An Affair to Remember - Unohtumaton rakkaus (1957)

Ohjannut Leo McCarey
USA 1957, 115 min.
Romantiikka, Draama
Pääosissa: Cary Grant, Deborah Kerr

There must be something between us, even if it's only an ocean.

Nickie Ferrante (Grant) ja Terry McKay (Kerr) tapaavat risteilyllä ja rakastuvat, vaikka ovat kumpikin tahoillaan kihlautuneet. Rakkaus tuntuu kuitenkin niin ainutkertaisen ihmeelliseltä, etteivät kyyhkyläiset halua päästää irti yllättävästä onnestaan. Nickie ja Terry sopivat järjestelevänsä elämänsä tahoillaan ja tapaavansa tasan puolen vuoden kuluttua Empire State Buildingin kattotasanteella. Mutta kuinka ollakaan, kohtalo puuttuu peliin ja väärinkäsitykset eksyttävät sielunkumppanit toisistaan.

Unohtumaton rakkaus on rakkauselokuvien hurmaava klassikko, varsinainen kliseisen lemmekäs ruusukimppu ja sydämenmuotoinen suklaarasia ─ mikäpä sopisikaan paremmin katsottavaksi näin Valentinuksen päivän tienoilla! Elokuvan klassikkoasetelma todella vivahtaa kliseisyyden suuntaan, sillä vastaavanlaisia lemmenleikkejä kohtalon pyörteissä on kerrottu kerran jos toisenkin. Alkuperäisyyden juurilla Unohtumaton rakkaus ei myöskään ole, sillä se on Leo McCareyn kopiomainen uusintaversio omasta filmistään Sanovat sitä rakkaudeksi (1939). Pääparin keskinäinen kemia ja ikimuistoiset repliikit tekevät silti elokuvasta nimensä mukaisesti jokseenkin unohtumattoman.

Aikanaan Unohtumaton rakkaus menestyi varsin kelvollisesti ja sai neljä Oscar-ehdokkuutta. Sittemmin Nickien ja Terryn tarina on inspiroinut muitakin romantiikan klassikoita, tunnetuimpana Uneton Seattlessa (1993). Omien romantiikkasuosikkieni kärkipaikoille Unohtumaton rakkaus ei pääse, vaikka lähes epätodellisen romanssin pyörteisiin uppoaakin kertaalleen ihan mielellään. Katselukokemusta myös hieman vesittää dvd:n kehno kuvanlaatu, lieköhän blu-ray parempi?

Pisteytys:

6/10

Gunfight at the O.K. Corral - Kuolemanloukku O.K. Corral (1957)

Ohjannut John Sturges
USA 1957, 122 min.
Lännenelokuva, Biografia, Draama
Pääosissa: Burt Lancaster, Kirk Douglas, Rhonda Fleming, Lyle Bettger

Fun's over, boys!

Kuolemanloukku O.K. Corral kertoo seriffi Wyatt Earpin (Lancaster) ja uhkapeluri John "Doc" Hollidayn (Douglas) ystävystymisestä Tombstonen kaupungissa. Paikkakunnalla vellovat villin lännen jännitteet johtavat tietenkin loppuhuipennuksena kuuluisaan Tombstonen taisteluun, jossa Earp ja Holliday kohtaavat lainsuojattoman Ike Clantonin (Bettger) apureineen. Siihen mennessä viskiä ehditään kuluttaa litrakaupalla! Jos harrastaa juomapelejä, voi vaikka hankkia maksalleen todellisen kuolemanloukun naukkailemalla paukkuja elokuvan hahmojen tahdissa.

Kuuluisasta, oikeastikin tapahtuneesta Tombstonen pyssynpaukuttelusta on tehty lukuisia elokuvia, joissa legendaa tietenkin on paisuteltu suuntaan jos toiseen. Esimerkiksi Ike Clanton ei oikeasti osallistunut koko taisteluun, eikä Wyatt Earp ollut seriffi, lainvalvoja kylläkin. Tämän elokuvan ohella tunnetuin tapahtumasarjaa kuvaava teos taitaa olla John Waynen menestyksekäs Aavikon laki (1946). Kuolemanloukku O.K. Corral on siihen verraten hieman todenmukaisempi, mutta sekin häviää faktapitoisuudessa John Sturgesin toiselle aiheen filmatisoinnille Aseiden hetki (1967).

Puristisella todenperäisyydellä ei ainakaan tässä tapauksessa ole elokuvan onnistumisen kannalta suurta merkitystä. Kuolemanloukku O.K. Corral on joka tapauksessa jännittävä ja tunnelmallinen western, jonka parasta antia tarjoilevat erinomaiset näyttelijät. Varsinkin Burt Lancasterin tulkitsema jäyhä Wyatt Earp on ensiluokkaista sankarimateriaalia. Sananen on sanottava vielä Dimitri Tiomkinin hienoista sävellyksistä, jotka hetkittäin tuntuvat jo vihjaavan Ennio Morriconen 1960-luvun spagettiwesternien soinnin suuntaan. Tiomkin on luonut lännentunnelmaa sävelin myös muun muassa elokuviin Punainen virta (1948) ja Seriffi (1952). Näiden elokuvien tunnuskappaleissa on sitä jotain!

Pisteytys:
8/10

The Incredible Shrinking Man - Mies, joka kutistui (1957)

Ohjannut Jack Arnold
USA 1957, 81 min.
Scifi, Kauhu
Pääosissa: Grant Williams, Randy Stuart

I had an enemy, the most terrifying ever beheld by human eyes.

Scott Carey (Williams) on tuiki tavallinen miekkonen, joka altistuu eräänä kauniina kesäpäivänä radioaktiiviselle säteilylle. Ohikiitävä hetki ehtii jo unohtua, mutta hyönteismyrkyt laukaisevat odottamattoman reaktion. Pian Scott huomaa laihtuneensa muutaman kilon ja lyhentyneensä jokusen sentin, eikä kutistuminen tietenkään ota loppuakseen. Parimetrisen miehen typistyminen kääpiökokoon ottaa aluksi vain itsetunnolle, mutta lopulta muutaman millin miehellä on edessään vieläkin suurempia ongelmia.

Kutistuvat, kutistettavat ja jo valmiiksi minikokoiset ihmiset ovat tulleet käsitellyiksi ties kuinka monessa elokuvassa. Kiehtovaa aihetta on pohdiskeltu jo klassikkokirjoissakin, kuten nyt vaikka Gulliverin retkissä (1726). Elokuvista tunnettuja ovat muun muassa Kulti, kutistin kakarat (1989) jatko-osineen, Kätkijät (2010) (filmatisoitu myös 1997, 2011) sekä Ant-Man (2015). Vastikään ensi-iltaan tuli komedia Downsizing (2017), jossa mini-ihmisyyttä tarkastellaan jälleen uudesta perspektiivistä (heh heh). Mies, joka kutistui on toki lajityypin suvereeni klassikko, jossa yhdistetään onnistuneesti scifikauhun jännitys, efekteillä ja lavasteilla ilottelu sekä aiheeseen liittyvä filosofinen pohdiskelu.

Richard Matesonin samannimiseen teokseen (1956) perustuva Mies, joka kutistui oli aikansa hittifilmi. Piinaavan jännittäväksi äityvä kertomus kuvaa loistavasti kylmän sodan ajan atomikauhua, joskin ihmisen voimattomuus mahdottomien uhkien edessä on aiheena ajaton. Elokuvan efekteistä tietenkin huomaa, ettei sitä ole tehty aivan toissapäivänä, mutta toteutus on kuitenkin hirvittävän hyvä ja aikansa taidonnäyte tempaa mukaansa! Saapa muuten nähdä, jatkuuko Universalin kauhuklassikoiden uusintabuumi niin pitkälle, että kutistuvalle miehellekin tehtäisiin uusintaversio. Moinen päätös saattaisi olla kauhistuttavampi kuin Scott Careyn kohtaama tarantella, vaikka eihän sitä koskaan tiedä ─ onnistuneita uusintafilmatisointejakin on toisinaan tehty.

Pisteytys:

8/10

Tammikuun elokuvat 2018

Julieta
Ohjannut Pedro Almodóvar
Espanja 2016, 99 min.
Draama, Romantiikka, Mysteeri
Pääosissa: Emma Suárez, Adriana Ugarte, Daniel Grao

Pedro Almodóvarin Julieta on herkullisen värikäs elokuva, joskin tarinana hieman ohutta toisintoa ohjaajan paremmista töistä. Surua, kaipuuta ja toivoa kuvataan kyllä kauniisti. Elokuvan nimikkohenkilö Julieta (Suárez/Ugarte) on leskeksi jäänyt nainen, joka ei ole kuullut tyttärestään aikoihin. Yllättävä kohtaaminen kuitenkin nostaa kipeät muistot pintaan. Takaumien kautta etenevässä tarinankerronnassa on Almodóvarille tuttua arvoituksellisuutta.

Pisteytys: 7/10

Guardians of the Galaxy Vol. 2
Ohjannut James Gunn
USA, Uusi-Seelanti & Kanada 2017, 136 min.
Toiminta, Seikkailu, Scifi
Pääosissa: Chris Pratt, Zoe Saldana, Dave Bautista, Kurt Russell

Kevytmielisen avaruustoiminnan Guardians of the Galaxyn (2014) jatko-osassa Peter Quill (Pratt) etsii isäänsä sekä seikkailee ja räiskii ympäri galaksia edellisestä leffasta tuttujen tovereidensa kanssa. 1970─1980-lukujen estetiikalla ja äänimaailmalla mässäilevä leffa on menevää ja näyttävää viihdettä, eikä sen juuri muuta tarvitse ollakaan. Ajan tavan mukaan tällaisen toiminnan on oltava myös kevyttä komediaa: osa vitseistä hymyilyttää, mutta liian moni tuntuu (niin ikään ajan tavan mukaan) kaavamaisen väkinäisiltä. Näyttävien erikoisefektiensä ansiosta elokuva on paraikaa Oscar-ehdokkaana.

Pisteytys: 6/10

T2 Trainspotting

Ohjannut Danny Boyle

Iso-Britannia 2017, 117 min.

Draama

Pääosissa: Ewan McGregor, Ewen Bremner, Jonny Lee Miller, Robert Carlyle

Legendaarisen nistileffan Trainspottingin (1996) jatko-osa T2 Trainspotting palaa Mark Rentonin (McGregor) ja kumppaneiden elämään 20 vuotta ensiosan päättymisen jälkeen. Edellisen elokuvan lopun kavallus kaihertaa vielä mieliä, mutta tuttu porukka hilautuu kuitenkin yhteen vuosikymmenten tauon jälkeen. Anarkistisen nuoruuden tilalle on tullut keski-ikä, jossa menneisyyden tekoja punnitaan. T2 on mukava nostalgiatrippi ja hyvä jatko-osa yhdelle 1990-luvun parhaimmista elokuvista, mutta itsenäisenä elokuvana se ei toimi.

Pisteytys: 7/10

Shaun the Sheep Movie - Late Lammas - elokuva

Ohjannut Mark Burton & Rickhard Starzak

Iso-Britannia & Ranska 2015, 85 min.

Animaatio, Komedia, Seikkailu

Pääosissa: Justin Fletcher, John Sparkes

Aardman Animations -studion Oscar-ehdokkaaksi yltänyt Late Lammas - elokuva perustuu samannimiseen sympaattiseen tv-sarjaan. Elokuvaversiossa Late (Fletcher) tovereineen on loman tarpeessa, mutta pieni kapina maatilalla eskaloituu kommelluksiin suurkaupungissa. Pääasiassa lapsille suunnattu elokuva naurattaa makeasti aikuisiakin!

Pisteytys: 8/10

Finlandia

Ohjannut Erkki Karu & Eero Leväluoma
Suomi 1922, 121 min.
Mykkäelokuva, Dokumentti

Aikansa menestysteos Finlandia restauroitiin Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi. Kiehtovalla aikamatkalla esitellään metsäteollisuutta, maaseutua, kaupunkien nähtävyyksiä sekä erilaisia voimankoitoksia urheiluelämää, armeijaa ja kuohuvia koskia kuvaten. Elävää kuvaa nähdään niin istuvasta presidentistä K.J. Ståhlbergista kuin urheilulegenda Paavo Nurmestakin. Valitut esimerkkifilmit kertovat nuoresta kansakunnasta tuhat sanaa ja enemmänkin. Erityisen kiehtovaa on tietenkin katsoa tavallisten ihmisten arkisia toimia ja uppoutua kadonneen ajan viehätykseen. Dokumentilla on historiallista arvoa myös monen jo kadonneen työtehtävän tallentajana. Kuvamateriaalia rytmittävät verrattoman kauniisti vuosisadan alun suomalaissävelet, esimerkiksi Toivo Kuulan ja Jean Sibeliuksen klassikoiksi muodostuneet teokset.

Pisteytys: 8/10

Rikos ja rangaistus

Ohjannut Aki Kaurismäki

Suomi 1983, 93 min.

Draama, Rikos

Pääosissa: Markku Toikka, Aino Seppo, Esko Nikkari

Aki Kaurismäen elokuvatuotanto on koko vuoden 2018 katsottavissa Yle Areenassa, joten starttasin kuukauden Kaurismäki -haasteen; aloitin tietenkin aivan alusta tällä ohjaajan debyyttiteoksella. Rikos ja rangaistus perustuu Fjodor Dostojevskin samannimiseen klassikkojärkäleeseen (1866), jonka tapahtumat Kaurismäki on siirtänyt 1980-luvun Helsinkiin. Päähenkilö on duunari Rahikainen (Toikka), joka päättää murhata muuan liikemiehen. Mutta kolkuttaako Rahikaisen omatunto? Moraaliteemoja käsittelevä elokuva on kaikin puolin hykerryttävän erinomainen teos. Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kritiikki sekä elokuvallinen tyyli ovat jo taattua Kaurismäkeä.

Pisteytys: 9/10

Loving Vincent
Ohjannut Dorota Kobiela & Hugh Welchman
Puola, Iso-Britannia & USA 2017, 94 min.
Animaatio, Biografia, Rikos
Pääosissa: Douglas Booth, Jerome Flynn, Eleanor Tomlinson

Modernin taiteen uranuurtaja Vincent Van Goghista (1853─1890) on tehty liuta dokumentteja ja elämäkerrallisia fiktioelokuvia, mutta vasta Loving Vincent sukeltaa todella maestron värikylläiseen taiteeseen. Yli satapäisen taiteilijajoukon toteuttama, öljyvärimaalauksin luotu animaatio herättää Van Goghin maalaukset eloon. Tyypillisestä (taiteilija)elämäkerrasta (vrt. esim. Renoir, 2012) poiketen kerronta keskittyy Van Goghin kuoleman jälkeiseen aikaan, jolloin tämän ystävän poika Armand Roulin (Booth) ratkoo edesmenneen Vincentin perin surkean kuoleman arvoitusta. Idea on hyvä, mutta toteutus jää puolitiehen: hahmot jäävät harmillisen etäisiksi potreteiksi. Lisäksi vähän ärsyttää, että elokuvan kielenä on englanti. Visuaalinen elämys on kuitenkin niin vavahduttava, että tarinan heikkouksia voi hyvinkin antaa anteeksi.

Pisteytys: 8/10

Visages villages - Kasvot, kylät
Ohjannut Agnès Varda & JR
Ranska 2017, 89 min.
Dokumentti
Pääosissa: Agnès Varda, JR

Veteraaniohjaaja Agnès Varda ja valokuvaaja JR kiertävät Ranskan maaseutua kuvaten pikkukylien ihmisiä. Huikean suuret valokuvat liimataan rakennusten seiniin kertomaan kiehtovia tarinoita ja muistuttamaan ajan katoavaisuudesta. Valtavan sympaattinen dokumentti ympäristötaiteesta ja yhteisöllisyydestä sulattaa sydämen. Palkintoja kahminut Kasvot, kylät valloitti katsojat muun muassa Canneissa ja on myös Oscar-ehdokkaana. Agnès Varda palkitaan lisäksi kuluvana vuonna elämäntyö-Oscarilla.

Pisteytys: 9/10

The Square
Ohjannut Ruben Östlund
Ruotsi, Saksa, Ranska & Tanska 2017, 142 min.
Komedia, Draama
Pääosissa: Claes Bang, Elisabeth Moss, Christopher Læssø

Kulttuurimme kummallisuuksia ja yhteiskunnan eriarvoisuutta terävästi tarkasteleva The Square  jatkaa samalla tyylillisellä ja temaattisella linjalla kuin Ruben Östlundin edellisteokset Play (2011) ja Turisti (2014). Tämä elokuva on myös sukua Roy Anderssonin surrealistisille komedioille. The Square vyöryttää valkokankaalle uskomattoman vaivaannuttavan farssin, jonka ainoa heikkous on sen leviäminen turhan moneen eri suuntaan. Päähenkilö Christian (Bang) on nykytaiteen museon itseriittoinen kuraattori, jolle uusi näyttely sekä elämän pienet vastoinkäymiset tuottavat odottamatonta päänvaivaa. Hetkittäin kaunopuheiseksi äityvä Christian ei tosiasiassa ymmärrä omaa etuoikeutettua paikkaansa koneistossa. Östlundin satiiri on menestynyt mainiosti: filmi voitti viime vuonna Kultaisen palmun ja on parhaillaan Oscar-ehdokkaana.

Pisteytys: 8/10

The Cranes Are Flying - Kurjet lentävät (1957)

Ohjannut Mikhail Kalatozov
Neuvostoliitto 1957, 95 min.
Sota, Romantiikka, Draama
Pääosissa: Tatyana Samoylova, Aleksey Batalov

Cranes like ships, sailing up in the sky...

Maailmansota katkaisee nuoren pariskunnan Veronikan (Samoylova) ja Boriksen (Batalov) huolettomat onnen päivät. Boris lähtee taisteluun vapaaehtoisena ja Veronika jää kotirintamalle suremaan. Epätietoisuus sulhasen kohtalosta ja kodin tuhoutuminen sodan melskeessä johtavat Veronikan lopulta toinen toistaan epätoivoisempiin tekoihin. Toivoaan Boriksen kotiinpaluusta hän ei kuitenkaan menetä, vaikka muut uskovat Boriksen saaneen surmansa.

Boriksen ja Veronikan mollivoittoinen kertomus on vain yksi sodan kohtaloista, kuten useammassakin kohtauksessa koskettavasti osoitetaan. Sotilaiden lähtiessä rintamalle nähdään saattojoukkojen väentungoksessa toinen toistaan liikuttavampia väläyksiä perheiden ja ystävien hyvästijätöistä. On helppo uskoa, että elokuva on puhutellut sodat kokeneita ikäpolvia. Länsimaissa jatkuneen pitkän rauhan ajan jälkeen on mahdotonta täysin käsittää, millaiselta tuntuisi lähettää oma lapsensa taistelutantereelle tai olla itse astumassa taisteluun. Lisäksi nykyteknologian mahdollistamien, ehkä liiankin hyvien viestintämahdollisuuksien aikana on jo  suorastaan vaivalloista kuvitella, miten ihmiset ovat koskaan onnistuneet tapaamaan toisensa uudelleen kerran erottuaan.

Aihepiiriltään universaali elokuva menestyi maailmalla hyvin: Kurjet lentävät (Letyat zhuravli) sai kunnian olla toinen Kultaisella palmulla palkittu neuvostoliittolainen teos. Tunteikas rakkauskuvaelma on perin kiinnostava neuvostoelokuvana, jossa sodan kuvaus ei ole ensisijaisesti uljasta marssia voitosta voittoon. Aivan täysin propagandalta ei vältytä, mutta volyymi on käännetty lähes minimiin. Syytä voi etsiä Josif Stalinin kuoleman (1953) jälkeisestä liennytyksen ajasta, jolloin elokuvataide sai hieman vapaampia muotoja. Taiteellinen vapautuminen saattoi vaikuttaa myös elokuvan upean luovaan visuaalisuuteen. Kekseliäine kuvakulmineen ja kamera-ajoineen Kurjet lentävät on näyttävä elämys.

Pisteytys:
10/10

Sweet Smell of Success - Menestyksen huuma (1957)

Ohjannut Alexander Mackendrick
USA 1957, 96 min.
Draama
Pääosissa: Tony Curtis, Burt Lancaster, Susan Harrison

The scruples of a guinea pig and the morals of a gangster.

Häikäilemättömän kolumnistin J.J. Hunseckerin (Lancaster) pr-hännystelijä Sidney Falcon (Curtis) tekee mitä tahansa kohotakseen vallan huipulle. Pomoa mielistellessä ei ole sijaa moraalille, mutta ala on haastava kovapintaisimmallekin pyrkyrille. Sidney on ajaa itsensä useampaankin umpikujaan yrittäessään häätää innokkaan kosijan Hunseckerin siskon Susanin (Harrison) kimpusta ─ J.J. nimittäin haluaa pitää sisarensa itsellään.

Menestyksen huuma ei ollut ilmestymisvuotensa hittejä, jos nyt ei täysin floppikaan vaikka lippuluukuilla tappiota tulikin. Mainetta karttui ajan kanssa, ja tätä nykyä elokuva lukeutuu film noirien merkkiteoksiin. Menestyksen huuma hyytää niljaisen mustalla tunnelmallaan, sähäkän piikittelevä dialogikin pistää kuin parvi ampiaisia. Moraalittoman ja pessimistisen elokuvan erityisenä ansiona pidetään myös oivaa New Yorkin kuvausta. Dynaamisen rytmikäs Menestyksen huuma huokuu alati hereillä olevan kaupungin tunnelmaa kaikkine värivaloineen, jazz-klubeineen ja muine synnin pesineen. Eipä ihme, että elokuvaa on ylistänyt muun muassa New York -kuvauksistaan tunnettu Martin Scorsese. Samankaltainen kaupungin tunnelma on tavoitettavissa Scorsesen elokuvissa, esimerkiksi Taksikuskissa (1976).

Ohjaajista puheen ollen, kiinnostava knoppi Menestyksen huumassa on Alexander Mackendrickin (1912─1993) uran yllättävä suunnanmuutos. Manhattanilla syntynyt siirtolaisten jälkeläinen Mackendrick palasi jo lapsena vanhempiensa synnyinseuduille Skotlantiin ja teki vartuttuaan uraa Ealing-studioiden komediaohjaajana. Menestyksen huumaa edelsi pikimusta brittikomedia Naisentappajat (1955). Yhdistävänä tekijänä elokuvien välillä sentään on kertomusten kyynisyys!

Pisteytys:

8/10

The Bridge on the River Kwai - Kwai-joen silta (1957)

Ohjannut David Lean
Iso-Britannia & USA 1957, 161 min.
Sota, Draama, Seikkailu
Pääosissa: Alec Guinness, William Holden, Jack Hawkins, Sessue Hayakawa

What have I done...

Toisen maailmansodan tuiskeessa iso joukko brittisotilaita joutuu japanilaisten vangiksi Burman viidakoissa. Sotavangit määrätään rakentamaan tiukalla aikataululla siltaa Kwai-joen ylitse. Vankien nokkamies eversti Nicholson (Guinness) ja japanilainen eversti Saito (Hayakawa) ajautuvat vastatusten, joten arvovaltakiistat on ratkottava ennen kuin työt saavat edetä. Lopulta britit pääsevät suorastaan ylpeilemään sillanrakennustaidoillaan, mutta liittoutuneiden sillanräjäytysaikeet saattavat tehdä työn turhaksi.

Pierre Boullen samannimiseen romaaniin (1952) perustuva Kwai-joen silta on tarinana täysin fiktiivinen, joskin japanilaiset todella rakennuttivat läjäpäin siltoja ja niitä ylittäviä "kuoleman rautateitä" sotavankien voimalla. Kwai-joen siltakin on olemassa, joskin hieman erilainen ja aivan toisaalla kuin elokuvan vastaava. Elokuvan maineesta kertoo sekin, että kyseinen silta on yhä varsinainen turistimagneetti, vaikkei sillä sinällään ole filmin kanssa mitään tekemistä. Sillan lisäksi elokuvasta muistetaan pirteästi vihellelty Colonel Bogey -marssi (1914). Ensimmäisen maailmansodan aikaan sävelletty ja jo silloin suosittu sävelmä sai toisen maailmansodan aikaan Hitleriä vastustavia sanoituksia. Intiimialueiden anatomiaan keskittyneitä lyriikoita ei kuitenkaan elokuvassa tohdittu rallattaa.

Kwai-joen silta oli ilmestymisvuonnaan kassamagneetti ja Oscar-pystejäkin tuli seitsemän (mm. paras elokuva, kuvaus, ohjaus). Mukaansatempaava sotadraama on totta vie maineensa ansainnut! Hienoissa maisemissa kuvattu elokuva on jännittävä viidakkoseikkailu ja tahtojen taistelu, jonka liki kolmituntinen kestokaan ei juuri ehdi puuduttaa takapuolta tai keskittymiskykyä. Kwai-joen silta on myös traaginen, hetkittäin jopa koominen, kertomus sodan täydellisestä turhuudesta, järjettömyydestä ja niistä perin inhimillisistä teoista, jotka usein johtavat sapeleiden kalisteluun. Erinomaiset näyttelijät saavat todella eläytymään ja peräti ymmärtämään jopa hölmöyteen asti venyvää jääräpäisyyttä ja järjen valon himmenemistä. Ehkäpä moinen ymmärrys voisi olla avainasemassa silloin, kun vastaavia sotatapahtumia pyritään ehkäisemään ─ siinä kiteytyy myös Kwai-joen sillan merkitys.

Pisteytys:
8/10