tiistai 3. syyskuuta 2013

Elokuun elokuvat 2013

Capote
Ohjannut Bennett Miller
USA & Kanada 2005, 114 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Philip Seymour Hoffman, Catherine Keener, Crifton Collins Jr.




Vuonna 1959 kansasilainen perhe surmataan raa'asti kotiinsa. Menestynyt kirjailija Truman Capote (Hoffman) kiinnostuu tapauksesta ja ryhtyy kirjoittamaan siitä romaania haastatellen murhista epäiltyjä rikollisia. Bennett Millerin esikoiselokuva on mielenkiintoinen biografia, joka myös herättää halun lukea Capoten Kylmäverisesti-romaanin. Elokuvan tähti on ehdottomasti Oscar-palkittu Philip Seymour Hoffman, joka onnistuu haltuunottamaan Truman Capoten persoonallisen olemuksen upeasti.

Pisteytys: 7/10

Beethoven
Ohjannut Brian Levant
USA 1992, 87 min.
Komedia, Draama
Pääosissa: Charles Grodin, Bonnie Hunt, Nicholle Tom, Christoper Castile, Sarah Rose Karr



Ysäriklassikko ja aikansa hittileffa Beethoven kertoo bernandilaisesta nimeltä Beethoven, joka löytää itselleen kodin tyypillisestä jenkkiperheestä. Raivoava isä ja pahis-eläinlääkäri meinaavat koitua hauvan kohtaloksi, mutta perheen yhteistyö pelastaa tilanteen. Elokuva tarjoilee täyslaidallisen amerikkalaista unelmaa ja takuuvarmaa lapsuusnostalgiaa (koska vuonna 1992 tämä oli ihan älyttömän hyvä filmi). Perheleffana menettelee, muutama kohtaus jopa naurattaa edelleen.

Pisteytys: 4/10

Beethoven 2 - Beethovenin toinen
Ohjannut Rod Daniel
USA 1993, 89 min
Komedia, Draama
Pääosissa: Charles Grodin, Bonnie Hunt, Nicholle Tom, Christoper Castile, Sarah Rose Karr




Beethoven-sarjan toisessa osassa amerikkalainen unelma ja koiraromanssi menevät pahemman kerran överiksi, eivätkä edes söpöt koiranpennut ja hupaisa skitsofaija pelasta kokonaisuutta. Lapsena tämäkin kyllä viihdytti ja nauratti, mutta tällä katselukerralla satunnaiset tyrskähtelyt johtuivat aivan muista syistä. Kaikkein hulluimmalta tuntuu, että tämän flopin jälkeen elokuvasarja on saanut vielä ison liudan jatko-osia. Niitä ei sentään viitsi katsoa.

Pisteytys: 2/10

Kukkia & sidontaa
Ohjannut Janne Kuusi
Suomi 2004, 107 min.
Komedia
Pääosissa: Outi Mäenpää, Kari-Pekka Toivonen, Sari Siikander, Sari Havas, Simo Routarinne, Tiina Pirhonen




Pikkukaupungin naisia viettelevä makkaratehtaan omistaja (Routarinne) on mennyt liian pitkälle. Paikalliset sankarit yrittävät antaa hänelle opetuksen, mutta homma lipeää pahasti käsistä. Teatteriryhmä Stella Polariksen käsikirjoittama kokeellinen komedia perustuu pitkälti improvisoinnille, tuolle draaman lajeista jaloimmalle. Näyttelijät ovat loistavia ja elokuvan musta huumori pitää otteessaan. Tähän ei kyllästy millään, vaikka olenkin katsonut elokuvan ties kuinka monta kertaa.

Pisteytys: 8/10

The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrope
Narnian tarinat: Velho ja leijona
Ohjannut Andrew Adamson
USA & Iso-Britannia 2005, 143 min.
Fantasia, Seikkailu
Pääosissa: Georgie Henley, Skandar Keynes, William Moseley, Anna Popplewell, Tilda Swinton, James McAvoy


C. S. Lewisin Narnia-sarjan ensimmäiseen osaan perustuva Velho ja leijona vie Pevensien neljä sisarusta salaperäiseen Narnian maailmaan, jota hallitsee ikuisella talvellaan paha Valkea velho (Swinton). Katselin lapsena BBC:n tuottamaa Narnia-sarjaa (1988-1990), mutta nämä 2000-luvun elokuvaversiot eivät valitettavasti tavoita samaa taianomaisuutta. Vai onko syynä vain aikuistumiseni? Tarinan ydin katoaa turhaan mahtipontisuuteen ja efektihöttöön, vaikka sinällään ihan välttävä fantasiaseikkailu tämä onkin. Tilda Swinton sopii Valkean velhon rooliin erinomaisesti.

Pisteytys: 6/10

The Chronicles of Narnia: Prince Caspian
Narnian tarinat: Prinssi Kaspian
Ohjannut Andrew Adamson
USA & Iso-Britannia 2008, 150 min.
Fantasia, Seikkailu
Pääosissa: Georgie Henley, Skandar Keynes, William Moseley, Anna Popplewell, Ben Barnes



Narnia-sarjan toisessa osassa Pevensien sisarukset palaavat Narniaan auttamaan kruununperijää, prinssi Kaspiania (Barnes) saamaan valtaistuimensa takaisin. Tunnelma on edellisfilmiä synkempi ja miekat kalisevat vähintäänkin tuplasti enemmän. Tyydyttävästi alkava elokuva muuttuu loppua kohden yhä tuskastuttavammaksi seurattavaksi: ylipitkät taistelukohtaukset sekä lapsuuden ja aikuisuuden välimaastoissa kiukuttelevat hahmot eivät innosta.

Pisteytys: 3/10

Vanilla Sky
Ohjannut Cameron Crowe
USA 2001, 136 min.
Scifi, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Tom Cruise, Penélope Cruz, Cameron Diaz




Abre los ojos -elokuvan (1997) yhdysvaltalainen remake Vanilla Sky kertoo rikkaan Davidin (Cruise) edesottamuksissa rakkauden pyörteissä, todellisuuden ja unen hämärillä rajamailla. Roimasti symboliikkaa ja filosofointia sisältävä elokuva tempaisee mukaansa, alku on lupaava ja tarinaa kehitellään kiinnostavalla tavalla. Valitettavasti hyvin alkava jännäri hajoilee loppua kohden Davidin mielenmaiseman mukana.

Pisteytys: 6/10

Star Trek: The Motion Picture - Star Trek: Avaruusmatka
Ohjannut Robert Wise
USA 1979, 132 min.
Scifi, Seikkailu
Pääosissa: William Shatner, Leonard Nimoy, DeForest Kelley





Alkuperäiseen Star Trek -televisiosarjaan pohjautuva ensimmäinen Star Trek -filmatisointi palauttaa Enterprisen tutun miehistön asemiinsa ja lähettää nämä jälleen tutkimaan avaruuden ihmeitä. Vuonna 1969 loppuneeseen alkuperäissarjaan nähden Star Trek: Avaruusmatka on edistynyt roimasti efektien saralla, mutta valitettavasti muutoin seikkailijat ovat pahasti hukassa. Filmi nojaa liiaksi ylenpalttiseen filosofointiin ja erikoistehosteisiin, jotka toki sinänsä ovat upeita. Hidastempoisesti etenevä tarina ei tarjoa riittävästi jännitteitä ja tv-sarjan viehätystä on vaikeaa löytää.

Pisteytys: 4/10

Star Trek II: The Wrath of Khan
Star Trek II: Khanin viha
Ohjannut Nicholas Meyer
USA 1982, 113 min.
Scifi, Seikkailu, Toiminta
Pääosissa: William Shatner, Leonard Nimoy, DeForest Kelley, Ricardo Montalban




Star Trek II: Khanin viha on paljon edeltäjäänsä tasapainoisempi, roimasti jännittävämpi ja kaikin puolin onnistuneempi kokonaisuus. Elokuvassa amiraali Kirk (Shatner) joutuu miehistönsä kanssa kohtaamaan vanhan arkkivihollisensa, Khanin (Montalban). Filmi on ehdottomasti Star Trek -elokuvien parhaimmistoa ja ikivihreä kostoklassikko. KHAAAAAAN!

Pisteytys: 8/10

Star Trek III: The Search for Spock
Star Trek III: Spockin paluu
Ohjannut Leonard Nimoy
USA 1984, 105 min.
Scifi, Seikkailu, Toiminta
Pääosissa: William Shatner, Leonard Nimoy, DeForest Kelley



Kolmannessa Star Trek -elokuvassa kuolleeksi luultua Spockia (Nimoy) etsitään avaruuden ja ajatusten syövereistä, mutta tielle astuvat kaameat klingonit. Vaikka filmi onkin vahvasti edelliseen elokuvaan pohjautuva jatko-osa, on se silti itsenäisenä teoksenaankin aivan mukavaa viihdettä. Elokuva sai ilmestyessään ihan positiivisen vastaanoton.

Pisteytys: 7/10

Pitkä kuuma kesä
Ohjannut Perttu Leppä
Suomi 1999, 100 min.
Komedia
Pääosissa: Unto Helo, Mikko Hakola, Hanna-Mari Karhinen




Suomirokin syntymävuonna 1980 joensuulaiset nuoret viettävät villiä kesää ja perustavat bändin nimeltä Kalle Päätalo. Näyttelijät luovat filmiin aitoa meininkiä, musiikki sopii kokonaisuuteen ja huumorikin natsaa. Jotain tästä jää silti puuttumaan - tai sitten jotain on liikaa. Kliseet ja ironia kyllä naurattavat, mutta lipeävät välillä hieman ylilyöntien puolelle.

Pisteytys: 7/10

Walk the Line
Ohjannut James Mangold
USA 2006, 136 min.
Draama
Pääosissa: Joaquin Phoenix, Reese Witherspoon, Ginnifer Goodwin, Robert Patrick





Johnny Cashin elämästä kertova Walk the Line tavoittaa hienolla tavalla country-legendan hengen. Erityisesti Joaquin Phoenix Cashina on loistava, eikä Reese Witherspoon June Carterina jää hiventäkään huonommaksi. Elokuvan kerronta ja rajaukset tuntuvat onnistuneilta, eikä tästä filmistä keksi pahaa sanottavaa. Laadukasta draamaa menneiden vuosikymmenten klassikkohittien pyörteissä, Cashin ja Carterin rakkaustarinalla höystettynä. Mikäli elokuva yksin ei riitä, suositeltakoon tässä yhteydessä myös kiinnostavaa Johnny Cashin elämäkertateosta, jolle myös tämä elokuvasovitus perustuu.

Pisteytys: 8/10

Lars and the Real Girl - Lars ja se ainoa oikea
Ohjannut Craig Gillespie
USA 2007, 106 min.
Draama, Romantiikka, Komedia
Pääosissa: Ryan Gosling, Emily Mortimer, Paul Schneider, Kelli Garner




Lars ja se ainoa oikea on sympaattinen elokuva rakkaudesta ja yhteisön voimasta. Kun poikamies Lars (Gosling) ryhtyy seurustelemaan internetistä tilaamansa seksinuken kanssa, perhe ja ystävät joutuvat ennakkoluuloineen kovan koitoksen eteen. Elokuva käsittelee oivaltavasti ja hauskasti vaikeitakin aiheita, säilyttäen hyvän tasapainon syvällisen pohdiskelun ja kepeän fiiliksen välillä.

Pisteytys: 8/10

Shaun of the Dead - Shaun, kuolleiden kunkku
Ohjannut Edgar Wright
Iso-Britannia & USA & Ranska 2004, 99 min.
Komedia, Kauhu
Pääosissa: Simon Pegg, Kate Ashfield, Nick Frost





Elämänsä pohjamudissa rypevä surkimus Shaun (Pegg) joutuu krapulapäivänä keskelle zombie-apokalypsia. Elokuva kuulostaa joko typerältä tai nerokkaalta, onnistuen lopulta olemaan yllättävän nokkela kauhukomedia. Shaun, kuolleiden kunkku tarjoaa useita hupaisia oivalluksia erityisesti zombigenren ystäville.

Pisteytys: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti