tiistai 19. syyskuuta 2017

A Star is Born - Tähti on syntynyt (1954)

Ohjannut George Cukor
USA 1954, 176 min.
Draama, Romantiikka, Musikaali
Pääosissa: Judy Garland, James Mason

I'll be someone!
Norman Maine (Mason) on alkoholisoitunut filmitähti, jonka ura on jo hieman hiipunut aiemmasta loistostaan. Norman löytää elämäänsä uutta iloa tavatessaan valovoimaisen laulajan Esther Blodgettin (Garland), jolle hän näyttää tien tähtiin. Tuossa tuokiossa Estheristä tehdään Vicky Lester, Hollywoodin uusi ykkösnimi. Vicky ja Norman ovat nyt paitsi kollegoita, myös rakastavaisia, joiden yhteiselämää kuitenkin kolhii Normanin yhä paheneva alkoholismi.

Tähti on syntynyt perustuu elokuvaan Tapahtuipa Hollywoodissa (1937). Menestyselokuva sai uuden remaken vuonna 1976 ja jälleen yksi on tulossa ensi-iltaan vuonna 2018. Aiheen suosiota puoltaa erinomainen tarina, josta kieltämättä on moneksi. Unelmatehtaaseen sijoittuva filmi on kauniita, todeksi käyviä haaveita, mutta toteutuvien unien taustalla odottaa kuitenkin arki ja pakahduttava tragedia. Kiinnostavuutta kertomukseen lisää tässä versiossa myös upean Judy Garlandin tunteikas roolityö, johon kenties löytyi pontta tähden itsensä kokemista vaikeuksista ja pettymyksistä niin rakkaudessa kuin urallaankin. Tähti on syntynyt oli Garlandin suuri comeback, joka palkittiin lämpimällä vastaanotolla ja palkintoehdokkuuksilla.

Liki kolmituntinen elokuva on pitkä, mutta sen kesto ei kuitenkaan missään vaiheessa tunnu puuduttavalta. Alunperin filmi oli itse asiassa vielä pidempikin, mutta studio epäili pitkän keston rajaavan elokuvan esitysmääriä ja näin tietenkin myös lipputuloja. Pitkin hampain George Cukor suostui leikkaamaan alkuperäisestä 182 minuutin kestosta puolituntisen, eikä itse nauttinut lopputuloksesta lainkaan. Ajan saatossa osa leikepöydälle päätyneistä kohtauksista tietenkin hävisi. 1980-luvulla puuttuvia kohtauksia liitettiin jälleen osaksi elokuvaa, mutta vain elokuvan lomaan niitattuina valokuvina. Olisi mielenkiintoista katsoa myös saksittu versio, mutta ainakaan blu-ray ei sellaista tarjonnut. Karsittunakin Tähti on syntynyt nimittäin otettiin vastaan positiivisesti, ja saipa se muun muassa kuusi Oscar-ehdokkuutta.

Pisteytys:
8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti