Ohjannut Fritz Lang
USA 1956, 80 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: Dana Andrews, Joan Fontaine, Sidney Blackmer
Voiko syytön joutua sähkötuoliin? Kuolemanrangaistusta vastustava Austin Spencer (Blackmer) haluaa paljastaa Yhdysvaltain oikeusjärjestelmän aukot. Sanomalehden omistava Spencer innostaa toimittaja Tom Garretin (Andrews) pistämään likoon itsensä ja maineensa: Garrett lavastaa itsensä syylliseksi ratkaisemattomaan murhaan ja Spencer dokumentoi projektin tarkasti. Aivan kaikkea nokkelat toimittajatkaan eivät osaa ottaa huomioon ja pian Garrett on pahassa pulassa.
Sähkötuoli odottaa on tarinaltaan jännittävä, mutta toteutukseltaan innoton elokuva. Sitä selittää elokuvan tuotantovaihe. Ohjaaja Fritz Lang oli ajautunut kärhämään Hollywood-studioiden kanssa, Joan Fontainen ura oli hiipumassa ja päätähti Dana Andrews kärsi vaikeasta alkoholismista. Lang ohjasi film noirinsa loppuun pitkin hampain, muutti pikimmiten takaisin Saksaan ja ilmoitti vihaavansa viimeiseksi jäänyttä Hollywood-teostaan. Saksassa syntyi vielä muutama heikosti menestynyt filmi, mutta aiemman mestariohjaajan ura oli jo vääjäämättä saapunut ehtoopuolelle.
Onnettomista tuontanto-oloistaan huolimatta Sähkötuoli odottaa on ihan kelvollinen rikosdraama, jossa on myös hyvät hetkensä. Armoton loppuratkaisu tosin tuntuu henkivän Langin ärtymystä ja piittaamattomuutta; toisenlainen suunta olisi voinut kasvattaa kokonaisuudesta kiinnostavamman ja ennen muuta uskottavamman. Saman käsikirjoituksen pohjalta on sittemmin tehty uusintafilmatisointi Väärä alibi (2009), joka tosin on menestynyt vielä Langin versiotakin heikommin.
Pisteytys: 6/10

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti