USA 1921, 150 min.
Mykkäelokuva, Draama
Pääosissa Lillian Gish, Dorothy Gish, Joseph Schildkraut, Lucille La Verne
 |
| Poor Louise. |
Ranskan vallankumous oli yksi niistä mykkäkauden elokuvateemoista, jota hedelmällisyydestään johtuen hyödynnettiin runsaasti. Erityisen suosittu oli muuan näytelmä orpotytöistä vallankumouksen pyörteissä - siitä oli filmattu jo kaksi elokuvaa, kun D. W. Griffith päätti tehdä tästä draamasta jälleen yhden mestariteoksensa. Orpotytöistä tulikin menestys, muttei sensaatio. Täten se jäi myös Griffithin viimeiseksi suureksi merkkiteokseksi.
Henriette (L. Gish) ja löytölapsi Louise (D. Gish) ovat varttuneet samassa perheessä siskoksina. Louisen sokaistuttua orvoiksi jääneet sisarukset lähtevät Pariisiin etsimään hänelle parannuskeinoa, mutta suurkaupungin hyörinässä kaksikko joutuu eroon toisistaan. Kuinka sisaruksille käy vallankumouksen pyörteissä? Vive la Révolution?
Griffithin töissä näkyy kautta linjan kannanottoja puhtaan ja hyveellisen elämän puolesta. Tässäkin filmissä nämä näkemykset ovat läsnä, mutta erityisen selväpiirteisesti tällä kertaa hehkutetaan demokratian mahtia. Elokuvan opetuksia teroitetaan katsojalle jo alkuteksteissä. Myös muut Griffithin tutuksi tulleet peruselementit ovat löydettävissä: vahvan historiallinen aspekti, tujua dramatiikkaa, mahtipontisia taistelukohtauksia... You name it.
 |
| But I'm le tired! |
Siinä missä Orpolapset jäi Griffithin viimeiseksi suureksi menestykseksi, oli se myös Lillian Gishin viimeinen Griffith-elokuva. Gishin sisarukset loistavat elokuvan tähtinä, eikä Dorothy jää laisinkaan tunnetumman sisarensa varjoon. Vaikka studiojärjestelmän valtakausi ja sille elintärkeä tähtijärjestelmä olivatkin eritoten 1930-1950-lukujen ilmiöitä, tiettyjen valtastudioiden aika oli jo aluillaan ja tähtikultin perusta luotu. Vielä vuosisadan alussa elokuvien näyttelijät jäivät nimettömiksi, mutta 1910-luvun kuluessa yleisö alkoi vähitellen kiinnostua näyttelijöiden henkilöllisyyksistä. Orpolapsissa esiintyy Gishien lisäksi toki liuta muitakin nimekkäitä näyttelijöitä - mainittakoon nyt vaikka Lucille La Verne, joka antoi äänensä Lumikin (1937) äitipuolelle.
Orpolapsissa tuntuisi lähtökohtaisesti olevan kaikki kohdillaan. Vetoava tarina, jännittäväkin. Mahtavat lavastukset, asut ja nimekkäät näyttelijät - mutta silti tämä vaan jotenkin on ihan supertylsä pettymys. Vaikka tarina etenee sujuvasti eikä juonta ole lainkaan vaikea seurata, ei kokonaisuus ole yhtä onnistunut kuin vaikkapa Läpi myrskyn (1920). Loisteliasta, mutta pitkästyttävää.
Pisteytys:
5/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti