keskiviikko 8. elokuuta 2012

Within Our Gates (1920)

Ohjannut Oscar Micheaux
USA 1920, 79 min.
Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Evelyn Preer, Charles D. Lucas, Flo Clements

Trouble.
Opettajatar Sylvia Landrylla (Preer) on rutkasti huolia. Hän on joutunut väärinkäsityksen vuoksi sulhonsa hylkäämäksi, ja lisäksi hänen koulunsa on vararikon partaalla. Menneisyydessä koettu köyhyys, mustiin kohdistuneet lynkkaukset ja raiskaukset langettavat varjonsa tulevaisuuden ylle.

Within Our Gates on vanhin säilynyt afroamerikkalaisen ohjaama ja tuottama elokuva, ja merkittävä kuvaus 1900-luvun alkupuolen todellisuuksista. Aikansa ilmiöitä olivat rotuerottelu, Ku Klux Klan, Jim Crow -lait - ja niiden myötä myös keskustelu mustien olemassaolon oikeutuksista. Aikansa ajankohtaisuuksia elokuvassa käsitellään runsaasti. Kannattaako mustia kouluttaa? Saavatko he koskaan äänioikeutta?

Elokuvan teema on edelleen relevantti. Ihmisten erottelu, oikeuksien polkeminen ja olemassaolon taistelu ovat läsnä joka päivä. Mustat saavat äänestää, samoin naiset, mutta uusia aiheita nousee tilalle - eivätkä vanhatkaan vastakkainasettelut häivy ihmisten mielistä turhan nopeasti. Within Our Gates on yksi näkemys tästä hullusta epätasa-arvon maailmasta. Se herättää edelleen ajattelemaan kuka tänään on tasa-arvoa vailla, tai kuka peloissaan pitää kiinni valkoisen miehen valtikasta.

Within Our Gates on pikemminkin kannanotto ja aikalaiskuvaus, kuin popkornien kanssa nautittavaa ajanvietettä ja fiilistelyä. Tässä elokuvassa ei liiemmin kameralla kikkailla - tähän tosin lienee syynä ensisijaisesti elokuvan pieni budjetti, joka ei jättänyt varaa edes uusintaotoksille. Monimuotoinen tarina kuitenkin etenee suhteellisen johdonmukaisesti, vaikka paikoin seuraaminen onkin hieman työlästä. "It will hold you spellbound!" lupaa elokuvajuliste - no jaa. Ajattelemisen aihetta elokuvasta kuitenkin irtoaa.

Pisteytys:
7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti