maanantai 5. joulukuuta 2022

5. luukku: 90 vuotta sitten (Grand Hotel, 1932)

Grand Hotel... always the same.

Päivän luukusta tuikkii tähtitaivaan valoa, sillä suuntana on ihailtuja näyttelijöitä kuhiseva berliiniläinen loistohotelli. Elokuva Grand Hotel oli vuotensa suuria yleisömenestyksiä, samaten kuin eilisen luukun Tarzan. Muita vuotensa Hollywood-legendoja ovat Arpinaama (1932), Shanghain pikajuna (1932) ja Olen vainottu kahlekarkuri (1932). Oma suosikkini lienee silti Kummajaiset (1932), joka ei olekaan aivan samanlaista tähtinäyttelijäin kavalkadia kuin edellämainitut.

Vuodessa 1932 kimaltaa ripaus toivoa tulevista tähdistä, sillä sittemmin ikoneiksi kohonneet Ingrid Bergman, Cary Grant ja Katharine Hepburn aloittivat filmiuransa. Kätkyissään kitisivät vauvat nimeltä François Truffaut, Elizabeth Taylor ja Andrei Tarkovsky ─ kaikki nyt jo edesmenneitä legendoja. Sentään 90-vuotisjuhlaansa ovat päässeet vielä viettämään säveltäjä John Williams, näyttelijä Harriet Andersson ja Venetsian elokuvajuhlat. Niiden myötä glamoröösia joulunaikaa ja punaisia mattoja!


Grand Hotel
Ohjannut Edmund Goulding
USA 1932, 112 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Greta Garbo, John Barrymore, Joan Crawford, Lionel Barrymore



Berliinin Grand Hotel on kaupungin suurin, kaunein ja muodikkain hotelli, ja varsinainen julkimoiden, rikkaiden ja heidän seuraansa janoavien paratiisi. Lukittujen ovien takana tapahtuvat salaiset skandaalit: ankarasta rahapulasta kärsivä paroni Felix von Gaigern (Barrymore) hiippailee pihistelemässä jalokiviä ja varastaa myös tähtiballerina Grusinskayan (Garbo) riutuneen sydämen.

Elegantti Grand Hotel on ehtaa vanhaa Hollywoodia. Näyttävä tähti-ensemble ja uraauurtavan kekseliäät kamera-ajot olivat kalliita ja vaativia toteuttaa, mutta molemmat ovat olleet ehdottomasti vaivan väärti. Hieman keskinkertaiseksi jäävä tarina on teoksen ainoa heikkous. Eritoten elokuvan dialogeista on kuitenkin painunut muistiin Greta Garbon kohtalokas repliikki "I want to be alone", jota hän sittemmin siteerasi uransa päätteeksi yhdeksän vuotta myöhemmin, vasta 36-vuotiaana.
 
Grand Hotelin tarjoama lemmenleikkien taika, uhkapelien huuma ja tirkistelynhalu vetivät yleisömassoja teattereihin sankoin joukoin. Katsojia ihastuttanut Grand Hotel oli paitsi kassamagneetti, myös kriitikoiden mieleen. Eritoten pääpari Greta Garbo ja John Barrymore saivat suitsutusta, ja kiistatta karismaattisen kaksikon yhteispeli toimii erinomaisesti. Grand Hotel palkittiin parhaan elokuvan Oscarilla ja tapaus on sikäli ikimuistoinen, ettei filmi voittanut yhtäkään toista pystiä. Moista suoritusta ei sen jälkeen ole tapahtunut!

Pisteytys: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti