Riget ─ Valtakunta (1994)

Ohjannut Lars von Trier

Tanska, Italia, Saksa, Ranska, Norja, Ruotsi & Alankomaat 1994, 273 min.

Draama, Komedia, Fantasia, Kauhu

Pääosissa: Ernst-Hugo Järegård, Kristen Rolffes, Søren Pilmark

The good will cry and the evil will laugh.

Kööpenhaminan Rigshospitalet on Tanskan suurin sairaala, joka muodostaa oman pienen valtakuntansa. Sairaalan neuro-osastolla valtaa pitää ruotsalainen Stig Helmer (Järegård), joka katselee kelvottomia alamaisiaan nenänvarttaan pitkin. Helmerin suorittama epäonninen leikkaus saa tasapainon horjumaan. Valtakunnan romahtamista edesauttaa spiritismiä harjoittava vakiopotilas Sigrid (Rolffes), jonka avulla menneisyyden haamut heräävät. Portti toiseen valtakuntaan on avautunut.

Lars von Trierin (1956─) varhaisteos Valtakunta (engl. The Kingdom) on 1001-listan ainoa tv-sarja. Neljästä reilun tunnin mittaisesta jaksosta koostuva Valtakunta näyttää kotikutoiselta, mutta se oikeastaan vain lisää sarjan erikoista tunnelmaa. Valtakunta pursuaa farssimaista mustaa huumoria ja on huomattavasti kiehtovampi kuin monet von Trierin myöhemmät masentelut. Eri lajityyppejä sekoittava sarja tutkiskelee ihmisyyden synkkiä puolia, aihetta, jota ohjaaja on jaksanut ehtymättömällä tarmolla pyöritellä läpi uransa. Tässä sarjassa näkökulma ihmisen pahuuteen ja erilaisiin vastakkainasetteluihin on suorastaan kujeileva.

Valtakunnan tarina alkaa melko normaalilla sairaalasarjan sykkeellä, mutta kuin varkain kaiken ylle hiipii pahaenteinen varjo. Hahmokavalkadi on laaja, eivätkä kaikki tarinat suoraan risteä toisiinsa. Siitä huolimatta kokonaisuus pysyy taidokkaasti kasassa, niin kaoottiseksi kuin sairaalan elo lopulta muodostuukin. Moninkertaisesti palkittu ja kulttimaineeseen kohonnut Valtakunta sai pian neliosaisen jatkokauden (1997) ja sittemmin Stephen King teki sarjasta oman versionsa Stephen Kingin sairaala (2003). Vanhat haamut ovat hereillä jälleen, sillä Lars von Trier on viime vuosina palannut sarjan pariin. Valtakunnan kolmas kausi saa ensi-iltansa vuonna 2022.

Pisteytys: 8/10

Trois couleurs: Rouge ─ Kolme väriä: Punainen (1994)

Ohjannut Krzysztof Kieslowski

Ranska, Puola & Sveitsi 1994, 99 min.

Draama

Pääosissa: Irène Jacob, Jean-Louis Trintignant

I feel something important is happening around me.

 

Mallina työskentelevä Valentine (Jacob) tutustuu sattuman kaupalla eläköityneeseen tuomariin (Trintignant). Välinpitämätön ensikohtaaminen johtaa kuitenkin syvempään tuttavuuteen, sillä naapureitaan vakoileva tuomari ryhtyy avautumaan Valentinelle elämästään. Ystävyys voi löytyä yllättävistä paikoista ─ väritrilogian päätösosa valaa uskoa ihmisyyteen ja kanssakulkijoihin.

 

Kolme väriä: Punainen (engl. Three Colours: Red) jäi Krzysztof Kieslowskin viimeiseksi varsinaiseksi elokuvaohjaukseksi. Ohjaaja on kaiketi käsikirjoittanut itseään tuomarin hahmoon, jonka viimeiset tunnustukset ja opetukset elokuvassa kuullaan. Trikolori-sarja alkoi edellisvuonna teoksella Sininen (1993), jonka melankolisesta sävystä on Punaisessakin jäljellä kaikuja. Elokuvan kauniina teemana on veljeys eli yhteys toisiin ihmisiin. Toiveikas tarina on toteutettu kauniisti, vaikka jokin Punaisen (ja ylipäätään Kieslowskin) naiskuvassa minua hiertää.

 

Erinomaisesti menestyneen ja suitsutetun väritrilogian on usein katsottu huipentuvan Punaiseen, joka kiistämättä solmii kolmen elokuvan langat taitavasti yhteen. Jokainen elokuvista toimii myös itsenäisenä teoksenaan, eikä elokuva siten vaadi aiempien osien katsomista. Kokonaisuus on kuitenkin hienompi kuin mikään yksittäinen sarjan osa. Punainen oli ehdolla palkintogaaloissa, niin Oscareissa, Baftoissa kuin Cannesissakin, mutta suurimmat pystit jäivät saamatta. Maine on siitä huolimatta kantanut elokuvan ja koko trilogian pitkälle.

 

Pisteytys: 7/10

Trois couleurs: Bleu ─ Kolme väriä: Sininen (1993)

Ohjannut Krzysztof Kieslowski

Ranska, Puola & Sveitsi 1993, 94 min.

Draama

Pääosissa: Juliette Binoche, Zbigniew Zamachowski, Julie Delpy

 

 

Now I have only one thing left to do: nothing.

Auto-onnettomuus jättää Julien (Binoche) yllättäen leskeksi. Miehen ja lapsen menehdyttyä jäljelle jäävät pelkät muistot, joiden kohtaaminen on liian tuskallista. Elämän on jatkuttava ja kivun väistyttävä, joten Julie tuhoaa kaiken vanhan, jopa entisen itsensä. Lopulta hän huomaa, ettei menneisyyttä voi paeta eikä surusta voi vapautua unohtamalla.

Krzysztof Kieslowskin väritrilogian avausosa edustaa Ranskan trikolorin ensimmäistä väriä ja vallankumousihannetta, sinistä ja vapautta. Seuraava osa Valkoinen (1994) käsittelee tasa-arvoa ja viimeinen teos Punainen (1994) ottaa teemakseen veljeyden. Koko trilogia on on saanut osakseen arvostusta, mutta keskimmäinen osa on jäänyt pois 1001-listalta. Trikolori-tematiikan lisäksi elokuvia yhdistävät samankaltaiset kohtaukset ja päähenkilön suhde omaan menneisyyteensä.

 

Kolme väriä: Sininen  (engl. Three Colours: Blue) lähestyy teemaansa pohtimalla vapauden olemusta. Voiko menneisyydestä tai muista ihmisistä irroittautuminen vapauttaa ─ onko se mahdollistakaan? Vapauttaako unohdus, olemmeko menneisyytemme vankeja jopa kaiken kadottaneina? Filosofinen elokuva on tunnelmaltaan melankolinen ja hieman liiankin viileän eteerinen. Surullisuudestaan huolimatta Sininen on kaunis teos ja eritoten sävellykset ovat upeita.

Pisteytys: 7/10

Natural Born Killers ─ Syntyneet tappajiksi (1994)

Ohjannut Oliver Stone

USA 1994, 119 min.

Rikos, Toiminta, Draama

Pääosissa: Woody Harrelson, Juliette Lewis, Tom Sizemore, Robert Downey Jr.

It's just murder.

Massamurhaajapariskunta Mickey (Harrelson) ja Mallory (Lewis) rellestävät estoitta ja tv-kamerat seuraavat verijälkiä ahnaasti. Lopulta kaksikko päätyy vankilaan, mutta se ei suinkaan ole leikin loppu: edessä on jälleen uusi taistelu ja entistä jännittävämpi reportaasi. Syntyneet tappajiksi on psykedeelisesti kuvattua väkivallan hurmiota. Rikkinäisten ihmisten tarinassa on ahdistavan surullinen tausta, mutta koko kertomus on kääritty pikimustaan huumoriin.

Omaperäinen toimintapaukku on Quentin Tarantinon käsikirjoittama ja Oliver Stonen ohjaama satiiri. Elokuvan keskeisenä tavoitteena on osoittaa, miten media tekee murhaajista kuuluisia. Ironista ja ennen muuta surullista, että Syntyneet tappajiksi on innoittanut monia surmatöihin julkisuuden toivossa. Elokuvan idea tuo mieleen pari vuotta aiemmin ilmestyneen mokumentin Ammatti: tappaja (1992), jossa murhaajaa seurannut kuvausryhmä ajautui itsekin mukaan veriseen hulluuteen. Tässä elokuvassa visuaalisuus on runsaampaa ja kaikki astetta villimpää ─ mutta myös sekavampaa.

 

Syntyneet tappajiksi on leikattu hengästyttävästi mutta taidolla. Kuvakulmat ja -tyylit vaihtuvat äkkiväärästi kuin kaukosäätimestä painaen. Kanavasurffailun tunnelma herättää väkisinkin miettimään, mitä väkivaltaviihde ja tyhjänpäiväinen kuvavirta tekevätkään ihmismielelle. Uuvuttava sekoilu iskee tehokkaasti, vaikka loppupuolella elokuva muuttuu hieman turhan jankkaavaksi ja yllätyksettömäksi; mitään uutta sanottavaa ei enää ole, mutta murhattavia riittää loputtomasti.

Pisteytys: 7/10

Chungking Express (1994)

Ohjannut Wong Kar-wai

Hongkong 1994, 102 min.

Draama, Romantiikka, Rikos, Komedia

Pääosissa: Takeshi Kaneshiro, Brigitte Lin, Tony Chiu-Wai Leung, Faye Wong

 

We're all unlucky in love sometimes.

 

Kaksi rakkaudenkaipuista tarinaa kietoutuu toisiinsa urbaanin Hongkongin sykkeessä. Kummassakin kertomuksessa yksinäinen poliisi kaipaa lempeä saman baaritiskin äärellä. Ensimmäisenä vuoron saa exänsä perään haikaileva poliisi numero 233 (Kaneshiro), jonka ajatukset saavat uuden suunnan salaperäisen huumekuriirin (Lin) ansiosta. Samaten poliisi 663 (Leung) unohtaa entisensä, sillä hänen sydämensä kiinnittyy vilkasluontoiseen baarityöläiseen (Wong).

Chungking Express on musiikkivideomainen, viileä ja tavoittamaton, mutta silti hahmojen tunteista kaikuu tuttuus. Päämäärättömässä välitilassa ajelehtivien hahmojen kohtalot menevät hetkittäin komedian puolelle, vaikka enemmän tarina tuntuu draamalta. Rakkauden odottelu ja muistelu on traagista ja koomista! Kaupungin jatkuva ihmistulva luo karun kontrastin yksinäisyydelle, suuren rakkauden muistoille ja melankolisen hitaalle joutenololle.

Wong Kar-wain (1956─) käsikirjoittama ja ohjaama Chungking Express on viehättävästi kiinni aikansa estetiikassa, mutta elokuvan teemat ovat ajattomia. Monipuolinen ohjaaja tunnetaan taidostaan hallita eri lajityyppejä ja tämäkin elokuva on hankalasti lokeroitavaa lajia. Elokuvasta tuli Kar-wain kansainvälinen läpimurto, joka huomioitiin muun muassa FIPRESCI-palkinnolla. Suurimmat palkintopotit elokuva keräsi kuitenkin vielä Aasiassa. Sittemmin Kar-wai on jatkanut palkintogaalojen valloittamista ja hän on ollut peräti neljästi ehdolla Kultaisen palmun saajaksi.

Pisteytys: 8/10

The Shawshank Redemption ─ Rita Hayworth - avain pakoon (1994)

Ohjannut Frank Darabont

USA 1994, 142 min.

Draama

Pääosissa: Tim Robbins, Morgan Freeman, Bob Gunton

Same old shit, different day.

 

Pankkiiri Andy Dufresne (Robbins) tuomitaan loppuiäkseen vankilaan, sillä häntä pidetään ilmiselvänä vaimonsa murhaajana. Dufresne pitää kiinni syyttömyydestään, kuten kaikki muutkin loppuelämän asuinkumppanit. Kovien vankilavuosien aikana Dufresne löytää vankien joukosta ystäviä ja onnistuu pääsemään koulutustaan vastaaviin kieroihin töihin julman vankilanjohtajan (Gunton) alaisuuteen. Toteutuuko oikeus koskaan vai onko osaansa vain tyydyttävä?

Avain pakoon perustuu Stephen Kingin pienoisromaaniin Rita Hayworth ja Shawshankin vankila (1982). Suomessa elokuva tunnetaan moitteita keränneestä käännösnimestään, joka kuitenkin vaikuttaa pohjautuvan alkuperäisromaaniin (engl. Rita Hayworth and Shawshank Redemption). Nimeen kiistämättä kätkeytyy keskeinen spoileri, mutta väitän, että rauhalliseen kerrontaan nojaava elokuva toimii erinomaisesti, vaikka tarinan suunnan ennakointiin saisikin hieman apuja.

Pääasiassa käsikirjoittajana kunnostautuneen Frank Darabontin (1959─) vankiladraama on maineikas. Aikanaan elokuva keräsi koko kasan palkintoehdokkuuksia, mutta esimerkiksi seitsemästä Oscar-ehdokkuudesta ei tullut yhtään voittoa. Suurin maine on kasvanut vuosien varrella: ties kuinka kauan elokuva onkaan keikkunut IMDb:n Top 250-listan kärjessä. Eikä aivan suotta! Elokuvan erinomaisuus perustuu kiinnostavien, inhimillisten hahmojen välisiin suhteisiin ja toki myös mojovaan, nautinnolliseen katharsikseen. Aidossa vankilamiljöössä kuvattuun maailmaan uppoaa nopeasti ja aika kuluu kuin siivillä. Sittemmin Darabont jatkoi King-vankilaleffojen parissa elokuvalla Vihreä maili (1999), jonka tunnelataus tosin ei ole aivan yhtä hienovaraisen onnistunut.

Pisteytys: 9/10

Helmikuun elokuvat 2022

Encanto

Ohjannut Jared Bush & Byron Howard

USA 2021, 102 min.

Animaatio, Fantasia, Musikaali

Pääosissa: Stephanie Beatriz, María Cecilia Botero, John Leguizamo

Encanto on maaginen talo, jossa asuu taikavoimilla varusteltu perhe. Ainoastaan teini-ikäinen Mirabel (Beatriz) on vailla erikoistaitoja. Kolumbiaan sijoittuvan tarinan maailma on viehättävän värikylläinen. Elokuvan keskeisenä teemana on yhteistyön voima, minkä lisäksi Encanto pyrkii puhumaan ylisukupolvisista kriiseistä ja nivomaan kertomusta eteläamerikkalaiseen lähihistoriaan. Teemat ovat kauniita, mutta jäävät hieman vaisuiksi. Tarina on taas kerran Disney-animaation heikoin lenkki.

Pisteytys: 6/10

King Richard

Ohjannut Reinaldo Marcus Green

USA 2021, 144 min.

Biografia, Draama

Pääosissa: Will Smith, Saniyya Sidney, Demi Singleton

Williamsin tennissisarukset Venus (Sidney) ja Serena (Singleton) nousivat huikealle uralleen periksiantamattoman isänsä Richardin (Smith) avittamana. Varovaisen siloteltu draamaelokuva pyrkii kuvaamaan altavastaajien periksiantamattomuutta. Asetelmasta olisi saatu kiinnostavampi ja ehkäpä jopa omaperäisempi, jos fokus olisi sisarusten tyttöenergiassa eikä Smithin tuhinassa. Tälläkin reseptillä irtosi kuusi Oscar-ehdokkuutta.

Pisteytys: 5/10

Nuevo orden - New Order

Ohjannut Michel Franco

Meksiko & Ranska 2020, 86 min.

Draama, Trilleri

Pääosissa: Naian Gonzáles Norvind, Diego Boneta, Fernando Cuautle

Vallankumous ajaa Meksikon kaaokseen ja rikkaat ovat vapaata riistaa. Dystopia on läpeensä nihilistinen, eikä horisontissa ole toivon pilkahdustakaan. Valitettavasti tarina ei ole täyttä fiktiota, vaan varallisuuserojen syvä kuilu on purkautunut kriisiksi monessa maailmankolkassa. Nähdäänkö tällainenkin tapahtumasarja vielä todellisuudessa? New Orderin armoton ankeus tehoaa lakonisuudessaan, mutta kylmäävän alun jälkeen tarina jää liiaksi junnaamaan epätoivoon.

Pisteytys: 6/10

Spy

Ohjannut Paul Feig

USA 2015, 120 min.

Komedia, Toiminta

Pääosissa: Melissa McCarthy, Rose Byrne, Jason Statham

Susan Cooper (McCarthy) on alemmuuskompleksista kärsivä agentti, joka lähetetään yllättäen kentälle. Vakoojaparodiassa on kivan raikas lähtökohta, sillä Cooper ei ole mikään toivoton sähläri, kunhan vaan saa itsetuntonsa kohdilleen. Harmi, ettei elokuva ole erityisen hauska, mutta huumori tietenkin on jossain määrin makuasia. Spy menestyi aikanaan mukavasti ja sille on kaavailtu jatko-osaa, jonka mahdollisesta toteutuksesta tosin ei ole tainnut hetkeen kuulua mitään.

Pisteytys: 5/10

Nightwatching - Yövartio

Ohjannut Peter Greenaway

Iso-Britannia, Puola, Kanada & Alankomaat 2007, 134 min.

Biografia, Historia, Draama

Pääosissa: Martin Freeman, Eva Birthistle, Emily Holmes

Kuuluisan taidemaalari Rembrandt van Rijnin (Freeman) tunnetuin teos on vuonna 1642 valmistunut ryhmäkuva Yövartio. Peter Greenawayn omaperäinen elokuva tutkii teoksen syntyä ja siinä sivussa taiteilijan persoonaa. Martin Freeman on mainio rääväsuisessa, jopa hieman hirveässä roolissaan. Elokuvan tarkkaan harkitut otokset ovat kuin tauluja ja visuaalisuus on taattua Greenawayn runsasta barokkityyliä. Mahtipontisuus hallitaan taiten, vaikka katsoessa heräsikin toive pienestä terävöittämisestä ja ehkä tiivistämisestä. En toisaalta tiedä, mitä tästä voisi jättää poiskaan. Greenaway jatkoi taiteilijan tarkastelua elokuvassa Rembrandtin syytös (2008).

Pisteytys: 7/10

Carne trémula - Lihan värinä

Ohjannut Pedro Almodóvar

Espanja & Ranska 1997, 103 min.

Draama, Trilleri

Pääosissa: Liberto Rabal, Javier Bardem, Francesca Neri

Saippuaoopperamaisessa trillerissä nähdään kolmiodraama, jossa himo ja rakkaus ajavat tarttumaan aseisiin. Poliisin (Bardem) ja roiston (Rabal) kuohuvat tunteet kiinnittyvät Elénaan (Neri), eikä yhteenottoa voida välttää. Lihan värinä (engl. Live Flesh) ei ole mestariteos, mutta viihdyttää. Elokuva on taattua Pedro Almodóvaria kiemuraisine kuvioineen, yllätyksineen ja räiskyvine intohimoineen.

Pisteytys: 7/10

The Portrait of a Lady - Naisen muotokuva

Ohjannut Jane Campion

Iso-Britannia & USA 1996, 144 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Nicole Kidman, John Malkovich, Barbara Hershey

Henry Jamesin samannimiseen romaaniin (1881) perustuva historiallinen draama sijoittuu viktoriaanisen ajan Englantiin. Nuori nainen Isabel Archer (Kidman) etsii itseään, seksuaalisuuttaan ja sopivaa kihlattua, mutta viimeisen kohdalla hän päätyy hakoteille. Väkevää naiskuvaa ja kaunis miljöö, mutta kerronta on liiankin viipyilevää. Ymmärtääkseni sama probleema vaivaa Jamesin romaaniakin.

Pisteytys: 6/10

Pillow Talk - Kaikki alkoi puhelimesta

Ohjannut Michael Gordon

USA 1959, 102 min.

Romantiikka, Komedia

Pääosissa: Doris Day, Rock Hudson, Tony Randall

Hilpeä screwball kertoo toisiaan inhoavien Janin (Day) ja Bradin (Hudson) yllätysromanssista, joka syttyy Bradin valeidentiteetin ansiosta. Takavuosien hittifilmi on hilpeä, vaikka aikansa sukupuolirooleihin liittyvät odotukset nostavat hiuksia pystyyn. Elokuva sai aikanaan viisi Oscar-ehdokkuutta, joista palkinto tuli parhaasta käsikirjoituksesta.

Pisteytys: 6/10