 |
| Pain is how your body talks to you. |
Ensi viikolla kauhukuu kurvaa kohti vääjäämätöntä loppuaan 2020-luvulle, mutta sitä ennen nautitaan vielä edellisten vuosikymmenten antimista. Mikäli mielii aikamatkata vuoteen 2005, tarjolla on ainakin kurja kummitustalotarina The Amityville Horror (2005), manalaan kurkkaava sarjisfilmatisointi Constantine (2005) sekä George A. Romeron keskinkertainen zombirytinä Kuolleiden valtakunta (2005). Dystooppista scifitunnelmaa taasen irtoaa klassikkouusinnasta Maailmojen sota (2005). Kymmenvuotiaista filmeistä maininnan arvoinen on puolalainen kauhumusikaali The Lure (2015), jonka kumma tunnelma jää mieleen. Päivän elokuvasta löytyy toinen hirvittävä kurkistus kymmenvuotiaiden kauhujen tunnelmiin.
Ohjannut S. Craig Zahler
USA & Iso-Britannia 2015, 132 min.
Lännenelokuva, Kauhu
Pääosissa: Kurt Russell, Patrick Wilson, Richard Jenkins
Bone Tomahawk on lännenelokuva, joka vyöryy hiljalleen kohti kauhugenreä. Elokuva sijoittuu erämaahan, jossa pieni mutta raskaasti aseistettu etsintäpartio jäljittää alkuperäisasukkaiden heimoa. Syynä retkeen on murhaepäily, kosto, jonka alkulähteenä oli valkonaamojen toilailu pyhällä hautapaikalla. Etsintäpartion matka pöllyävässä maastossa on raskas kulkea ja vaarat vaanivat joka nurkalla, mutta kevyt huumori kantaa kohti edessä odottavaa tuntematonta kauhujen luolastoa.
Elokuvan ansioiksi on laskettava erinomaisesti rakennettu jännitys ja visuaalinen näyttävyys. Lopussa saadaan rankkasateen verran kannibaali-klassikoista tuttua verenroisketta ja gorea, mutta ei liikaa, jotta filmiä tarvitsisi sen vuoksi kokonaan vältellä. Loistavaa lännenkauhua! Petyin Bone Tomahawkissa ainoastaan siihen, miten välinpitämättömästi se suhtautuu kliseiseen ja rasistiseen lännenelokuva-trooppiin. Alkuperäisasukkaat kuvataan taas kerran brutaaliksi vaaraksi, tuntemattomaksi kauhuksi ─ vaikka sitähän kohtaamiset vieraan kanssa toki monille todellisuudessa olivatkin. Tätä pelkoa voi ja täytyy fiktiossa käsitellä, mutta ilman minkäänlaista myytinpurkua ajattelumalli tuntuu tällä vuosituhannella jo aika tunkkaiselta. Vai onko se taas aikamme kuvaa?
Elokuvan ansioiksi on laskettava erinomaisesti rakennettu jännitys ja visuaalinen näyttävyys. Lopussa saadaan rankkasateen verran kannibaali-klassikoista tuttua verenroisketta ja gorea, mutta ei liikaa, jotta filmiä tarvitsisi sen vuoksi kokonaan vältellä. Loistavaa lännenkauhua! Petyin Bone Tomahawkissa ainoastaan siihen, miten välinpitämättömästi se suhtautuu kliseiseen ja rasistiseen lännenelokuva-trooppiin. Alkuperäisasukkaat kuvataan taas kerran brutaaliksi vaaraksi, tuntemattomaksi kauhuksi ─ vaikka sitähän kohtaamiset vieraan kanssa toki monille todellisuudessa olivatkin. Tätä pelkoa voi ja täytyy fiktiossa käsitellä, mutta ilman minkäänlaista myytinpurkua ajattelumalli tuntuu tällä vuosituhannella jo aika tunkkaiselta. Vai onko se taas aikamme kuvaa?
Bone Tomahawk keräsi ilmestyessään kiittäviä arvioita. Filmiä verrattiin moneen otteeseen lännenklassikko Etsijöihin (1956), ja kiistämättä yhteys tuli mieleen etsintäpartion matkaa seuratessa. S. Craig Zahlerin (s. 1973) esikoisohjaus on kuitenkin monessa suhteessa sen verran omaperäinen, ettei elokuva tunnu kopiolta, vaikka vaikutteita on napattu sieltä ja täältä. Vanhan toistoa on ainoastaan alkuperäiskansojen kuvaus: melko pienilläkin ratkaisuilla kerronta olisi voitu rakentaa tuoreemmaksi ja koko elokuva kohoaisi helposti merkkiteokseksi. Nyt Bone Tomahawk ei kerro vain ennakkoluuloista, vaan rakentaa niistä painajaisia. Kiusallista, että jopa Etsijät tuntuu kostoteemassaan raikkaammalta ja rakentavammalta.
Pisteytys: 7/10
Pisteytys: 7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti