Huhtikuun elokuvat 2018

Annihilation - Hävitys
Ohjannut Alex Garland
Iso-Britannia & USA 2018, 115 min.
Scifi, Draama, Mysteeri
Pääosissa: Natalie Portman, Jennifer Jason Leigh, Oscar Isaac

Kiinnostavan scifirainan Ex Machinan (2015) ohjanneen Alex Garlandin toisessa teoksessa ollaan jälleen omaperäisen ihmismielen tutkiskelun äärellä. Elokuvan hahmoja koetellaan eristetyllä alueella, jossa majakasta alkunsa saava mystinen hohde nielee sotilaita ja tutkijoita. Kaikki alueelle uskaltautuneet ovat kuitenkin valmiita uhraamaan henkensä, ja itsetuhoisuuden syyt paljastuvat vähitellen. Idealtaan ja toteutukseltaan Hävitys on aivan kelvollisesti toimiva scifidraama, jos nyt ei kuitenkaan kovin ikimuistoinen luomus.

Pisteytys: 7/10

Kaguyahime no monogatari - Prinsessa Kaguyan taru
Ohjannut Isao Takahata
Japani 2013, 137 min.
Animaatio, Fantasia, Draama
Pääosissa: Aki Asakura, Takeo Chii, Nobuko Miyamoto

Japanilaiseen kansantarinaan perustuva Prinsessa Kaguyan taru kertoo bambunleikkaajan (Chii) löytämästä pienestä prinsessasta (Asakura). Kaguyasta kasvaa miesten tavoittelema kaunotar, mutta haluaako prinsessa keisarin ja puoli valtakuntaa? Satu on valloittava ja sen kertova animaatio on uskomattoman kaunista. Studio Ghiblin teos pääsi Oscar-ehdokkaaksi ja olisi myös ansainnut palkinnon, mutta tietenkään ei sitä voittanut. Prinsessa Kaguyan taru jäi mm. Tulikärpästen haudan (1988) ohjanneen Isao Takahatan (1935─2018) viimeiseksi joutsenlauluksi.

Pisteytys: 9/10

Atlantis: The Lost Empire -

Atlantis - kadonnut kaupunki

Ohjannut Gary Trousdale & Kirk Wise

USA 2001, 95 min.

Animaatio, Seikkailu, Fantasia

Pääosissa: Michael J. Fox, James Garner, Cree Summer

Kadonneiden kielten tutkija Milo (Fox) pääsee mukaan retkikuntaan, jonka tavoitteena on löytää tarujen Atlantis. Jules Vernen tyyliä havitteleva isompien lasten seikkailu on 41. Disney-klassikko, mutta se ei tunnu hiventäkään Disney-elokuvalta. Syynä on epätavallinen synkkyys, piirrostyylin kulmikkuus ja toki myös se, ettei elokuvassa luritella laulun laulua. Vaihtelu voisi virkistää, jos Atlantis olisi tehty loppuun asti pieteetillä. Se mikä ideassa voitetaan, hävitään keskeneräisissä hahmoissa ja tarinan valjuissa käänteissä.

Pisteytys: 5/10

Samurai Rauni Reposaarelainen

Ohjannut Mika Rättö

Suomi 2016, 80 min.

Toiminta, Komedia

Pääosissa: Mika Rättö, Reetta Turtiainen, Minna Norrgård

Meri-Porin samurai ryyppää ja rellestää Mika Rätön esikoisohjauksessa, Rättö myös näyttelee nimikkoroolin. Moderni Kanuuna -taiteilijaryhmän työstämä absurdi komedia yhdistelee kesäteatteria ja samuraileffoja omaperäisen hauskasti, rakkaus lajiin välittyy ruudun läpi. Harmillisesti tarina kuitenkin on ohut ja sirpaleinen kuin kevätjää länsirannikolla. Visuaalisesti Samurai Rauni Reposaarelainen on sentään hieno luomus ja eritoten siksi näkemisen arvoinen.

Pisteytys: 6/10

Hamlet liikemaailmassa

Ohjannut Aki Kaurismäki

Suomi 1987, 86 min.

Draama, Rikos, Komedia

Pääosissa: Pirkka-Pekka Petelius, Esko Salminen, Kati Outinen

Hamlet liikemaailmassa vie nimensä mukaisesti William Shakespearen Hamletin (1609) suomalaiseen liikemaailmaan. Tuttua tarinaa mukaillen Hamlet (Petelius) perii rikkaan liikemiesisänsä ja pyrkii kostamaan tämän kuoleman. Klassinen näytelmä muuntautuu loistavasti film noiriksi, jossa parodian sävyin piikitellään ökyrikkaiden ylilyöntejä rahan ja ahneuden pyörteissä.

Pisteytys: 8/10

Psycho - Psyko (1960)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1960,  109 min.
Kauhu, Mysteeri, Trilleri
Pääosissa: Anthony Perkins, Janet Leigh, John Gavin, Vera Miles

We all go a little mad sometimes. Haven't you?

Marion Crane (Leigh) viettää kuumaa kesäpäivää miesystävänsä Sam Loomisin (Gavin) seurassa, mutta pariskunnan onnea varjostaa heikko taloustilanne. Vielä samana päivänä tilaisuus tekee Marionista varkaan ja 40 000 dollaria mukanaan hän ajaa pakoon kaupungista pelko kintereillään. Yön tullessa rankkasade johdattaa Marionin pysähtymään hiljaiseen motelliin, jossa vieras otetaan vastaan ristiriitaisissa tunnelmissa.

Alfred Hitchcockin kenties tunnetuin teos Psyko yhdistää ohjaajan aiemmalta uralta tutuksi tulleita aiheita aina freudilaisesta mielentulkinnasta lähes täydelliseen rikokseen. Kuvaus, leikkaus ja erilaiset efektit nivoutuvat mestarilliseksi tirkistelyfantasiaksi, jossa katsoja vuoroin seuraa kauhutöitä turvallisen välimatkan päästä ja välillä miltei liian lähellä ─ suihkussa heiluva veitsi pettää katsojan odotukset ja on lävistää valkokankaan. Pelkoa ei voi enää ennakoida ja katsoja on haavoittuvaisempi kuin koskaan aiemmin.

Ikoninen kauhuklassikko Psyko on piinaavan jännittävä kerta toisensa jälkeen, eikä sen analysoinnista saa tarpeekseen. Elokuvaa katsoessa on myös hauska tarkastella sitä, miten uraauurtavan Psykon ideat ovat juurtuneet tiukasti myöhempien vuosikymmenten populaarikulttuuriin ja eritoten slasher-kauhuun. Ainoastaan uransa huipulla oleva Hitchcock saattoi vuonna 1960 tuoda suuren yleisön eteen tällaisen määrän alastomuutta, verta ja muita paheita, joutumatta kuitenkaan sensuurirovioille. Psyko määritti suunnan uudelleen.

Pisteytys:
10/10

Black Sunday - Paholaisen naamio (1960)

Ohjannut Mario Bava
Italia 1960, 87 min.
Kauhu
Pääosissa: Barbara Steele, John Richardson, Andrea Checchi

You too can feel the joy and happiness of hating!

1630-luvun Moldaviassa, nykyisen Romanian seuduilla, noita Asa Vajda (Steele) kidutetaan hengiltä. Viime hetkillään Vadja kiroaa murhaajansa Saatanan nimeen, eikä uhkaus lopulta jää täysin toteutumatta... Kaksi vuosisataa myöhemmin tohtori Thomas Kruvajan (Checchi) matkustaa läpi Moldavian assistenttinsa Andre Gorobecin (Richardson) kanssa. Kaksikko löytää sattumalta Vajdan kuolinnaamion, jonka tutkimisella on kohtalokkaat seuraukset ─ noitajahti alkaa jälleen.

Monilla nimillä tunnettu Paholaisen naamio (La maschera del demonio, engl. myös The Mask of Satan, Revenge of the Vampire) on italokauhun jyhkeä klassikko. Elokuva on saanut vaikutteita Nosferatun (1922) ja Draculan (1931) goottitunnelmista: matkan varrella nähdään suunnilleen kaikki mahdolliset lajityypin kliseet aina huojuvista haarniskoista hautausmaihin ja synkän metsän läpi kiitäviin kärryihin. Jopa hellyyttävän kliseiseltä tuntuva Paholaisen naamio näyttäytyy osin tahattoman koomisena, mutta aidosti kauniita ja puistattaviakin elementtejä on mukana. Maininnan arvoinen on eritoten Barbara Steelen ikoninen kaksoisrooli, joka tuo jo hieman mieleen Manaajan (1973). Ilmestyessään elokuva oli suorastaan poikkeuksellisen groteski, mikä arvatenkin johti jokusiin esityskieltoihin. Sensuuriyrityksistä huolimatta Paholaisen naamio oli yleisömenestys ja myöhempi maine oli taattu.

Paholaisen naamio ilmestyi kiinnostavaan aikaan, sillä samana vuonna ensi-iltaan tuli myös kauhugenren mullistanut Psyko (1960). Kun massamurhaajaleffoista ja slasherista tuli valtavirtaa, väräjävien kynttilänliekkien varjossa lausutut vanhat kiroukset jäivät auttamatta toiseksi. Toki goottikauhua on tehty sittemminkin, eritoten lajin parissa on puuhastellut Tim Burton ─ joskin ainakin allekirjoittaneen mielestä sangen laihoin tuloksin. Tämä kauhun alalaji tosin ei varsinaisesti ole suosikkityylini, joten edes Paholaisen naamion kaltainen genreklassikko ei innosta suunnattomasti. Mutta mikäli esimerkiksi Burtonin Päätön ratsumies (1999) kolahtaa, Paholaisen naamiosta nauttii taatusti.

Pisteytys:
7/10

L'Avventura - Seikkailu (1960)

Ohjannut Michelangelo Antonioni
Italia & Ranska 1960, 143 min.
Draama, Mysteeri
Pääosissa: Monica Vitti, Gabriele Ferzetti, Lea Massari

Why, why, why?

Michelangelo Antonionin (1912─2007) palkitussa draamassa joukko ystävyksiä lähtee kohtalokkaalle purjehdusretkelle. Karussa Välimeren saaristomaisemassa yksi joukosta (Massari) katoaa kuin tuhka tuuleen riideltyään miesystävänsä Sandron (Ferzetti) kanssa. Tuloksettomien etsintöjen jatkuessa Sandro ja kadonneen Annan ystävä Claudia (Vitti) lähestyvät toisiaan.

Varsin yksinkertaisesta juonestaan huolimatta Seikkailun teema on arvattavan monivivahteinen ja hieman vaikeasti avautuva. Selkeimpänä punaisena lankana on yksinäisyys: jokainen päähenkilöistä tuntuu jatkuvasti olevan joko oman tilan tarpeessa tai ajelehtivan syvällä omissa ajatuksissaan, toisaalta ajoittain yksinäisyys voi myös olla kutsumaton vieras. Yksinäisyyden käsittely toistui myös Antonionin kahdessa seuraavassakin elokuvassa Yö (1961) ja Kuumetta (1962), jotka niin ikään löytyvät 1001-listalta.

Seikkailu on rytmiltään viipyilevän hidastempoinen kertomus, mikä toki kauniissa maisemissa ei ole laisinkaan pahitteeksi. Tapahtumia ei lopulta ole paljoa ja suuri osa kohtauksista kuvaa pitkällisesti arkista ajelehtimista. Rauhalliseen rytmiin ei kuitenkaan voi täysin tuudittua, sillä hidas tarina saattaa yllättäen ottaa aimo loikan eteenpäin. Dramaturgisen rakenteensa puolesta Seikkailu on uraauurtavan moderni ja verrattoman mielenkiintoinen teos, vaikka kokeellisen pohdiskeleva kerrontatapa vaatiikin katsojalta hieman avarakatseisuutta ja kärsivällisyyttä.

Pisteytys:
8/10

Hiroshima mon amour - Hiroshima, rakastettuni (1959)

Ohjannut Alain Resnais
Ranska & Japani 1959, 90 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Emmanuelle Riva, Eiji Okada

I was so young once!

Ranskalainen näyttelijä Elle (Riva) ja japanilainen arkkitehti Lui (Okada) kokevat kiihkeän romanssin Hiroshimassa. Lyhyen yhdessäolonsa aikana pari ehtii rakastaa syvästi, ja Elle avaa Luille menneisyytensä kipeimmät haavat. Sodan vuosista on kulunut jo yli vuosikymmen, mutta sen jättämät jäljet eivät suinkaan ole haihtuneet.

Hiroshima, rakastettuni on lyhytdokumenttien parissa uransa aloittaneen Alain Resnais'n (1922─2014) ensimmäinen kokopitkä fiktio. Uuden aallon omakohtaista auteur-tyyliä henkivä kuvakieli ilmenee elokuvassa dokumentaarisuuden ja poetiikan yhteensulautumana. Vaikka Hiroshima, rakastettuni onkin fiktiivinen kertomus, yhtäläisyyksiä ainakin ohjaajan kuuluisaan lyhytdokumenttiin Yö ja usva (1955) on selkeästi havaittavissa. Sotatraumojen ohella kertomus on riipaiseva myös mahdottomien romanssien tarinana, ja elokuva itsekin viittaa aiheen kuuluisaan klassikkoon Casablancaan (1942).

Sodan, rauhan ja muistojen tematiikkaa poeettisesti käsittelevä Hiroshima, rakastettuni on lähes unenomainen häivähdys paikoin karunkin todellisuuden reunamilla. Kerrontatapa on nerokas, aihe koskettava ja eritoten Emmanuelle Riva tekee taatusti lähtemättömän vaikutuksen. Omalaatuinen teos hurmasi jo ilmestymisvuonnaan, ja se kisasi niin Kultaisesta palmusta kuin Oscaristakin. Hiroshima, rakastettuni nosti Resnais'n yhdeksi ranskalaisen uuden aallon kärkinimistä, vaikka hän lukeutui suunnan ydinryhmän sijaan pikemminkin sen vasemman laidan edustajaksi. Tuottoisa ura elokuvien parissa jatkui aina 2010-luvulle saakka, joskin suurimmat menestykset jäivät uran alkuvuosille.

Pisteytys:

9/10

Floating Weeds - Kiertolaiset (1959)

Ohjannut Yasujirô Ozu
Japani 1959, 119 min.
Draama
Pääosissa: Ganjirō Nakamura, Machiko Kyô, Hiroshi Kawaguchi

They don't bite at all, uncle.

Teatteriseurue saapuu idylliseen kalastajakylään helteisenä kesäpäivänä. Kokoonpanon esittämät perinteiset näytelmät muistetaan vielä yli vuosikymmenen takaiselta aiemmalta vierailulta, mutta nyt näytelmät ovat jo aikansa eläneitä. Vaikka esitykset eivät saa menestystä, teatteriväki viihtyy kylässä pitkään. Seurueen johtaja Komajuro (Nakamura) tahtoo nimittäin viettää aikaa entisen heilansa ja poikansa Kiyoshin (Kawaguchi) kanssa, joka tosin luulee miestä sedäkseen. Tapaamiset saavat Komajuron rakastajattaren Sumikon (Kyō) mustasukkaiseksi, ja niinpä hajoavan teatteriseurueen ohella myös erikoisen perheen suhteet tulevat muuttumaan.

Kiertolaiset (Ukigusa) on uusintafilmatisointi Yasujirô Ozun (1903─1963) aiemmasta elokuvasta Ugikusa monotari (1934). En ole nähnyt alkuperäisteosta, mutta ymmärtääkseni tämä uudempi versio on tunnelmaltaan lempeämpi. Vaikka elokuva käsittelee raskaitakin teemoja, sen pohjavire on kuitenkin hempeä ja arkisuudessaan viehättävä ─ tarinaa ja rauhallista tunnelmointia ei voi olla seuraamatta pieni hymynkare suupielessä. Täysin staattisena paikallaan pysyvän kameran luomat kuvat ovat nekin yksinkertaisuudessaan täydellisen kauniita.

Temaattisesti Kiertolaiset käsittelee elämän jatkuvaa muuttumista ja uusiutumista; ainoa vaihtoehto on tietenkin vain mennä eteenpäin. Läpi elokuvan mukana kulkee tunne hyvästijättöjen ainaisesta haikeudesta, ovathan päähenkilöt saapumassa kukin omaan tienristeykseensä etsimään uutta polkua kuljettavaksi. Jopa helteisen kesäpäivän luoma tunnelma on pysähtyneen odottava, samalla raukea ja äärimmilleen virittynyt. Lopulta tietenkin sataa ja ilma puhdistuu, ja uuteen astuminen on jälleen mahdollista.

Pisteytys:

10/10

North by Northwest - Vaarallinen romanssi (1959)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1959, 136 min.
Seikkailu, Mysteeri, Trilleri
Pääosissa: Cary Grant, Eva Marie Saint, James Mason

You gentlemen aren't really trying to kill my son, are you?

Roger Thornhill (Grant) viettää tyyten tavallista mainosmiehen elämää, kunnes salaperäiset kovanaamat erehtyvät luulemaan häntä agentti George Kaplaniksi. Thornhill onnistuu pakenemaan virkavallan huomaan, mutta toki vihollisvakoojiksi paljastuneet mysteerimiehet osaavat peitellä jälkensä mitä kieroimmalla tavalla. Lopulta Thornhill päätyy pakenemaan sekä Philip Vandammin (Mason) luotsaamaa vakoojaorganisaatiota että Yhdysvaltain poliisia murhasta epäiltynä. Ja kuka onkaan viehättävä Eve Kendall (Saint), joka yllättäen auttaa henkensä kaupalla pakenevan Thornhillin turvaan?

Alfred Hitchcockin uran huippuaikaan osuva Vaarallinen romanssi on jälleen kerran mestarillinen yhteenveto ohjaajan urallaan kehittämistä ideoista. Juonen kannalta keskeisin on väärän miehen teema (vrt. esim. Väärä mies, 1956), eikä lukemattomia Hitchcockin tavaramerkiksi muodostuneita yksityiskohtia sivuuteta: mukana ovat niin ohjaajan cameo, MacGuffin kuin hienoinen äiti-teemakin. Elokuvassa on myös paljon samaa kuin edellisvuonna ilmestyneessä Vertigossa (1958), mutta tällä kertaa tunnelma on huomattavasti kevyempi ja viihteellisempi.

Vaarallinen romanssi ennakoi voimakkaasti James Bondin marssia valkokankaille, ja onpa sitä myös joskus kutsuttu ensimmäiseksi Bond-elokuvaksi. Ian Flemingin teokset olivat jo löytäneet lukijakuntansa, ja ensimmäinen elokuva Tohtori No tuli ensi-iltaan vuonna 1962. Cary Grant 007:n esikuvana on aivan kuin Bond itse, joskin tässä elokuvassa hän joutuu agentiksi tahtomattaan. Samaa Bond-charmia Grant esitteli jo aiemmassa Hitchcock-jännärissään Notorious - kohtalon avain (1946). Vaarallinen romanssi ei yksin vaikuttanut suuresti Bond-elokuviin, vaan sille ovat velkaa myös lukemattomat toiminnantäyteiset jännärit aina Die Hardista (1988) Mission: Impossibleen (1996). Modernimpien actionpaukkujen ääreltä on miellyttävää välillä palata upeasti rakennetun, tyylikkään jännitysviihteen äärelle, sillä sitä Vaarallinen romanssi todella on.

Pisteytys:

10/10