LUUKKU #17 - 30 vuotta sitten (Viimeinen keisari, 1987)

I can do anything I want!

Vuoden 1987 elokuvista muistetaan muun muassa sellaiset klassikot kuten Full Metal Jacket, Lahjomattomat, Robocop ja 007 vaaran vyöhykkeellä, viimeiseksi mainittu oli myös kyseisenä vuonna Suomen katsotuin elokuva. Katsotuimpien elokuvien listan neljättä sijaa Suomessa piti spektaakkelimainen Viimeinen keisari. Elokuva oli 60. Oscar-gaalan palkintorohmu yhdeksällä ehdokkuudellaan, joista se voitti kaikki mukaanlukien parhaan elokuvan palkinnon.

The Last Emperor - Viimeinen keisari
Ohjannut Bernando Bertolucci
Iso-Britannia, Italia, Kiina, Ranska, USA 1987, 163 min.
Historia, Biografia, Draama
Pääosissa: John Lone, Joan Chen, Peter O'Toole

Viimeinen keisari kertoo nimensä mukaisesti Kiinan viimeisestä keisarista, Puyista (mm. Lone), joka kruunattiin asemaansa ja lukittiin Kiellettyyn kaupunkiin täyttämään tehtäväänsä vain kolmevuotiaana, vuonna 1908. Keisarin lapsuus ja nuoruus ovat yksinäisyydessään raskasta aikaa, mutta vielä suuremmat vaikeudet ovat edessä, kun nuori keisari karkoitetaan palatsistaan yhteiskunnallisten muutosten ravistellessa Kiinaa.

Bernardo Bertoluccin menestyksekäs historiadraama on paitsi kiinnostava, myös komea niin visuaalisesti kuin upean äänimaailmansakin puolesta. Elokuvan viheliäisin kauneusvirhe on englannin kieli, joka ei tietenkään istu miljööseen sitten mitenkään. Muutoin elokuva sentään on nautinnollista katsottavaa, ja historiallisten tapahtumienkin puolesta varsin realistisen tuntuinen. 

Erityistä hienoutta elokuvaan tuo eräs sen keskeinen kuvauspaikka, Pekingin Kielletty kaupunki. Bertolucci oli vieläpä ensimmäinen länsimainen ohjaaja, joka pääsi kuvaamaan tuota mystistä keisareiden linnaketta. Palatsikohtauksissa aikakaudet sekoittuvat kiehtovasti, kun ikuiselta tuntuvan Kielletyn kaupungin pitkät traditiot yhdistyvät ulkomaailman moderneihin väläyksiin: polkupyöriin, autoihin ja äänimaisemaan.

Pisteytys: 8/10

LUUKKU #16 - 30 vuotta sitten (Tappava ase, 1987)

Looks like we both been fucked!

Vuosi 1987 alkoi hyytävän kylmänä ja sellaisena myös jatkui. Kylmän sodan mannerjää sentään osoitti jatkuvasti pieniä sulamisen merkkejä ja viimeistään tunnelmaa lämmittivät historian ensimmäiset kondomien tv-mainokset. Vuoden muihin ikimuistoisiin merkkitapahtumiin lukeutuu myös allekirjoittaneen puskeminen tiensä maailmaan. Elämän alkutaipaleessa tuskin oli valittamista, kun ensimmäisen elinvuoden aikana soittolistoilla keikkuivat Pet Shop Boys ja Rick Astley!

Päivän leffa huokuu 30 vuoden takaista tunnelmaa kasarikampauksineen ja -soundeineen. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat joulun alle, ja niinpä se on oiva vuodenaikaelokuva toiminnan ja kasariviihteen ystäville. Ei nyt ihan Die Hard (1988), mutta sinne päin.

Lethal Weapon - Tappava ase
Ohjannut Richard Donner
USA 1987, 110 min.
Rikos, Toiminta, Trilleri
Pääosissa: Mel Gibson, Danny Glover

Huumekyttä Martin Riggs (Gibson) elää yksinäistä elämää vaimonsa kuoleman jälkeen. Itsetuhoisesti käyttäytyvä Riggs siirretään tavanomaisista tehtävistään murharyhmään uusien haasteiden pariin. Uudessa duunissa Riggs saa parikseen perheellisen miehen, viisikymppisen Roger Murtaugh'n (Glover). Parivaljakko tutkii murhakeissiä, jonka taustalta paljastuu myös valtava huumebisnes. Miesten työtavat ovat varsin erilaiset, mutta yhteinen sävel löytyy kiinnostavan jutun valjetessa.

Tappava ase oli ilmestymisvuotensa isoimpia kassamagneetteja ja ylipäätään se on yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä toimintaelokuvia. Jopa siinä määrin, että kyttätoiminta on saanut peräti kolme jatko-osaa. Sarjaan suunniteltiin vielä viidettä osaa, joka kuitenkin on jäänyt toteutumatta Mel Gibsonin sekoiluiden vuoksi. Aika näyttää, vieläkö jatkoa joskus syntyy ─ ainakin moista on lähiaikoina taas huhuttu. Sarja on myös vastikään päivitetty tv-sarjaksi (2016─), jossa pääparia esittävät uudet nuoremmat kasvot.

Niin suosittu kuin elokuva jatko-osineen onkin, ei Tappava ase lopulta tunnu erityisen ikimuistoiselta klassikolta. Toki toiminta viihdyttää ja sen hahmot ovat hyviä, ideasta puhumattakaan. On aika mehevä yhdistelmä laittaa räjähdysherkkä huumekyttä ratkomaan outoa murhakeissiä Roger "I'm too old for this shit" Murtaugh'n kanssa. Näyttelijöiden yhteispeli toimii ja eritoten Danny Glover on mainio. Leffa ei kuitenkaan herätä välitöntä innostusta katsoa sen toistaiseksi kolmea jatko-osaa, mutta ehkäpä joskus.

Pisteytys: 7/10

LUUKKU #15 - 40 vuotta sitten (Rakkaus ei sula sateessakaan, 1977)

Perfect with spaghetti.

Elokuvavuosi 1977 pitää sisällään klassikon jos toisenkin. Ensimmäinen Star Wars tuli ensi-iltaan toukokuun lopuilla: sittemmin avaruusoopperalle on siunaantunut aika liuta jatko-osia, joista tuoreimman teoksen ensi-ilta oli muutama päivä sitten. Neljän vuosikymmenen takaisille valkokankaille scifiä toi myös perunamuusivuoristaan tuttu Kolmannen asteen yhteys, kepeämpää ja hempeämpää tunnelmaa sen sijaan tarjosi Woody Allenin Annie Hall. Edellämainittu myös voitti parhaan elokuvan akatemiapystin, vieläpä erään toisen romanttisen komedian nenän edestä. Tuo elokuva oli Rakkaus ei sula sateessakaan, klassisen lämminhenkinen romcom-hömppä.

The Goodbye Girl - Rakkaus ei sula sateessakaan
Ohjannut Herbert Ross
USA 1977, 111 min.
Komedia, Romantiikka, Draama
Pääosissa: Richard Dreyfuss, Marsha Mason, Quinn Cummings

Paula McFadden (Mason) on tanssija ja yksinhuoltajaäiti, jonka miesystävä häipyy yllättäen ja jälleenvuokraa pariskunnan asunnon ystävälleen Elliot Garfieldille (Dreyfuss). Niinpä Paula ja tämän kymmenenvuotias tytär Lucy (Cummings) joutuvat jakamaan asuntonsa outoja tapoja viljelevän näyttelijä-Elliotin kanssa. Mutta kuten romanttisissa komedioissa tapaa käydä, epämieluisa yhteiselo johtaa vähitellen Elliotin ja Paulan romanssiin.

Screwball-traditiota jatkava Rakkaus ei sula sateessakaan perustuu torailevan pääparin rakkaustarinaan, joka syttyy arkisen yhteenjoutumisen myötä. Osansa huvista tuo myös nokkela Lucy-tytär, jolle käsikirjoitetut sutkautukset ovat parempia kuin aikuisten sanailut. Erityisesti roolissaan kuitenkin loistaa Richard Dreyfuss, joka voitti työstään Oscarin. Kuten jo mainittua, koko leffa kisasi myös parhaan elokuvan palkinnosta. Annie Hallille se ei sentään vedä vertoja.

Rakkaus ei sula sateessakaan oli lipputuloissa mitattuna ilmestymisvuotensa menestysleffoja Yhdysvalloissa. Suomessa elokuva tuli ensi-iltaan vasta seuraavan vuoden maaliskuussa ja oli ensi-iltavuonnaan vasta 53. katsotuin filmi, eipä nyt aivan pohjanoteeraus sekään. Kokonaisuutena kepeäksi tarkoitettu tarina on hivenen kankea, mutta hömppä on silti onnistuneen lempeä ja hyvät näyttelijät pelastavat paljon.

Pisteytys: 7/10

LUUKKU #14 - 40 vuotta sitten (ABBA: The Movie, 1977)

Thank you for the music!

Vuonna 1977 jytisi disko: Baccara osasi boogien, Donna Summer tunsi rakkautta ja kaiken kruunasi Saturday Night Fever - Lauantai-illan huuma, jonka ensi-ilta vieläpä oli juuri joulukuussa. Päivän luukusta paljastuu neljä aikansa kuuluisinta ruotsalaista, joiden merkitystä populaarimusiikin historiassa ei parane vähätellä.

ABBA: The Movie - Abba - elokuva
Ohjannut Lasse Hallström
Australia & Ruotsi 1977, 95 min.
Musikaali, Dokumentti, Komedia
Pääosissa: Anni-Frid Lyngstad, Benny Andersson, Björn Ulvaeus, Agnetha Fältskog, Robert Hughes

Abban fanihysterian huippuaikana tehty Abba - elokuva seuraa popyhtyeen Australian kiertuetta. Elokuva yhdistelee oikeita keikkapätkiä, pressitilaisuuksia ja näyttää myös (osin dramatisoituja) kohtauksia backstagelta ja hotellihuoneista. Mukana on myös pieni taustatarina: yhtyettä tuntematon kantritoimittaja (Hughes) yrittää nyhtää haastattelua suosikkibändiltä, mutta epäonnistuu kerta toisensa jälkeen.

Luin alkuvuodesta Tommi Liimatan maanmainiot Jeppis-kirjat (2014, 2016), joita sivumennen huomauttaen suosittelen jokaiselle, joka on joskus ollut lapsi. Ekan Jeppiksen päähenkilön malliin koin lapsena vanhempien c-kasettihyllyltä alkaneen lyhyen, mutta intensiivisen Abba-faniuden kauden. Myöhemmin löysin "parempaa musiikkia" ja sitten koko Abba-juttu tietenkin nolotti! Abba-fanius ei ole palannut, mutta nyt yhtyeen laulut jo sentään ilahduttavat nostalgisesti, jos niitä jossain sattuu kuulemaan. Näinpä myös elokuva hymyilytti kaikessa tönkköydessäänkin.

Vaikka nostalgia-arvoa piisaa, elokuvana Abba - elokuva ei tosiaan ole järin onnistunut. Dramatisointi on vaivaannuttavan tökeröä, mutta onneksi suurin painoarvo on keikkataltioinneissa. Fanituotteena elokuva toki on mainio, ja se sopinee myös aikamatkaksi muuten vain 1970-luvusta innostuneille tai aikaa kaipaaville. Missäköhän kaikki elokuvan lukemattomat Abba-fanit ovat tänään, ja vieläkö heidän levylautasillaan soi Dancing Queen?

Pisteytys: 6/10

LUUKKU #13 - 50 vuotta sitten (Arvaa kuka tulee päivälliselle, 1967)

When the hell are we gonna get some dinner?

Vuoden 1967 ikimuistoisimpiin elokuviin lukeutuvat muun muassa Bonnie ja Clyde, Viidakkokirja sekä Likainen tusina. Päivän elokuvana on eräs sittemmin hieman unohdettu menestys, joka oli kuitenkin ilmestymisvuonnaan Yhdysvaltojen kolmanneksi katsotuin filmi ja peräti kahdeksan Oscarin ehdokas. Palkintoja tuli lopulta käsikirjoituksesta ja Katharine Hepburnille naispääosasta.

Guess Who's Coming to Dinner -
Arvaa kuka tulee päivälliselle
Ohjannut Stanley Kramer
USA 1967, 108 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Spencer Tracy, Katharine Hepburn, Sidney Poitier, Katharine Houghton

Joanna Drayton (Houghton) ja John Prentice (Poitier) ovat uunituore nuoripari, aikeissa seilata avioliiton satamaan. Kaikki appivanhemmat ovat vielä tapaamatta, joten pariskunta aloittaa urakan Joannan vanhempien (Tracy & Hepburn) luota. Matkassa on kuitenkin yksi mutka: John on musta mies, eikä hän ole aivan vakuuttunut Joannan vanhempien reaktion positiivisuudesta.

Elokuvan teeman toivoisi jo vanhentuneen, mutta viidessä vuosikymmenessäkään kuka-saa-naida-ja-kenet -kysymys ei ole maailmasta kadonnut. Mustien ja valkoisten väliset avioliitot sentään ovat jo kaikkialla Yhdysvalloissa lainvoimaisia, toisin kuin elokuvan ilmestyessä. Täysin ei rotusorto ole silti kadonnut. 2010-luvun loistava versio samankaltaisesta tarinasta on vinksahtanut kauhukomedia Get Out (2017). Nykypäivänä elokuvan teeman voisi liittää myös esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliittoihin. Kiinnostava seikka elokuvassa on muuten vielä se, ettei kymmenen päivää tunteneen parin reipas pikamarssi alttarille hätkähdytä vanhempia lainkaan!

Pienellä tiivistämisellä Arvaa kuka tulee päivälliselle voisi olla vieläkin toimivampi draama, mutta tällaisenaankin se käsittelee hankalaa teemaa diplomaattisesti ja lempeästi. Hahmot ovat mitä rakastettavimpia, omine oikkuineenkin. Valovoimaisimmat tähdet ovat tietenkin Katharine Hepburn ja Spencer Tracy yhdeksännessä ja viimeisessä yhteisessä elokuvassaan. Rakastettava parivaljakko oli kulissien takana pitkässä lemmensuhteessa, ja rooleissaankin he esiintyivät pariskuntina. 1001-listan filmeistä kyyhkyläisten torailua seurataan komediassa Aatamin kylkiluu (1949). Murheellista kyllä, Tracy menehtyi juuri kuvausten päätyttyä, puoli vuotta ennen elokuvan ensi-iltaa ─ joka muuten oli lähes tasan 50 vuotta sitten, 12. joulukuuta. Hepburn ei koskaan katsonut valmista elokuvaa muistojen tuskallisuuden vuoksi, eikä hän myöskään astellut yleisön eteen hakemaan akatemiapalkintoaan.

Pisteytys: 8/10

LUUKKU #12 - 50 vuotta sitten (Lapualaismorsian, 1967)

Liehu, punalippu, liehu!

Toissapäivänä Kuriton sukupolvi (1957) väläytti katsauksen kuudenkymmenen vuoden takaiseen nuorisoelämään villeine tansseineen ja purkanjauhamisineen. Mutta mitä tapahtuu nuorisolle vuosikymmenessä? Vuonna 1967 ensimmäiset hipit rantautuivat Helsinkiin, Jimi Hendrix konsertoi Kulttuuritalolla ja kotimaiset käännöshitit veivät kuulijansa Rööperiin sekä Kesäkadulle. Päivän elokuvassa puhaltaa toukokuisen lempeä tuuli, mutta ilmassa kipinöi muutosvastarinta!

Lapualaismorsian
Ohjannut Mikko Niskanen
Suomi 1967, 90 min.
Draama
Pääosissa: Kristiina Halkola, Kirsti Wallasvaara, Pekka Autiovuori, Heikki Kinnunen

Käpy selän alla (1966) -menestyselokuvan innoittamana syntynyt Lapualaismorsian osuu 1960-luvun levottomaan ytimeen. Elokuvassa seurataan ylioppilasteatterin Lapualaisooppera-näytelmän harjoituksia ja myös nuorten teatterilaisten elämää näytelmäprojektin ulkopuolella. Opiskelijaradikaalien arkea ja juhlaa rytmittävät keskustelut politiikasta, maailmantuskasta ja muutoksen kaipuusta.

Parilla Jussi-pystillä palkittu elokuva on yhä varsin vetovoimainen kuvaus konservatiivisesta, mutta muutosvoimaisesta aikakaudesta, ja toki myös nuoruudesta. Nuoruuden palo ja opiskeluajan riemu on viehättävän tuttua katsottavaa. Myös pienet yksityiskohdat ajankuvassa kiehtovat: jos vuoden 2017 vappu oli kylmä, niin satoipa räntää myös vuonna 1967! Oma hupinsa on myös bongata elokuvasta lukuisia tuttuja henkilöitä sivurooleista. Teatterilavalla nähdään muun muassa Vesa-Matti Loiri, Kaisa Korhonen, Aulikki Oksanen ja Kaj Chydenius, jonka musisointia elokuvassa myös kuullaan.

Pisteytys: 9/10

LUUKKU #11 - 60 vuotta sitten (Armoton ase, 1957)

My job's finished when I get you there...

Elokuvavuoden 1957 menestynein ja sittemminkin ikimuistoisin teos on kiistämättä Kwai-joen silta, joka oli ykkösenä niin lippuluukuilla kuin Oscar-pystien kahmijanakin. Vuoden suurimpia suru-uutisia oli hienoisena yllätyksenä tapahtunut Humphrey Bogartin menehtyminen syöpään vain 57 vuoden ikäisenä. Onneksi syntyi myös uusia elokuva-alan (tulevia) suurnimiä: vuonna 1957 tiensä maailmaan puskivat muun muassa  Daniel Day-Lewis ja Aki Kaurismäki.

Koska 1950-luku oli klassisen lännenelokuvan kulta-aikaa, oli myös vuoden 1957 menestysfilmeissä länkkäri jos toinenkin. 1001-listaltakin löytyvä Kuolemanloukku O.K. Corral on vuotensa ykköswestern, mutta muitakin hyviä löytyy. Päivän elokuva Armoton ase on oiva hyppäys hyisestä joulukuusta 1880-luvun tukahduttavan kuumaan Arizonaan. Takuuvarma talvi-iltojen lämmike!

3:10 to Yuma - Armoton ase
Ohjannut Delmer Daves
USA 1957, 92 min.
Lännenelokuva, Trilleri, Draama
Pääosissa: Van Heflin, Glenn Ford, Felicia Farr

Bizbeen pikkukaupunkia vaivaa kova kuivuus, ja karjankasvattajat ovat kovilla. Hikinen tilanne muuttuu entistäkin tukahduttavammaksi, kun muuan Ben Waden (Ford) joukkoineen päättää ryöstää arvokasta lastia kuljettavan postivaunun. Mies jää kuitenkin kiinni, ja rahapalkkio luvataan sille urhoolliselle sankarille, joka suostuu kuljettamaan Wadenin Yumasta lähtevään junaan. Epäröinnin jälkeen tilaisuuteen tarttuu Dan Evans (Heflin), joka tarvitsee rahaa hankkiakseen vettä karjalleen.

Armotonta asetta on usein verrattu lännenklassikkoon Seriffi (1952), ja yhtäläisyydet ovat kieltämättä ilmeisiä. Tässäkin filmissä kello tikittää, junaa odotellaan ja vastuusta luistaminen on keskeinen teema. Kokonaisuus ei ole likimainkaan yhtä mestarillinen, mutta jännitystä kyllä piisaa! Armoton ase menestyi ilmestyessään mainiosti. Elokuvan viisikymppisiä juhlistettiin samannimisellä uusintafilmatisoinnilla 3:10 to Yuma (2007). Russel Crowen ja Christian Balen tähdittämä elokuva sai jopa pari Oscar-ehdokkuutta.

Poikennen nyt hieman aiheesta, mutta Armoton ase pohditutti erityisesti kummallisen nimisuomennoksensa vuoksi. Aihe on toki mietityttänyt aiemminkin useiden elokuvien kohdalla. Mutuillen on helppo todeta, että englannin yhä yleistyessä ei suomennoksille ole enää ehdotonta tarvetta. Jako ei kuitenkaan ole näin karkea. Vähitellen on myös yleistynyt se inha trendi, että elokuvien nimet ovat kieliopillisesti uskomattoman tönkköjä käännöksiä (esim. Lego Elokuva) ja noudattavat liiankin uskollisesti alkukielensä logiikkaa. Kiinnostavaa on toki huomata, miten käännöksissäkin näkyy kielen ja kulttuurin muutos. Armottoman aseen kohdalla uumoilen, että kääntäjällä oli valmiina napakka nimi jollekin länkkärille, juonesta viis. Onhan tässä elokuvassa toki uhkaavia pyssyjä, mutta nimi ei silti sovi tarinaan mitenkään.

Pisteytys: 7/10