maanantai 7. joulukuuta 2015

Luukku #7 - Disneyn lyhäreitä 2000-2015

Katselin taannoin Disneyn uuden Walt Disney Animation Studios Short Films Collection -kokoelman (2015), joka pitää sisällään 12 menestynyttä studion lyhytanimaatiota vuosilta 2000-2015. Koosteessa on toki jotain jouluistakin mukana: yksi animaatioista kertoo Pohjoisnavan tontuista, Pieni tulitikkutyttö sijoittuu joulunaikaan ja Frozenia (2013) täydentävä pätkä sopii talvitunnelmansa puolesta joulukuuhun. Ja onhan Disney nyt ylipäätäänkin semmoista leppoisan lämpöisää, toisinaan myös hieman hajutonta, mautonta ja siten kaikille sopivaa, koko perheen viihdettä.

John Henry
Ohjannut Mark Henn
USA 2000, 10 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Draama
Pääosissa: Alfre Woodard, Geoffrey Jones, Tim Hodge




Disney's American Legends -sarjaan lukeutuva John Henry kertoo tarinan vapautetusta orjasta John Henrystä (Jones), joka kamppailee rautatienrakennusprojektissa uutta tehokasta konetta vastaan. 1950-1960 -lukujen piirrostyyliä jäljittelevä animaatio on kivannäköistä eikä tarinassakaan nyt mitään vikaa ole, mutta kokonaisuus ei jätä suurtakaan muistijälkeä. John Henry on Disneyn animoijana kunnostautuneen Mark Hennin toistaiseksi ainoa ohjaustyö.

Pisteytys: 6/10

Lorenzo
Ohjannut Mike Gabriel
USA 2004, 5 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia





Pocahontas (1995) ja Bernand ja Bianca Australiassa (1990) -elokuvien ohjaajana tunnetun Mike Gabrielin Lorenzo kertoo tarinan laiskanpulskeasta kissasta, jonka häntä ottaa ohjat käsiinsä. Hassusti mieleen tulee suomalainen sarjakuvasankari Jasso-kissa häntineen, vaikka kyseessä onkin aika eriluontoinen katti. Lorenzo on ihan hauska musikaalinen tanssahtelu, mutta myös vähän tylsä. Tämä muuten tehtiin yhdeksi potentiaaliseksi osioksi toteutumattomaksi jääneeseen Fantasia 2006 -elokuvaan.

Pisteytys: 6/10

The Little Matchgirl - Pieni tulitikkutyttö
Ohjannut Roger Allers
USA 2006, 7 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Draama





Hans Christian Andersenin satuun perustuva Pieni tulitikkutyttö on tämän animaatiokokoelman takuuvarmin kyyneltenvuodattaja. Köyhän tyttöpolon jouluhaaveista kertova surullinen tarina koskettaa ja lisäksi se on animoitu todella kauniisti. Yksinkertainen, aito ja koskettava lyhäri! Ohjaaja Roger Allers on tunnettu mm. Leijonakuninkaan (1994) ohjaajana ja Aladdinin (1992) käsikirjoittajana.

Pisteytys: 8/10

How to Hook Up Your Home Theater
Ohjannut Kevin Deters, Stevie Wermers
USA 2007, 6 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Corey Burton, Bill Farmer




Klassisten "how to" -Hessujen jatkoksi tehty hupaisa pätkä käsittelee kotiteatterin asennusurakkaa. Aiheeltaan moderni lyhäri kunnioittaa myös perinteitä, vaikkei nyt kohoakaan ihan Hessu-pätkien parhaimmistoon. Oma suosikkini Disneyn toheloitsijoista tosin on aina ollut Aku Ankka, vaikka kyllähän nämäkin toilailut viihdyttävät.

Pisteytys: 7/10

Tick Tock Tale
Ohjannut Dean Wellins
USA 2010, 6 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Dean Wellins



Lontoolaisessa kellokaupassa päivä tulee päätökseensä, mutta kauppiaan poistuessa kellot heräävätkin henkiin! Yhtä kellopoloa kiusataan, mutta murtovarkaan saapuessa syrjitty kello saa tilaisuuden hankkia itselleen hieman kunnioitusta. Viehättävän eläväiset kellot tuovat mieleen Geppetton pajan Pinocchiosta (1940). Tarina ei ole kummoinen, mutta persoonallisia kelloja on silti hauska katsella.

Pisteytys: 7/10

Prep & Landing - Operation: Secret Santa
Ohjannut Kevin Deters & Stevie Wermers
USA 2010, 7 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Betty White, Dave Foley, Derek Richardson



Pohjoisnavalla tapahtuu kummia, kun agenttitontut saavat joulumuorilta (White) salaisen tehtävän, ja heidän on murtauduttava pukin pajaan kenenkään huomaamatta. Tämä Secret Santa on jonkinmoinen jatko-osa jo aiemmin tehdyille Prep & Landing -pätkille. Idea on ihan hauska, ja kyllähän näitä saattaisi aivojanollaavissa joulutunnelmissa katsella useammankin. Todennäköisesti kokopitkä leffa olisi vain puuduttavaa kohellusta, mutta tällaisena lyhyenä pätkänä homma toimii.

Pisteytys: 7/10

The Ballad of Nessie
Ohjannut Kevin Deters & Stevie Wermers
USA 2011, 5 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Billy Connolly



Humoristinen animaatio kertoo runollisesti skottilaisen, väärinymmärretyn hirviön tarinan. Kivasti animoitu lyhäri herättää muutaman aww-aatoksen ja hymyilyttää hieman. Eipä Nessie-balladissa mitään vikaa tainnut olla, mutta silti se on jo uiskennellut mielestäni autuaammille kylpymaille. Ei siis kovin ikimuistoinen tai tunteitaherättävä tapaus. Tästä tosin muistuu mieleen eräs Disneyn hauska lyhäreitä esittelevä erikoisuus, nimittäin Lempeä lohikäärme (1941).

Pisteytys: 7/10

Tangled Ever After
Ohjannut Nathan Greno & Byron Howard
USA 2012, 6 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Mandy Moore, Zachary Levi, Alan Dale




Kaksin karkuteillä (2012) -elokuvan minijatkis Tangled Ever After kurkistaa Rapunzelin (Moore) ja Flynn-prinssin (Levi) hääseremonian kulisseihin, jossa onnellisen avioparin tohelot eläinystävät metsästävät pakomatkalle vierinyttä sormusta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää! Hauska kuusiminuuttinen, mutta eipä kyllä ole itse Tangled-elokuvaa kummoisempi. Sikäli tämä on emäteostaan parempi, että kestoa on vähemmän. Hehheh.

Pisteytys: 6/10

Paperman - Paperirakkautta
Ohjannut John Kahrs
USA 2012, 7 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia, Romantiikka
Pääosissa: John Kahrs, Kari Wahlgren




Kahden toimistotyöläisen satunnaiset kohtaamiset tuovat toivonpilkahduksia harmaaseen arkeen tässä John Kahrsin esikoisohjauksessa. Mustavalkoisuudessaan monisävyinen maailma näyttää kauniilta ja animointityyli toimii. Luovilla ratkaisuillaan ilahduttava animaatio myös meni ja voitti lyhytanimaatio-oscarin. Tämän kokoelman parhaimmistoa!

Pisteytys: 8/10

Get a Horse!
Ohjannut Lauren MacMullan
USA 2013, 6 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Walt Disney, Marcellite Garner, Billy Blechter, Russi Taylor




Nautin Disneyn vanhoista lyhytpätkistä, ja siksipä odotin tämän lyhärin näkemistä innolla. Get a Horse! kertoo klassiseen slapstick-tyyliin Mikin (Disney) ja kumppaneiden iloisesta retkestä, jota Musta Pekka (Blechter) saapuu häiriköimään kaarallaan. Jotain hassua kuitenkin tapahtuu, ja seurue tömähtää valkokankaan läpi suoraan 2010-luvulle! Idea on kiva ja toteutus samoin, onhan tätä tehdessä venytty aikamoisiin teknisiin ponnistuksiin. Elokuvassa on uudelleenkäytetty arkistoista kaiveltuja vanhoja ääniraitoja, ja niinpä itse Walt-sedänkin mikkiääni on herätetty uudelleen henkiin.

Pisteytys: 8/10

Feast
Ohjannut Patric Osborne
USA 2014, 6 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia, Draama
Pääosissa: Tommy Snider, Katie Lowes




Feast on lyhytanimaatio-oscarin voittanut elokuva, jolta en odottanut suuria. Nälkäisen koiran näkökulmasta kerrottu ihmissuhdetarina onkin kuitenkin yllättävän hyvin dramatisoitu, eikä animaatiossakaan ole vikaa. Tietokoneanimointi itse asiassa häivähtää vanhojen piirrosfilmien suuntaan kivalla tavalla. Feastin myötä ensiohjauksensa tehnyt Patric Osborne on ollut animoijana niin ikään koira-aiheisessa Boltissa (2008).

Pisteytys: 8/10

Frozen Fever
Ohjannut Chris Buck & Jennifer Lee
USA 2015, 8 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Idina Menzel, Kristen Bell, Jonathan Groff




Frozenin (2013) "jatko-osaksi" väsätty lyhytfilmi kertoo siitä, miten Elsa (Menzel) ystävineen järjestää Annalle (Bell) syntymäpäiväjuhlia. PLÄÄH. En tykännyt itse Frozenista, joten tämäkään ei napannut yhtään sen enempää. Ihan nättejä animointeja tietyissä kohdissa ja ehkä joku hauska asia tapahtui, mutta kokonaisuutena täysin turha tuotos ja tylsä päätös hyvälle animaatioputkelle. Itse leffan faneille tätä voinee kuitenkin suositella.

Pisteytys: 3/10

2 kommenttia:

  1. Dodi, alkoi nimen kohdalla soimaan tuon ensimmäisen tunnusbiisi päässä. :D

    VastaaPoista