The Man Who Fell to Earth - Mies toisesta maailmasta (1976)

Ohjannut Nicolas Roeg

Iso-Britannia 1976, 139 min.

Scifi, Draama

Pääosissa: David Bowie, Candy Clark, Rip Torn

What happens to you when you drink?

Humanoidi Thomas Jerome Newton (Bowie) saapuu maahan kaukaiselta planeetalta. Newtonin kotiplaneetta kärsii kuivuudesta, mutta maasta vettä löytyy vielä runsaasti. Vesilastin kuljettaminen avaruuden ääriin vaatii kulkupelin rakentamista, mutta älykkäälle Newtonille se ei ole ongelma. Paluumatkan esteeksi koituvat maalliset nautinnot ─ seksi, raha ja alkoholi.

Nicolas Roegin scifielokuva Mies toisesta maailmasta kuvaa kyltymättömiä himoja ja yksinäisyyttä materialistisessa maailmassa. Varsinainen juonenkuljetus on toisinaan liioitellunkin vaikeaselkoista seurattavaa. Loistavia sen sijaan ovat aivan yksittäiset hurjat kohtaukset, joissa kerrontaa venytetään unenomaisiin ulottuvuuksiin. Kulttimaineensa Mies toisesta maailmasta on ansainnut siksi, että pääroolissa nähdään kokaiinipöllyissä esiintyvä rocktähti David Bowie.

 

Ulkoavaruuden olentona esiintyminen ei ollut Bowielle vain yhden filmin mittainen keikka. Avaruusteeman kanssa flirttailu oli alkanut jo 1960-luvulla, ja 1970-luvun alussa syntyi legendaarinen alter ego, avaruudesta maahan saapunut rocktähti Ziggy Stardust. Elokuvan teon aikaan Bowie oli kohonnut maailmanmaineeseen, mutta ui silti syvissä vesissä. Paha huumeongelma ei mahdollistanut ihan tavallista roolisuoritusta, mutta jotain melko vangitsevaa Bowien tulkinnassa on. Se johtunee siitä, että Newtonin kuuluukin kuvastaa ulkopuolisuutta, outoutta ja addiktioita. Elokuvaroolin tunnelmia löytyy myös albumeilta Station to Station (1976) ja Low (1977), mutta itse elokuvassa Bowien musiikkia ei kuulla.

Pisteytys:

7/10

La notte di San Lorenzo - Tähtikirkas yö (1982)

Ohjannut Paolo Taviani & Vittorio Taviani

Italia 1982, 107 min.

Draama, Sota, Fantasia

Pääosissa: Omero Antonutti, Margarita Lozano, Claudio Bigagli, Micol Guidelli

It's the night of shooting stars.

Toisen maailmansodan ratkaisutaistelut ovat käynnissä ja italialaisessa kylässä odotetaan kiihkeästi amerikkalaisten sotilaiden saapumista. Alueella partioivat fasistit tekevät kulkemisesta vaarallista, eikä edes kylän kirkko ole turvassa perääntyvien saksalaisten hävitysvimmalta. Osa asukkaista päättää silti jäädä kirkkonsa suojaan, kun toiset pakenevat yön pimeyteen etsimään pelastajiaan. Amerikkalaisia sotilaita etsivän joukon nuorimmainen on vasta kuusivuotias Cecilia (Guidelli), jonka mielikuvituksessa sodan kauhut sekoittuvat satujen maailmaan.

 

Veljekset Paolo Taviani (1931─) ja Vittorio Taviani (1929─2018) päätyivät ohjaamaan elokuvia 1960-luvulla eritoten neorealismin perinteen innoittamina. Tyylisuunnan piirteitä löytyy hyvin selkeästi myös tästä teoksesta, jota pidetään yhtenä Tavianin veljesten päätöistä. Tähtikirkas yö (engl. The Night of the Shooting Stars) menestyi hyvin jo aikanaan, ja se oli ehdolla esimerkiksi Kultaisen palmun saajaksi. Varsin vaatimattomin puittein toteutettu elokuva on ihailtavan vilpitöntä muistelukerrontaa, jossa sotatapahtumia käsitellään suurelta osin lapsen kokemusten kautta.

 

Tähtikirkas yö on tragedia, joka saa lapsikertojansa vuoksi lähes surrealistisia sävyjä. Lapsen kokemusmaailman kautta pelottava pakomatka on seikkailu, jossa koetaan hauskojakin hetkiä. Pahimmat surut muuttuvat unenomaisiksi kohtauksiksi, joissa paha saa palkkansa tai viattomana kuollut ystävä herää henkiin. Kaikesta kauheudesta Cecilia ei onneksi tiedäkään, mutta katsoja pääsee näkemään surua laajemminkin. Koskettavimmissa kohtauksissa ystävyys ja inhimillisyys muuttuvat sulaksi julmuudeksi yhdessä silmänräpäyksessä. Yhtäkkiä aikuisten maailma tuntuukin paljon absurdimmalta kuin lapsen mielikuvitus!

Pisteytys:

8/10

Tootsie - lyömätön lyyli (1982)

Ohjannut Sydney Pollack

USA 1982, 116 min.

Komedia, Romantiikka, Draama

Pääosissa: Dustin Hoffman, Jessica Lange, Teri Garr

 

Shame on you, you macho shit head!

Äkkipikainen näyttelijä Michael Dorsey (Hoffman) on taitava työssään, mutta perfektionistisen luonteensa vuoksi hän jää toistuvasti ilman rooleja. Hätäratkaisuna Michael yrittää naamioida itsensä täysin tunnistamattomaksi ja muuntautuu topakaksi naiseksi nimeltä Dorothy Michaels. Omaperäinen Dorothy kohoaa tuota pikaa saippuasarjan tähdeksi, mutta naisen osa ei olekaan kovin helppo. Lääppiviä miehiä riittää kiusaksi asti ja oman rakkauselämän pyörittäminen mullistuu kertaheitolla!

Tootsie - lyömätön lyyli rakentuu samankaltaiselle perusidealle kuin screwball-klassikko Piukat paikat (1959). Lopputulos ei ole yhtä terävä ja hauska, vaikka ihan kelpo viihdettä Tootsie tarjoaakin. Tootsien kantavana ajatuksena on vääntää yhdelle kaksilahkeiselle ratakiskosta, millainen on naisen osa miehisessä maailmassa. Vähitellen entinen macho huomaa omankin toimintansa myrkyllisyyden ja ryhtyy parantamaan maailmaa omalla räväkällä tavallaan. Lähtökohta on sinällään hyvä ja ideasta saadaan aikaiseksi yksittäisiä onnistuneita vitsejä. Taiteilijuudestakin löydetään huumoria.

 

On toki hieman nurinkurista, että elokuvan ainoa toimiva, persoonallinen ja rohkea naishahmo onkin tosiasiassa mies. Ehkä se on ollut ihan tietoinenkin valinta? Nykypäivän #metoo-liikkeen kuohunnassa Tootsie tehtäisiin varmastikin hieman eri tavalla, mutta omana aikanaan tässäkin oli jo varmasti sanomaa kerrakseen. Tootsie oli yksi ilmestymisvuotensa suurmenestyksistä, ja se oli ehdolla peräti kymmeneen Oscariin ─ voiton vei ainoastaan Jessica Lange sivuroolistaan. Satiiria ja romantiikkaa yhdistävä Tootsie ei kenties ole kaikkien aikojen parasta romcomia, mutta menevillä kasarimusiikeilla vauhditettu filmi toimii silti hyväntuulisena viihteenä.

Pisteytys:

7/10

Gandhi (1982)

Ohjannut Richard Attenborough

Iso-Britannia & Intia 1982, 191 min.

Biografia, Historia, Draama

Pääosissa: Ben Kingsley, Rohini Hattangadi, Roshan Seth

We must defy the British!

Intian itsenäisyysliikkeen johtotähti Mahatma Gandhi (1869─1948) muistetaan yhä väkivallattoman vastarinnan sankarina. Nimikkoelokuvassaan Gandhin (Kingsley) elämänvaiheita tarkastellaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen näkökulmasta. Elokuva alkaa Gandhin kuolemasta, mutta siihen johtanut tarina käynnistyy 1800-luvun loppuvuosien Etelä-Afrikasta, jossa nuori juristi saa tarpeekseen intialaisten kokemasta rasismista. Uuden suunnan elämälleen saanut Gandhi palaa kotimaahansa Intiaan, jossa alkaa pitkä kädenvääntö Britti-imperiumin kanssa sekä vaikea uurastus eri uskontokuntien tulehtuneiden välien sovittelijana.

Gandhi kuvaa kiinnostavasti päähenkilönsä sankaruutta: askeettinen elämäntapa, kuihduttavat nälkälakot ja rohkea kansalaistottelemattomuus vaativat sinnikkyyttä, joka inspiroi kokonaista kansakuntaa ja lukemattomia ihmisiä valtiorajojen tuolla puolen. Myytin takana on kuitenkin aivan tavallinen mies, vaikka arjen tasoa pettymyksineen ja epäonnistumisineen elokuvassa ei järin syvällisesti kuvatakaan. Rajausta voidaan pitää joka tapauksessa onnistuneena, sillä olennaisin tavoitetaan. Vuosikymmenten mittaisesta värikkäästä taipaleesta esille pääsevät monet historiallisesti merkittävät avainhetket, jotka on usein myös kuvattu autenttisilla paikoilla. Jo alkuteksteissä myönnetään auliisti, että toisesta näkökulmasta katsoen rajaus voisi olla erilainenkin.

Richard Attenborough (1923─2014) tunnetaan parhaiten näyttelijänä, vaikka hän ehti urallaan kokeilla siipiään ohjaajanakin. Tunnetuin ohjaustyö on tietenkin Gandhi, ilmestymisvuotensa suurmenestys, jonka tekemisestä Attenborough oli haaveillut jo vuosikymmeniä. Gandhi kahmi huikeat 12 Oscar-ehdokkuutta, eikä kotiin tarvinnut lähteä tyhjin käsin. Kahdeksan voitetun pystin joukkoon lukeutuivat parhaan elokuvan ja ohjauksen palkinnot, ja palkittiinpa sangen tuntematon Ben Kingsleykin fyysisesti vaativasta pääroolistaan. Roolituksessa painoarvoa kenties saivat Kingsleyn intialaisjuuret. Nykypäivänä tuntuu kyllä huvittavalta, että vuosien varrella Gandhin osaan kaavailtiin niin Robert De Niroa kuin Alec Guinnessiakin ─ eikö ketään intialaista löytynyt?

Pisteytys:

8/10

Trop tôt/Trop tard - Too Early/Too Late (1981)

Ohjannut Danièle Huillet & Jean-Marie Straub

Ranska & Egypti 1981, 100 min.

Dokumentti

The Peasants will rise up

Ranskalais-egyptiläinen dokumentti Trop tôt/Trop tard on köyhyyttä käsittelevä elokuvaessee. Vakaasti liikkuva kamera taltioi ranskalaisia ja egyptiläisiä maisemia kuin tasaista tahtia kääntyvä katse. Pysähtyminen tuntuu mielenosoitukselta. Kuvaan tarttuu peltoja, teitä, ihmismassoja ja lehmälaumoja, mutta ei ketään erityistä päähenkilöä. Ihmisen ─ eritoten talonpoikien ja työläisten ─ kädenjälki kuitenkin näkyy kaikkialla, minne kamera katsookin.

 

Kertojaääni (esim. Danièle Huillet) keskittyy kuvaamaan sitä, kuinka suuri osa alueen asukkaista on huono-osaisia tai millaisia taisteluita talonpojat ovat näissä paikoissa kokeneet. Friedrich Engelsiäkin siteerataan. Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon kotimaasta Ranskasta alkava dokumentti päättyy 1950-luvun Egyptiin, jolloin maassa alkoi arabisosialismin aika. Kuvaushetkellä Egypti tosin oli jo täysin toinen maa, jossa sosialismi oli hylätty ja tuloerot olivat kasvaneet hurjasti. Elokuvan ensi-illan tienoilla Hosni Mubarak nousi presidentiksi ja toi mukanaan korruption kitkerät tuulet.

 

Trop tôt/Trop tard on näennäisesti hyvin yksinkertainen teos, mutta silti ihmeen runsas ja ajatuksiaherättävä. Täytyy kyllä myöntää, että hidastempoinen elokuva on melko puuduttavaa seurattavaa, ja sen katselu olisi antoisinta täysin virikkeettömässä ympäristössä. On nimittäin melko ihailtavaa, miten yksinkertaisilla tavoilla elokuva tarkkailee eteen avartuvaa ympäristöä juuri sellaisena kuin se on. Näennäisesti mitään ei tapahdu, mutta katsettaan tarkentamalla huomaa, että tavallisten ihmisten arki on käynnissä jatkuvasti jokaisessa kuvassa. Historia on alati läsnä.

Pisteytys:

6/10

An American Werewolf in London - Ihmissusi Lontoossa (1981)

Ohjannut John Landis

Iso-Britannia & USA 1981, 97 min.

Komedia, Kauhu

Pääosissa: David Naughton, Griffin Dunne, Jenny Agutter

Beware the moon!

Jenkkituristit David (Naughton) sekä Jack (Dunne) ovat reppureissaamassa Euroopassa. Sumuisilla Englannin nummilla kaksikko poikkeaa pikkukylän pubiin, jossa outo paikallisväki varoittelee täysikuusta ja komentaa nuorukaiset pysymään turvallisilla reiteillä. Ohjeet jäävät noudattamatta, ja pian lihanhimoinen ihmissusi jo on tovereiden kannoilla. Paikalliset yrittävät salata onnettomuuden, mutta hyökkäyksestä hengissä selvinnyt David ei vääristeltyä tarinaa purematta niele.

Ihmissusi Lontoossa on menevä kauhukomedia, josta ei huumoria ja jännitystä puutu. Tarina sinällään on hieman tyhjänpäiväinen ja välillä turhan junnaava, mutta riittää kehykseksi. Elokuva tuntuu jo enteilevän 1980-luvun vastaavia railakkaita filmejä, kuten Riiviöitä (1984) ja Beetlejuicea (1988). Siinä samalla elokuva flirttailee osuvasti kauhuklassikoiden suuntaan, joista ilmiselvin on toki Ihmissusi (1941) monine jatko-osineen. Ihmissusi-tarinoissa sudeksi muuttuminen symbolisoi usein seksuaalisuutta, ja niinpä tämä teema on yksi filmin kantavista vitsiaihioista. Mistäpä muualtakaan ihmissusi ryntäisi keskelle vilkasliikenteistä katua kuin pornofilmejä esittävästä teatterista!

Menevän tunnelmansa ohella Ihmissusi Lontoossa muistetaan taitavista maskeerauksistaan, joiden ansiosta elokuva voitti kaikkien aikojen ensimmäisen maskeeraus-Oscarin. Eritoten elävät kuolleet ovat ihastuttavan karmivia hahmoja! Miehen muuttuminen sudeksi on edelleen päheän näköinen spektaakkeli, joka päihittää monet myöhemmät CGI-animointipökäleet kertaheitolla. Ohjaaja John Landis ja maskeeraaja Rick Baker pestattiin sittemmin ohjaamaan Michael Jacksonin Thriller-musiikkivideo (1983), jonka selkein inspiraatio on juurikin Ihmissusi Lontoossa.

Pisteytys:

8/10

Gallipoli (1981)

Ohjannut Peter Weir

Australia 1981, 110 min.

Sota, Seikkailu, Draama, Historia

Pääosissa: Mark Lee, Mel Gibson

You're always so bloody cheerful.

Yksi ensimmäisen maailmansodan pahimmista verilöylyistä koettiin Gallipolin niemimaalla nykyisen Turkin alueella. Satojatuhansia kuolonuhreja vaatineessa taistelussa menehtyi poikkeuksellisen suuri määrä australialaisia ja uusiseelantilaisia sotilaita, jotka olivat liittyneet suursotaan vapaaehtoisina brittijoukkojen tueksi. Gallipolin merkityksestä kertoo se, että taistelun alkamispäivä on edelleen kansallinen muistopäivä sekä Australiassa että Uudessa-Seelannissa. Tietenkin Gallipolin painajaisesta on tehty liuta elokuvia, joista kansainvälisestikin tunnetuin lienee Peter Weirin Gallipoli.

Kahden nuorukaisen kasvutarina seuraa Archyn (Lee) ja Frankin (Gibson) ystävystymistä ja yhteisiä seikkailuja. Juoksukisoissa kilpakumppaneina tavanneet velikullat hitsautuvat nopeasti yhteen, ja kirkasotsaisen innokas Archy saa houkuteltua Frankin matkaansa kohti kaukomailla riehuvaa suursotaa. Miekkoset värväytyvät armeijaan vapaaehtoisina, ja suuri seikkailu odottaa! Varsinaisiin sotatapahtumiin päästään vasta aivan kertomuksen loppupuolella. Symboliseksi kasvava ratkaisu on toimiva: sota oli lopulta nuoruuden ja viattomuuden loppu.

Gallipoli oli arvattaenkin suuri menestys kotimaassaan Australiassa. Maailmalla filmi ei lipputuloissa mitaten ole menestynyt järin näyttävästi, vaikka kriitikot teosta ovatkin kehuneet. Oikeisiin sotatapahtumiin ja Gallipolista kerrottuihin tarinoihin pohjautuva elokuva on rehellinen kuvaus sodan raadollisuudesta. Nuoruuden elämänjanoa, kunnianhimoa ja seikkailullisuutta vasten katsottuna sodan järkyttävyys nimittäin tuntuu vielä musertavammalta, ja loppu on väistämättä sydäntäsärkevä. En keksi, mitä elokuvassa olisi voitu tehdä toisin, mutta kunnon intensiivisyys saavutetaan vasta filmin loppupuolella ─ syy voi tietenkin aina olla katsojassakin. Mikäli uudempi sotadraama 1917 (2019) kolahti, myös Gallipoli on varmasti näkemisen arvoinen.

 

Pisteytys:

7/10

Raiders of the Lost Ark - Kadonneen aarteen metsästäjät (1981)

Ohjannut Steven Spielberg

USA 1981, 115 min.

Seikkailu, Toiminta

Pääosissa: Harrison Ford,  Karen Allen, Paul Freeman

Throw me the idol!

Arkeologi Indiana Jones (Ford) tunnetaan nokkelana seikkailijana, joka ei jää pulaan tiukassakaan tilanteessa. Yhdysvaltain hallitus houkuttelee Indyn metsästämään juutalaisten pyhää aarretta, legendaarista liitonarkkia, jonka uskotaan tekevän löytäjästään voittamattoman. Tehtävä on kiireinen ja vaarallinen, sillä vallanhimoiset natsit ovat jo saaneet aarteenmetsästyksessä tuntuvan etumatkan.

Seikkailuelokuvien suuri klassikko on täynnä näyttävää toimintaa ja lapsenomaista leikkimieltä. Vauhdikkaaseen tarinaan on helppo lähteä mukaan täydestä sydämestään, ja niinpä maagisen aarteen taikavoimatkaan eivät tunnu hiukkaakaan epäuskottavilta. Hyvän ja pahan välinen taistelu on mustavalkoista, mutta sen syvempiä sävyjä tarina ei edes tarvitse. Ei liene suurikaan spoileri kertoa, että tällaisessa tarinassa ahneella on tietenkin kurja loppu.

Nostalgiaan ja kadonneen maailman viehätykseen luottava elokuva lainaa itseään vanhempia klassikoita (esim. Arabian Lawrence, 1962), mutta vielä enemmän Indiana Jonesin seikkailut ovat inspiroineet myöhempiä kulttuurituotteita aina elokuvista peleihin. Kadonneen aarteen metsästäjät oli ilmestymisvuotensa megahitti, joka menestyi lippuluukkujen ohella myös palkintogaaloissa. Teknisistä saavutuksista elokuva palkittiin neljällä Oscarilla (mm. parhaat erikoistehosteet). Indiana Jonesin seikkailuita on sittemmin tehty kolme lisääkin (1984, 1989 sekä 2008). Vielä neljännenkin jatko-osan pitäisi jo olla tuloillaan, vaikka tälläkin seikkailuarsenaalilla jo pärjättäisiin.

Pisteytys:

9/10

Reds - Punaiset (1981)

Ohjannut Warren Beatty

USA 1981, 195 min.

Biografia, Historia, Draama

Pääosissa: Warren Beatty, Diane Keaton, Jack Nicholson

 

You don't get to rewrite what I write.

 

Eletään suursodan vuosien aikoja Yhdysvalloissa, kun toimittaja Louise Bryant (Keaton) jättää entisen elämänsä ja pistää hynttyyt yhteen radikaalin John Reedin (Beatty) kanssa. Kahden tulisieluisen ihmisen suhde ei ole pelkkää auvoa, sillä vallankumouksen teko ei jätä aikaa yhdessäololle. Venäjän tapahtumista innostunut kaksikko suuntaa Pietariin, jossa lokakuun vallankumousta päästään seuraamaan aitiopaikoilta. Aatteen tuominen Yhdysvaltoihin osoittautuu kuitenkin ylittämättömäksi haasteeksi.

Warren Beattyn spektaakkeli sijoittuu 1910-luvun myllerryksiin, mutta ainakin näin jälkikäteen kertoo kiinnostavammin kylmän sodan ajan elokuvanteosta. Tultaessa 1980-luvulle olivat mustien listojen päivät jo Hollywoodissa takana päin, mutta jenkkiläisillä kuvausryhmillä ei silti ollut mitään asiaa Leningradin kaduille. Siispä Venäjä-kohtauksia kuvattiin esimerkiksi Suomessa, ja näistä filmeistä Punaiset taitaa olla se tunnetuin esimerkki: vallankumousta myllerretään kotoisasti Senaatintorilla! Suomenlinnassakin ollaan, sillä John Reed oli siellä todellisuudessakin vankeudessa.

Vaikka Punaiset on eritoten suomalaisnäkökulmasta kiinnostavaa seurattavaa kuvauspaikkojensa osalta, ei elokuva itsessään ole järin ikimuistoinen. Sinällään draama on intensiivistä ja näyttelijät tekevät osansa hyvin, mutta elokuvan järkälemäinen kesto tuntuu pahasti liioitellulta. Kestoa lisäävät dokumentaariset, John Reedin ja Louise Bryantin aikalaisten muistelmat, mutta toisaalta ne ovat mielenkiintoinen lisä tarinaan. Itse fiktiota tiivistämällä filmi olisi ytimekkäämpi. Aikanaan Punaiset keräsi kiitosta ja sille kasautui peräti 12 Oscar-ehdokkuutta, joista kolmesta tuli voitto.

Pisteytys:

6/10

Body Heat - Huuma (1981)

Ohjannut Lawrence Kasdan

USA 1981, 113 min.

Rikos, Romantiikka, Draama

Pääosissa: William Hurt, Kathleen Turner, Richard Crenna

You aren't too smart, are you? I like that in a man.

Pakahduttava lämpöaalto on vallannut Floridan, mutta kaikille helteen suoma kuumuus ei ole tarpeeksi. Lakimies Ned Racine (Hurt) aloittaa kiihkeän suhteen naimisissa olevan Matty Walkerin (Turner) kanssa. Intohimo kasvaa rakkaudeksi ─ kumpaakaan Matty ei saa kurjasta avioliitostaan. Lemmensairas pariskunta haluaisi päästä eroon Mattyn aviomiehestä Edmundista (Crenna), eikä mikään tietenkään toimisi yhtä hyvin kuin yllättävä, kuolemaan johtava onnettomuus...

Huuma on film noirin perinteitä kunnioittava ja uudistava rikoselokuva. Tiukkojen sensuurisäädösten jälkeisenä aikana syntynyt filmi rohkenee ottaa sellaisia vapauksia, jotka eivät olisi olleet mahdollisia film noirien kulta-aikana. Viettelevä syntisyys on röyhkeää, vaikka paljasta pintaa ei kuitenkaan aivan täysin estottomasti esitelläkään. Hikisten kesäpäivien eroottinen lataus on silti käsinkosketeltavaa. Hiljalleen katsojalle ja Nedille selviää, ettei tuo kiihko kuitenkaan taida johtaa järkiratkaisuihin.

 

Lawrence Kasdanin esikoisohjaus tuntuu poikkeuksellisen kypsältä varsinkin onnistuneen käsikirjoituksen ansiosta. Kasdan käsikirjoitti elokuvan itse, ja juuri käsikirjoittajana hän on uraansa pääasiassa luonutkin: Kasdanin käsialaa ovat esimerkiksi Huuman kanssa samana vuonna ensi-iltaan tullut Kadonneen aarteen metsästäjät (1981) sekä useampi Star Wars -filmi, tunnetuimpana Imperiumin vastaisku (1980). Jännittävä, intohimojen täyttämä tarina on viimeistelty pehmeän viettelevällä jazzilla ja osiinsa sopivilla näyttelijöillä.

 

Pisteytys:

8/10

Diva - Diiva (1981)

Ohjannut Jean-Jacques Beineix
Ranska 1981, 117 min.
Trilleri
Pääosissa: Frédéric Andréi, Wilhelmenia Fernandez, Richard Bohringer

A monument to disaster... deluxe style!

Kuriirina toimiva nuorukainen Jules (Andréi) rakastaa intohimoisesti oopperaa. Erityisesti Julesin sydämen on vienyt amerikkalainen oopperadiiva Cynthia Hawkins (Fernandez), joka ei ole koskaan sallinut lauluaan äänitettävän. Jules nauhoittaa salaa idolinsa konsertin ja onnistuu hivuttautumaan tämän suosioon. Salaisuudeksi tarkoitettu tallenne kuitenkin pääsee julkisuuteen ja aiheuttaa odottamattoman myrskyn. Pian Julesin kannoilla ovat poliisit ja gangsterit, mutta miksi?

Juoni kuulostaa vielä perinteiseltä rikoselokuvalta, mutta aikansa elokuvaksi Diiva on silti outolintu. Elokuva ei saanut varauksetta kriitikoita puolelleen, vaikka useamman César-palkinnon voittikin. Hiljalleen teoksen arvo kasvoi, ja sittemmin filmi nähtiin airuena uudelle ranskalaiselle tyylille, cinema du lookille. Visuaalisuutta korostavan cinema du lookin kukoistusaikaa olivat 1980─1990-luvut. Diiva kuvastaa oivasti tyylin suhdetta  aikakautensa musiikkivideoestetiikkaan ja toisaalta ranskalaiseen uuteen aaltoon, jonka moderni jälkeläinen teos selvästi on.

Diivan dramaattinen tyyli kumpuaa oopperan maailmasta, jota elokuvassa toki kuullaan jo ääniraidankin ansiosta. Klassiset perinteet yhdistyvät tyylikkään postmodernilla tavalla uuteen maailmaan, sen betonikortteleihin, metrotunneleihin ja kylmiin valoihin. Poptaide kietoutuu yhteen ajattoman oopperan kanssa, kun hypermodernin maailman lapsi Jules suuntaa pakkomielteisen rakkautensa ajattomaan laulajaan. Oopperatähti Hawkins toteaa ihailijalleen Julesille tämän olevan nuori mies, jolla on vanha nimi ─ sehän on niin epäsopivaa, että istuu täydellisesti.

Pisteytys:
8/10

Das Boot - Sukellusvene U-96 (1981)

Ohjannut Wolfgang Petersen
Länsi-Saksa 1981, 149 min.
Sota, Draama, Trilleri
Pääosissa: Jürgen Prochnow, Herbert Grönemeyer, Klaus Wennemann

ALARM!

Toinen maailmansota jyrisee maalla, ilmassa ja meressä. Saksalaisen sukellusveneen miehistö on lähdössä Atlantille, jossa liian moni sotilas on jo saanut surmansa. Merellä vaanivat myrskyt ja vihollisten syvyyspommit, eikä elämä ahtaassa sukellusveneessä ole helppoa. Julmat taistelut ja luonnon armoille joutuminen koettelevat miehistön moraalia: onko sota kaiken tämän arvoista?

Suurella budjetilla tuotettu Sukellusvene U-96 perustuu varsin löyhästi todellisiin sotatapahtumiin. Tarina pysyttelee tiiviisti ahtaan sukellusveneen kolkoissa sisuksissa ja keskittyy tarkastelemaan miehistön kokemuksia vaikeissa olosuhteissa. Trillerin aineksia tarinasta ei puutu, sillä vastaantulevien taisteluiden seuraaminen on hyytävää. Olisiko pahempaa saada pommi niskaan äkkiarvaamatta vai upota hitaasti meren syvyyksiin, juuttua pohjaan ja odottaa kuolemaa?

Sukellusvene U-96  oli iso menestys varsinkin Yhdysvalloissa, jossa elokuva sai peräti kuusi Oscar-ehdokkuutta. Suuri suosio voi tuntua yllättävältä siksi, että natsilipun alla seilaavien sotilaiden tarinat harvoin herättävät sympatiaa. Elokuva ei kuitenkaan tee kunniaa natseille, saksalaisille saati millekään kansalle, valtiolle tai rodulle. Kaikki sukellusveneen miehistön jäsenet eivät tahtoisi sotia alkuunkaan, kotirintamalle jääneitä rakkaita kaivataan ja jopa vastapuolen sotilaiden karu kohtalo saa karskeimmankin seilorin kyyneliin. Pasifistinen tarina asettuu lopulta ainoastaan ihmisyyden puolelle.

Pisteytys:
8/10

Chariots of Fire - Tulivaunut (1981)

Ohjannut Hugh Hudson
Iso-Britannia 1981, 125 min.
Draama, Biografia
Pääosissa: Ben Cross, Ian Charleson, Ian Holm, Nigel Havers

If you don't run, you can't win.

Kaksi juoksua harrastavaa Cambridgen yliopiston opiskelijaa tähtäävät vuoden 1924 olympialaisiin. Eric Liddel (Charleson) on lähetyssaarnaajaperheen vesa, jonka urheiluharrastus ajautuu ristiriitaan uskonnonharjoittamisen kanssa. Harold Abrahams puolestaan kohtaa kitkeriä asenteita juutalaisuutensa ja luokka-asemansa vuoksi, mutta ei anna minkään hidastaa määrätietoisuuttaan.

Tulivaunut perustuu todellisiin, mutta jokseenkin dramatisoituihin henkilöihin. Elokuva sivuaa yhteiskunnallisia teemoja, mutta luokka-asemaan ja uskontoon liittyviä ennakkoluuloja käsitellään melko pehmeästi. Ennen kaikkea Tulivaunut on urheiluelokuva, jonka keskeisiä aihioita ovat sinnikäs harjoittelu, toverillinen kilvoittelu ja kilpailuiden tuoma jännitys. Elokuvan päätyttyä mieleen piirtyvät parhaiten Oscar-palkitut  musiikit, jotka sävelsi ainutlaatuinen Vangelis.

Yhteensä neljä Oscaria kahminut Tulivaunut on harvinainen menestystarina. Vaikka brittielokuvia on useimpina vuosina noussut taistelemaan parhaan elokuvan pystistä, voittoja on kuitenkin tullut harvemmin. Lähes tyhjästä ilmestynyt, verrattain tuntemattomien tekijöiden Tulivaunut kuitenkin onnistui saamaan tavoitellun palkinnon. Viehättävä urheiludraama on sittemmin tainnut jäädä hieman unholaan, vaikka onpa filmin ikonista juoksukohtausta muisteltu muun muassa Lontoon olympialaisten (2012) avajaisnumerossa (mr. Beanin suosiollisella avustuksella). Elokuva on saanut myös epävirallisen jatko-osan On Wings of Eagles (2016).

Pisteytys:

7/10

Elokuun elokuvat 2020

Portrait de la jeune fille en feu - Nuoren naisen muotokuva
Ohjannut Céline Sciamma
Ranska 2019, 122 min.
Romantiikka, Draama
Pääosissa: Noémie Merlant, Adèle Haenel, Luàna Bajram

1700-luvulle sijoittuvassa elokuvassa seurataan muotokuvamaalaria (Merlant) ja tämän vastahakoista mallia (Haenel). Naisten välille syttyy odottamaton ja kiihkeästi roihuava romanssi, mutta jonain päivänä maalausprojektin on määrä valmistua ja onnen päivät päättyvät. Nuoren naisen muotokuva maalaa nimensä mukaisesti kuvan naisen osasta miehisessä maailmassa, vaikka tässä tarinassa miehet saavatkin jäädä taustalle kummittelemaan. Kaunis ja riipaiseva teos!

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 9/10

Systemsprenger - System Crasher

Ohjannut Nora Fingscheidt

Saksa 2019, 125 min.

Draama

Pääosissa: Helena Zengel, Albrecht Schuch, Lisa Hagmeister

Benni (Zengel) on 9-vuotias lapsi, jonka räiskyvä energia ja ankarat raivokohtaukset pistävät aikuiset koville. Lasta pallotellaan turvakodista toiseen, vaikka rakkautta kaipaava Benni haluaisi ainoastaan päästä kotiin äitinsä (Hagmeister) luokse. Todellisten lastensuojelutapausten pohjalta dramatisoitu elokuva kouraisee syvältä. Voisiko tällaista oikeasti tapahtua? Kuinka moni lapsi ja nuori putoaa turvaverkon läpi? Helena Zengel tekee uskomattoman hienon ja aidolta tuntuvan roolityön, jonka ohjaamisessa Nora Fingscheidt on myös onnistunut taitavasti.

Pisteytys: 9/10

Spider-Man: Far from Home

Ohjannut Jon Watts

USA 2019, 129 min.

Toiminta, Seikkailu, Scifi, Komedia

Pääosissa: Tom Holland, Jake Gyllenhaal, Zendaya

Avengers: Endgamen (2019) jälkimaininkeihin sijoittuva Spider-Man: Far from Home tarkastelee supersankaruuden paineita, tietovuotoja, dataurkintaa ja teiniromansseja. Vaikka ei uskoisi, teemat kietoutuvat näppärästi toisiinsa ja siten Spider-Man on aivan hauska ja menevä toimintakomedia. Marvel-universumin painolasti tosin meinaa hukuttaa kivan supersankarileffan alleen. Revittelemään ei päästä, kun on pakko täyttää tehdastuotannon konventiot ja kytkeä tarinalinjat osaksi sitä suurempaa kertomusta. Itsenäisempi spinoff-seikkailu olisi tässä kohtaa virkistävää vaihtelua. Siinä tehtävässä onnistui jo erinomaisesti animaatioversio Spider-Man: Into the Spider-Verse (2018).

Pisteytys: 7/10

Jojo Rabbit

Ohjannut Taika Waititi

USA, Uusi-Seelanti, Tsekki 2019, 108 min.

Komedia, Draama, Sota

Pääosissa: Roman Griffin Davis, Thomasin McKenzie, Taika Waititi, Scarlett Johansson

Saksalaispoika Jojo (Davis) ja hänen mielikuvitusystävänsä Hitler (Waititi) pohtivat, miten olla kunnon natsi. Suunnitelmat sekoittaa kotitaloon piilotettu juutalaistyttö (McKenzie), joka ei ehkä olekaan mikään tarujen hirviö. Toisen maailmansodan aikaan sijoittuva Jojo Rabbit sekoittaa tyylilajeja omintakeisella tavalla, mutta perusidealtaan tarina on aika tavanomainen kasvukertomus. Harmi, että räväkän idean potentiaali ei kasva täyteen mittaansa.

Pisteytys: 6/10

Downton Abbey

Ohjannut Michael Engler

Iso-Britannia & USA 2019, 122 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Michelle Dockery, Laura Carmichael, Maggie Smith

Suosittu Downton Abbey -sarja (2010─2015) päättyi, mutta faneja hemmoteltiin vielä yhdellä matkalla brittikartanon maille. Elokuvassa kuningasperhe on tulossa vierailulle, ja sekös aiheuttaa tohinaa niin aatelisperheen kuin palvelusväenkin keskuudessa. Downton Abbey on kuin ylipitkä extrajakso tuttuun sarjaan: tunnelmaan oli mukava upota vielä hetkeksi, mutta sen suurempaa vaikutusta elokuva ei tee. Sarjan katselusta toki on osaltani aikaa. Kenties filmi uppoaa paremmin heihin, joilla itse sarjakin on tuoreempana mielessä.

Pisteytys: 6/10

Cats

Ohjannut Tom Hooper

Iso-Britannia & USA 2019, 110 min.

Musikaali

Pääosissa: Francesca Hayward, Laurie Davidson, Judi Dench, Idris Elba

Kuuden Razzien voittaja Cats tanssittaa valkokankaalle kissaihmiset helvetistä. Andrew Lloyd Webberin menestysmusikaalin (1981) elokuvaversio on epäonnistunut suunnilleen kaikessa: tarina on onneton, leikkaukset kömpelöitä ja efektit pahimpia kaikista. Alkuperäiset laulut ovat osittain ihan kivoja, paitsi että ne jäävät piinallisesti päähän soimaan viikkokausiksi. Filmistä irtoaa muutaman tyrskähdyksen verran tahatonta komiikkaa, mutta enemmän katselu tekee kyllä kipeää.

Pisteytys: 2/10

The Gay Divorcee ─ Continental - hupainen avioero

Ohjannut Mark Sandrich

USA 1934, 107 min.

Romantiikka, Komedia, Musikaali

Pääosissa: Fred Astaire, Ginger Rogers, Edward Everett Horton

Iloluontoinen tanssija Guy Holden (Astaire) iskee silmänsä viehättävään Mimi Glossopiin (Rogers). Mimi mieltyy myös Guyn charmiin, mutta ensin pitäisi hankkia avioero edellisestä tylsimys-miehestä! Väärinkäsityksillä leikittelevässä komediassa on eleganttia hurmosta. Fred Astairen ja Ginger Rogersin yhteiselokuvista paras taitaa olla Top Hat (1935), mutta tässäkin teoksessa sama menestysresepti on selvästikin jo hallussa.

Pisteytys: 8/10

Tystnaden - Hiljaisuus

Ohjannut Ingmar Bergman

Ruotsi 1963, 96 min.

Draama

Pääosissa: Ingrid Thulin, Gunnel Lindblom, Jörgen Lindström

Pieni matkaseurue pysähtyy vieraaseen maahan keskellä kuuminta kesää. Heistä ei ole seuraksi toisilleen, vaikka jokainen kärsiikin yksinäisyydestä. Hiljaisuus on Ingmar Bergmanin kyynisen uskontotrilogian päätösosa: sitä edeltävät Kuin kuvastimessa (1961) ja Talven valoa (1963). Kaikissa filmeissä päähenkilöiden suhde uskontoon on lohduton, ja kaikki jäävät lopulta yksin etsiessään korkeampaa luomisvoimaa. Tämä filmi poikkeaa tyylillisesti edeltäjistään monella tavalla, mutta ydinteemat ovat samoja. Uskontoteema tosin ei tulisi edes mieleen, ellei elokuvan tietäisi olevan osa sitä käsittelevää kokonaisuutta. Hidastempoinen filmi jää trilogian heikoimmaksi.

Pisteytys: 6/10

Airplane II: The Sequel - Hei, taas me lennetään!

Ohjannut Ken Finkleman

USA 1982, 85 min.

Komedia, Scifi

Pääosissa: Robert Hays, Julie Hagerty, Peter Graves

Matkustalento Mayflower on lähdössä maasta kohti kuuta, mutta kovia kokenut pilotti Ted Striker (Hays) epäilee kulkupelissä olevan jotain vikaa. Ei auta kuin hypätä kyytiin ja ryhtyä pelastustehtäviin. Sekoboltsikomedian Hei, me lennetään! (1980) jatko-osassa väännetään vitsiä scifielokuvista ja tisseistä. Edellisessä elokuvassa puujalkahuumori oli monipuolisempaa ja yllättävämpää. Jokusia aivan hauskojakin heittoja on jatko-osaankin sentään saatu sullottua, ja sikäli filmin viitsii katsoa pahimpaan kohellusnälkään.

Pisteytys: 5/10

Hôhokekyo tonari no Yamada-kun - Naapurini Yamadat

Ohjannut Isao Takahata

Japani 1999, 104 min.

Animaatio, Komedia

Pääosissa: Yukiji Asaoka, Tôru Masuoka, Masako Araki

Yamadat ovat aivan tavallinen tokiolaisperhe, joiden elämä täyttyy niin hauskoista kuin sydäntäsärkevistäkin kommelluksista. Sympaattisen perheen arkielämää seuraava Ghibli-animaatio poikkeaa studion muista teoksista aihepiirinsä ja ulkonäkönsä puolesta. Episodimainen elokuva on hauska ja yllättävän lämminhenkinen viihdyke, joskaan filmi ei oikein jää mieleen.

Pisteytys: 6/10