sunnuntai 13. joulukuuta 2020

LUUKKU 13 - 50 vuotta sitten (Naisenkuvia, 1970)

Perkele!

Tänään aikakone laskeutuu Kekkosen valtakuntaan, vuoden 1970 Suomeen. Viisikymmentä vuotta sitten lottoarvonnat löysivät tiensä kioskien kautta kotisohville ja muksujen räpylät tarrasivat ensimmäiseen Aku Ankan taskukirjaan. Maailmalta kajahti ällistyttäviä uutisia: Beatlesit hajosivat ja Apollo 13 oli lähellä samaa kohtaloa. Eipä auta muu kuin päästää pulisongit rehottamaan, vääntää Irwiniä isommalle ja lähteä Donnerin Jörkan matkaan!

 
Naisenkuvia
Ohjannut Jörn Donner
Suomi 1970, 90 min.
Komedia, Draama
Pääosissa: Jörn Donner, Ritva Vepsä, Kirsti Wallasvaara




Pornofilmejä tekevä Pertti (Donner) on juuri palannut Suomeen Yhdysvalloista, mutta ammattia on vaikea harjoittaa auttamattoman vanhoillisessa maassa. Näyttelijöitä on hankala löytää ja sensorit läähättävät kannoilla! Silti Pertti tempautuu työhönsä ja ajautuu itsekin mukaviin seksiseikkailuihin, siis siinä samalla kun elää tuttavapiirinsä kanssa ihan tavallista kolmekymppisten elämää.

Skandaalinkäryinen Naisenkuvia jäi tietenkin sensorien hampaisiin. Ruotsista Suomeen palannut Jörn Donner (1933─2020) tekee avoimesti pilkkaa suomalaisesta ahdasmielisyydestä, ja lopputulos osoittaa satiirin osuneen maaliin. Naisenkuvia osuu kiinnostavaan taitteeseen Donnerin tuotannossa: se jatkaa aiempien pehmopornon suuntaan vivahtavien filmien sarjaa (mm. Mustaa valkoisella, 1968), mutta kurkistaa jo kohti yhteiskunnallisempaa elokuvaa (mm. Perkele! Kuvia Suomesta, 1971).
 
Ilman aikalaiskontekstiin tutustumista elokuva jäänee kömpelöksi toilailuksi, ja tuntuupa osa huumorista hieman tahattomaltakin komiikalta. Kritiikki on kuitenkin nasevaa ja ylipäätään aikansa elämänmenon kuvaamista on hauska seurata. Vaikka 1960-luku usein muistetaan seksuaalisen(kin) vapautumisen aikana, tavallinen arki Kekkoslandiassa oli hyvin etäällä ylioppilastalon valtauksista ynnä muusta radikalismista. Sen osoittaa tämänkin filmin tulenkatkuis-humoristinen sanoma!

Pisteytys: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti