sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Love Me Tonight - Rakasta minua tänä yönä (1932)

Ohjannut Rouben Mamoulian
USA 1932, 104 min.
Musikaali, Romantiikka, Komedia
Pääosissa: Maurice Chevalier, Jeanette MacDonald, Charles Ruggles, Myrna Loy

Isn't this romantic...
Tarina alkaa erään pariisilaisen räätälin, Maurice Courtelinin (Chevalier) lähtiessä perimään velkojaan varakreivi Varèzelta (Ruggles). Reissullaan Courtelin, tuo hilpeä veikko, päätyy aatelisten linnaan ja rakastuu silmittömästi prinsessa Jeanetteen (MacDonald). Liekö rakkaustarina mahdollinen aatelisen leskiprinsessan ja tavallisen räätälin välillä?

Rakasta minua tänä yönä on merkittävä erityisesti sen kauniista tavasta hyödytää uudehkoa ääniteknologiaa: eritoten alkukohtaus heräilevästä Pariisista on varsin viehättävä, samoin kuulijalta toiselle kaikuva rakkauslaulu, joka yhdistää rakastavaisia jo ennen näiden ensitapaamista. Muutoinkin elokuva on eheä kokonaisuus, kepeä ja hyväntuulinen paketti. Luvassa on hyvin tarttuvia melodioita, hieman kökköjä - mutta ihan hauskoja - vitsejä sekä tietenkin romanssi, joka on suoraan satujen ihmemaasta. Aika hellyyttävää siis kaikkinensa.

Valitettavasti en ole erityisemmin musikaalien ystävä. Spontaani laulaminen ja tanssiminen tuntuu älyttömältä, eikä kovinkaan usein onnistu tempaisemaan mukaansa. Viehättäviäkin musikaaleja toki on olemassa runsain määrin, mutta tämä ei varsinaisesti ollut yksi niistä. Rakasta minua tänä yönä on kuitenkin vallan hyväntuulinen ja pirteä kokonaisuus, ja vetoaa taatusti enemmän musikaalien ystäviin. Kyynikoille sen sijaan en suosittele.

Pisteytys:
6/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti