USA 1972, 99 min.
Eksploitaatio, Underground, Komedia
Pääosissa: Divine, Mary Vivian, Mink Stole
 |
| Filth is my politics! |
Drag queen Divine esittää nimikkoroolissaan rietasta rikollista, joka on tituleerattu maailman saastaisimmaksi ihmiseksi. Kunniamaininnalle olisi muitakin ottajia: eritoten Divinen asemaa törkyisyyden yksinvaltiaana uhkaa eräs vauvakauppaa ja varpaiden imeskelyä harrastava pariskunta. Pink Flamingos parodisoi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvia
pelkoja, ennakkoluuloja ja inhoa. Voiko saastainen ihminen olla myös
rakastettu vai täytyykö hänen olla ilkeä muille ihmisille?
Saastaisuuden etsinnässä ei suotta sievistellä, ja niinpä elokuvassa nähdään
estottomasti tuunattuja sukuelimiä, nuhjuista seksiä ja peräreiällä
revittelyä, pysäyttävin kohtaus lienee näky Divinestä ahmimassa ihka
oikeaa koirankakkaa. Elokuvan tahallinen kömpelöys ja b-tasolle juuri ja juuri yltävät roolisuoritukset sentään etäännyttävät
shokkiefektien hurjasta maailmasta ja helpottavat älyttömyyksille
nauramista. Vaikka Pink Flamingos ulkoisesti tuntuu paikoin
yököttävältä amatöörisekoilulta, on kompurointi tarkasti harkittua ja
saastan alla piilee kultainen sydän.
Pink Flamingos on John Watersin (1946─) tunnetuimpia teoksia ja "roska-trilogian" (Trash Trilogy) avausosa. Watersin törkyleffat toki eivät jääneet vain kolmeen sontaläjään, vaan eritoten uransa alkupuolella Waters mässäili innokkaasti huonolla maulla. Hieman siloitellumpaa ja suurelle yleisöille tunnetumpaa Watersia edustavat esimerkiksi musikaalit Cry-Baby (1990) ja Hairspray (1988). Valtaosaa Watersin elokuvista yhdistää lisäksi hänen luottotähtensä Divine eli Harris Glean Milstead (1945─1988), jonka räväkkä pääosa jättää ainakin tässä filmissä muut näyttelijät varjoonsa.
Pisteytys:
Pisteytys:
7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti