perjantai 20. maaliskuuta 2026

Fantastic Voyage - Fantastinen matka (1966)

Ohjannut Richard Fleischer
USA 1966, 100 min.
Scifi, Seikkailu 
Pääosissa: Stephen Boyd, Raquel Welch, Edmond O'Brien
 
But I don't want to be miniaturized!

Muuan tutkija joutuu salamurhayrityksen kohteeksi ja nyt vaarallinen verihyytymä uhkaa tehdä miehestä lopun. Mutta kiitos ja ylistys tieteen, jotain on sittenkin tehtävissä! Kutistettu pelastuspartio sukeltaa aluksellaan potilaan elimistöön ja matkaa kohti tuhottavaa hyytymää. Ensimmäinen matka ihmiskehon sisälle on vaarallinne ja kaiken lisäksi joku yrittää sabotoida sen etenemistä. Onko vihollinen soluttautunut vastapuolen verenkiertoon?

Fantastinen matka on herttaisen naiivia scifiä, jonka mahdottomuuksia on turha ryhtyä erittelemään. Leikkiin heittäytyminen on usein hauskempaa kuin virheiden erittely, mutta tämän elokuvan tapauksessa hölmöyksille ei voi olla nauramatta hyväntahtoisesti. Se on oikeastaan tarinan ainoa hupi, sillä seikkailu verisuonistossa on melko pitkäpiimäistä seurattavaa. Tarinan jännitteet ovat ennalta-arvattavia ja maisemat yksipuolisia, vaikka välillä Oscar-palkitut lavasteet viehättävätkin. Edistyksellisesti seikkailuryhmässä on naisjäsen (Welch), jonka taitoja tosin ajanmukaisesti epäillään. Lopulta tämäkin edistysasetelma sortuu, kun kaunis assistentti joutuu hengenvaaraan ja miesten pelastustaitoja koetellaan.

Nahkeasta suhtautumisestani huolimatta olen sitä mieltä, että Fantastinen matka on kiinnostava scifi-merkkipaalu. Elokuva nimittäin sai aikanaan hyvän vastaanoton ja sille on riittänyt faneja myöhemminkin. Elokuvantekijöiden pyynnöstä suosittu tieteiskirjailija Isaac Asimov julkaisi elokuvaan pohjautuvan kirjan (1966), joka sekin keräsi lukijoita. Elokuvan vaikutus näkyy monissa myöhemmissä scifikertomuksissa, sillä kutistumisideaa on hyödynnetty muun muassa Marvel-universumin sarjakuvissa ja elokuvissa (esim. Ant-Man, 2015). Ehkäpä ranskalainen animaatiosarja Olipa kerran elämä (1986) on niin ikään vaikuttunut Fantastisen matkan ihmeistä.
 
Pisteytys: 5/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti