Saksa 1934, 114 min.
Dokumentti, Propaganda
Pääosissa: Adolf Hitler, Josef Goebbels, Herman Göring, Rudolf Hess, Heinrich Himmel
 |
| "Future is ours!", puhisi Adolf hikikarpalot ohimoillaan. |
Kuuluisa propagandafilmi Tahdon riemuvoitto kuvaa kansallissosialistien vuoden 1934 puoluekokousta Nürnbergissa. Dokumentaarinen esitys marssittaa valkokankaalle loputtomia paraateja mahtipontisen musiikin tahdissa, lisäksi elokuvassa kuullaan valikoituja otteita johtajien puheista. Arvatenkin Adolf Hitlerin vimmainen sanatykitys on puheiden osalta keskeisimmässä roolissa.
Elokuussa 1934 Hitleristä oli virallisesti tullut Führer ja Kolmas valtakunta oli syntynyt. Syyskuun puoluekokouksessa korostettiin yhtenäistä Saksaa ja vahvaa puoluetta. Leni Riefenstahlin ohjaustöistä vaikuttunut Hitler pyysi henkilökohtaisesti nuorta ohjaajalupausta luomaan elokuvan, joka kuvaisi Saksan mahtavuutta ja loistavaa tulevaisuutta. Vaikka elokuva on pitkälti dokumentaarinen, kuvauspaikkoja myös lavastettiin ja puoluekokouksen järjestelyissä huomioitiin elokuvan kuvaukset tarkoin. Teknisesti menestyksellinen ja visuaalisesti onnistunut filmi onnistui kahmimaan elokuva-alan palkintoja useissa maissa.
 |
| Adolf Hitler ja Leni Riefenstahl elokuvaa tekemässä. |
Tahdon riemuvoitto on taidokkaasti kuvattu ja rytmitetty, teknisesti kaunis elokuva. Voimakasta propagandaa ei kuitenkaan voi olla huomaamatta, ja aihe on kylmäävä. Natsien hirmutekoja ei voi olla ajattelematta. Eniten mietityttävät iloiset sotilaat, aurinkoiset lapset ja nuoret hitler-jugendit. Mitä heille kävi? Millainen oli heidän tarinansa - lopulta? Ja kaikki he, joiden elämää dokumentti ei näe taltioimisen arvoiseksi! Elokuvan ohjaajan Leni Riefenstahlin elämäntarina on sekin kiinnostava. Riefenstahl kuvasi Hitlerille vielä toisenkin propagandistisen elokuvan (Olympia, 1938). Sittemmin suhteet natseihin tuhosivat lupaavan elokuvauran, mutta Riefenstahl kuitenkin jatkoi taiteellista uraansa vastoinkäymisistä huolimatta. Pitkän elämän elänyt Leni kuoli vuonna 2003.
Elokuvan aiheuttamat kuohuvat tunteet vaihtuvat filmin loppupuolella silkaksi tylsyydeksi. Paraateja, marssivia sotilaita, liehuvia lippuja, natsitervehdykseen kohoilevia käsiä... Vähän jo haukotuttaa. Vahva symboliikka jopa huvittaa, vaikka aihe onkin pakko ottaa vakavasti. Tähän perään katsottavaksi sopisi kyllä hyvin Charlie Chaplinin Diktaattori (1940).
Pisteytys: 6/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti