesti Buster Keatonin viimeinen päärooli. Surrealismia ja avantgardea henkivä elokuva tutkii elokuvan katseen kohteena olemista. Kamera nousee lähes yhdeksi elokuvan henkilöksi tai jopa antagonistiksi. Kiinnostava tutkielma,  hämmentävä ja mieleenpainuva elokuva.

Pisteytys: 8/10

The Wolfpack
Ohjannut Crystal Moselle
USA 2015, 90 min.
Dokumentti, Biografia
Pääosissa: Mukunda Angulo, Bhagavan Angulo, Govinda Angulo, Jagadisa Angulo, Krsna Angulo, Narayana Angulo




Angulon perhe on viettänyt tiivistä elämää newyorkilaisessa kerrostaloasunnossa. Perheen lapset elävät elokuvista ja elokuville, ja tuo intohimo on myös varsin samaistuttavaa. Elokuvat nimittäin näkyvät meissä nykypäivän kasvateissa tavalla tai toisella - vaikka eläisi yhtä eristyksissä kuin tämän dokumentin veljessarja. Mutta mitä tapahtuu, kun pojat päättävätkin lähteä tutkimaan ympärillä kuhisevaa kaupunkia? Dokumentin aihe on valtavan kiinnostava ja saa ajattelemaan jotakuinkin kaikkea mahdollista populaarikulttuurista ja elämästä.

Pisteytys: 8/10

Professione: Reporter - Ammatti: Reportteri
Ohjannut Michelangelo Antonioni
Italia, Espanja & Ranska 1975, 119 min.
Draama, Trilleri
Pääosissa: Jack Nicholson, Maria Schneider, Ian Hendry




Michelangelo Antonionin omaperäinen elokuva yhdistää filosofiseen road-movieen trillerin aineksia. Pääroolissa nähdään kertakaikkiaan loistava Jack Nicholson, joka näyttelee Saharassa reportaasia laativaa toimittajaa David Lockea. Joko reissuun, työhönsä tai ylipäätään elämäänsä kyllästynyt Locke päättää pölliä kuolleen miehen henkilöllisyyden. Päähänpisto tuo mukanaan vieraan maailman epäilyttävine ja kiehtovine ihmisineen, mutta valeidentiteetti ei kuitenkaan vapauta vanhoista kahleista täysin. Kutkuttavan oivaltavaa ja mukaansatempaavaa kerrontaa.

Pisteytys: 8/10

A Most Wanted Man
Ohjannut Anton Corbijn
USA, Iso-Britannia & Saksa 2014, 122 min.
Rikos, Draama, Trilleri
Pääosissa: Philip Seymour Hoffman, Rachel McAdams, Willem Dafoe, Daniel Brühl



A Most Wanted Man kertoo USA:n ja Saksan turvallisuuspalveluiden yrityksestä selvittää erään laittoman maahanmuuttajan henkilöllisyyttä. Elokuva on hieman puuduttava rikosraina, jota on kuitenkin ilo seurata erinomaisten näyttelijöiden vuoksi. Trillerissä nähdään esimerkiksi Philip Seymour Hoffman yhdessä viimeisistä rooleistaan. Ilman tätä lisäarvoa koko elokuva olisi vähemmän kiinnostava.

Pisteytys: 6/10

La jetée - Kiitorata
Ohjannut Chris Marker
Ranska 1962, 28 min.
Lyhytelokuva, Scifi
Pääosissa: Davos Hanich, Hélène Chatelain, Jacques Ledoux



Pariisi kolmannen maailmansodan jälkeen. Mies lähetetään matkalle menneisyyteen, aikaan ennen tuhoisaa sotaa. Chris Markerin lyhytelokuva ei ole elokuva, vaikka onkin. Kiitorata koostuu kertojaäänestä ja valokuvista, eikä elävää kuvaa varsinaisesti nähdä. Todella kiinnostava ja vaikuttava lyhäri. Katsotaan mitä olen tästä mieltä, jahka 1001-listalla etenen 1960-luvulle.

Pisteytys: 9/10

Kaze tachinu - Tuuli nousee
Ohjannut Hayao Miyazaki
Japani 2013, 126 min.
Animaatio, Draama, Biografia
Pääosissa: Hideaki Anno, Hidetoshi Nishijima, Miori Takimoto



Lentokoneinsinööri Jirô Horikoshi (Anno) suunnittelee huimia sotakoneita ja rakastuu vakavasti sairaaseen naiseen. Tuhoisa sota langettaa varjonsa onnellisten kesäpäivien ylle; kaikki kaunis on katoavaista. Realistinen animaatio pohjautuu todellisiin henkilöihin, mutta fantasiaakin nähdään Horikoshin unissa. Tuuli nousee on elokuva, jonka piti olla Miyazakin viimeinen. Elokuva on kaunis jäähyväinen, mutta ilmeisesti animaatiomestarilta on kuitenkin vielä tulossa ainakin lyhytelokuva.

Pisteytys: 8/10

LUUKKU 24: Elokuvien 2010-luku

Riemukasta joulunaikaa jokaiselle! Tämän joulukalenterin päätteeksi jaan muutaman aatoksen 2010-luvun elokuvista ja ruodin lopulta yhden vastikään ensi-iltaan tulleen elokuvauutuuden. Vuosi sitten kirjoitin aatoksiani kaikista Harry Potter -elokuvista, ja samoissa tunnelmissa olemme tänäkin vuonna!

Happy Christmas!

Pohdin päivänä eräänä, että mitä lie ovat ne aikamme elokuvien ilmiöt, jotka kertovat parhaiten ajastaan. Arviota on jossain määrin vaikea esittää tästä päivästä käsin, mutta ensimmäisenä mieleeni nousi suuresti masinoitujen kassamagneettielokuvien paisuminen jättimäisiksi elokuvauniversumeiksi. Onko suurempi parempaa? Elokuvasarjat tai vanhatkin tutut tarinat saavat spinoffeja, uudelleenkäynnistyksiä, taustatarinoita ja oikeastaan kaikkia mahdollisia aiheen vierestä liippaavaia kuvaelmia. Marvelin Avengers-sarja on paras esimerkki ilmiöstä, mutta vastaava laajentaminen (rahastaminen?) näkyy myös muissa aiheissa. Tänä vuonna Potter-saaga aloitti kasvunsa ja Rogue One eli ns. Tähtien Sota 3½ syventää kaukaisen galaksin tarinaa.

Ilmiö on havaittavissa myös vuoden 2017 ensi-illoissa, joissa on rutkasti jatko-osia (esimerkiksi Star Wars VIII) ja esiosien jatko-osia (War for the Planet of the Apes jatkona elokuvalle Apinoiden planeetan synty, 2011). Uudelleenkäynnistyksiäkin piisaa: Disneyn klassikkoanimaatioiden live-action-versiot jatkuvat Kaunottaren ja hirviön (1991) uudelleenfilmatisoinnin myötä. Myös Universalin kauhuklassikkouusinnat alkavat Muumion (1932) uuden version saattelemana. Niin ikään King Kong (1933) kerrotaan jälleen kerran uudelleen, edellisestä King Kongista (2005) tosin ei ole vierähtänyt kuin vuosikymmen. Eipä tämä kuitenkaan vielä mitään, nimittäin uusi Spider-Man -kokonaisuus alkaa jo kolmatta kertaa - edellinen Hämis tuli 2014 ja sitä edellinen trilogia päättyi 2007. Myös Pirates of the Carribbean saa jonkinlaisen remake-henkisen jatko-osansa. Miksi sitä nyt sitten ikinä kutsutaankaan, reboot-sequeliksi? Sequel tai prequel on tulossa myös Alien-sarjaan, tai ainakin se on jatko-osa elokuvalle Prometheus (2012). Huh!

Mistä ilmiö johtunee? Loppuvatko suurten elokuvaproduktioiden tekijöiltä ideat vai halutaanko katsojille vain tarjota kaikki mahdollinen? Tuotannossa haisee hieman raha, sillä miksipä jättää suosituksi havaittua universumia koluamatta äärilaitojaan myöten. Kuluttajat äänestävät lompakollaan myönteisesti, ainakin vielä. Entä mahtavatko elokuvauniversumit vielä kokea jonkinlaisen romahduksen? Marvelin touhu on ainakin nyt jo päässyt niin pitkälle, että perässä on vaikea pysyä, vaikka kuinka katsoisi jokaisen elokuvan kahteen kertaan, lukisi sarjakuvia ja vilkaisisi oheistuotteeksi tehtyjä sarjojakin. Toistaiseksi elokuvasarjojen vyörytyksessä kuitenkin pysyy vielä mukana. Tässäpä siis jo luvattu katsaus erään universumin spinoff-laajennuksen avajaisosaan:

Fantastic Beasts and Where to Find Them - 

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Ohjannut David Yates
Iso-Britannia & USA 2016, 133 min

Fantasia, Seikkailu

Pääosissa: Eddie Redmayne, Katherine Waterston, Dan Fogler

Potter-maailmalla on valtava potentiaali tuottaa ties millaisia elokuvia myös ilman Harrya ystävineen. Tämä filmi on nyt ensimmäinen tuota laatua, ja neljä jatko-osaa on jo luvattu tulevaksi. 1920-luvun New Yorkiin sijoittuvassa elokuvassa seurataan taikaoliomestari Newt Scamanderin (Redmayne) seikkailuja. Olisin todella halunnut pitää elokuvasta enemmän, mutta valitettavasti se ei kuitenkaan ole erityisen super. Vika on jossain määrin vain "ihan hyväksi" jäävässä tarinassa, joka keskittyy liikaa pohjustamaan isoa saagaa. Tyypitellyt ennalta-arvattavuudet latistavat kertomusta turhan paljon, eivätkä loppupuolen twistit aiheuta pientä ohhohia kummempaa hengensalpausta.

Yhtenä haittana on myös elokuvan roolitus. En lämpeä Eddie Redmaynelle sitten millään, vaikka ainakin Les Misérablesissa (2012) hän onkin aivan hyvä. Kaiken teoria (2014) taas on laimea imitointi, ja cis-seksistinen Tanskalainen tyttö (2015) raivostuttaa periaatteesta niin paljon, että en ainakaan suostu maksamaan sen katsomisesta mitään. Ehkäpä Redmayne on parhaimmillaan roolissa, jossa imitointi tai tietyt maneerit eivät nouse määrittäviksi tekijöiksi - siksi Les Misérablesissa osa oli onnistuneen tunteikas. Ei tässäkään roolisuorituksessa erityistä vikaa ollut, mutta käsikirjoitus ei anna miehelle mitään mahdollisuuksia muuhun kuin yhteen ilmeeseen.

Palatakseni elokuvaan, on toki kehuttavakin jotain. Sekä 1920-luvun New York että taikamaailma ovat upeasti luotuja ja viehättäviä, mutta ne jäävät lopulta hieman turhaan kohkaavan tarinan jalkoihin. Se itse asiassa harmittaa elokuvassa eniten! Haluan nähdä lisää jenkkilän taikamaailman menoa, ihmetellä maagisia yksityiskohtia, nähdä unohtumatonta sauvatyöskentelyä ja hemmetti sentään tutustua uusiin ihmeolioihin ja niiden olinpaikkoihin. Taikamaailman mahdollisuuksia kokeilevan seikkailun ratkaisut ovat liian varovaisia. Elokuvan parissa toki viihtyy kerran tai kaksi ihan kohtalaisesti, kunhan odotukset eivät ole liian korkealla. Ainakaan tämä Potterhead ei tästä elokuvasta vakuuttunut, vaikka en odottanutkaan suuria; filmit ovat Pottereiden tapauksessa aina vain kirjoja laimeampi sivutuote.

Pisteytys:

6/10

LUUKKU 23: And the Oscar goes to...

Pian koittaa taas se jännittävä aika vuodesta, kun seuraavat akatemiapalkinnot ovat jaossa. 10 vuotta sitten palkintorohmuja olivat Brokeback Mountain (2005), Crash (2005), King Kong (2005) ja Geishan muistelmat (2005), jotka nappasivat kolme pystiä jokainen. Palkinnonsaajiin lukeutuivat myös muun muassa Capote (2005) ja Walk the Line (2005). Jälkimmäisestä Reese Witherspoon sai parhaan naisnäyttelijän Oscarin, mutta myös pääroolissa ollut Joaquin Phoenix oli ehdolla mieskategoriassa. Phoenix olisi kyllä pystin ansainnut, samaten kuin kilpakumppani Heath Ledger (Brokeback Mountain), mutta tiukasta kisasta huolimatta se meni kuitenkin oikeaan osoitteeseen, Philip Seymour Hoffmanille. Upean näyttelijän kunniaksi vielä kerran tämä hetki:

LUUKKU 22: Kassamagneetti vuosikymmenen takaa

Kymmenen vuotta sitten uusi Bond-aika alkoi ja ensi-iltansa saivat muun muassa kolmas X-Men sekä Aki Kaurismäen Laitakaupungin valot. 1001-listalla ainoa viidestätoista vuoden 2006 elokuvasta, jota ei (ainakaan vielä) ole poistettu, on Pan's Labyrinth. Synkkä kauhufantasia pääsi valkokankaille 29.12., joten tasan 10 vuotta sitten ensi-iltaa on varmaan jo odoteltu innolla. Katsoin 2006-fiilistelynä erään vuoden suurimmista hittileffoista, jota ei 1001-listalta löydy. Tässäpä siis paluu kymmenen vuoden takaisen yleisömenestyksen pariin, kirjan mukaan lukien voitaneen varmaan puhua jopa ilmiöstä:

The Da Vinci Code - Da Vinci -koodi

Ohjannut Ron Howard

USA 2006, 149 min.

Mysteeri, Trilleri

Pääosissa: Tom Hanks, Audrey Tautou, Jean Reno, Ian McKellen

Symbologian professori  Robert Langdon (Hanks) tempaistaan mukaan salaperäiseen Louvressa tapahtuneeseen murhamysteeriin. Murhatun miehen jättämät viestit johdattavat Langdonin ja avuksi rientäneen poliisin Sophie Neveun (Tautou) suuren arvoituksen äärelle, jonka paljastumisen katolinen kirkko pyrkii kuitenkin kaikin tavoin estämään.

Luin Dan Brownin samannimisen kirjan (2003) suurin epäilyksin muutama vuosi sitten. Trilleri etenee kyllä hengästyttävää tahtia, mutta tarina on kirjoitettu kaikin puolin aivan surkeasti. Jos Brownin tekstin tökeryyksiä alkaisi eritellä punakynän kanssa, valmista ei tulisi pitkään aikaan. Erityisen typerää on, että Dan Brown pyrkii nojaamaan höpöhöpöfantasiansa tietynlaiselle todenperäisyydelle tarkistamatta kuitenkaan faktoja ja sortuen näin yksinkertaistuksiin ja naurettavan suuriin asiavirheisiin. On toki taito sekin, että onnistuu kertomaan fiktiota epäuskottavasti. Vain jotain mainitakseni, Robert Langdonin "asiantuntemus" on niin hataralla pohjalla, että yliopiston olisi kyllä jo syytä huolestua.

Alkuperäisteokselleen uskollinen elokuva on aivan yhtä huono kuin itse kirjakin. Parhammillaankin vain tusinatrilleriltä tuntuva Da Vinci -koodi on kuin Kansallisaarre (2004) ilman huumoria. Elokuvan vahvuudeksi on kuitenkin luettava sen erinomaiset näyttelijät: varsinkin Ian McKellen ja Jean Reno ovat rooleissaan oikein hyviä ja yrittävät pelastaa sen, mikä pelastettavissa on. Nimekäs tekijätiimi ei silti paljoa auta, lähinnä vain harmittaa, että hyvät näyttelijät ovat joutuneet mukaan tämmöiseen lähes kolmetuntiseen löysään pieruun. Elokuvan viat eivät rajoitu pelkkään huonoon pohjatekstiin, vaan monet ohjaukselliset ratkaisutkin ovat suunnilleen yhtä kökköjä kuin Brownin taidot kuvailla henkilöitään. Niinpä elokuvan katsominen on vain vaivaannuttavaa ja herättää ainoastaan ajatuksen siitä, miten tämä on voinut olla yksi ilmestymisvuotensa katsotuimpia elokuvia. Dan Brownin suursuosiota on kyllä vaikea ymmärtää. Kaikesta huolimatta tänäkin vuonna tuli jälleen ensi-iltaan Robert Langdonin uusin seikkailu Inferno. Nimi kertonee sisällöstä; ken elokuvaa katsomaan käy, saa kaiken toivon heittää.

Pisteytys:
3/10

LUUKKU 21: Ysäritoimintaa ja -teknologiaa

Joulurauha on jo liki julistettu, mutta vielä ehtii hieman melskata elokuvien parissa. Uskomatonta, mutta en ole koskaan aiemmin katsonut tätä kahden vuosikymmenen takaista toimintaklassikkoa. Jälleen on yksi aukko sivistyksessä paikattu!

 

Mission: Impossible - Vaarallinen tehtävä
Ohjannut Brian De Palma
USA 1996, 110 min.

Toiminta, Trilleri

Pääosissa: Tom Cruise, Emmanuelle Béart, Jon Voight, Henry Czerny, Jean Reno

Tom Cruise on Ethan Hunt, tuhatkasvoinen agentti vaarallisen tehtävän edessä. Hunt menettää läheisen työtiiminsä väijytyksessä ja hänen oma järjestönsä syyttää häntä vakoilusta. Ethanin on todistettava väitteet vääriksi ja etsittävä oikea vakooja käsiinsä.

1960-1970-luvuilla esitettyyn samannimiseen tv-sarjaan perustuva Mission: Impossible on poikinut kokonaisen sarjan elokuvia. Uusin niistä tuli ensi-iltaan vasta viime vuonna ja jatkoakin lienee edelleen luvassa. Sähäkkä agenttitoiminta on kyllä sen verran tenhoavaa aivojennollausviihdettä, että pitipä lisätä saman tien loputkin sarjan leffat katselulistalle. Erikoista kyllä, että moni jatko-osista on pärjännyt kriitikoiden kynsissä avausosaa paremmin.

1990-luvun huipputeknologialla ryyditetty toimintasarjan avausosa on ihan sujuva kokonaisuus, vaikka ei olekaan millään muotoa oivaltava tai tuo genreensä mitään uutta. Aikakautensa näköinen tuotos tuntuu hetkittäin jopa koomiselta matkalta kahden vuosikymmenen taakse, mutta se ei silti tarkoita, että elokuva olisi vanhentunutta kamaa. Positiivista on ainakin se, että megaräjähdyksiä ei tässä ysärituotannossa ole vielä niin paljoa, että tarina hukkuisi pelkän efektirymistelyn alle. Eipä tuo kässärikään mikään huikea ole, mutta aivan kelvollinen tällaiseen elokuvaan. Samaten myös Tom Cruise on roolissaan oikein hyvä, mutta ei hänestä silti Bondiksi ole.

Pisteytys:

6/10

LUUKKU 20: Katse avaruuteen!

Vuonna 1996 Star Trekistä tuttu Khan lähetettiin avaruuteen syväjäädytettynä, ja reaalimaailmassa tiirattiin tähtiin Independence Dayn myötä. Star Trek -sarja on tänä vuonna jälleen kasvanut yhdellä uudella elokuvalla, Star Trek Beyondilla, ja myös Independence Day on saanut jatko-osansa. Jälkimmäistä ei liioin olla suitsutettu, mutta Star Trek sai komeat arviot.

Vuonna 1996 ensi-iltaan tuli valtava määrä elokuvia, joita tuon vuosikymmenen loppuun asti tuli nähtyä kerran jos toisenkin. Omaan ikäpolveeni vetosivat ainakin Mars hyökkää! ja Notre Damen kellonsoittaja. Mainioita filmejä edelleen molemmat, mutta tänä päivänä nostan kuitenkin vuoden elokuva-annista ennemmin esille vaikkapa Aki Kaurismäen Suomi-trilogian avausosan Kauas pilvet karkaavat tai Danny Boylen Trainspottingin, joka on myös pian saamassa jatko-osansa. Pitäytykäämme tänään kuitenkin lapsuusnostalgiassa! Moni kakara-ajan lemppari on harmillisesti menettänyt valta-osan viehättävyydestään vuosien varrella, mutta uskaltauduin silti katsomaan erään kahdenkymmenen vuoden takaisen suosikkileffan.

Space Jam

Ohjannut Joe Pytka
USA 1996, 88 min.

Komedia, Animaatio

Pääosissa: Michael Jordan, Billy West, Wayne Knight

Looney Tunes -animaatiohahmot kohtaavat 90-luvun kovimmat koripallotähdet animaatiota ja live-actionia yhdistelevässä komediassa. Sekopäinen pallonheittely saa alkunsa piirrettyjen maailmassa, jossa avaruusolennot yrittävät kaapata Väiskin (West). Avaruusoliot ja Väiski kumppaneineen ottavat mittaa toisistaan koripallo-ottelussa, johon tarvitaan muun muassa Michael Jordanin apua.

Space Jamin juoni on typerä, eikä sen hahmoissakaan ole kehumista. Supertähti Jordan ei vakuuta auttavilla näyttelijänlahjoillaan, enkä ole myöskään ikinä hirveästi välittänyt näistä Looney Tunesin hahmoista. Ehkä siksikään leffa ei kauheasti innosta. Sivurooleissa nähdään nimekkäitä komediatähtiä kuten Bill Murray ja Danny DeVito, mutta eivätpä hekään juuri nosta kohelluksen tasoa. Toisin sanoen: rahaa on käytetty, mutta lopputulos on silti vain keskinkertaista kökkeröä.

Täytyy kuitenkin todeta, ettei Space Jam lopulta ole aivan surkea tekele. Ainakin nostalgisena ysärimuistelona sen jaksaa katsoa kertaalleen. Omalla ala-asteen luokallani leffa oli suosittu ja innosti meidät kakarat käyttämään kaikki välitunnit koripallon pelaamiseen - melkein kuin oman aikansa Pokemon Go. Parasta elokuvassa on kuitenkin sen virallinen nettisivu, joka ei ole päivittynyt sitten elokuvan ilmestymisvuoden. Mahtava aikakone! Vielä kun selain olisi Netscape Navigator ja netti olisi tuhat kertaa hitaampi, elämys olisi täydellinen.

Pisteytys:
4/10

LUUKKU 19: Edesmenneet artistit osa 2 - Prince

Tänään edesmenneiden artistien kasarikatsauksessa vuorossa on the one and only Prince (1958-2016), jonka esikoisohjaus Under the Cherry Moon tuli ensi-iltaan 30 vuotta sitten. David Bowien tapaan Prince on tunnetumpi muusikkona, kuin elokuvatähtenä. Eroavaisuutena tähtien välillä on kuitenkin se, että Princen elokuvaura ei ole yhtä runsas saati menestyksekäs kuin Bowien.

Purple Rain (1984)

Prince debytoi elokuvamaailmassa vuonna 1984 elokuvassa Purple Rain, jonka nimikkosävelmä myös lukeutuu tähden tunnetuimpiin hitteihin. Sittemmin Prince esiintyi vielä kolmessa itse ohjaamassaan elokuvassa. Elokuvat tosin eivät olleet avain Princen menestykseen, mutta ne tarjoavat kyllä herkkuja tosifaneille tai kuriositeetteja heille, jotka haluavat tutustua ainutlaatuisen artistin visioihin. Esikoisohjaus Under the Cherry Moon floppasi ja kahmi Razzie-palkintoja, mutta Prince ei tuosta lannistunut. Vuonna 1987 hän ohjasi konserttitaltiointinsa Sign o' the Times (1987) ja yritti myös uudelleen fiktion parissa musikaalidraama Graffiti Bridgen (1990) myötä. Viimeksimainittu elokuva oli kuitenkin jälleen samanlainen Razzie-magneetti kuin Under the Cherry Moon, josta arvio tässä:

Under the Cherry Moon
Ohjannut Prince

USA 1986, 98 min.

Romantiikka, Musikaali

Pääosissa: Prince, Jerome Benton, Kristin Scott Thomas

Under the Cherry Moon kertoo gigoloystävyksistä, jotka iskevät varakkaita naisia Rivieralla. Tarina saa kuitenkin odottamattoman käänteen, kun *gasp* toinen kaksikosta (se Princen esittämä tietenkin) menee ja rakastuu. Garderoobit valloittavine sisältöineen ja Princen nerokkaat sävelet luovat tarinaan täysin omanlaisensa tunnelman, joka on ainakin, noh, mieleenpainuva.

Tämä musikaalidraama ei kieltämättä lukeudu monin tavoin upean uran luoneen Princen varsinaisiin tähtihetkiin. Hetkittäin Under the Cherry Moon on niin huono, että herää epäilys sen olevan suorastaan tarkoituksenmukaista. Onko sittenkin kyse vain Princen nerokkuudesta? Ehkä en vain ymmärrä sitä romantillista eskapismia, jonka Prince on valkokankaille saattanut. Elokuvan katsominen on kuitenkin vain todella raskasta, vaikka välillä se naurattaakin tahattomasti.

Arvata saattaa, että Under the Cherry Moon oli ilmestyessään totaalinen floppi. Tämä Rasberry-palkittu katastrofi ei ole saanut osakseen edes erityistä kulttimainetta. Princen uraa elokuva ei onneksi hetkauttanut raiteiltaan. Vain kolme vuotta myöhemmin Prince teki loistavan soundtrackin Batmaniin (1989) ja kuten jo edellä todettua, elokuviakin uralle vielä mahtui. Tämän elokuvan positiiviseksi puoleksi on sentään luettava sen kelpo soundtrack, joka rytmittää mukavasti piinallista romanssitarinaa.

Pisteytys:

4/10