Ruotsi 1961, 89 min.
Draama
Pääosissa: Harriet Andersson, Gunnar Björnstrand, Max von Sydow, Lars Passgård
 |
| Nu se vi ju på ett dunkelt sätt.. |
Kivisellä Fårölla pieni perhe viettää hidasta kesäpäivää. Leskeksi jäänyt isä David (Björnstrand) on taiteellisesti kunnianhimoinen kirjailija, jota pelkät rojaltit eivät tyydytä ja jo aikuiset lapset jäävät edelleen taiteelle toiseksi. Kertomuksen päähenkilöksi nousee mielisairas Karin (Andersson), joka suistuu yhä syvemmälle vaikean sairautensa syövereihin.
Kuin kuvastimessa aloittaa Ingmar Bergmanin uskontoteemaisen trilogian, jota jatkavat elokuvat Talven valoa (1963) ja Hiljaisuus (1963). Vastaavaa aihepiiriä Bergman käsitteli jo varsin samankaltaisessa teoksessaan Seitsemäs sinetti (1957). Yhteistä elokuville on myös ihmisen jylhä yksinäisyys ja kivikkoinen miljöö syvine värikontrasteineen; Bergmanin pohdiskeleva maailma on väreistä riisuttuna syvän musta ja kirkkaan valkoinen. Tämän elokuvan päähenkilöt nousevat yksin karuun maailmaan kertomuksen alkukuvassa, ja yksin he myös jäävät sekä suhteessa toisiinsa että johonkin korkeampaan luomisvoimaan.
Yksinkertaisella mutta silti monitasoisella symboliikalla puhutteleva Kuin kuvastimessa luetaan usein Bergman-parhaimmistoon, ja jo ilmestyessään elokuva menestyi Oscarin arvoisesti. Näin ensinäkemältä Kuin kuvastimessa jäi vielä osin etäiseksi, vain puolittain avautuvaksi teokseksi, jos toki riisutussa filosofisuudessaan elokuva tekee väistämättä vaikutuksen. Koruton, hetkittäin jopa piinaavan askeettinen maailmanlopun tunnelma jää ihmeellisesti häilymään ajatuksiin pitkäksi aikaa elokuvan päättymisen jälkeen...
Pisteytys:
8/10
Kuin kuvastimessa aloittaa Ingmar Bergmanin uskontoteemaisen trilogian, jota jatkavat elokuvat Talven valoa (1963) ja Hiljaisuus (1963). Vastaavaa aihepiiriä Bergman käsitteli jo varsin samankaltaisessa teoksessaan Seitsemäs sinetti (1957). Yhteistä elokuville on myös ihmisen jylhä yksinäisyys ja kivikkoinen miljöö syvine värikontrasteineen; Bergmanin pohdiskeleva maailma on väreistä riisuttuna syvän musta ja kirkkaan valkoinen. Tämän elokuvan päähenkilöt nousevat yksin karuun maailmaan kertomuksen alkukuvassa, ja yksin he myös jäävät sekä suhteessa toisiinsa että johonkin korkeampaan luomisvoimaan.
Yksinkertaisella mutta silti monitasoisella symboliikalla puhutteleva Kuin kuvastimessa luetaan usein Bergman-parhaimmistoon, ja jo ilmestyessään elokuva menestyi Oscarin arvoisesti. Näin ensinäkemältä Kuin kuvastimessa jäi vielä osin etäiseksi, vain puolittain avautuvaksi teokseksi, jos toki riisutussa filosofisuudessaan elokuva tekee väistämättä vaikutuksen. Koruton, hetkittäin jopa piinaavan askeettinen maailmanlopun tunnelma jää ihmeellisesti häilymään ajatuksiin pitkäksi aikaa elokuvan päättymisen jälkeen...
Pisteytys:
8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti