Koyaanisqatsi (1982)

Ohjannut Godfrey Reggio

USA 1982, 86 min.

Dokumentti

Life out of balance.

 

Godfrey Reggion esikoisteos Koyaanisqatsi on ravisteleva dokumentti ihmisen luontosuhteesta. Maisemakuvaukseen keskittyvä teos hyödyntää sekä nopeutettua että takaperin kelattua kuvaa. Vaikutelma on hypnoottinen: katse hukkuu kauniiseen ja pelottavaan valomereen, muurahaismaisten ihmisten rytmikkääseen liikkeeseen ja rauhoittavaan aavikkoon, joka onneksi on olemassa ─ vielä. Upottavan tunnelman viimeistelevät Philip Glassin minimalistiset sävelmät.

Koyaanisqatsi on hopi-intiaanien kieltä ja tarkoittaa tasapainotonta elämää. Siltä tuttu maailmamme kiistämättä tuntuu, kun pysähtyy miettimään teknologian juurtuneisuutta aivan kaikkialle. Pärjäisimmekö enää ilman? Neljässä vuosikymmenessä olemme kietoutuneet teknologian armoille yhä tiukemmin; ainakaan Koyaanisqatsin ihmiset eivät vielä ole älypuhelinten vankeja eikä kaikkea tietoa tarkisteta ensimmäisenä Googlesta. Toki kehitys on monessa mielessä positiivistakin, mutta nykyaika tekee pessimistiseksi. Huomasin katsovani Koyaanisqatsia dokumentaarina siitä, kuinka ihmiskunta on ahkerasti lämmittänyt ja pienentänyt maapalloa sekä eristänyt ihmistä luonnosta.

Kokeellisehko Koyaanisqatsi ei ole valtavirtaelokuva, mutta se on menestynyt hyvin ja laajalti. Vaikka elokuvassa ei ole lainkaan puhuttua dialogia saati päähenkilöitä, sen seuraaminen on helppoa kenelle tahansa. Puitteet herättävät väistämättä ajatuksia, ja vaikka päässä humisisi tyhjää, on elokuva siltikin esteettinen nautinto. Katselun ei tarvitse loppua tähän, sillä Reggio kasvatti aihion sittemmin trilogiaksi. Vastaavaa ihmisen ja teknologian suhdetta käsittelevät myös myöhemmät dokumentit Powaqqatsi (1988) ja Naqoyqatsi (2002). Mieleen hiipii lisäksi varhaisempi, niin ikään maisemakuviin keskittyvä ranskalaisdokumentti Trop tôt/Trop tard (1981), joka sekin pohtii ihmisen jättämiä jälkiä.

Pisteytys:

10/10