lauantai 4. toukokuuta 2013

Huhtikuun elokuvat 2013

The Wonderful Wizard of Oz
Ohjannut Otis Turner
USA 1910, 13 min.
Mykkäelokuva, Seikkailu, Fantasia
Pääosissa: Bebe Daniels, Hobart Bosworth, Eugenie Besserer





Vanhin säilynyt elokuvaversio Ozin ihmemaasta perustuu L. Frank Baumin samannimiseen klassikkokirjaan, mutta juoni noudattaa suurilta osin vuonna 1902 tehdyn musikaalin The Wizard of Oz kaavaa. Tämä lyhytfilmi ei ole kummoinen, mutta viihdyttää kyllä juuri ja juuri lyhyen kestonsa verran. Elokuvan pääosassa Dorothyna nähdään esikoisrooliaan esittävä Bebe Daniels, joka teki sittemmin pitkän uran elokuva-alalla - tähdittäen esimerkiksi klassikkomusikaalia 42. katu (1933).

Pisteytys: 6/10

Amour - Rakkaus
Ohjannut Michael Haneke
Ranska, Itävalta, Saksa 2012, 127 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Emmanuelle Riva, Jean-Louis Trintigant





Vuoden 2012 parhaimpiin elokuviin luettu Rakkaus on todella katsomisen arvoinen. Loistavat näyttelijät kannattelevat mielettömillä roolisuorituksillaan todentuntuista ja koskettavaa tarinaa avioparin viimeisistä yhteisistä hetkistä. Lukuisat viipyilevät kohtaukset sopivat elokuvan tyyliin ja luovat tunnelmaa, mutta välillä hidastempoisuus vaivaannuttaa. Hitaudessakin on silti kauneutta.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 8/10

Beavis and Butt-Head Do America
Ohjannut Mike Judge
USA 1996, 81 min.
Animaatio, Komedia
Pääosissa: Mike Judge, Bruce Willis, Demi Moore





1990-luvun suosittu piirroskaksikko seikkailee ainoassa elokuvassaan kadonneen television perässä. Typerääkin typerämpi parivaljakko joutuu monien mutkien jälkeen etsintäkuulutetuiksi - tuttuun tapaan kunnolliset naapurit ja opettajat saavat lopulta kärsiä. Mikäli Beavis & Butt-Head -piirrossarja viihdyttää, tämä elokuva on tietenkin pakko nähdä. Toiminee myös räävittömän huumorin ystäville.

Pisteytys: 8/10

The Lorax
Ohjannut Chris Renaud & Kyle Balda
USA 2012, 86 min.
Animaatio, Komedia
Pääosissa: Danny DeVito, Ed Helms, Zac Efron





Lastenkirjaan perustuva Lorax kertoo puuttomasta maailmasta, jossa raitis ilmakin on kauppatavaraa. En ole lukenut alkuperäisteosta, mutta tästä filmistä välittyi hieman muovinen tuntu. Lorax on joka tapauksessa ihan sympaattinen elokuva, jossa on kiva luonnonsuojelutarina. Joskaan filmissä ei mitään erityisen ainutkertaista olekaan.

Pisteytys: 5/10

Jackass Number Two - Jackass numero kaksi
Ohjannut Jeff Tremaine
USA 2006, 92 min.
Dokumentti, Komedia
Pääosissa: Johnny Knoxville, Bam Margera, Steve-O, Chris Pontius, Ryan Dunn, Jason Acuña





Kun maaliskuussa tuli katsottua ensimmäinen osa - niin johan näitä piti katsella pari lisääkin. Samaa hölmöilyä ja komediaa tämä kakkososakin tarjoaa, mutta tällä kertaa kokonaisuus ei ole ihan yhtä mainio. Kuitenkin Jackass numero kaksi tarjoaa huononhyvää huumoria ja se riittää ainakin jonkinlaiseksi krapulapäivän ratoksi.

Pisteytys: 4/10

Jackass 3D
Ohjannut Jeff Tremaine
USA 2010, 94 min.
Dokumentti, Komedia
Pääosissa: Johnny Knoxville, Bam Margera, Steve-O, Ryan Dunn, Chris Pontius, Jason Acuña




Sama tohelointi jatkuu: ällötyksiä, komediaa ja räkänaurua. Ei liene yllätys, että lopulta Jackass-pätkät tietenkin perustuvat samaan tohelointi-ideaan. Mikäli törttöilystä ei jostain syystä jo kolmen elokuvan jälkeen saa tarpeekseen, tismalleen samaa Jackass-meininkiä löytyy vielä parista extraleffasta.

Pisteytys: 4/10

Niko - lentäjän poika
Ohjannut Michael Hegner & Kari Juusonen
Suomi, Tanska, Irlanti, Saksa 2008, 75 min.
Animaatio, Seikkailu
Pääosissa: Olli Jantunen, Hannu-Pekka Björkman, Vuokko Hovatta, Vesa Vierikko




Suomifilmin menestystarina Niko - lentäjän poika kertoo Niko-porosta (Jantunen), joka uskoo hänelle tuntemattomaksi jääneen isänsä olevan yksi Joulupukin lentojoukkojen poroista. Paljon kehuja, palkintoja ja katsojia kerännyt elokuva on ihan hellyyttävä ja hyvin animoitu, mutta siinä kaikki. Perinteiset hyvis-pahis -asetelmat löytävät tutut askelmerkit, eikä yllätyksiä juuri ole luvassa.

Pisteytys: 6/10

Niko 2 - lentäjäveljekset
Ohjannut Kari Juusonen & Jørgen Lerdam
Suomi, Tanska, Irlanti, Saksa 2012, 75 min.
Animaatio, Seikkailu
Pääosissa: Eric Carlson, Kari Hietalahti, Juha Veijonen, Elina Knihtilä



Niko-poron (Carlson) seikkailut jatkuvat. Uusperhetarina toimii omana kokonaisuutenaan, mutta silti tässä pätkässä on mukana jatko-osalle tyypillistä vääntöä. Eli toisin sanoen: ei toimi ensimmäisen Niko-leffan veroisesti. Vaikka animaatio onkin edelleen huolella tehtyä, tarina tökkii. Niko 2 ei oikein vakuuttanut tämän raadin aikuisyleisöä, lapsiin isosilmäiset porot ehkä vetoaisivat paremmin.

Pisteytys: 4/10


Inglourious Bastards - Kunniattomat paskiaiset
Ohjannut Quentin Tarantino
USA, Saksa 2009, 153 min.
Draama, Sota, Komedia, Toiminta
Pääosissa: Brad Pitt, Mélanie Laurent, Christop Waltz, Eli Roth, Michael Fassbender, Diane Kruger




 
Kunniattomat paskiaiset on roikkunut digiboksillani ties kuinka pitkään - ja nyt se tuli viimein katsottua. Kostofilmien kategoriaan survottava leffa on taattua Tarantinoa: genrekikkailua, tyypillisiä dialogeja, verta ja suolenpätkiä, sekä tässä tapauksessa myös teilattavia natseja. Tarantinon tapa käsitellä vaikeitakin aiheita on omalaatuinen, mutta homma saadaan toimimaan: elokuvissa kaikki on mahdollista. Filmin pahin kompastuskivi on sen liioiteltu pituus.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 7/10


American Beauty
Ohjannut Sam Mendes
USA 1999, 122 min.
Draama
Pääosissa: Kevin Spacey, Annette Bening, Thora Birch, Wes Bentley, Mena Suvari


 

Kaikkialla on kauneutta! Keskiluokkaista amerikkalaista unelmaa ravisteleva American Beauty kahmi ilmestyttyään Oscareita ja ylistyksiä kriitikoilta. Lisäpontta elokuvakokemukseen tuo Vladimir Nabokovin Lolita (1955), johon American Beauty viittaa useilla tavoilla. Vertailun vuoksi voi katsoa vaikka Lolitan elokuvaversion vuodelta 1962.
 
1001-listan mukainen, huomattavasti kriittisempi arvio täällä.

Pisteytys: 8/10


Go West
Ohjannut Len Powers
USA 1923, 12 min.
Mykkäelokuva, Komedia







Go West on "humoristinen" lännenelokuva, jossa pääosia näyttelevät koulutetut apinat. Tarina sinänsä on pliisu - mutta näyttelijät ovat tietenkin elokuvan vetonaula. Puhumattakaan pienistä lavasteista! Apinaparkoja käy sääliksi, mutta nauruntyrskähdyksiä ei voi välttää elokuvaa katsoessa. Voi hyvänen aika.

Pisteytys: 5/10

Dr. Jekyll and Mr. Hyde - Tohtori Jekyll'in salaisuus
Ohjannut John S. Robertson
USA 1920, 73 min.
Draama, Kauhu
Pääosissa: John Barrymore, Brandon Hurst, Martha Mansfield




Tohtori Jekyll'in salaisuus on yksi lukuisista Jekyll & Hyde -filmatisoinneista, eikä suinkaan ensimmäinen. Jo pelkästään vuonna 1920 aiheesta tehtiin kaksi elokuvaa, joista tämä on tunnetumpi. Tämän version parasta antia tarjoilee pääroolia taitavasti esittävä John Barrymore, mutta muutoin filmin teatraalinen tyyli ei oikein nappaa. Katselunautintoa vaikeuttaa myös Finnkinon tympeä dvd, jonka surkea ääniraita ärsyttää valtavasti.

Pisteytys: 5/10

Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli
Ohjannut John McTiernan
USA 1988, 131 min.
Toiminta, Rikos, Trilleri
Pääosissa: Bruce Willis, Hollie Bedelia, Alan Rickman




Toimintaklassikko Die Hard on muodostanut suorastaan oman genrensä. Tässä ensimmäisessä ja parhaassa osassa Bruce Willisin esittämä poliisi John McClane taistelee yksin rikollisliigaa vastaan panttivankidraaman keskellä. Ainutlaatuista toimintaa ja viihdettä riittää koko kaksituntisen täydeltä. Yippie-ki-yay!

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 9/10

Die Hard 2
Ohjannut Renny Harlin
USA 1990, 124 min.
Toiminta, Rikos, Trilleri
Pääosissa: Bruce Willis, William Atherton, William Sadler






Juuri kun edellisestä kidnappauskahakasta on selvitty, joutuu McClane taas kovaan paikkaan - tällä kertaa taistelu käydään lentokentällä. Die Hard 2 on ehkäpä Renny Harlinin paras ohjaustyö - mutta se ei valitettavasti takaa elokuvan laatua. Edellisen mahtileffan jälkeen tämä filmi on älyttömän kökkö pläjäys aina dialogia myöten, mutta viihdyttää silti.

Pisteytys: 6/10

Die Hard: With a Vengeance - Die Hard 3: koston enkeli
Ohjannut John McTiernan
USA 1995, 131 min.
Toiminta, Rikos, Trilleri
Pääosissa: Bruce Willis, Samuel L. Jackson, Jeremy Irons



Kolmannessa Die Hardissa meininki on taas hieman enemmän kohdillaan. Tässä filmissä krapulainen McClane (Willis) saa vahingossa aisaparikseen harlemlaisen kauppiaan, Zeuksen (Jackson). Outo pommimies soittelee kummia puheluita ja jakelee arvoituksia - missä räjähtää seuraavaksi? Hyvä filmi, muttei edelleenkään ensimmäisen osan veroinen.

Pisteytys: 7/10

Men in Black 3
Ohjannut Barry Sonnenfeld
USA 2012, 106 min.
Scifi, Komedia, Toiminta
Pääosissa: Will Smith, Tommy Lee Jones, Josh Brolin, Jemaine Clement




Kymmenen vuoden tauon jälkeen miehet mustissa ovat täällä taas. Tällä kertaa agentti J (Smith) matkustaa ajassa taaksepäin selvitellen sekä avaruusoliorikoksia että partnerinsa salaisuuksia. Tykkään aiemmista MiB-filmeistä, mutta tämä pätkä ei samoissa määrin viihdytä. Kaikki on jo nähty: vitsit eivät naurata eikä päähenkilöiden hajanaista elämäkertaa tai 3D-efektejä lukuunottamatta elokuva tarjoa mitään uutta.

Pisteytys: 4/10

Kesäkapina
Ohjannut Jaakko Pakkasvirta
Suomi 1970, 81 min.
Draama
Pääosissa: Eero Melasniemi, Hannu Oravisto, Iiris-Lilja Lassila, Titta Karakorpi




Kokeellisella tavalla toteutettu Kesäkapina on sekoitus fiktiota ja todellisuutta - roolihahmoja ja oikeita henkilöitä. Kulutusta ja yhteiskuntaa kritisoiva elokuva on varsin erikoinen, ja tuo mieleen ranskalaisen uuden aallon. Täytyy todeta, että katsoin tämän filmin hieman huonolla keskittymisellä ja sikäli jo muutoinkin sekava juoni jäi etäiseksi. Mielenkiintoinen elokuva, joka täytynee katsoa joskus uudelleen.

Pisteytys: 7/10

Cemetery Junction
Ohjannut Ricky Gervais & Stephen Merchant
Iso-Britannia 2010, 95 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Tom Hughes, Christian Cooge, Jack Doolan, Felicity Jones




Koomikko Ricky Gervaisin elokuvasta löytyy huumoria, mutta pääpaino on hieman heikommin kulkevassa draamassa. 1970-luvulle sijoittuva elokuva seuraa kolmen kaveruksen kasvutarinaa tympeässä pikkukaupungissa. Vanhemman sukupolven virheet kalvavat ja oman tien löytäminen on työn takana. Komiikan ja sentimentaalisuuden yhdistelmä on paikoittain hieman outo, mutta loppujen lopuksi Cemetery Junction muodostaa kuitenkin riittävän kivan kokonaisuuden.

Pisteytys: 6/10

Twister
Ohjannut Jan de Bont
USA 1996, 113 min.
Toiminta, Seikkailu, Draama
Pääosissa: Bill Paxton, Helen Hunt, Cary Elwes, Philip Seymour Hoffman



Pelottomista tornadonmetsästäjistä kertova Twister lukeutuu lapsuuteni ehdottomiin suosikkifilmeihin eli juuri niihin, joiden kohdalla vhs-nauha on kulunut miltei puhki. Enää tämä elokuva ei tajuntaa räjäytä, mutta vauhti ja massiiviset tornadot viihdyttävät edelleen. Osa huvista johtunee tosin siitä, että osaan edelleen ulkoa suurimman osan repliikeistä. Hauskana kuriositeettina on pakko mainita, että elokuvasta tutusta pikkukaupunki Wakitasta löytyy Twister-museo.

Pisteytys: 7/10

All Quiet on the Western Front - Länsirintamalta ei mitään uutta
Ohjannut Delbert Mann
USA, Iso-Britannia 1979, 150 min.
Draama, Sota
Pääosissa: Richard Thomas, Ernest Borgnine, Donald Pleasence, Ian Holm




Samannimiseen romaaniin perustuva sotaelokuva käsittelee ensimmäistä maailmansotaa nuorukaisen sotakokemuksiin perustuen. Tämä elokuva on kirjan toinen filmatisointi, edellisestä löytyy arvostelu täältä. Molempien versioiden väliltä löytyy rutkasti yhtäläisyyksiä, mutta aivan suora remake tämä vuoden 1979 versio ei sentään ole. Tässä pätkässä tantereet tärisevät enemmän ja tutut kohtaukset astelevat vastaan hieman eri tavoin. Minä pidän vanhemmasta versiosta enemmän, mutta kyllä tämänkin ihan mielellään katselee. Tarina toimii joka tapauksessa.

Pisteytys: 6/10

Spy Hard - Lupa läikyttää
Ohjannut Rick Friedberg
USA 1996, 81 min.
Komedia
Pääosissa: Leslie Nielsen, Nicollette Sheridan, Andy Griffith, John Ales




Spy Hard on sitä taattua Nielsen-kamaa: järjetöntä menoa ja monesti nähtyjä vitsejä hieman eri tavoin tuunattuna. Parodian kohteena ovat hittileffat aina Pulp Fictionista Ramboihin, joskin agenttirainat ovat tuttuun tapaan koko leffan selkäranka. Tämä elokuva on tullut katsottua kymmeniä kertoja liikaa.

Pisteytys: 5/10

The Adventures of Tintin -
Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus
Ohjannut Steven Spielberg
USA, Uusi-Seelanti 2011, 107 min.
Animaatio, Seikkailu
Pääosissa: Jamie Bell, Andy Serkis, Daniel Craig




Olen viime aikoina innostunut jälleen lukemaan Tinttejä, joten täytyi tämä melko tuore elokuvakin katsella uudemman kerran. Yksisarvisen salaisuus vie Tintin (Bell) uponneen aarteen jäljille yhdessä humalahakuisen kapteeni Haddockin (Serkis) kanssa. Elokuva ei ole kopioinut sarjakuvan tarinaa täydellisesti, vaan yhdistelee useampaa seikkailua. Animaatio on kaunista: pienissä yksityiskohdissa vilahtavat piirtäjän kynänjäljet, mutta tyypillisimmät vahvat viivat eli ligne clairet puuttuvat. Se ei tosin ainakaan minua haitannut, kaikkea ei tarvitse kopioida. Steven Spielbergin seikkailutyyli sopii Tintti-maailmaan mainiosti ja se tekee kunniaa Hergén klassikoille. Tonnerre de Brest!

Pisteytys: 9/10

The Matrix
Ohjannut Andy Wachowski & Lana Wachowski
USA & Australia 1999, 136 min.
Scifi, Toiminta, Seikkailu
Pääosissa: Keanu Reeves, Laurence Fishburne, Carrie-Anne Moss, Hugo Weaving




Näin The Matrixin ensimmäistä kertaa luokkaretkibussissa vuonna 2000. Koko Matrix-huuma tuntuu edustavan vahvasti millenniumin aikaa: Matrix-näytönsäästäjät, nilkoissa hulmuavat nahkatakit, kännykän antennit ja aikakauden musiikkivideoissakin jatkuvasti toistuva tumma, kellertävänvihreä värimaailma... Huiman nostalgiatripin ohella The Matrix viihdyttääkin yhä. Elokuvan idea on kiehtova, vaikka välillä Morpheuksen (Fishburne) viisaudet ovat lattean tuntuisia.
 
1001-listan mukainen arvostelu täällä.

Pisteytys: 7/10

Le Havre
Ohjannut Aki Kaurismäki
Suomi & Ranska & Saksa 2011, 93 min.
Draama
Pääosissa: André Wilms, Kati Outinen, Jean-Pierre Daroussin, Blondin Miguel, Elina Salo, Evelyne Didi, Quoc Dung Ngyen



Le Havre sijoittuu ajattoman kauniiseen ranskalaiskylään, jossa kengänkiillottaja Marcel Marx (Wilms) ystävineen tekee kaikkensa pakolaispojan (Ngyen) pelastamiseksi. Elokuva tavoittaa runsaasti kauniita sävyjä ja viehättäviä yksityiskohtia niin tarinan kuin kuvauksenkin saralla. Myös yhteiskunnallinen sanoma koskettaa ja jää mietityttämään. Ja kuten Kaurismäen elokuvissa aina, musiikkivalinnat ovat täydellisiä.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 8/10

Watchmen
Ohjannut Zack Snyder
USA 2009, 162 min.
Scifi, Toiminta
Pääosissa: Malin Åkerman, Patrick Wilson, Jackie Earle Haley, Billy Crudup, Matthew Goode, Jeffrey Dean Morgan





Alan Mooren Ja David Gibbonsin samannimiseen sarjakuvaan (1987) perustuva Watchmen kertoo vaihtoehtoisesta todellisuudesta, jossa Yhdysvallat on voittanut Vietnamin sodan ja Richard Nixon paistattelee presidenttinä jo kolmatta kautta peräkkäin. Supersankariryhmä Vartijat (Watchmen) on lakkautettu jo vuosia sitten. Vartijoiden keskuudessa tapahtuu kuitenkin kummia, ja pian maailma on ydinsodan partaalla. Alkuperäinen sarjakuva on kääntynyt upeaksi elokuvasovitukseksi. Watchmen on kieltämättä aika täräyttävä filmi, eikä mikään ihan tavanomainen supersankarileffa.

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti