The Blue Angel - Sininen enkeli (1930)

Ohjannut Josef von Sternberg
Saksa 1930, 124 min.
Draama, Musikaali
Pääosissa: Emil Jannings, Marlene Dietrich

They call me naughty Lola!

Emmanuel Rath (Jannings) on oppilaidensa pilkkaama opettaja, jonka elämä ei ole saanut arvoistaan täyttymystä. Eräänä iltana jäljittäessään kunnottomia oppilaitaan Rath päätyy yökerhoon nimeltä Sininen enkeli, jossa hän hullaantuu yökerhon viehättävästä tähdestä Lola-Lolasta (Dietrich). Elämäänsä kyllästynyt opettaja suostuttelee Lolan kanssaan avioon ja liittyy itsekin kiertävään kabareeseurueeseen. Ratkaisu tuntuu loistokkaalta hetken, mutta uuteen elämään sopeutuminen tuottaa vanhalle professorille vaikeuksia.

Sininen enkeli on tunnettu eritoten Marlene Dietrichin kansainvälisenä läpimurtoelokuvana. Ja mielenkiintoista kyllä, ennen tätä elokuvaa Dietrich oli aloitellut uraansa kabareelaulajana! Dietrichin roolisuoritus Lola-Lolana onkin ehdottomasti tämän elokuvan kohokohta, ja sen kiihkeänä ytimenä on aikansa hittisävelmän Falling in Love Again siivittämä kabaree-esitys. Pääosassa nähtävä Emil Jannings oli myös aikansa tähtinäyttelijöitä ja myös ensimmäisen miespääosan Oscarin (1928) voittaja. Myös Janningsin näyttelijäntyö on oivaa, joskin hänen tunteita herättävä esiintymisensä elokuvassa Viimeinen mies (1924) vetosi ainakin allekirjoittaneeseen vielä syvemmin. Tässä elokuvassa Emmanuel Rath on yksiulotteisesti vain vanha likainen mies, jonka jatkuviin epäonnistumisiin eläytyminen on enemmän puistattavaa, kuin millään muotoa liikuttavaa.

Näyttelijöiden suuresta panoksesta huolimatta tämä elokuva on hyvin suurelta osalta melkoisen kökkö ja töksähtelevä tuotos. Toisinaan tapahtumien epärealistisuus ja outous paistavat läpi lähinnä vaivaannuttavalla tavalla ja joitain kohtauksia on venytetty aivan liian pitkiksi. Tästä filmistä on tehty saksankielisen version lisäksi myös englanninkielinen - joka lienee vielä ns. alkuperäiskielistä kehnompi. Vaikka Sininen enkeli on kokonaisuutena hieman heikko esitys, on siinä silti myös paljon hyvää. Elokuvan hämärät ja ahtaat kabareemiljööt ovat jännittäviä ja kiehtovia, ja juuri tälle salaperäiselle tunnelmalle kuuluu näyttelijöiden ohella suurin kiitos siitä, että katselukokemus oli kuitenkin loppujen lopuksi miellyttävä.

Pisteytys:

7/10

Pandora's Box - Pandoran lipas (1929)

Ohjannut Georg Wilhelm Babst
Saksa 1929, 133 min.
Mykkäelokuva, Draama, Rikos
Pääosissa: Louise Brooks, Fritz Kotner, Francis Lederer

You'll have to kill me to get rid of me!

Tanssijatar Lulu (Brooks) on kaunis ja lumoava miestennielijä. Hänen estoton elämänasenteensa johtaa kuitenkin vähitellen kohti turmiota, eikä Lulun lähipiirikään välty onnettomuuksilta. Elokuvan eroottisuus ja sen esittämä naiskuva olivat ilmestyessään aikalaisyleisöille kerrassaan liikaa, mutta myöhemmin Pandoran lipas on nostettu yhdeksi saksalaisen mykkäelokuvan merkkiteoksista.

Uransa teatteriohjaajana aloittanut Georg Wilhelm Babst ryhtyi tekemään elokuvia 1920-luvun alussa. Yhteiskunnan rappiotilaa käsittelevät elokuvat ovat keskeinen teema hänen tuotannossaan, ja tyylisuunnallisesti Babstia voitaisiin luonnehtia uusasiallisuuden edustajaksi. Tämä tyylisuunta käsitteli yhteiskunnallisia kysymyksiä mahdollisimman realistisesti, toisinaan jopa satiirisesti. Suuntausta on luonnehdittu myös ekspressionismin vahvan tunteikkaan ilmaisun vastavoimaksi. Skandaalinkäryisine teemoineen myös Pandoran lipas edustaa uusasiallisuutta ja realismin paluuta.

Syystä tai toisesta, en voi väittää erityisemmin pitäneeni tästä elokuvasta. Lähtökohdiltaan filmi on kyllä mielenkiintoinen, mutta lopputulos ei silti onnistunut tekemään kovin kummoista vaikutusta. Brooksin roolisuoritus on elokuvan parasta antia, mutta myös erikoislaatuinen tunnelma ja tietyt kauniisti luodut kohtaukset pitävät mielenkiintoa yllä. Pandoran lipas ei kuitenkaan kokonaisuudessaan valloittanut, vaikka ihan kelpo filmi olikin.

Pisteytys:

6/10

The Man with the Movie Camera - Mies ja elokuvakamera (1929)

Ohjannut Dziga Vertov
Neuvostoliitto 1929, 68 min.
Mykkäelokuva, Dokumentti, Avantgarde
Pääosissa: Mikhail Kaufman

Mies ja apparaatti.

Elokuvateatterin yleisö asettuu paikoilleen. Valot himmenevät ja orkesteri on valmiina soittoon - pian kuva heijastuu valkokankaalle ja elokuva voi alkaa. Tästä elokuvan katselemisen tilanteesta alkaa Mies ja elokuvakamera, joka on elokuvana varsin erikoislaatuinen: se on sekä dokumentti elokuvan teosta että suurkaupungin elämää esittelevä kaupunkisinfonia. Tämän elokuvan katselu on miltei kuin viettäisi erään päivän Moskovan ytimessä, tuolloin vuonna 1929.

Dziga Vertovin tavoitteena oli näyttää elokuvan keinoin elämää sen todellisessa muodossaan. Näinpä tämäkin elokuva esittelee lyhyen kestonsa aikana valtavan määrän ihmisten jokapäiväisiä toimia, suuria ja pieniä, arkisia ja juhlavia. Elokuvassa nähdään niin syntymä kuin hautajaissaattuekin, ankarasti puurtavia työläisiä ja vapaa-ajan viettoa uimarannalla. Yhdessä hetkessä katsoja osallistuu nuoren naisen aamutoimiin, välillä kamera seuraa babushkoiden keskustelua torilla. Vaikka varsinaista juonta ei ole, tapahtumat on ryhmitelty teemoittaisiksi kokonaisuuksiksi. Mies ja elokuvakamera esittelee myös laajan kirjon elokuvan teon tekniikkaa, kuten erilaisia leikkauksia sekä erikoisefektejä, ja nähdäänpä filmissä hieman animaatiotakin.

Vaikka elokuva onkin aina tekijöidensä subjektiivinen näkemys, tai Vertovin mukaan konstruktio, Mies ja elokuvakamera tavoittaa toki tiettyä realismia ja siinä on aitouden tuntua. Kamera ja katsojuus ovat elokuvassa läsnä mielenkiintoisella tavalla. Onko katsoja arjen tirkistelijä vaiko tietoinen tuijottaja, jolle kameramies esittelee elämän eri puolia? Avioeropapereita kirjoittamassa oleva pariskunta peittää kasvonsa kameralta, mutta rintaliivejä päälleen pukeva nainen ei tunnu tietävän katsojan olemassaoloa.

Tämän elokuvan katselu on erittäin mielenkiintoista ja kokemuksena ainutlaatuinen. Vastaavanlaisia filmejä toki on muitakin ja eritoten 1920-luvulla kaupunkisinfoniat olivat suosittuja - täytyy tosin todeta, että kovin montaa sellaista en ole vielä nähnyt. Erityislaatuista tässä filmissä on myös elokuvanteon eri puolien esiintuonti: mukana ovat tekniikka, kameran ja kuvaajan esittely sekä elokuvanäytännön yksityiskohdat. Vaikka lähtökohdat ovatkin varsin simppelit, Mies ja elokuvakamera on valtavan monipuolinen elokuva, joka täytyy ehdottomasti katsoa vielä uudelleen.

Pisteytys:
8/10

Blackmail - Puhtauden lunnaat (1929)

Ohjannut Alfred Hitchcock
Iso-Britannia 1929, 84 min.
Rikos, Trilleri
Pääosissa: Anny Ondra, John Longden, Donald Calthrop

Rikospaikka.

Etsivä Frank Webber (Longden) on työlleen omistautunut mies. Vähäisen vapaa-aikansa hän viettää tyttönsä Alicen (Ondra) kanssa, joka on kyllästynyt jäämään toiseksi Frankin uralle. Eräänä iltana Alice lähtee häntä liehittelevän taiteilijan matkaan, mutta hilpeä ilta päättyy karmivalla tavalla. Lipevä taiteilija ei nimittäin aio tyytyä kepeään flirttiin. Pöydältä löytyvä veitsi pelastaa Alicen raiskaukselta - mutta syyttömästä on tullut syyllinen. Tunnontuskien piinaama Alice ei ole tekonsa kanssa yksin, sillä joku muukin tietää, mitä on tapahtunut.

Puhtauden lunnaat on Iso-Britannian ensimmäinen äänielokuva, joskin vielä kuvausten alkaessa  tarkoituksena oli tehdä mykkäelokuva. Kuvausten loppuvaiheessa ääni saatiin elokuvaan mukaan, mutta Alfred Hitchcock vaati liittää äänen mukaan myös aiempiin kohtauksiin. Tässä filmissä onkin paljon mielenkiintoisia ja erikoisia ääniefektejä. Puheosuudet ovat suoraan sanoen melko kökköjä, joten elokuva lienee kuitenkin eheämpi teos mykkäversiona katsottuna - sellainenkin versio on nimittäin vielä tallessa.

Sen lisäksi, että Puhtauden lunnaat sai kunnian olla Iso-Britannian ensimmäinen äänielokuva, on se myös tietynlainen merkkipaalu ohjaajasuuruus Hitchcockin uralla. Niin ikään tämä filmi oli toki myös Hitchcockin ensimmäinen äänielokuva ja samalla viimeinen mykkäelokuva, mutta ennen kaikkea Puhtauden lunnaat vakiinnutti hänen uransa vakavasti otettavana ohjaajana.

Jännittävä tarina sekä valojen ja varjojen synkkä leikki tekevät filmistä hyvän jännärin, joka toimii erinomaisesti vielä tänäkin päivänä. Kenties tämä täytyy nähdä vielä mykkäversiona, jotta tarina ja tunnelma pääsisivät kunnolla oikeuksiinsa - ääniversiossa dialogi ja tarinan eteneminen paikoittain ontuvat, vaikka toisaalta äänikokeilut ovatkin yksi tämän filmiversion kiintoisimmista puolista.

Pisteytys:

7/10

Storm over Asia - Myrsky yli Aasian (1928)

Ohjannut Vsevolod Pudovkin
Neuvostoliitto 1928, 82 min.
Mykkäelokuva, Draama, Historia, Sota
Pääosissa: Valery Inkijinoff, Viktor Tsoppi, I. Dedintsev

Turkista ihastelemassa.

Myrsky yli Aasian on Pudovkinin vallankumoustrilogian kolmas ja viimeinen osa. Trilogian aiemmat elokuvat Äiti (1926) ja Pietarin viimeiset päivät (1927) olivat jo nostaneet Pudovkinin neuvosto-ohjaajien eturiviin. Eisensteinin tapaan myös Pudovkin oli erityisen kiinnostunut montaasitekniikasta, lisäksi selkeän poliittinen sävy leimaa molempien neuvostomestareiden elokuvia. Mutta toisin kuin Eisensteinin, Pudovkin keskittyi elokuvissaan kertomaan tarinaa yksilöiden kautta - tässä elokuvassa mongolitalonpojan tarina edustaa koko hänen kansansa kohtaloa.

Vuonna 1918 mongolimies Bair (Inkijinoff) on päättänyt lähteä turkiskaupoille. Ahne kapitalisti (Tsoppi) kuitenkin onnistuu huijaamaan yksinkertaista talonpoikaa ja kaiken lisäksi kauppiaan kanssa aiheutunut raju kiista ajaa miespolon maanpakoon. Pakomatkallaan Bair kohtaa neuvostopartisaaneja, joiden joukkoon hän päättää liittyä taistellakseen brittivalloittajia vastaan. Tarina ei ole historiallisilta faktoiltaan eksakti, mutta se ei menoa haittaa.

Elokuvan juonellinen anti ei varsinaisesti kuulostanut kovin kiehtovalta ennen filmin näkemistä - valitettavasti tilanne ei juurikaan parantunut myöskään kaksituntisen katselun aikana. Myrsky yli Aasian on kuitenkin visuaalisesti kaunis ja taidokkaasti leikattu elokuva, vaikkei muuten onnistunutkaan tempaamaan mukaansa. Tietyt kohtaukset ovat vaikuttavia: esimerkiksi mystiikkaa täynnä oleva buddhalaisluostarin riittien kuvaus tuntuu suorastaan dokumentaariselta.

Pisteytys:

6/10

Steamboat Bill, Jr. - Laivakalle nuorempi (1928)

Ohjannut Charles Reisner, Buster Keaton
USA 1928, 71 min.
Mykkäelokuva, Komedia
Pääosissa: Buster Keaton, Ernest Torrence, Marion Byron

If you say what you're thinking, I'll strangle you!

Missisippi-joen varrella on pieni River Junctionin pikkukaupunki, jossa siipiratasaluksen omistaja William Canfield (Torrence) tuskailee heikosti menestyvän yrityksensä parissa. Pelastukseksi näyttää kuitenkin koituvan sähke, jossa kerrotaan Williamin pojan Willien (Keaton) saapuvan pitkästä aikaa isäänsä tapaamaan. Isä odottaa poikansa olevan raavas työmies, mutta Willie paljastuukin heiveröiseksi kaupunkilaiskeikariksi! Kaiken lisäksi Willie vieläpä ryhtyy heilastelemaan isänsä pahimman kilpailijan tyttären (Byron) kanssa.

Laivakalle nuorempi oli Buster Keatonin yritys nousta jaloilleen useamman epäonnistumisen jälkeen. Kuitenkaan tämäkään filmi ei saanut osakseen erityisen hyvää vastaanottoa, ja sitä seuraavan alamäen myötä Keaton menetti vähitellen itsenäisyytensä elokuvien teossa. Aivan kuten Keatonin Kenraali (1926), tämäkin teos on saanut arvostusta osakseen vasta vuosikausia ilmestymisensä jälkeen.

Tässä filmissä ovat jälleen tutut keatonmaiset peruselementit kohdillaan, mutta mikään ei silti ole kulunutta tai liian usein nähtyä: Buster jaksaa yllättää aina uusilla osuvilla vitseillä. Filmin parhaisiin hetkiin lukeutuu lopun hulvattoman myrskytohinan ohella filmin alussa nähtävä vierailu hattukaupassa, jossa Keaton jopa nähdään hetken verran Chaplinina. Lukuisista hyvistä puolista huolimatta Laivakalle nuorempi ei ole aivan yhtä viihdyttävä kuin moni muu Keatonin aiempi teos

Pisteytys:
8/10

The Passion of Joan of Arc - Jeanne D'Arcin kärsimys (1928)

Ohjannut Carl Theodor Dreyer
Ranska 1928, 110 min.
Mykkäelokuva, Draama, Historia
Pääosissa: Reneé Falconetti, Eugene Silvain, André Berley

C'est Jeanne.

Jeanne d'Arc on Ranskan kansallissankari ja katolisen kirkon pyhimys, ja hänen tarinansa on tuttu takuulla useimmille nykypäivän ihmisille muuallakin kuin Ranskassa. 1400-luvulla elänyt Jeanne osallistui satavuotiseen sotaan kuultuaan erinäisten pyhimysten puhuttelevan häntä - lopulta Jeanne päätyi roviolle syytettynä kerettiläisyydestä ja noituudesta. Jeanne D'Arcin kärsimys on Jeannen tarinan ensimmäinen filmatisointi, jota ohjaaja C. T. Dreyer työsti hartaasti ja huolellisesti, päästäkseen mahdollisimman autenttiseen ja täydelliseen lopputulokseen.

Elokuva ei suinkaan käsittele Jeannen tarinaa kokonaisuudessaan. Itse asiassa koko kaksituntinen käsittelee yhtä päivää, Jeannen kuulusteluja ja lopulta tämän elävältä polttamista. Elokuva etenee nopein leikkauksin ja keskittyy tutkiskelemaan henkilöiden tunnetiloja. Erityisesti Jeannen roolissa nähtävän Falconettin roolisuoritus on yksi elokuvan kantavista voimista. Suoritus uuvutti näyttelijän täysin, eikä Falconettia sittemmin enää nähty valkokankailla.

Ankarien kuulusteluiden seuraaminen nostaa esille useita mahdollisuuksia Jeannen tekojen syistä. Oliko Jeanne Jumalan valittu, Paholaisen harhaanjohtama, mielisairas vai jotain aivan muuta? Mielenkiintoista sinänsä on, ettei elokuva varsinaisesti ota asiaan mitään näkökantaa. Tulkinta on kiinni katsojan näkemyksestä. Ainakin uskonnon ja maailmankuvan merkitys, ymmärrys todellisuudesta tai tiedosta eri aikoina ovat teemoja, joita elokuvaa katsellessa on mielenkiintoista pohtia.

Has God promised you things?

Eräs mielenkiintoinen aspekti elokuvassa on sen äänettömyys. Alunperin Jeanne D'Arcin kärsimys tehtiin todella mykkäelokuvaksi, eikä siihen suunniteltu minkäänlaista säestystä. Sittemmin filmiä varten on tehty erinäisiä musiikkisovituksia; minäkin katsoin tästä erään jälkikäteen säestetyn version, Einhornin Voices of Light -oratorion siivittämänä. Tämä ääniraita sopi elokuvan tunnelmaan täydellisesti, vaikka osaltaan myös aiheutti pieniä vilunväristyksiä, sävellys kun ei varsinaisesti ole sellaista settiä, mitä muutoin mieluusti kuuntelisin.

Jeanne D'Arcin kärsimys on upeasti tehty ja sen tunnelataus mieletön, mutta myönnettäköön, että ainakin ensikatselu kävi puolivälin tienoilla raskaaksi. Elokuva kannattaa joka tapauksessa kokea, vaikka jo sen vuoksi, että sitä ei kenties pitäisi enää olla edes olemassa: filmi nimittäin koki tulipaloissa Jeannen kohtalon peräti kahdesti, mutta 1980-luvulla ikiajoiksi menetetyksi luullusta elokuvasta löydettiinkin yksi jäljellä oleva negatiivi. Mikä mahtava ihmetapahtuma!

Pisteytys:
8/10