The Phantom Carriage - Ajomies (1921)

Ohjannut Victor Sjöström
Ruotsi 1921, 93 min.
Mykkäelokuva, Fantasia, Kauhu
Pääosissa: Victor Sjöström, Tore Svennberg, Astrid Holm

Det finns en gammal, gammal kärra...

On uudenvuoden aatto. Kolme juoppoa tarinoi hautausmaalla vanhasta legendasta, ajomiehen kohtalosta. Ken kuolee vuoden viimeisenä hetkenä, on joutuva itsensä kuoleman palvelukseen, ajomieheksi keräämään menehtyneiden sieluja... Ja kuinka ollakaan, vuoden viimeisellä hetkellä kolmikko ajautuu riitaan, jossa yksi miekkosista saa surmansa. Ennen ajomieheksi joutumistaan on kuolleen Davidin (Sjöström) kohdattava menneisyytensä synnit.

Ajomies on yksi Ruotsin elokuvahistorian tähtihetkiä. Victor Sjöströmin ohjaus ja lukuisat erikoistehosteet ovat edelleen upeaa katseltavaa. Jännittävä tarina polveilee useisiin takautumien takautumiin, mutta se ei silti tee juonesta vaikeaselkoista. Kertomus rakentuu vähitellen koko komeuteensa, eikä se perinteisestä Dickens-asetelmastaan huolimatta ole tusinatavaraa.

David ei ole vuoden mies.

Uudenvuoden aattona ensi-iltansa saanut Ajomies on taatusti vavahduttanut aikalaiskatsojia, sillä filmi on edelleen monin tavoin hätkähdyttävän vaikuttava elokuva. Hetkittäin Ajomies etenee hieman hidastempoisesti, mutta katselu ei silti ole lainkaan pitkäveteistä. Ajomies on kiinnostava myös myöhemmän ruotsalaisen elokuvataiteen vuoksi, sillä vuosien varrella filmi on toiminut inspiraation lähteenä monille elokuvantekijöille, muun muassa Ingmar Bergmanille.

Pisteytys:

8/10

Within Our Gates (1920)

Ohjannut Oscar Micheaux
USA 1920, 79 min.
Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Evelyn Preer, Charles D. Lucas, Flo Clements

Trouble.

Opettajatar Sylvia Landrylla (Preer) on rutkasti huolia. Hän on joutunut väärinkäsityksen vuoksi sulhonsa hylkäämäksi, ja lisäksi hänen koulunsa on vararikon partaalla. Menneisyydessä koettu köyhyys, mustiin kohdistuneet lynkkaukset ja raiskaukset langettavat varjonsa tulevaisuuden ylle.

Within Our Gates on vanhin säilynyt afroamerikkalaisen ohjaama ja tuottama elokuva, ja merkittävä kuvaus 1900-luvun alkupuolen todellisuuksista. Aikansa ilmiöitä olivat rotuerottelu, Ku Klux Klan, Jim Crow -lait - ja niiden myötä myös keskustelu mustien olemassaolon oikeutuksista. Aikansa ajankohtaisuuksia elokuvassa käsitellään runsaasti. Kannattaako mustia kouluttaa? Saavatko he koskaan äänioikeutta?

Elokuvan teema on edelleen relevantti. Ihmisten erottelu, oikeuksien polkeminen ja olemassaolon taistelu ovat läsnä joka päivä. Mustat saavat äänestää, samoin naiset, mutta uusia aiheita nousee tilalle - eivätkä vanhatkaan vastakkainasettelut häivy ihmisten mielistä turhan nopeasti. Within Our Gates on yksi näkemys tästä hullusta epätasa-arvon maailmasta. Se herättää edelleen ajattelemaan kuka tänään on tasa-arvoa vailla, tai kuka peloissaan pitää kiinni valkoisen miehen valtikasta.

Within Our Gates on pikemminkin kannanotto ja aikalaiskuvaus, kuin popkornien kanssa nautittavaa ajanvietettä ja fiilistelyä. Tässä elokuvassa ei liiemmin kameralla kikkailla - tähän tosin lienee syynä ensisijaisesti elokuvan pieni budjetti, joka ei jättänyt varaa edes uusintaotoksille. Monimuotoinen tarina kuitenkin etenee suhteellisen johdonmukaisesti, vaikka paikoin seuraaminen onkin hieman työlästä. "It will hold you spellbound!" lupaa elokuvajuliste - no jaa. Ajattelemisen aihetta elokuvasta kuitenkin irtoaa.

Pisteytys:

7/10

Way Down East - Läpi myrskyn (1920)

Ohjannut D. W. Griffith
USA 1920, 145 min.
Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Lillian Gish, Richard Barthelmess, Lowell Sherman

Get your things and get out of this house!

Uuden Englannin maaseudulla elämä on puhtoista ja onnellista. Kuitenkin petollisuuden ja hyväntahtoisuuden kohdatessa horjuvat yhteisöelämän perustat - ilkeät kielet puhuvat ja ajavat mitä viattomimmankin yksilön kuilun partaalle. Tällä klassisella asetelmalla D. W. Griffith tavoitteli jälleen yhtä menestystä, ja epäilijöistä huolimatta onnistui täydellisesti. Läpi myrskyn nousi yhdeksi 1920-luvun suurimmista hittielokuvista, sekä myös koko mykkäelokuvakauden tuottoisimmista filmeistä.

Äitinsä kanssa vaatimattomissa oloissa asusteleva maalaistyttö Anna Moore (Gish) on lähtenyt Bostoniin lainaamaan rahaa rikkailta sukulaisiltaan. Kevytmielinen naistenmies Lennox (Sherman) iskee silmänsä suloiseen Annaan ja huijaa tämän valeavioliittoon kanssaan. Asian oikean laidan selvittyä on Anna kaikin tavoin häpeällisessä tilanteessa. Muuan maalaispoika David (Barthelmess) on salaisesti ihastunut Annaan - mutta kuinka käy nuorukaisen puhtaalle rakkaudelle totuuden selvitessä? Mikä voi olla kohtalo kaiken, jopa kunniansa, menettäneelle tyttörukalle?

Lähtökohdistaan ja tarinan melodramaattisesta otteesta huolimatta Läpi myrskyn on huomattavasti vähemmän paatoksellinen kuin Griffithin aikaisemmat työt. Elokuvaan on myös upotettu runsaasti melko kömpelöä slapstick-teemaista huumoria, joka onnistuu ajoittain keventämään tunnelmaa. Läpi myrskyn päättyy kuuluisaan kliimaksiin, vaaralliseen seikkailuun jäälautoilla - sen kuvaaminen on aikanaan ollut melkoinen stunt-temppu.

Onneksi Lillian Gishillä oli henkivakuutus.

Mestariohjaaja Griffith oli erityisen kiinnostunut elokuvan ilmaisuvoimasta, joka hänen töistään selkeästi välittyykin. Hän myös kehitti kerronnan keinoja yhdistelemällä eurooppalaisista elokuvista omaksumiaan menetelmiä. Nykyfilmiin tottuneille näiden seikkojen huomioiminen ei ole helppoa, sillä niin itsestäänselvyyksiltä nämä klassiset elementit tuntuvat: yhtenä hyvänä esimerkkinä mainittakoon vaikkapa kamera-ajo, joka nähtiin jo Kansakunnan synnyssä (1915). Läpi myrskyn on loistava näyte Griffithin visioista ja taidoista: usean tarinan kuljettaminen rinnakkain, tunnelman luominen ja kerronta ovat elokuvan ansioista merkittävimpiä.

Ilman varsinaista agendaa tavoittaa elokuvan tyypillisten piirteiden alkuperääkin, on Läpi myrskyn viihdyttävä filmi, joka ei edes pituudestaan huolimatta tunnu ylimitoitetulta. Tunnelmien kuvaaminen ja juonen kehitys ovat miellyttävää seurattavaa, eikä Griffithin ylidramaattisuus mene tällä kertaa aivan överiksi. Tarina on klassinen ja tavoittaa jopa jotain sellaista herttaisuutta, jota sittemmin on taltioitu Disneyn prinsessaleffoihin.

Pisteytys
7/10

The Cabinet of Dr. Caligari - Tri Caligarin kabinetti (1920)

Ohjannut Robert Wiene
Saksa 1920, 78 min
Mykkäelokuva, Kauhu
Pääosissa: Werner Krauss, Conrad Veidt, Friedrich Feher

You all think I'm insane!

Tri Caligarin kabinetti on kuin kuumehoure, muotoja vääristelevä uni, sarja mielen syövereihin painuvia kuvia ja kouristuksia. Kertomus alkaa, kun kiertävä tivoli saapuu pieneen Holstenwallin kaupunkiin. Yksi vetonauloista on tohtori Caligarin (Krauss) kabinetti, jonka salaperäisissä syövereissä piilee unissakävelijä Cesare (Veidt), joka on kykenevä kertomaan ihmisille heidän tulevaisuutensa. Pian kaupungissa tapahtuu outoja surmatöitä, eikä syyllisten etsinnässä kaikki tunnu täsmäävän. Ystävänsä jouduttua salaperäisen murhaajan uhriksi, ryhtyy nuorukainen nimeltä Francis (Feher) selvittämään tapahtumien todellista laitaa.

Ensimmäinen maailmansota oli lamaannuttanut eurooppalaisen elokuvatuotannon liki täydellisesti, ja Hollywood oli saanut tilaisuuden kohota elokuvamaailman korkeimmalle huipulle. Sodan jälkeen eurooppalainen elokuva elpyi, joskaan se ei enää pystynyt horjuttamaan Hollywoodin asemaa. Yksi merkittävä haastaja oli kuitenkin saksalainen ekspressionismi. Ominaista ekspressionistiselle suuntaukselle on sisäisen todellisuuden ja tiedostamattomuuden spontaani esittäminen; elokuvataiteessa näitä piirteitä korostivat muun muassa voimakas itseilmaisu ja vääristyvät mittasuhteet. Myös Tri Caligarin kabinetissa eri osa-alueet aina näyttelemisestä maskeerauksiin suorastaan huutavat ekspressionistista ilmaisuvoimaa.

Huohottavat seinät.

Varhainen kauhufantasia sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton, mikä ei kyllä katsojaa edelleenkään yllätä. Tri Caligarin kabinetin on sanottu olevan aikaansa edellä, vaikka pikemminkin se tuntuu olevan täysin kiinni ajassaan ja syntykontekstissaan. Saksalainen perinne kauhufantasia-filmeille kumpuaa jo ajalta ennen maailmansotia. Ensimmäisen suursodan myllertämä maa oli jo valmiiksi oiva kasvualusta kauhuelokuville. Sotaankin liittyvät tunteet kuten turvattomuus, kaaos ja epävarmuus välittyvät Tri Caligarin kabinetista vahvasti.

Tri Caligarin kabinetti on kieltämättä kummallinen ja hämmentävä, mutta myös jännittävä ja usealla tavalla mieleenpainuva teos. Loppukohtauksen "twist ending" on ensimmäinen laatuaan, ja onnistuu todella kääntämään koko elokuvan täysin päälaelleen. Nämä mindfuck-loput ovat onnistuessaan mukavia, niiden ansiosta elokuvan voi katsella toisen kerran aivan uudella tavalla. Toisaalta tässä tapauksessa käänteentekevää loppuratkaisua on myös moitittu tarinan (alkuperäisen) symbolismin vesittämisestä.

Pisteytys:

9/10

Broken Blossoms - Katkenneita kukkasia (1919)

Ohjannut D. W. Griffith
USA 1919, 90 min.
Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Lillian Gish, Richard Barthelmess, Donald Crisp

What makes you so good to me, Chinky?

Itä-Lontoon sumuiset kadut piilottelevat varjoissaan elämän synkempää puolta - juoppoja, huumeluolia, väkivaltaa. Kaiken tämän vastakohdaksi kohoaa kuitenkin kaikki rajat ylittävä puhdas rakkaus. Ja yleisö huokaa: Griffith did it again! Katkenneet kukkaset kertoo kiinalaisen Chengin (Barthelmess) hellästä rakkaudesta kovaonnista Lucya (Gish) kohtaan. Väkivaltainen ja vierasmaalaisia sietämätön nyrkkeilijäisä piinaa Lucya, joka kuitenkin kohtaa elämässään hetken onnen Chengin hellässä huomassa. Lillian Gish tunteilee itsensä katsojien sydämiin viimeistään tämän elokuvan myötä, ja sittemmin hänen näyttelijäntaitojaan nähtiin useissa elokuvissa aina 1980-luvulle saakka.

Eeppisten Kansakunnan synnyn (1915) ja Suvaitsemattomuuden (1916) jälkeen Katkenneet kukkaset tuntuu sangen minimalistiselta, intiimiltä ja vaatimattomalta elokuvalta. Suuria teemoja, viatonta rakkautta ja väkivaltaa, käsitellään yhden pariskunnan tarinan kautta. Suvaitsemattomuuden teema on tässäkin elokuvassa keskeisessä asemassa. Filmin suuri etu onkin simppeli juoni, jonka seuraaminen ei tuota vaikeuksia mykkäelokuvan kieleenkään tottumattomalle. Katsoja voi rauhassa keskittyä ihastelemaan elokuvan visuaalista estetiikkaa.

Put a smile on yer face!

Sentimentaalisuus taitaa olla D. W. Griffitille sangen tyypillistä, eikä sitä Katkenneista kukkasistakaan puutu. Runollinen ote ja yli laitain tursuileva melodramaattisuus ovat nykykatsojalle ehkä hieman vierasta (tai sitten minä vain olen kamalan kyyninen), mutta aikalaiskontekstiin upotettuna dramatiikkakin on mielenkiintoista tarkasteltavaa. Monet kohtaukset ovat vaikuttavia ja tuovat paikoittain mieleen myöhempien aikojen kuuluisia tilanteita valkokankaalla: eräästäkin väkivaltakohtauksesta tulee väistämättä mieleen Kubrikin Hohto (1980).

Katkenneita kukkasia on tähän mennessä näkemistäni Griffith-elokuvista ehdoton suosikkini. Pitkien spektaakkelien jälkeen on mukavaa katsella jotain intiimimpää ja vähemmän mahtipontista, lisäksi Griffithin taidot ja näkemykset tulevat tässä filmissä selkeämmin esille. Ei tämä mielettömiä viboja antanut, mutta kuitenkin hyviä fiiliksiä.

Pisteytys:
7/10

Intolerance - Suvaitsemattomuus (1916)

Ohjannut D. W. Griffith
USA 1916, 163 min.
Mykkäelokuva, Historia, Draama
Pääosissa: Lillian Gish, Mae Marsh, Robert Harron

Babylonia-spektaakkeli.

Eeppisten historiafilmien teossa kunnostautunut D. W. Griffith pyrki Suvaitsemattomuus -elokuvansa myötä häivyttämään edellisen elokuvansa lyömää rasistin leimaa - ja mikä parasta, on tämä elävä kuva tuotettu samaisen Kansakunnan synnyn (1915) voitoilla. Suvaitsevaisuuden korostaminen onkin toden totta paikoin sangen alleviivaavaa. Muutoin Suvaitsemattomuus keskittyy mahtailemaan kalleimpana koskaan (vuoteen 1916) mennessä tuotettuna elokuvana. Ilmestyessään tämä mahtipontinen draama veti teattereihin väkeä, mutta sotaan valmistautuva kansa ei kuitenkaan ottanut rauhan sanomaa levittävää elokuvaa omakseen. Lopputulemana filmi floppasi ja ajoi Griffithin tuotantoyhtiön konkurssiin.

Suvaitsemattomuus koostuu neljästä eri aikakausiin sijoittuvasta tarinasta, jotka kietoutuvat toisiinsa ihmiskunnan ikiaikaisen suvaitsemattomuuden ja rakkauden teemojen kautta. Elokuvassa eletään uudelleen niin Kristuksen kuolema, ennen ajanlaskun alkua tapahtunut Babylonian tuho kuin vuoden 1572 Pärttylinyön verilöylykin. Lisäksi esillä ovat 1910-luvun köyhien epätoivoiset kohtalonhetket, rikollisuus ja katumus. Tunteisiin vetoavia kohtauksia on toinen toisensa perään, ja ovatpa jopa päähenkilötkin nimetty sangen tunteikkaasti (mm. The Mountain Girl & The Dear One).

Omalle ajalleen ennennäkemättömät, spektaakkelimaiset lavasteet, valtava näyttelijäkaarti ja massiiviset taistelukohtaukset ovat elokuvan kiinnostavinta antia. Joka tapauksessa Suvaitsemattomuus on ennen kaikkea uskomattoman pateettinen ja sentimentaalinen elokuva - molempia minun makuuni aivan, aivan liikaa. Colossal Spectacle indeed: armotonta fanfaari-ilotulitus-kliimaksia sisältyy niin juoneen, kohtauksiin kuin henkilöihinkin. Suvaitsemattomuus on kompleksista juonestaan huolimatta helpompi seurattava ja mukaansatempaavampi kuin Griffithin edellinen tujaus, vaikken voi sanoa kummastakaan filmistä nauttineeni - ainakaan vielä. Tämän megalomaanisen teoksen pariin täytyy varmasti vielä palata uudelleen, mutta ensikatselun sulattelussa voi vierähtää jokunen vuosi.

Pisteytys:

4/10

Les Vampires (1915-1916)

Ohjannut Louis Feuillade
Ranska 1915-1916, 399 min
Mykkäelokuva, Toiminta, Seikkailu, Rikos
Pääosissa: Musidora, Édouar Mathé, Marcel Lévesque

Sehän on.. anagrammi!

Marraskuussa 1915 ensimmäinen maailmansota oli piinannut ranskalaisia jo yli vuoden päivät. Länsirintamalla sotilaat taistelivat saksalaisia, mutakuoppia ja tauteja vastaan, Pariisissa kadut ovat tavallista autiommat. Kadulla kulkijat eivät kuitenkaan voineet olla huomaamatta mystisiä mainoksia uudesta sarjaelokuvasta, ja elokuvateattereiden salit täyttyivätkin kiinnostuneista katsojista. Elokuvan suosio viihteenä, todellisuuspakona ja tunnelmien tulkitsijana oli kaivattua nektaria sodasta kärsiville kansoille.

Aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka juuri Ranska oli ollut elokuvateollisuuden kärkimaa. Yksi Ranskan elokuvan lippulaiva oli tuotantoyhtiö Gaumont, jonka johtaja Louis Feuillade oli tunnettu sarjafilmeistään, sekä myös merkittävä elokuvantekijä mykkien filmien kaudella. Les Vampires oli vain yksi aikakautensa suosituista rikosteemaisista sarjafilmeistä, mutta se on jäänyt vahvasti elämään myöhempinäkin aikoina.

Tämä kymmenosainen sarjafilmi ei nimestään huolimatta kerro verta imevistä vampyyreista, vaan ovelasta rikollisliigasta nimeltään Les Vampires. Etsivä-journalisti Philipe Guéranden (Mathé) sekä hänen uskollisen ystävänsä Oscar-Cloud Mazametten (Lévesque) seikkaillessa akrobaatti-rikollisten jäljillä, ei jännittäviltä käänteiltä voi välttyä. Kaasuiskut, kiihkeät ajojahdit, laivojen räjäytykset ja useat salaluukut ovat taatusti tuoneet jännitystä aikalaiskatsojille, ja mikä parasta - ne toimivat edelleen! Katsojan läsnäolon tiedostava Mazamette pitää myös yllä huumoria, eikä elokuva tunnu liian vakavasti tehdyltä. Karismaattinen Musidora Irma Vepin roolissa sekä aikansa lapsitähti Réne Poyen Mazametten poikana lukeutuvat myös suosikkihahmoihini.

Kaasua, Irma!

Les Vampires on vaikuttanut myöhempiin rikoselokuviin niin teknisesti kuin tapahtumienkin tasolla. Elokuvan kamerakulmat ovat monipuolistuneet aiemmista filmeistä, myös otokset ovat pidempiä ja katsojan huomio kiinnitetään useaan kohteeseen. Eri tilojen ja vuorokaudenaikojen väriteemojen vaihtelu auttaa myös elokuvan seuraamisessa. Elokuvassa toistuu useita kliseitä, mutta turhan ennalta-arvattava tämä seikkailu ei kuitenkaan ole. Tuntuupa tosin hassulta katsella jotain näinkin alkuperäistä, ja sitten syyttää elokuvaa kliseisyydestä! Tämä onkin yksi seikka, joka tekee tästä leffaprojektista mielenkiintoisen: nykypäivän elokuvan itsestäänselvyyksen alkuperän tavoittaminen.

Katselukokemuksena Les Vampires on mieleenpainuva ja palkitseva. En ollut vielä kovin vakuuttunut ensimmäisestä osasta, toisen kohdalla kiinnostukseni heräsi ja kolmatta pätkää katsellessani olin jo auttamattomasti rikosmysteerin pyörteissä. Seitsemälle päivälle jaettu katseluaika oli myös sopiva, parilta istumalta katseltuna olisi tämä jännitysputki varmastikin käynyt puuduttavaksi.

Pisteytys:

8/10