lauantai 4. elokuuta 2012

Broken Blossoms - Katkenneita kukkasia

Ohjannut D. W. Griffith
USA 1919, 90 min.
Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Lillian Gish, Richard Barthelmess, Donald Crisp

What makes you so good to me, Chinky?
Itä-Lontoon sumuiset kadut piilottelevat varjoissaan elämän synkempää puolta - juoppoja, huumeluolia, väkivaltaa. Kaiken tämän vastakohdaksi kohoaa kuitenkin kaikki rajat ylittävä puhdas rakkaus. Ja yleisö huokaa: Griffith did it again! Katkenneet kukkaset kertoo kiinalaisen Chengin (Barthelmess) hellästä rakkaudesta kovaonnista Lucya (Gish) kohtaan. Väkivaltainen ja vierasmaalaisia sietämätön nyrkkeilijäisä piinaa Lucya, joka kuitenkin kohtaa elämässään hetken onnen Chengin hellässä huomassa. Lillian Gish tunteilee itsensä katsojien sydämiin viimeistään tämän elokuvan myötä, ja sittemmin hänen näyttelijäntaitojaan nähtiin useissa elokuvissa aina 1980-luvulle saakka.

Eeppisten Kansakunnan synnyn (1915) ja Suvaitsemattomuuden (1916) jälkeen Katkenneet kukkaset tuntuu sangen minimalistiselta, intiimiltä ja vaatimattomalta elokuvalta. Suuria teemoja, viatonta rakkautta ja väkivaltaa, käsitellään yhden pariskunnan tarinan kautta. Suvaitsemattomuuden teema on tässäkin elokuvassa keskeisessä asemassa. Filmin suuri etu onkin simppeli juoni, jonka seuraaminen ei tuota vaikeuksia mykkäelokuvan kieleenkään tottumattomalle. Katsoja voi rauhassa keskittyä ihastelemaan elokuvan visuaalista estetiikkaa.

Put a smile on yer face!
Sentimentaalisuus taitaa olla D. W. Griffitille sangen tyypillistä, eikä sitä Katkenneista kukkasistakaan puutu. Runollinen ote ja yli laitain tursuileva melodramaattisuus ovat nykykatsojalle ehkä hieman vierasta (tai sitten minä vain olen kamalan kyyninen), mutta aikalaiskontekstiin upotettuna dramatiikkakin on mielenkiintoista tarkasteltavaa. Monet kohtaukset ovat vaikuttavia ja tuovat paikoittain mieleen myöhempien aikojen kuuluisia tilanteita valkokankaalla: eräästäkin väkivaltakohtauksesta tulee väistämättä mieleen Kubrikin Hohto (1980).

Katkenneita kukkasia on tähän mennessä näkemistäni Griffith-elokuvista ehdoton suosikkini. Pitkien spektaakkelien jälkeen on mukavaa katsella jotain intiimimpää ja vähemmän mahtipontista, lisäksi Griffithin taidot ja näkemykset tulevat tässä filmissä selkeämmin esille. Ei tämä mielettömiä viboja antanut, mutta kuitenkin hyviä fiiliksiä.

Pisteytys:
7/10

2 kommenttia:

  1. Minussa tämä sai aikaan juuri noita mielettömiä viboja ja jos pitäisi listata mykkäkauden suurimpia rakkaustarinoita, tämä nousisi minun suosikikseni (ei sillä, että olisin niitä nyt niin hirveästi kuitenkaan nähnyt). Äärimmäisen surullinen, mutta sellaisena minuun kovasti vetoava. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tää kieltämättä tunteita herättävä, mutta mulle tässä toimi eniten juurikin se mainitsemani estetiikka. Joesta nouseva sumu, asetelmat ja pienet yksityiskohdat. Kaunis elokuva joka tapauksessa, monella tapaa. :)

      Poista