LUUKKU #3 ─ 100 vuotta sitten (Pieni rikas tyttö-parka, 1917)

Empty hearts. Empty lives. Empty homes.

Vuoden 1917 Hollywoodissa asteltiin tunnustellen kohti sittemmin klassiseksi kaudeksi nimettyä unelmatehtaan aikaa. Eräs aikansa Hollywoodin kuumimmista nimistä oli Mary Pickford (1892─1979), "America's Sweetheart", aikansa supertähti ja ensimmäinen Hollywood-miljonääri. Vuonna 1909 aloitettu näyttelijänura jatkui aina 1930-luvulle saakka, ja uransa jälkipuolella Hollywood-konkari toimi lisäksi tuottajana ja satunnaisesti myös käsikirjoittajana. Ohessa esitelty elokuva oli jälleen yksi menestys Pickfordin kattavassa tuotannossa, ja arvatenkin filmi lukeutui ilmestymisvuotensa suurimpien kassamagneettien joukkoon.

The Poor Little Rich Girl - Pieni rikas tyttö-parka

Ohjannut Maurice Tourneur

USA 1917, 65 min.

Mykkäelokuva, Komedia, Draama

Pääosissa: Mary Pickford, Madlaine Traverse, Charles Wellesley

Rikkaalla tyttöraasulla Gwendolynilla (Pickford) on kaikkea paitsi ystäviä ja vanhempiensa rakkautta. Moisesta kohtalosta kertovan tarinan voisi kuvitella olevan tavalla tai toisella ankean opettavainen, mutta huumorin ja osuvien visuaalisten kerrontakeinojen ansiosta sävy ei muutu alleviivaavaksi sormenheristelyksi. Katharsis on ennalta-arvattava, mutta se sopii hellyyttävään tarinaan.

Mary Pickford on valtavan taitava, ilmeikäs ja valloittava näyttelijä. Kuten yllä jo todettua, vuoteen 1917 mennessä Pickford oli jo kohonnut korkealle Hollywoodin tähtitaivaalle. Pieni rikas tyttö-parka edustaa hyvin näyttelijän varsin tuottoisaa uraa, sillä siinä Pickford on itselleen sangen tyypillisessä roolissa ─ tai pikemminkin sellaisessa osassa, josta hänet parhaiten muistetaan. Moneen taipuva näyttelijä jäi ihmisten mieliin parhaiten lasten ja nuorten rooleista, vaikka vuonna 1917 hän oli sentään jo 25-vuotias.

Pieni rikas tyttö-parka on erinomaisen päätähtensä lisäksi muutoinkin valloittava elokuva. Kuten oheisesta kuvastakin voi huomata, jopa välitekstit on tehty varsin viehättäviksi. Ylipäätään elokuva on kaunis ja visuaalisesti onnistunut pieni klassikko. Ajaton tarina jäi elämään, ja rikkaasta tyttörukasta tehtiin samanniminen uusintaversio vuonna 1936. Tuota iloista musikaalia puolestaan tähditti aikansa lapsitähti Shirley Temple.

Pisteytys: 8/10

LUUKKU #2 ─ 100 vuotta sitten (Teurastaja, 1917)

Buster wants some molasses.

Vuonna 1917 tapahtui monta maailmanhistorian kannalta merkittävää seikkaa, joista muutamatkin olivat aikanaan jokseenkin mitättömän mediahuomion saaneita sattumuksia. Suomen suurruhtinaskunta itsenäistyi aivan kuin ohimennen yleislakon, elintarvikepulan ynnä muun hässäkän keskellä; tapahtuma oli niin koruton, ettei varsinainen itsenäistymisen päivämääräkään ollut kaikelle kansalle selvillä. Mikäli huterahkon aasinsillan avulla siirrytään valtameren taakse, saamme huomata siellä muuan tuntemattoman Buster Keatonin (1895─1966) astelevan ensimmäistä kertaa valkokankaalle. Sittemmin sivuosaa näytelleestä miehestä tuli yksi kaikkien aikojen komediatähdistä. Keatonin debyyttielokuva oli Roscoe Arbucklen (1887─1933) ohjaama lyhytkomedia Teurastaja, joka esitellään ohessa.

Monien varhaisten elokuvakasvojen tapaan myös Keaton ja Arbuckle olivat hankkineet esiintymiskokemusta hupaisista vaudeville-näytelmistä. Arbuckle tosin pääsi elokuva-alalle jo vuonna 1909 ja hänestä tuli vähitellen aikansa suosituimpia filmitähtiä. Buster Keaton aloittikin uransa Arbucklen sidekick-partnerina, ja yhteistyö jatkui hedelmällisenä aina vuoteen 1920 saakka. Arbucklen ura ja elämä päättyivät murheellisesti skandaaleihin, vaikeaan alkoholismiin ja lopulta sydänkohtaukseen alle viisikymppisenä.

The Butcher Boy - Teurastaja

Ohjannut Roscoe Arbuckle

USA 1917, 30 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Roscoe Arbuckle, Buster Keaton, Josephine Stevens

Sekatavaramyymälässä tapahtuu, kun teurastaja (Arbuckle) säheltää asiakkaiden kanssa ja lempii myymälän omistajan tytärtä Almondinea (Stevens). Almondinen tapaaminen ei ole helppoa, sillä hän asuu vain naisille tarkoitetussa sisäoppilaitoksessa. Teurastajakin voi kuitenkin tarpeen vaatiessa pukeutua sievään mekkoon ja käyttäytyä fiinisti!

Teurastaja on kiinnostava lähinnä Keatonin ensiesiintymisen vuoksi, mutta toki elokuva viihdyttää muutoinkin. Varsinkin elokuvan loppupuolen toilailut ovat hauskoja, ja kahden mekkoihin ynnä rusetteihin sonnustautuneen kilpakosijan riitely kyllä kirvoittaa naurut. Vaikka Teurastaja on ensisijaisesti Roscoe Arbucklen show, Buster Keatonin ensiesiintyminen ei suinkaan ole pelkkä pieni vilahdus. Keaton näyttelee omalla nimellään erästä kaupan asiakasta ja esittelee mainiota fyysistä repertuaariaan.

Pisteytys: 7/10

LUUKKU #1 ─ 110 vuotta sitten (Lyhytelokuvia, 1907)

John French Sloan: Movies (1907)

Joulukalenteri nro. III esittelee jälleen kiinnostavia elokuvia tasavuosikymmenten takaa ja 1001-listan ulkopuolelta. Vuosista 1917─2017 esittelyyn pääsee kaksi elokuvaa kustakin, mutta omien pyöreiden juhlavuosieni kunniaksi vuodelta 1987 elokuvia piisaa pyhän kolminaisuuden verran. Tässä ensimmäisessä luukussa tirkistellään 110 vuoden takaisille valkokankaille.

Ainakin suomalaisittain vuoden 1907 ehdottomasti kiinnostavin elokuva olisi Salaviinanpolttajat, ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva. Tunnetusti filmi on kuitenkin kadonnut, joten tyytyminen on vain siitä tehtyihin tutkimuksiin (ks. vaikkapa tämä teksti) sekä tänä vuonna ilmestyneeseen Juha Kuosmasen uusintaversioon. Harmi tosin, etten vielä ole sitä päässyt katsomaan. Tässäpä kuitenkin neljä muuta viehättävää lyhytelokuvaa Belle Époquen ajalta.

Le Cochon danseur

Ohjannut (ei tiedossa)

Ranska 1907, 4 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia

Pääosissa: (ei tiedossa)

Burleski-henkinen Le Cochon danseur kääntyy suomalaisittain tarkoittamaan tanssivaa porsasta. Nimensä mukaisesti elokuvassa seurataan valtavaan possupukuun sonnustautuneen tanssijan liikekieltä. Porsaan kanssa tanssii myös nainen, joka jostain syystä riipii vaatteet ujoksi heittäytyvän sian päältä. Raasu! Elokuvan päätteeksi nähdään vielä lähikuvaa porsaan ilmeikkyydestä; possuasu on kerta kaikkiaan mainio. Koominen pätkä tarjoaa myös välähdyksen vuosisadan alun teatterihupien tyylistä ja tunnelmasta. Tieto elokuvan ohjaajasta ja näyttelijöistä on kaiketi ajan saatossa kadonnut (tai sitten en vain penkonut tarpeeksi), mutta esiintyjät saattavat olla vaudeville-ryhmän taiteilijoita.
Le cochon danseur on yhä toiminnassa olevan Pathé-yhtiön varhaistuotantoa.

Pisteytys: 7/10

Les Kiriki, acrobates japonais

Ohjannut Segundo de Chomón

Ranska 1907, 3 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: (ei tiedossa)

Espanjalaissyntyinen, mutta uransa Ranskassa tehnyt Segundo de Chomón (1871─1929) oli varhaisen elokuvataiteen merkittävä vaikuttaja. Pathé-studiolla työskennellyt Chomón muun muassa loi erikoisefektejä, ohjasi, käsikirjoitti ja animoi. Tunnetuimmat efektinsä Chomón hoiteli Abel Gancen näyttävään klassikkoon Napoléon (1927). Les Kiriki, acrobates japonais esittelee hyvin Chomónin vinkeitä visioita. Elokuvan akrobatia-temppu on idealtaan yksinkertainen, mutta toimii loistavasti. Tätähän katsoisi pidempäänkin! Itse asiassa mokomaa tekniikkaa tekisi mieli kokeilla itsekin pienenä kotivideoprojektina ─ todennäköisesti oma fysiikka ei kuitenkaan riittäisi yhtä taitavaan suoritukseen.

Pisteytys: 8/10

Satan s'amuse

Ohjannut Segundo de Chomón

Ranska 1907, 9 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Fantasia

Pääosissa: Julienne Mathieu

Tummasävyinen mutta hilpeä Satan s'amuse (tai Satan at Play) esittelee Segundo de Chomónin ideoimia hauskoja pieniä trikkitemppuja. Elokuvan paholainen on kyllä aikamoinen tuhmeliini, sillä hän huvittelee taikomalla naisia kadoksiin. Lopulta pirulainen saa nenilleen. Elokuva muistuttaa pitkälti dramatisoitua taikuriesitystä, mutta maagiset temput tietenkin perustuvat elokuvakameran avulla tapahtuvaan silmänlumeeseen.

Pisteytys: 6/10

That Fatal Sneeze

Ohjannut Lewin Fitzhamon

Iso-Britannia 1907, 6 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Komedia

Pääosissa: Thurston Harris, Gertie Potter

Varhaisessa brittikomediassa setä (Harris) ja lapsukainen (Potter) koijaavat toisiaan tunkemalla pippuria toistensa lautasille, eikä aikaakaan kun kutkuttavaa maustetta päätyy kaikkialle. Tietenkin massiiviset aivastukset saavat lavasteet lentämään, ja lopulta pärskivä taata terrorisoi koko kaupunkia. Hauskassa pienessä elokuvassa viehättää se, miten näyttelijät välillä tiedostavat yleisön läsnäolon.

Pisteytys: 7/10

A Man Escaped - Kuolemaantuomittu on karannut (1956)

Ohjannut Robert Bresson
Ranska 1956, 101 min.
Draama, Trilleri, Sota
Pääosissa: François Leterrier, Charles Le Clainche

I think my courage abandoned me for a moment...

Kuolemaantuomittu on karannut (Un condamné à mort s’est échappé ou Le vent souffle où il veut) perustuu André Devignyn muistelmiin. Devigny toimi toisen maailmansodan aikaan Ranskan vastarintaliikkeessä, jäi kiinni ja tuomittiin kuolemanrangaistukseen. Kuten päätellä voi, mies onnistui kuitenkin ihmeen kaupalla pakenemaan. Tässä tositapahtumien filmiversiossa Devignyn vastineena toimii luutnantti Fontaine (Leterrier), jonka vankila-aikaa ja pakoa elokuvassa seurataan. Knoppina mainittakoon, että elokuvassa esiintyvät, pakovälineinä käytetyt koukut auttoivat aikanaan Devignyn vapauteen ja elokuvaa varten ne saatiin lainaan museosta. Niin ikään kuvauspaikat olivat, studioon rakennettu vankiselli poislukien, todellisia tapahtumapaikkoja lyonilaisessa vankilassa.

Minimalistisesti toteutettu elokuva on yhtä askeettinen, kuin Fontainen selli ja vähäiset pakovarusteet. Mutta kuten miehen mielessä kalseassa sellissä, myös elokuvassa karun ulkokuoren alla muhii syvällisempi sanoma inhimillisyydestä ja luovasta ihmismielestä, joka hetkittäin voi kohota fyysisen maailmamme yläpuolelle ja, elokuvan ranskankielistä nimeä mukaillen, kiitää vapaana tuulen tavoin. Hienovaraiset eleet ohjaavat korutonta, mutta merkityksellistä tarinaa upealla tavalla. Ytimekäs kerronta virittää katsojan hetkessä surullisen ahdistuneeksi, mutta myös jännittyneeksi. Masentava toivottomuus ei onneksi pääse valtaamaan mieltä, kun sydän tykyttäen seuraa Fontainen hämmästyttävää mission impossiblea.

Toisen maailmansodan aikana itsekin sotavankina lusinut Robert Bresson (1901─1999) teki läpimurtonsa ohjaajana 1950-luvun alussa. Bressonin merkittävälle uralle mahtui vain 13 kokopitkää teosta, ja niistä arvostetuimmaksi muodostunut Kuolemaantuomittu on karannut valloitti yleisöt jo ilmestyessään. Elokuvaa hehkutettiin muun muassa Cannesissa, jossa Bresson palkittiin parhaana ohjaajana. Sama vankilateema jatkui myös merkkiteoksissa Taskuvaras (1959) ja Jeanne d'Arc (1962), ensiksi mainittu löytyy myös 1001-listalta muutaman muun Bressonin teoksen tavoin.

Pisteytys:

9/10

The Searchers - Etsijät (1956)

Ohjannut John Ford
USA 1956, 119 min.
Lännenelokuva, Draama, Seikkailu
Pääosissa: John Wayne, Jeffrey Hunter, Vera Miles

That'll be the day...

Sisällissodan veteraani Ethan Edwards (Wayne) saapuu veljensä kotiin vuosien poissaolon jälkeen. Intiaanihyökkäys kuitenkin pitää huolen siitä, ettei Ethan pääse viettämään leppoisia lomapäiviä. Veli vaimoineen saa surmansa ja kaksi nuorinta tytärtä kidnapataan, joten perheen ottopoika Martin Pawley (Hunter) ja äksy Ethan lähtevät vuosia kestävälle kostoretkelle.

Etsijät on western-genren parhaimmistoa ja legendaarisen John Fordin kiistattomia ykkösteoksia, ehkäpä koko uran huippu. Ehdottomasti klassikon kannuksensa ansainnut länkkäri on lyönyt leimansa lukuisiin elokuviin ja muihinkin populaarikulttuurin tuotoksiin. Elokuvan vaikutteita voi havaita esimerkiksi Star Warseissa, Ethanin usein toistelema "That'll be the day" -tokaisu puolestaan kelpasi Buddy Hollylle hittikappaleen (1957) nimeksi.

Näyttävä ja kosolti viihdyttävä lännenfilmi on erinomainen myös teemansa puolesta. Ethan on aika epämiellyttävä tyyppi, oikea muinaisjäänne kaikkine luutuneine asenteineen. Äreä ukko ei tietenkään piittaa intiaaneista tuon taivaallista, vaan suhtautuu näihin suorastaan inhoten ja kosto mielessään. Koko etsintäretken motiivikin vaikuttaa olevan mahdollisuus päästä tasoihin päänahkojen keräilyssä. Tietenkin Ethanissa on myös herkkä puolensa, joskin hyvin peiteltynä. Ethanin hahmo on pintapuolisessa urpoudessaan hämmästyttävän kiinnostava, ja John Wayne tulkitsee mystistä miestä onnistuneesti. Lopuksi on hyvä todeta, ettei elokuva kuitenkaan ole Ethanin linjoilla. Etsijät pyrkii pikemminkin osoittamaan, millaiseen järjettömään verenvuodatukseen jatkuva kauna ja rasismi väistämättä johtavat.

Pisteytys:

9/10

Forbidden Planet - Kielletty planeetta (1956)

Ohjannut Fred M. Wilcox
USA 1956, 98 min.
Scifi, Seikkailu
Pääosissa: Leslie Nielsen, Walter Pidgeon, Anne Francis

Welcome to Altair IV, gentlemen.

John J. Adamsin (Nielsen) komentama Yhdistyneiden Planeettojen lentävä lautanen C-57D laskeutuu Altair IV-planeetalle, jossa miehistön on määrä etsiä erään kauan sitten kadonneen retkikunnan jäseniä. Kaksi selviytyjää löytyy, ja planeetan esittelyn ohella he kertovat tulokkaille uhkaavasta vaarasta. Kadonneen sivilisaation edistynyt teknologia on auttanut suuresti planeetan yksinäisiä asukkaita, mutta jossain Altairin uumenissa vaanii myös tuntematon, vaarallinen voima.

2200-luvulle sijoittuva Kielletty planeetta on genrensä kehityksen kannalta merkkiteos ja lajityyppinsä uudistaja. Elokuva on toiminut suurena innoittajana monille myöhemmille teoksille, erityisesti vaikutus vuosikymmentä myöhemmin alkaneeseen Star Trek -sarjaan on ilmeinen. Kielletty planeetta on ensimmäinen elokuva, jossa äänimaailma ja musiikki on luotu täysin elektronisesti. Lisäksi erikoisefektit ovat aikaansa nähden hienot, siitä elokuva sai myös Oscar-ehdokkuuden. Sen kisan tosin voitti niin ikään näyttävä Kymmenen käskyä (1956). Futuristisen elokuvan tarina pohjautuu kuitenkin klassikkoon, William Shakespearen Myrskyyn (1610─1611). Shakespearen tiettävästi viimeiseksi jääneessä näytelmässä haaksirikkoudutaan autiolle saarelle ja käytetään taikoja, mutta Kielletty planeetta perehtyy ihmisrodulle mystiseen tieteeseen vieraalla planeetalla. Lopulta vastausta arvoituksiin etsitään ihmismielestä ja alitajunnasta Sigmund Freudin tapaan.

Kielletty planeetta on viehättävä scifiklassikko, mutta tulevaisuuteen kurottavassa elokuvassa on myös vanhentuneet puolensa: 1950-luvun ahdasmielisen ilmapiirin mukaan leffa on täynnä inhottavaa miehistä patsastelua, jossa nainen syyllistyy omaan hyväksikäyttöönsä koska ei pukeudu tarpeeksi pitkään mekkoon. Myös näyttelijät ovat b-luokkaa, tai osittain dramaattisuus saattaa johtua kököstä ohjauksestakin. Kiinnostavinta näyttelijäkaartissa on toki se, että pääroolissa nähdään nuori ja salskea Leslie Nielsen (1926─2010). Nielsenin kasarikomedioiden parissa varttuneelle miekkosen naama aiheuttaa välittömästi kutkuttavan tunteen siitä, että kohta saadaan nauraa. Tämä elokuva kuitenkaan ei ole (ainakaan tietoisesti) komedia. Nielsen vetää silti yllättävän tutulta tuntuvalla kömpelyydellä, mutta huumorin puuttuessa suoritusta ei parane kehua.

Pisteytys:
7/10

Written on the Wind - Tuuleen kirjoitettu (1956)

Ohjannut Douglas Sirk
USA 1956, 99 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Rock Hudson, Lauren Bacall, Robert Stack, Dorothy Malone

Still the idiot boy.

Lucy Moore (Bacall) on Hadleyn öljy-yhtiön uusi sihteeri, johon firman miehet iskevät silmänsä alta aikayksikön. Yhtiön omistajan upporikas playboy-poika Kyle Hadley (Stack) viettelee Lucyn ja pian soivat hääkellot. Kylen rehti ystävä Mitch Wayne (Hudson) ehti myös langeta Lucyn pauloihin, mutta hänen kohtalonaan on seurata lemmenleikkejä sivummalta. Suurempaakin draamaa on edessä, kun Kyle saa kuulla, ettei hän voi koskaan saada lapsia. Aiemmassa elämässään alkoholilla itseään marinoinut Kyle ratkeaa jälleen rapajuopoksi. Kun Lucy yllättäen odottaakin lasta, epäilee Kyle Mitchin ja Lucyn olevan keskenään suhteessa. Suhdesoppaa hämmentää Kylen hepsankeikka-sisar Marylee Hadley (Malone), joka tietenkin on epätoivoisesti rakastunut Mitchiin.

Tuuleen kirjoitettu on juonensa puolesta ehtaa saippuaoopperaa, joka tuo väistämättä mieleen Dynastian (1981─1989) ja Dallasin (1978─1991) kaltaiset genren klassikot. Mikäli miljöön vaihtaa öljykentiltä muodin maailmaan, kaukana ei ole myöskään Kauniit ja rohkeat (1987─). Elokuvan suhdesotkut eivät tosin ole täyttä fantasiaa, vaan niihin on ammennettu inspiraatiota todellisista ökyrikkaiden rakkausskandaaleista. Melodraaman kuvaama rikkaiden rappiotila on kaukana tavallisten pulliaisten arjesta, mutta elokuvan skandaalinkäryinen viihde ja pintakimallus kätkee alleen syvää, osin samaistuttavaakin draamaa kaiken katoavaisuudesta ja hauraudesta. Lapsuuden viattomuus jää taakse joskus, eikä sitä saa takaisin ainakaan rahalla.

Niin paljon kuin Tuuleen kirjoitettu muistuttaakin tusinatuotteiksi muuttuneita saippuaoopperoita, se on hemmetin paljon syvällisempi ja kauniimpi teos. Douglas Sirkin vastaavat huikeat melodraamat kokivat huippuhetkensä 1950─1960-luvuilla, kunnes television ontommat versiot raivasivat tieltään Sirkin visiot. Mainittakoon vielä, että yltäkylläisissä väreissä kylpevä elokuva on kuvattu ja leikattu kauniin rytmikkäästi. Näyttelijät ovat niin ikään kauttaaltaan hyviä, eritoten aina karismaattinen Lauren Bacall tekee vaikutuksen. Akatemiakilvoitteluissa pystin kuitenkin sai Dorothy Malone, ja myös Robert Starck oli ehdolla.

Pisteytys:

8/10