Kauhukuu III ─ Stephen King -tupla (1983)

I'll fix you... you're gonna wish you were never fucking born!

 

Kauhuvuosi 1983 muistetaan eritoten David Cronenbergin vhs-ajan kehokauhusta Videodrome (1983). Sen ohella ensi-iltansa näki parikin Stephen King -filmatisointia: ensin elokuussa Cujo (1983) ja joulukuussa Christine (1983). Ennen kuin kaahaamme talla pohjassa ja räksyttävä piski kantapäillä kasariaikaan, on syytä kohottaa malja muutamille viisikymppisille klassikoille. Legendaarinen folk-kauhu Uhrijuhla (1973), Venetsian koleisiin sokkeloihin upottava Kauhunkierre (1973) ja paholaisista pahin Manaaja (1973) viettävät juhlavuottaan. Mikä mainio päivä pienelle demoninkarkoitukselle!

 

Cujo

Ohjannut Lewis Teague

USA 1983, 93 min.

Kauhu, Trilleri

Pääosissa: Dee Wallace, Daniel Hugh Kelly, Danny Pintauro

Pelokas Tad-poika (Pintauro) lähtee äitinsä (Wallace) kanssa autokorjaamolle, mutta vesikauhuinen Cujo-koira pistää ranttaliksi. Luvassa on hikisiä hetkiä hyytyneessä autossa ja verisiä kuolapisaroita tuulilasissa! Onko koiran kosto kirous, joka lankeaa uskottomien aviopuolisoiden ylle?

Stephen Kingin Cujo-romaaniin (1981) perustuva elokuvasovitus aloittaa tarinansa tutkimalla lapsuuden pelkoja. Alkuasetelmassa ideaa pedataan vielä lupaavasti, mutta aihio jää kesken. Raivoavan rakin ympärille rakentuva kauhu on latteahkoa, vaikka pari jännittävää hetkeä saadaankin kokea. Kingin eläinkauhua kaipaavien on syytä ennemmin lähteä vaikka lapio kourassa lemmikkieläinten hautausmaalle (Uinu, uinu lemmikkini, 1989) kuin etsiytyä Cujon näivettyneisiin hampaisiin.

Pisteytys: 4/10

Christine - tappaja-auto

Ohjannut John Carpenter

USA 1983, 110 min.

Kauhu, Draama

Pääosissa: Keith Gordon, John Stockwell, Alexandra Paul

 

 

 

 

Teini-ikäinen Arnie (Gordon) päättää sulostuttaa surkeaa elämäänsä hankkimalla itselleen auton. Romuksi ruostunut Plymouth Fury vetää Arnieta vastustamattomasti puoleensa, ja nuorukaisen hellissä otteissa auto herää taas henkiin. Auto tuntuu muuttavan Arnien koko persoonan, eikä kaaran raivoa voi pysäyttää, jos sen mustasukkainen luonne kerran herää...

 

Stephen Kingin Christine (1983) sai filmatisointinsa varsin nopeasti. En ole lukenut alkuperäisteosta, mutta ainakin John Carpenterin käsittelyssä tarina kehkeytyy hauskankarmivaksi ajankuluksi. Kelvolla 1950-luvun rock'n'rollin nostalgisoinnilla väritetty filmi viihdyttää, vaikka tarina onkin monella tavalla rehellisen pöhkö. Kelpo soundtrack jää päähän kaikumaan! Carpenter sävelsi osan elokuvan musiikeista itse, minkä vuoksi tunnelmassa on vahvoja vivahteita esimerkiksi Halloweenista (1978).

Pisteytys 6/10

Tinker Tailor Soldier Spy ─ Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (2011)

Ohjannut Tomas Alfredson

Iso-Britannia, Ranska, Saksa & USA 2011, 127 min.

Draama, Trilleri

Pääosissa: Gary Oldman, Colin Firth, Tom Hardy

Who can spy on the spies?

Iso-Britannian tiedustelupalvelussa myrskyää. Joku on vuotanut salattuja tietoja Neuvostoliitolle, mutta tekijän henkilöllisyys on kiusallisen vaikea selvittää. Kokenut agentti George Smiley (Oldman) saa näyttävästi potkut, mutta pian häntä pyydetään vaivihkaa selvittämään petturin henkilöllisyys. Kun tapahtumat vyöryvät käyntiin, Euroopan kolea joulukuu värjäytyy verellä.

Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja perustuu jännityskirjailija John le Carrén samannimiseen vakoiluromaaniin (1974), josta on aiemmin tehty suosittu tv-sarja (1979). Elokuvasovitus on brittiläisen viileä ja kylmäverinen, eikä mitään jenkkiammuskelua tai -kaahailua. Luodit kyllä laulavat, mutta vain tarkoin harkituissa kohdissa, jännitettä täyteläisesti kasvattaen. Toiminnan sijaan korostuu pikemminkin riviagenttien moraalinen pohdiskelu. Tarinassa on välillä hankala pysyä mukana, mutta juonen kiemuroiden sijaan tässä elokuvassa tärkeintä on kolea tunnelma.

 

Rauhallinen tarina on sinänsä hyvä, mutta todellakin parasta elokuvassa on pikkutarkkuudella luotu 1970-luvun miljöö. Haalean rusehtava, tupakansavuinen maailma herää eloon ja kylmän sodan ilmapiiri leijailee ilmanalassa. Ankeassa maailmassa on aavistus samaa tunnelmaa, kuin Tomas Alfredsonin aiemmassa menestysteoksessa Ystävät hämärän jälkeen (2008). Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja sai kehuja eritoten aikakauden kuvauksesta, mutta myös käsikirjoitus huomioitiin Baftalla ja Gary Oldmanin taitavan pidättyväinen roolisuoritus toi useita palkintoehdokkuuksia.

 

Pisteytys: 7/10

Kauhukuu II ─ Vahakabinetti-tupla (1933 & 1953)

I will give you eternal life...

 

Kauhukuu jatkuu double feature -näytöksellä. Paketista löytyy kaksi filmatisointia, jotka vievät kauhujen vahakabinettiin ja salaperäisen viittamiehen jäljille. Tällaista ei ole taatusti tapahtunut Visulahdessa! Ennen sukellusta 30- ja 50-luvuille, muistelkaamme tovi muita pyöreitä vuosia täyttäviä väristysklassikoita viime vuosisadan puolimaista.

 

Jos kaipaa syksyn koleuteen hikistä ahdistusta, tehtävään vastaa oivasti 70-vuotias Pelon palkka (1953). Mutta vuosi 1963 se vasta värisyttääkin selkäpiitä! Lokakuun koleisiin iltoihin sopii nasevasti kummitustalofilmi Yö kauhujen talossa (1963), joka on sittemmin herännyt uudelleen eloon The Haunting of Hill House -sarjan (2018) muodossa. Tai maittaisiko muuttolintujen sesongissa synkästi raakkuva kauhukomedia Korppi (1963) vaiko Hitchcockin uhkaavasti parveilevat Linnut (1963)?

 

 

Mystery of the Wax Museum - Vahakabinetin arvoitus
Ohjannut Michael Curtiz

USA 1933, 77 min.

Kauhu, Trilleri

Pääosissa: Lionel Atwill, Glenda Farrell, Fay Wray

 

 

 

 

Eräältä New Yorkin ruumishuoneelta katoaa kuolleita, ja toimittaja Florence Dempsey (Farrell) on tuota pikaa paikalla nuuskimassa. Miten tapaus liittyy vanhaan brittiläiseen vahakabinettimestariin Ivan Igoriin (Atwill)?  Vahakabinetti on välttävä rikosjännäri, joka ei nouse Michael Curtizin (mm. Casablanca, 1942) huipputeosten kastiin. Kauhuelementit pilkahtelevat ekspressionismia muistelevina kauhuhuoneina: näissä hetkissä on tunnelmaa. Filmin ehdoton valopilkku on loistava Glenda Farrell, joka hauskuutuksellaan keventää tarinaa ja tuo siihen ryhtiä.

Pisteytys: 6/10

House of Wax - Vahakabinetti

Ohjannut André De Toth

USA 1953, 88 min.

Kauhu, Trilleri

Pääosissa: Vincent Price, Frank Lovejoy, Phyllis Kirk

 

 

 

 

Vahakabinetin arvoituksen juonta mukaileva uudelleenfilmatisointi luopuu toimittajajuonesta ja New Yorkista, ja pitäytyy 1900-luvun alun Lontoon sumuisissa maisemissa. Vahakabinetti on jäänyt elokuvahistoriaan siksi, että se oli aikanaan yksi ensimmäisiä 3D-elokuvia. Uusi tekniikka kiinnosti ja siten filmi keräsi kohtalaiset lipputulot, vaikka aikalaiskriitikot mollasivat. Myöhemmin elokuva on saanut arvostusta eritoten Vincent Pricen vuoksi, jonka roolityö kiistämättä on onnistuneen julma. Sama tarina on kiinnostanut elokuvantekijöitä myöhemminkin. Elokuvan viimeisin versio on heikon vastaanoton saanut slasher House of Wax (2005), jonka katselun jätin suosiolla välistä.

Pisteytys: 6/10

Kauhukuu I ─ Suuren oopperan kummitus (1943)

Mademoiselle, may I speak to you for a minute?

Kauhukuun aika on koittanut taas! Tekstejä on vanhaan tapaan luvassa kahdeksan kappaletta, ja ne ilmestyvät tiistaisin ja lauantaisin kuun loppuun asti. Edellisvuosien aihiot löytyvät Halloween-tagin kautta. Tämän vuoden kauhukattaus alkaa juhlavista oopperakulisseista 80 vuoden takaa. Jos sattuu etsimään lokakuulle muuta klassista kauhua, lienee korkea aika kiivetä pilvenpiirtäjään kahdeksankymppisen King Kongin (1933) matkassa tai haihtua varjoihin yhtä iäkkään Näkymättömän miehen (1933) johdolla. Vai nauttiako ripaus zombi-historiaa viettäen Yö voodoo-saarella (1943)?

 

 

Phantom of the Opera - Suuren oopperan kummitus
Ohjannut Arthur Lubin

USA 1943, 92 min.

Draama, Kauhu

Pääosissa: Nelson Eddy, Susanna Foster, Claude Rains, Edgar Barrier

Christine Dubois (Foster) on Pariisin oopperan nouseva tähti. Häntä pivartelee kaksi innokasta miestä, poliisi Raoul Daubert (Barrier) ja kanssalaulaja Anatole Garron (Eddy). Myös muuan mystinen mies on iskenyt silmänsä ihanaan Christineen. Kyseessä on oopperan entinen viulisti, Erique Claudin (Rains), joka on epätoivoissaan sortunut surmatöihin ja tekee kaikkensa nostaakseen ihailemansa Dubois'n oopperalavan ainoaksi solistiksi.

Suuren oopperan kummitus on jo Universalin toinen filmatisointi Gastor Leroux'n klassikkoromaanista (1911). Edellinen Suuren oopperan kummitus (1925) on jälkimaineeltaan kehutumpi, eritoten päätähti Lon Chaneyn säväyttävän komean kummitusroolin ansiosta. Eipä tämä uusintakaan aivan heikosti menestynyt, vaikka kriitikot eivät sille lämmenneet. Elokuva palkittiin Oscareilla lavastuksesta ja kuvauksesta sinänsä ansaitusti, sillä miljöö on viimeisen päälle tyylikäs.

Vaikka Suuren oopperan kummitus menestyi lippuluukuilla mukavasti ja on jäänyt osaksi Universalin hirviökaanonia, ei teos tosiaan ole aihion paras filmatisointi. Goottilaisesta kauhuromanssista on tehty pikemminkin kepeän lemmenkomedian ja oopperakuvaelman yhdistelmä. Sinänsä se toimii, vaikka onkin harmi, että itse oopperan kummitus jää vain sivurooliin aiheuttamaan pientä hässäkkää. Eriquen tragedia ja motiivit jäävät löyhiksi, eikä draaman kaari saa täyttymystään.

Pisteytys: 6/10

Bridesmaids ─ Morsiusneidot (2011)

Ohjannut Paul Feig

USA 2011, 125 min.

Komedia

Pääosissa: Kristen Wiig, Maya Rudolph, Rose Byrne, Melissa McCarthy

 

You are more beautiful than Cinderella!

Elämänsä aallonpohjaa elävä Annie (Wiig) saa kunnian toimia lapsuudenystävänsä Lillianin (Rudolph) kaasona. Häävalmisteluiden katkera kalkki on yhä vaikeampi niellä, kun Lillianin uusi hyvä ystävä Helen (Byrne) purjehtii paikalle kaikessa täydellisyydessään ja vie hääjärjestelyt uusille urille. Hääelokuvassa piisaa kissatappeluita, voimaantuvia naisia, villiä polttarisekoilua, ystävyyden taikaa ja lopulta myös ripaus romantiikkaa.

Morsiusneidot noudattelee edellä kuvattuja lajityyppinsä perinteitä, mutta tekee niistä samalla tuhtia parodiaa. Vitseissä venytetään välillä tarkoituksellisesti hyvän maun rajoja, jotta komedian sävy ei jäisi epäselväksi. Kristen Wiig (s. 1973) tekee hauskan roolisuorituksen pääosassa, ja hän on myös on toinen elokuvan käsikirjoittajista. Filmin idea toimii ja vitsit ovat paikoin hauskoja, mutta Morsiusneidot kärsii mammuttitaudista: ytimekkyys parantaisi tarinaa, joka jää jauhamaan samaa asiaa useaan kertaan. Kaksituntinen kakkamyrsky on jo hieman liikaa.

Mukavan vastaanoton saanut Morsiusneidot on toistaiseksi jäänyt ohjaajansa ja käsikirjoittajiensa (Wiig & Annie Mumolo) isoimmaksi hitiksi. Ohjaaja Paul Feig (s. 1962) muistetaan toki myös luomastaan legendaarisesta tv-sarjasta Freaks and Geeks (1999─2000), joka nauttii kaihoisaa kulttisuosiota. Morsiusneitojen menestyksen jälkeen Feig jatkoi osin saman koomikkokaartin kanssa muun muassa elokuvissa Spy (2015) ja Ghostbusters (2016). Kristen Wiigin ja Annie Mumolon kynästä odoteltiin jo morsiusneitojen jatkista, mutta syntyikin hieman tuntemattomammaksi jäänyt komedia Barb and Star Go to Vista Del Mar (2021).

Pisteytys: 6/10

The Tree of Life (2011)

Ohjannut Terrence Malick

USA 2011, 139 min.

Draama

Pääosissa: Brad Pitt, Jessica Chastain, Hunter McCracken, Sean Penn

 

Love everyone. Every leaf. Every ray of light.

 

Terrence Malickin runollinen draama käsittelee elämää ja kuolemaa, eikä mitään vähempää. Elokuvan tarina ei etene lineaarisesti, mutta juonilanka hahmottuu: 1950-luvun Texasissa eräs tavallinen perhe menettää yhden lapsistaan, ja vuosikymmeniä myöhemmin veljessarjan vanhin velloo elämän turhuuden tyhjiössä. Menehtyneen veljen lisäksi miehen mielessä pyörii suhde ankaraan isään ja äitiin, joka ottaa taustalla vastaan kaikkein kovimmat iskut. Perheen suru kasvaa kosmisiin mittakaavoihin ja eteen vyöryy massiivisia kuvia telluksemme elämän ihmeestä.

 

The Tree of Lifen filosofinen sävy on tuttua Malickia ja pohdinta on ladattu täyteen merkityskerrostumia. Elokuva polkaisi käyntiin Malickin uuden vaiheen ohjaajana. Esikoiselokuva Julma maa (1973) ja sitä seurannut Onnellisten aika (1978) ehtivät nostaa Malickin legendaksi, mutta niitä seurasi pitkä hiljaisuus. Lopulta ilmestyi ylistetty Veteen piirretty viiva (1998) ja hieman maltillisemman vastaanoton saanut The New World (2005). The Tree of Lifen jälkeen Malick on ohjannut uutterasti, vaikka elokuvien määrä ei ole tainnut taata laatua.

Kultaisella palmulla palkittu The Tree of Life sai kuitenkin vielä pääosin ylistävän vastaanoton. Soraääniäkin riitti, eikä tämä minustakaan yllä lainkaan Malickin aiempien töiden veroiseksi nappiosumaksi. Ajoittain kuvavirtaa vaivaa tyhjäksi jättävä mahtipontisuus, vaikka mittakaavan suuruus sinänsä on perusteltua ja esteettisesti filmiä katsoo ihan mielellään. Hetkien taika on ohikiitävän lumoavaa, mutta liian etäälle jättävää. Sanooko elämänpuu meille lopulta mitään?

Pisteytys: 6/10

Syyskuun elokuvat 2023

Länge leve bonusfamiljen - Bonusperhe-elokuva
Ohjannut Felix Herngren

Ruotsi 2022, 107 min.

Draama, Komedia

Pääosissa: Erik Johansson, Vera Vitali, Fredrik Hallgren

 

 

 

 

Suositun Bonusperhe-sarjan (2017─2021) tutut hahmot kokoontuvat jälleen yhteen. Patrikin (Johansson) ja Lisan (Vitali) avioliitto kaipaa taas vahvistusta, joten lähes koko suurperhe kutsutaan koolle tunturimökkiin häähumuun. Sarja oli alkuun mainio, mutta alkoi piiputtaa pahasti neloskaudella. Kiusallinen elokuva syventää alhoa entisestään. Venytetyltä extrajaksolta tuntuva filmi olisi kaivannut parempaa kypsyttelyä. Tai kuten Patrik ja Lisa tuumivat, ehkä olisi ollut parempi lopettaa ajoissa.

 

Pisteytys: 4/10

 

Control

Ohjannut Anton Corbijn

Iso-Britannia, USA, Australia, Japani & Ranska 2007, 122 min.

Biografia, Draama

Pääosissa: Sam Riley, Samantha Morton, Craig Parkinson

 

 

 

Control on vangitseva biografia Joy Divisionin nuorena menehtyneestä laulajasta Ian Curtisista (Riley). Sam Rileyn roolityö pääosassa on hieno, ihmiselon eri sävyt loistavasti tavoittava: intensiivistä ja vimmaista post-punkia, samalla arkista ja vaatimatonta nuoren miehen eloa. Nuhjuinen 1970-luvun miljöö kietoutuu ahdistavana painona Curtisin ympärille, joka ei löydä pakotietä tukahduttavaksi muuttuvasta elämästään.

Pisteytys: 8/10

 

I'm Not There
Ohjannut Todd Haynes

Saksa, Kanada, USA & Ranska 2007, 135 min.

Biografia, Draama

Pääosissa: Cate Blanchett, Heath Ledger, Christian Bale

 

 

 

 

Bob Dylan -biografia tutkii taiteilijalegendan eri puolia. Elokuva näyttää tyylikkäältä, näyttelijäsuoritukset ovat hyviä ja ylipäätään tarinan idea ihmisen alter egoista on sinänsä kiinnostava. Olemmehan hieman eri ihmisiä riippuen siitä, kuka meitä katsoo ja mitä tarinaa kerrotaan. Liian pirstaleinen kokonaisuus jättää kuitenkin vain lattean olon. Ehkäpä elokuva avautuu vielä paremmin Dylanin elämänvaiheisiin syvällisesti perehtyneille superfaneille.

Pisteytys: 6/10

Sleepy Hollow - Päätön ratsumies

Ohjannut Tim Burton

USA, Saksa & Iso-Britannia 1999, 105 min.

Fantasia, Kauhu, Mysteeri

Pääosissa: Johnny Depp, Christina Ricci, Miranda Richardson

 

 

 

Päätön ratsumies kylvää kauhua ja katkoo kauloja! Konstaapeli Ichabod Crane (Depp) saapuu tieteellisine apuvälineineen tutkimaan tapausta ja saa vastaansa pienen kylän taikauskon. Sleepy Hollow perustuu Washington Irvingin samannimiseen kauhutarinaan (1819─1820). Lavaste-Oscarilla palkitussa elokuvassa on hymyilyttävän hyytävää syysestetiikkaa ja klassisen hämyistä kauhuromantiikkaa. Tim Burtonin vakiotiimissä on sinänsä ihan onnistuneita roolisuorituksia, joskin myös väsyttävän ennalta-arvattavaa vanhan toistoa. Mukava syysfilmi siitä huolimatta.

Pisteytys: 7/10

 

The Witches of Eastwick - Noidat
Ohjannut George Miller

USA 1987, 118 min.

Komedia, Fantasia, Kauhu

Pääosissa: Jack Nicholson, Cher, Susan Sarandon, Michelle Pfeiffer

 

 

 

Kolme nykypäivän noitaa manaa vahingossa vanhan vihtahousun (Nicholson) lemmenleikkeihinsä. Soppa kuohahtaa yli ja koko Eastwickin pikkukaupunki kohisee! John Williamsin musiikit ja pörröisen syksyinen miljöö luovat illuusiota koko perheen komediasta, mutta veri lentää, siveellisiä mieliä koetellaan ja viettelevää pirua näyttelevä Jack Nicholson revittelee sydämensä kyllyydestä. Todella kummallinen kasarikomedia, joka enemmän ällistyttää kuin naurattaa.

 

Pisteytys: 6/10