Elokuun elokuvat 2016

Star Trek Beyond

Ohjannut Justin Lin

USA 2016, 122 min.

Scifi, Seikkailu, Toiminta

Pääosissa: Chris Pine, Zachary Quinto, Karl Urban, Zoe Saldana

USS Enterprise joutuu tutkimusmatkallaan oudon ja voimakkaan hyökkäyksen kohteeksi. Pian miehistö löytää itsensä läheiseltä planeetalta ja käy ilmi, että mystinen vihollinen haluaa tuhota tieltään muutakin kuin vain tähtilaivaston aluksen. Uuden Star Trek -saagan kolmas elokuva on kaikin puolin menevä avaruusseikkailu ja tuntuu viehättävällä tavalla tavoittaneen alkuperäisen Star Trekin hengen. Samalla Star Trek Beyond on myös näyttävä toimintaseikkailu, mutta hyvä tarina hahmoineen ei kuitenkaan huku efektien alle.

Pisteytys: 8/10

Troll 2

Ohjannut Claudio Fragasso

Italia 1990, 95 min.

Kauhu, Komedia, Fantasia

Pääosissa: Michael Stephenson, George Hardy, Robert Ormsby

Imdb:ssä alle kolme tähteä ansainnut kauhupaska on pitkälti maineensa veroinen: taitamattomat näyttelijät ja surkea ohjaus kohtaavat tavattoman typerän käsikirjoituksen ja koko komeus kuorrutetaan umpisurkeilla efekteillä sekä asuilla. Kakkososalla ei ole nimeä lukuunottamatta mitään tekemistä ensimmäisen Troll-elokuvan (1986) kanssa, eli Harry Potter Junior on poissa kuvioista. Sen sijaan elokuvassa seikkailee Waitsin perhe, joka suuntaa lomalle maalle. Kuollut isoisä (Ormsby) tosin varoittelee perheen kuopusta (Stephenson) vaarallisista mörrimöykyistä, ja niitähän sieltä oudosta lomakohteesta tietenkin löytyy. Elokuvassa koetaan myös loistava, maissinjyviä räjäyttelevä seksikohtaus ja what not. Upean surkea tapaus! Hieman vartuttuaan oheisessa kuvassakin rääkyvä Michael Stephenson ohjasi elokuvan teosta kertovan dokumentin Best Worst Movie (2009).

Pisteytys: 5/10

Never Weaken - Rakennustyömaa

Ohjannut Fred C. Newmeyer

USA 1921, 19 min.

Lyhytelokuva, Mykkäelokuva, Komedia

Pääosissa: Harold Lloyd, Mildred Davis

Rakennustyömaa jäi Harold Lloydin viimeiseksi lyhäriksi ennen kokopitkiin komedioihin siirtymistä. Huimapäisessä elokuvassa Lloyd heiluu vaarallisissa korkeuksissa - huonon tuurin, väärinkäsitysten ja rakkauden vuoksi tietenkin. Filmissä kuvatulla romanssilla oli myös tosipohjaa, sillä Lloyd ja elokuvassa tämän mielitiettyä näytellyt Mildred Davis avioituivat pari vuotta elokuvan teon jälkeen. Rakennustyömaa  on varsin sopivan mittainen pieni huvitus, joka toimii hyvin kestonsa verran.

Pisteytys: 7/10

Seven Years Bad Luck - 
Seitsemän vuoden onnettomuus

Ohjannut Max Linder

USA & Ranska 1921, 62 min.

Mykkäelokuva, Komedia

Pääosissa: Max Linder, Alta Allen, Ralph McCullough

Max Linder on unohdettu mykkäkauden koomikko, jonka elämäntyöllä on kuitenkin ollut varsin suuri vaikutus komediagenren kehityksee; onpa Charlie Chaplinkin nimennyt Linderin merkittäväksi esikuvakseen. Ranskalainen Linder yritti läpimurtoa Yhdysvalloissa kahteen otteeseen, ja tämän toisen kauden kolme teosta esitettiin Teemalla elokuun iloksi - olisipa muuten mukavaa, jos näitä mykkäklassikoita televisioitaisiin enemmänkin. Seitsemän vuoden onnettomuus kertoo krapulaisesta miespolosta (Linder), jonka viimeinen päivä ennen avioliiton satamaan lipumista menee täydellisesti pieleen peilin rikkoutumisen vuoksi. Hauskahan elokuva toki on, mutta moni neronleimaus hieman latistuu vitsien liiallisen venyttämisen takia. Kuvassa nähtävä peilivitsi muuten toistuu myös Marx-veljesten klassikossa Neljä naurettavaa naapuria (1933).

Pisteytys: 7/10

Be My Wife - Ainoastaan naisille

Ohjannut Max Linder

USA 1921, 55 min.

Mykkäelokuva, Komedia, Romantiikka

Pääosissa: Max Linder, Alta Allen, Caroline Rankin

Romanttinen komedia Ainoastaan naisille sijoittuu 1920-luvun salakapakoihin. Huumori on osuvaa, sillä kieltolaki oli alkanut Yhdysvalloissa vasta edellisvuonna. Elokuvassa Linderin näyttelemä päähenkilö kamppailee mielitiettynsä (Allen) lemmestä kilpakosijan kanssa ja arvatenkin asetelma johtaa monenlaisiin kommelluksiin. Häätkin vietetään, eikä niitäkään juhlia tietenkään saada päätökseen ilman hulvatonta slapstickia. Nerokkaiden oivalluksien elokuva!

Pisteytys: 8/10

The Three Must-Get-Theres - Kolme muskettisolttua

Ohjannut Max Linder

USA 1922, 58 min.

Mykkäelokuva, Komedia, Seikkailu

Pääosissa: Max Linder, Bull Montana, Caroline Rankin

Max Linderin versio runsaasti filmatusta muskettisoturi-klassikosta on hupaisa komedia, jossa anakronistiset vitsit kohtaavat aikalaisparodian hulvattomalla tavalla! Muutamat turhan pitkiksi venyvät kohtaukset tosin latistavat kokonaisuutta hieman. Harmi, etteivät Linderin elokuvat vedonneet amerikkalaisyleisöön ja että ne ylipäätäänkin ovat jääneet hieman unohduksiin. Linderin elämä päättyi traagisesti vain kaksi vuotta tämän elokuvan ilmestymisen jälkeen, kun masennuksesta kärsivä koomikko teki itsemurhan nuoren vaimonsa kanssa.

Pisteytys: 8/10

Valkoiset ruusut
Ohjannut Hannu Leminen
Suomi 1943, 102 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Helena Kara, Tauno Palo, Aku Korhonen

Stefan Zweigin teokseen (1922) perustuva Valkoiset ruusut kertoo traagisen tarinan yksipuolisesta rakkaudesta. Saman aihion tunnetumpi filmatisointi Kirje tuntemattomalta naiselta (1948) on parempi, mutta ei tämä suomifilmikään huono ole. Tyylitietoinen elokuva on miltei liioitellun dramaattinen, mutta viehättää kyltymättömällä glamourillaan. Ja onhan tässä pääosassa kuitenkin Tauno Palo!

Pisteytys: 6/10

Adam's Rib - Aatamin kylkiluu (1949)

Ohjannut George Cukor
USA 1949, 101 min.
Komedia, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Katharine Hepburn, Spencer Tracy, David Wayne

No matter what you think you think, you think the same as I think.

Muuan vaimo uhkaa aseella miestään, joka on juuri jäänyt kiinni pettämisestä. Juttu päätyy oikeuteen asti ja osapuolet saavat lakimiehikseen Adam Bonnerin (Tracy) ja Amanda Bonnerin (Hepburn), jotka sattuvat olemaan aviopari. Monitulkintainen tapaus käynnistää Bonnereiden kesken todellisen sukupuolten välisen sodan, jossa kaikki keinot ovat sallittuja.

Vuosikymmenten varrella mies-nais -eroavaisuuksista tehtyjen väkinäisten, umpisurkeiden komedioiden määrä on meemikielellä ilmaistuna too damn high, mutta Aatamin kylkiluu lukeutuu vielä laadukkaiden screwballien joukkoon. Aikansa kontekstin huomioonottaen nykypäivänä tunkkaiselta tuntuva teemakin on oikeastaan ihan mielenkiintoinen. Vaikka huumoria toki veistellään myös sukupuolieroihin liittyvistä stereotypioista, tarkastelussa ovat myös ajalleen tärkeät teemat: sotien jälkeen esimerkiksi naisten töissäkäynti puhutti ja sukupuolirooleja arvioitiin jälleen uudella tavalla.

Kunnon screwballin tapaan Aatamin kylkiluu rakentuu mainion dialogin varaan. Erityisesti Katharine Hepburn on tapansa mukaan niin naseva ja sähäkkä, että elokuvan voisi katsella ihan vain tämän mestarinäyttelijän vuoksi! Kiinnostavaa taustatarinaa Bonnereiden suhdekiemuroille luo myös Spencer Tracyn ja Hepburnin tosielämän romanssi, joka jatkui vuosikymmeniä Tracyn avioliitosta huolimatta. Kaksikko on loistava yhdistelmä valkokankaalla ja taitavasta yhteistyöstä kertovat ainakin muutamat huikean pitkät otokset, joissa sanan säilät viuhuvat! Kokonaisuudessaan Aatamin kylkiluu on aikaansa napakasti osuva komedia, joka on myös tehty taidolla ja tyylillä. Aivan hulvaton tapaus elokuva ei sentään ole, mutta viihdyttää kyllä ansiokkaasti.

Pisteytys:

8/10

White Heat - Valkoinen hehku (1949)

Ohjannut Raoul Walsh
USA 1949, 114 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: James Cagney, Virginia Mayo, Edmond O'Brien, Margaret Wycherly

To the top of the world.

Postijuna ryöstetään väkivaltaisin ottein Kalifornian rajalla ja jäljet johtavat Arthur "Cody" Jarrettin (Cagney) rikollisjengin luokse. Cody pakoilee virkavallan epäilyksiä vaimonsa Vernan (Mayo) ja rakkaan äitinsä (Wycherly) kanssa, mutta jää kuitenkin lopulta kiinni. Vankilasta pakeneminen ei tosin koidu Codylle ongelmaksi, mutta mestaririkollisellakin on omat heikkoutensa.

Raoul Walshin ohjaama intensiivinen rikostarina on täynnä lukuisia voimakkaita ja ikimuistoisia kohtauksia, joista mainittakoon Codyn totaalinen flippaaminen vankilan ruokalassa tai koko elokuvan loppukohtaus, jossa Codyn järki vaikuttaa lopullisesti sumentuneen. Päähenkilö on erikoinen ja kiinnostava persoona: tässä elokuvassa paatuneen rikollisen luovat selittämättömät migreenikohtaukset, vaivaannuttavalla tavalla räjähtävät raivarit ja pakkomielteet, joista liioiteltu äidinrakkaus ei suinkaan ole vähäpätöisin. Tuskinpa tätä kiehtovaa hahmoa kukaan tulkitsisi legendaarista James Cagneyta paremmin! Tarina etenee vauhdilla, jännitys alkaa aivan elokuvan ensihetkiltä ja jatkuu aivan sen viimeisiin hetkiin saakka.

Jännitystä piisasi elokuvan ilmestyessä peräti siihen malliin, että Valkoinen hehku ei Suomessa kuunaan päässyt teatterilevitykseen, vaikka maailmalla se saikin positiivisia arvioita. Kieltämättä Codyn mielenmaisemat tuntuvat aikakautensa elokuviin verraten erikoisen rajuilta, myös intensiivinen tunnelma tiivistyy hetkittäin liki ahdistavaksi. Valkoinen hehku on loistava gangsteriklassikko, yhtä ikimuistoinen kuin Yhteiskunnan vihollinen (1931) tai Arpinaama (1932) - ellei jopa parempi!

Pisteytys:

9/10

Louisiana Story - Viidakon villipeto (1948)

Ohjannut Robert Flaherty
USA 1948, 78 min.
Dokumentti, Draama, Seikkailu
Pääosissa: Joseph Bourdeaux, Lionel Le Blanc

Alexander Napoleon Ulysses Le Tour, or The Boy.

Erikoiseen dokufiktio-genreen lukeutuva Louisiana Story (joka on suomennettu ihan hupsusti) yhdistelee dokumentaarista kuvausta fiktiiviseen tarinaan. Elokuvassa seurataan Louisianan cajun-väestöön kuuluvan pojan (Bourdeaux) seikkailuja. Tarinaan syntyy jännitteitä, kun lemmikkipesukarhua vaanii pullea alligaattori ja takapihalle saapuu öljy-yhtiö. Dokumentti kuvattiin Louisianassa ja näyttelijöinä käytettiin paikallista väestöä, mutta siihenpä tarinan aitoudet loppuvatkin. Fiktiivinen, romantisoitu tarina ei erityisesti tavoita öljynporauksen todellisuutta ja cajunien elämän kuvaustakin on kritisoitu. Lupsakka tarina sisältää pienet kriisinsä, mutta kaikki selviää parhain päin.

Ohjaaja Robert Flaherty muistetaan erityisesti "maailman ensimmäisestä" dokumentista Nanook, pakkasen poika (1922), joka osui merkittävällä tavalla dokumentti-genren kehitysvaiheeseen. Todellisuuden ja realismin suhdeluku on eri aikoina vaihdellut ja nykypäivänä dokumentti käsitteenä ymmärretään joltaisenkin toisin, kuin vaikkapa 80 tai 60 vuotta sitten. 1001-listan tähänastisesta dokumenttilistasta löytyy aika kiinnostava katsaus genren kehitykseen. Esimerkiksi Nanookin kanssa samana vuonna ilmestynyt Noita (1922) on kiinnostava yhdistelmä tutkivaa näytelmää ja aikansa faktatietoa, joka välillä esitetään suorastaan luennoiden. Saman vuosikymmenen lopulla Dziga Vertov teki kaupunkikuvaelmansa Mies ja elokuvakamera (1929), jossa aspekti totuuden tarkasteluun on jälleen toinen. Vertov ei puhunut dokumenteista, mutta kino-pravdasta, elokuvan totuudesta, jossa draamalla ja näyttelemisellä ei ole sijaa. Herää toki kysymys, missä määrin Vertovinkaan ihannetta on mahdollista toteuttaa. 

Louisiana Story sai ilmestymisvuonnaan positiivisen vastaanoton. Elokuva-akatemia asetti filmin ehdolle parhaasta käsikirjoituksesta ja muillakin elokuvajuhlilla dokumenttia muistettiin sekä ehdokkuuksin että palkinnoin. Viipyilevä maisemakuvaus ja musiikki ovat kieltämättä elokuvan parasta antia, joskin katsoin tästä version, jonka kuvanlaadussa ei ollut hurraamista. Muutoin elokuva ei suoranaisesti ollut kummoinenkaan elämys, mutta se herätti kieltämättä kiinnostavia pohdintoja dokumentti-genren historiasta ja nykypäivästä. Flaherty muuten toimi F.W. Murnaun viimeiseksi jääneen elokuvan, Tabun (1931) tuottajana. Enpä hoksannut tätä pohtia tuota elokuvaa aikoinani katsoessani, mutta kieltämättä siinäkin on hyvin Flaherty-henkisiä piirteitä!

Pisteytys:

6/10

The Lady from Shanghai - Nainen Shanghaista (1948)

Ohjannut Orson Welles
USA 1948, 87 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Orson Welles, Rita Hayworth, Everett Sloane

Just pull the trigger.

Rehti merimies Michael O'Hara (Welles) hullaantuu Elsa Bannisteriin (Hayworth), joka tosin on jo naimisissa toisen miehen kanssa. Orastava kolmiodraama muuttuu äkkiarvaamatta murhajuonien rykelmäksi ja Michael joutuu tukalaan asemaan. Mikä on oikein ja mikä väärin? Everybody is somebody's fool...

Omalaatuiset, pienet tehokeinot tekevät Orson Wellesin film noirista erikoisen kokonaisuuden: esimerkiksi kertojanäänen sulautumat dialogiin ja Wellesille tyypilliset kuvakulmat luovat kummaa tunnelmaa. Yhdellä katselukerralla ei aivan ehdi käsittää kaikkia tarinan mahdollisuuksia, joita tuntuu olevan yhtä runsaasti kuin lopun kuuluisassa peilisalikohtauksessa on heijastuksia. Ehkäpä elokuvan tarkoituksena on kaikkinensa hämmentää katsojaa - siinä se nimittäin onnistuu erinomaisesti. Kiinnostavan lisänsä Michaelin ja Elsan romanssille tuo näyttelijöiden tosielämän tilanne. Welles ja Hayworth olivat kuvausten aikaan aviopari eron partaalla ja lopulta ero virallistuikin jo ennen elokuvan ensi-iltaa. Elokuvan ensi-ilta oli Ranskassa jo vuoden 1947 joulukuussa, mutta niinpä vain 1001-listauksen mukaan elokuva on sijoitettu vuoteen 1948 Yhdysvaltain ensi-illan mukaan.

Euroopassa hyvin menestynyt Nainen Shanghaista sai Yhdysvalloissa varsin ristiriitaisen vastaanoton; elokuvan tuottajakaan ei ollut aivan varma siitä, mistä filmi lopulta kertoo. Wellesin tyylikäs ja monitulkintainen elokuva on ylistyssanansa ansainnut, mutta kritiikkiäkin on helppo ymmärtää: hetkittäin Wellesin kerronta saa aivosolut käymään hieman ylikierroksilla. Onko kyseessä klassinen kertomus hyvän ja pahan taistelusta tai yksilön sisäisestä kamppailusta? Näin ensikatselulla en saanut tästä klassikosta riittävän tiukkaa otetta, mutta täytynee palata tälle erikoiselle matkalle vielä uudemmankin kerran.

Pisteytys:

8/10

The Paleface - Valkonaama (1948)

Ohjannut Norman Z. McLeod
USA 1948, 91 min.
Lännenelokuva, Komedia
Pääosissa: Bob Hope, Jane Russell, Robert Armstrong

There's a million Indians out here against one coward!

Länkkärikomediassa villin lännen pyssysankari Calamity Jane (Russell) jäljittää asekauppiaita ja peitetehtävänsä vuoksi joutuu naimaan tohelon hammaslääkärin, Peter "Painless" Potterin (Hope). Pian Janen ja Peterin jäljillä ovat niin intiaanit kuin asekauppiaatkin, eikä kommelluksilta tietenkään säästytä. Viuhuvia luoteja ja hauskoja sutkautuksia piisaa!

Komediaohjaajana tunnetun Norman Z. McLeodin Valkonaama jopa hetkittäin lähenee Marx-veljesten huumoria, mutta nämä vitsit kuitenkin ovat paljon kiltimpiä ja kohellus pysyy paremmin aisoissa. Eräs lopun takaa-ajokohtauksen kommellus taasen on aika suora laina Buster Keatonilta. Valkonaama onkin ehdottomasti hauska tapaus ja nauratti aikalaisyleisöitä siinä määrin ansiokkaasti, että se poiki jopa jatko-osan Valkonaaman poika (1952). Vaikka Valkonaama viihdyttää, ei se suoranaisesti tunnu kovin ikimuistoiselta klassikolta. Väärinkäsityksiin perustuvan huumorin lisäksi elokuvassa vitsaillaan länkkäristereotypioiden kustannuksella, joskaan niitä ei juuri kritisoida tai uudelleenarvioida. Elokuvan intiaanitkin ovat klassisesti vain sulkapäähineisiä tolloja, mutta asetelma jää kyseenalaistamatta.

Elokuvan suosio perustunee huumorinsa lisäksi pitkälti päätähtikaksikkoon, Bob Hopeen ja Jane Russelliin. Bob Hope (1903-2003) oli suurta suosiota nauttinut monipuolinen viihdetaiteilija, joka useiden elokuvaroolien lisäksi oli oikeastaan vielä tunnetumpi tv-kasvo. Lisäksi Hope esiintyi niin radiossa kuin Broadwayllakin, ja kiersipä hän myös viihdyttämässä Yhdysvaltain armeijan sotilaita vielä 1990-luvulla. Jane Russellin (1921-2011) ura puolestaan kulminoitui lähinnä 1940-1950-luvuille, jolloin Russell oli ajan kohutuimpia seksisymboleita. Russellin uran kohokohdaksi voitaneen määritellä Herrat pitävät vaaleaveriköistä (1953), jota hän tähditti yhdessä Marilyn Monroen kanssa. Hopen ja Russellin yhteispeli toimi Valkonaamassa mukavasti, ja kaksikko nähtiin jälleen yhdessä elokuvan jatko-osassa.

Pisteytys:

7/10

Rope - Köysi (1948)

Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1948, 80 min.
Rikos, Trilleri, Draama
Pääosissa: John Dall, Farley Granger, James Stewart

You're going to die...

Alfred Hitchcockin ensimmäinen värielokuva Köysi on hykerryttävän jännittävä trilleri ja teknisesti erikoinen kokeilu, joka pyrittiin toteuttamaan täysin reaaliajassa yhtenä pitkänä kohtauksena. Aikansa teknologia tosin hieman hankaloitti tehtävää, sillä filmikeloja täytyi aika ajoin vaihtaa. Taitavien lähikuvien ansiosta elokuva kuitenkin tuntuu puolentoista tunnin mittaiselta yhtämittaiselta otokselta, jossa seurataan ystäväjoukon erikoisia päivälliskutsuja. Huomautettakoon, että todelliset päivälliskutsut ehkä kestäisivät hieman pidempään ja elokuvan todellisuudessa aurinkokin painuu mailleen verrattain vauhdikkaasti. Kuvitelkaamme kuitenkin, että 1940-luvulla kaikki oli tehokkaampaa.

Elokuva alkaa tilanteesta, jossa toverukset Brandon (Dall) ja Philip (Granger) kuristavat miehen ja sullovat tämän armotta suureen arkkuun. Hetken kuluttua alkavat päivälliskutsut, joiden aikana kuristettu mies yhä makaa pöydäksi naamioidussa arkussa. Rikos on täydellinen - kunhan murhamiesten hermot vain eivät pettäisi. Pahaksi onneksi nokkela Rupert (Stewart) aavistaa, että jotain outoa on tekeillä.

Köysi pohjautuu samannimiseen brittiläiseen näytelmäkäsikirjoitukseen (1929) ja läheneepä teema myös Fjodor Dostojevskin klassikkoa Rikos ja rangaistus (1866). Kertomuksella on lisäksi selkeitä yhtymäkohtia Yhdysvaltoja 1920-luvulla ravistaneeseen Leopold & Loeb -murhatapaukseen. Tapaus oli vielä paikoin niin tuoreessa muistissa, ettei siihen viittaavaa filmiä tohdittu kaikkialla edes esittää. Leopold & Loeb -kaksikon homoseksuaalisuus oli myös yleisesti tiedossa, ja samaa saattoi vain julkeasti epäillä elokuvankin pääparista. Sensuurin ja (kaksinais)moraalin kultakaudella asiasta oli tullut jonkinmoinen kauhistus, mutta nähtävästi viranomaiset eivät kuitenkaan puuttuneet asiaan. Ennakkokohuista huolimatta elokuva sai kehuja teknisistä hienouksistaan, joista filmi edelleen ensisijaisesti muistetaan. Huomionarvoista on myös se, että Köysi oli James Stewartin ja Hitchcockin ensimmäinen yhteinen elokuva. Myöhemmän yhteistyön tunnetuimmat helmet ovat seuraavalla vuosikymmenellä syntyneet Takaikkuna (1954) ja Vertigo (1958).

Pisteytys:

9/10