LUUKKU 7 - 80 vuotta sitten (Kuohuva 20-luku, 1939)

When you got a job to do, get somebody else to do it.

Laman kurittama 1930-luku kääntyi lopuilleen synkissä tunnelmissa, kun suursodan uhka räjähti jälleen jylinäksi Euroopan sotatantereilla. Suomessakin paleltiin poteroissa ja kärsittiin kotirintamilla, sillä talvisota oli joulukuun ensimmäisellä viikolla jo täydessä vauhdissa. Päivälleen 80 vuotta sitten pauhua riitti, sillä Neuvostoliiton ensimmäinen suurhyökkäys oli käynnissä.

Yhdysvalloissa sota oli vielä turvallisen välimatkan päässä, mutta tuskinpa maailmalta kaikuvat uutiset kenenkään mieltä ylensivät. Onneksi sentään päivän elokuvassa palataan nostalgisesti edellisen vuosikymmenen vauhdikkaisiin aikoihin, vaikka toisaalta filmi myös jälkiviisaasti ja ennakkoon varoittaen muistuttaa, ettei sodasta palaavien nuorten elämä ole pelkkää hymyä.

The Roaring Twenties - Kuohuva 20-luku
Ohjannut Raoul Walsh
USA 1939, 106 min.
Rikos, Draama, Toiminta
Pääosissa: James Cagney, Priscilla Lane, Humphrey Bogart, Gladys George

Kuohuva 20-luku aloittaa tarinansa vuodesta 1919, jolloin maailmansota päättyy ja rauha laskeutuu sotatannerten ylle. Eddie Bartlett (Cagney) pyrkii vanhaan pestiinsä automekaanikkona, mutta työpaikat ovat kiven alla. Muutaman mutkan kautta Eddie päätyy mukaan salakuljetusbisnekseen alan konkarin Panama Smithin (George) suosiollisella avustuksella. Kuinka uraan mahtaa suhtautua sota-aikana käsipuoleen tarttunut siveä heila Jean (Lane)?

Rikos- ja jännitysfilmejä ohjanneen Raoul Walshin Kuohuva 20-luku on varsinainen gangsteriklassikko. Rainassa on mukavasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita, eikä synkkyyteen vaivuta vaikeista hetkistä huolimatta. Kepeä, mutta myös jännittävä tunnelma upposi todellisuuspakoa kaivanneisiin aikalaisyleisöihin ja elokuva toimii oivana apuna viihteennälkään edelleenkin. Erityisesti Kuohuva 20-luku sopii katsottavaksi, jos haikailee katsovansa jotain oikein stereotyyppistä kieltolaki-gangsteritoimintaa.

Toimivan juonen lisäksi Kuohuva 20-luku on mainioiden näyttelijöiden tyylikäs show. James Cagney on erinomainen Eddie, joka muuttuu kirkasotsaisesta solttupojasta piinkovaksi gangsteriksi, elämässään pettyneeksi mieheksi. Cagneyn vastinpariksi nousee kyynisempää roolihahmoa oivan kitkerästi tulkitseva Humphrey Bogart. Legendaariset näyttelijät osuivat vain kolmeen yhteiseen elokuvaan, joista vain Likakasvoiset enkelit (1938) löytyy 1001-listalta.

Pisteytys: 8/10

LUUKKU 6 - 90 vuotta sitten (Päivänsäde, 1929)

What's the matter with your feet?

Elokuvamaailma oli 1920-luvun lopulla vauhdissa. Uusi ääniteknologia innosti studioita keskinäiseen kilpailuun ja vuonna 1929 kisailemaan päästiin myös kaikkien aikojen ensimmäisistä Oscareista. Palkintojuhla tosin oli vielä sangen pienimuotoinen nykypäivän spektaakkelimaiseen gaalaan nähden (sama muuten koskee tänään ajankohtaisia Linnan juhlia, joita ensi kerran vietettiin vuosisata sitten sangen vaatimattomasti ─ kansan keskuudessa koko itsenäisyyspäivääkään ei vielä kunnolla tunnettu). Vuoden 1929 akatemiajuhlassa palkittiin vuosien 1927 ja 1928 parhaimmiksi katsottuja elokuvia ja osasuortuksia, ja niinpä kertasin vaatimatonta juhlahumua jo kahden vuoden takaisessa joulukalenterissa ─ tuossakin luukussa seikkailevat Frank Borzagen ykköstähdet Janet Gaynor ja Charles Farrell.

Muitakin merkkitapahtumia mahtui elokuvavuoteen 1929: elokuvadebyyttinsä tekivät niin Judy Garland (The Big Revue) kuin Marx-veljeksetkin (Kookospähkinöitä). Maailmaan syntyi monta tulevaisuuden tähteä: vuosikertaa 1929 edustavat muun muassa Audrey Hepburn, Max von Sydow ja Sergio Leone. Suomessakin tapahtui! Pohjolassa esitettiin ensimmäinen äänielokuva Sonny Boy (1928), joka oli vuotta aiemmin kiihdyttänyt ääniteknologian voittokulkua Yhdysvalloissa. Päivän elokuva Päivänsäde edustaa teknologiansa osalta aikaansa, sillä mykkäfilmin rinnalle tehtiin myös osittain puhuttu versio, mutta se on aikojen saatossa kadonnut.

Lucky Star - Päivänsäde

Ohjannut Frank Borzage

USA 1929, 100 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Janet Gaynor, Charles Farrell, Guinn Williams

Köyhä maalaistyttö Mary Tucker (Gaynor) tutustuu reippaaseen työmieheen Tim Osborneen (Farrell) riitaisissa tunnelmissa. Sopua ei ehdi syntyä, kun suursota ja rintama kutsuvat Timin taisteluun. Mies palaa Euroopan taistelukentiltä pyörätuolissa ja herättää Maryn hellät tunteet. Ystävyys pääsee viimein kukoistamaan. Vähitellen syttyvät myös orastavat romanttiset tuntemukset, mutta esteenä rakkauden tiellä on epärehellinen kilpakosija (Williams).

En millään malttanut katkaista hyvää kolmevuotista perinnettä Frank Borzagen romanttisten melodraamojen sarjassa! Edelliset osat ovat Seitsemännessä taivaassa (1927) ja Kadun enkeli (1928), ja kaikkia filmejä tähdittävät päärooleissa upeat Janet Gaynor ja Charles Farrell. Tässäkin elokuvassa kaksikon kemia on kohdillaan ja myös lavasteet ovat tuttuun tapaan silmiähivelevän kauniita ja sadunomaisia. Päivänsäde ei aivan noussut suosikikseni kolmikosta, mutta viihdyin sen romanttisen tunnelman parissa silti erinomaisesti.

Tarinansa puolesta Päivänsäde ei ole kovin yllättävä kertomus, mutta onhan toisinaan hauska tietää, mitä elokuvalta odottaa. Tuttuudesta huolimatta tarinankerronta ei nimittäin ole laisinkaan kulunutta tai kliseistä, vaan pikemminkin samaistuttavaa. On koskettavaa seurata, kuinka kaksi elämän murjomaa yksilöä vähitellen löytää toisensa. Ikivihreä Päivänsäde täyttää tänä vuonna 90 vuotta, mutta ensi vuonna voidaan silti tavallaan juhlia sen kolmekymppisiä! Kuten aiemmin totesin, elokuvan puhuttu versio on hukassa, mutta myös mykkäversio oli pitkään kadoksissa. Se löytyi 1980-luvun lopussa ja vuonna 1990 Päivänsäde pääsi jälleen valkokankaille restauroituna. Näitä Borzagen, Gaynorin ja Farrelin mestariteoksia soisi näkevän levityksessä useamminkin. Ehkäpä sitten satavuotisjuhlien kunniaksi 2020-luvun lopulla?

Pisteytys: 8/10

LUUKKU 5 - 90 vuotta sitten (Arsenal, 1929)

There was a war.

Vuosi 1929 muistetaan traagisista tapahtumistaan: Wall Streetin pörssiromahdus oli lähtölaukaus maailmanlaajuiselle lamalle, Al Caponen gangsterisodat vaativat uhreja ja syyskuussa sattunut matkustaja-alus Kurun uppoaminen Näsijärveen tunnetaan yhä Suomen pahimpana sisävesionnettomuutena. Iloinen 1920-luku oli toden totta tullut päätökseensä! Päivän elokuvassakin murhetta riittää, vaikka sen muistot vievätkin ajassa taaksepäin, aina ensimmäisen maailmansodan kohtalokkaisiin tapahtumiin saakka.

Arsenal
Ohjannut Aleksandr Dovzhenko
Neuvostoliitto 1929, 70 min.
Mykkäelokuva, Sota, Draama
Pääosissa: Seymon Svashenko, Amvrosi Buchma, Sergey Petrov

Suursota on päättynyt ja taisteluiden murjomat sotilaat palaavat rintamalta onnettomaan arkitodellisuuteen. Sodan tuhot ovat vaikuttaneet maailmaan ja mieliin, mutta sorron keskellä kytee ajatus vapaasta Ukrainasta. Kun Venäjän vallankumous syttyy, Ukrainan työläiset ja nationalistit kohottavat aseet toisiaan vastaan ja uusi taistelu odottaa.

Arsenal on Aleksandr Dovzhenkon (1894─1956) Ukraina-trilogian toinen osa. Avausosa Zvenigora (1928) ja päätösosa Maa (1930) käsittelevät työläisten elämää sekä suhdetta luontoon, uskontoon, perinteisiin ja tulevaisuuteen. Maa on trilogiasta tunnetuin ja myös 1001-listalla. En tosin näemmä ensikatselulla saanut laisinkaan kiinni Maan ideasta, mutta Arsenalin nähtyäni voisin kuvitella uusintakatselun avartavan paremmin teoksen estetiikkaa ja juonettomuutta.

Huikea neuvostoelokuva Arsenal on visuaalinen mestariteos, jossa juonellisen kerronnan sijaan näytetään, kuinka suursota Ukrainassa koettiin. Voimakkaat kuvat painuvat mieleen ja vavahduttavat: on selvää, että nationalistista bolsevikiksi kääntyneen Dovzhenkon omat kokemukset sisällissodasta olivat Arsenalia tehdessä edelleen kivuliaina muistoina mielessä. Avantgarde-henkisessä elokuvassa juonesta ei oikein saa otetta, mutta ei ole väliksikään. Kuvat ja tunteet kantavat.

Pisteytys:
9/10

LUUKKU 4 - 100 vuotta sitten (Osteriprinsessa, 1919)

If I don't get a husband within five minutes...

Sata vuotta sitten elokuvateollisuuden painopiste vyöryi kohti Hollywoodin satumaista maailmaa. Alan kehityksestä kertoo esimerkiksi vuonna 1919 syntynyt United Artists -yhtiö, jonka perustivat aikansa isot tähdet Charlie Chaplin, Douglas Fairbanks, Mary Pickford ja D. W. Griffith. Legendaarisesta nelikosta muut olivat vasta elokuvauransa alkutaipaleella, mutta Griffith oli ahertanut filmien parissa jo vuosikymmenen verran. Tasan sadan vuoden takaisista elokuvista onkin 1001-listalle päässyt vain Griffithin Katkenneita kukkasia (1919). Päivän elokuva kuitenkin vie Hollywoodin sijasta Saksaan, jossa aikansa ykkösohjaajan Ernst Lubitschin maailmanvalloitus oli jo aivan nurkan takana.

Die Austernprinzessin - Osteriprinsessa

Ohjannut Ernst Lubitsch

Saksa 1919, 58 min.

Mykkäelokuva, Komedia

Pääosissa: Ossi Oswalda, Harry Liedtke, Julius Falkenstein, Victor Janson

Ostereilla rikastuneen pohatan (Janson) tytär (Oswalda) on pilalle hemmoteltu nuori nainen, joka on varttunut palvelijatungoksen keskellä. Prinsessaksi itsensä tuntevan neidon uusin villitys on hankkia itselleen aviomies ja isukki joutuu tietenkin tuota pikaa prinssimarkkinoille. Valitettavasti hätäinen aikataulu johtaa erikoiseen väärinkäsitykseen sulhon laadun suhteen!

Osteriprinsessaa katsoessaan pääsee taatusti nauramaan, sillä Ernst Lubitschin varhainen komedia hupailee ajattomasti etuoikeutettujen nirppanokkien kustannuksella. Mukaan mahtuu lisäksi monia vuosisadan takaista maailmanmenoa kommentoivia pikkuvitsejä: esimerkiksi hääjuhlien villi tanssikohtaus piikittelee aikansa muotimusiikin melutasoa. Osteriprinsessa on ihailtavan sulava rytmiltään ja hulvattomat tapahtumat vyöryvät pidättelemättömästi aina vain hassumpaan suuntaan.

Ernst Lubitsch (1892─1947) on parhaiten tunnettu urastaan Hollywoodissa, jossa syntyivät muun muassa menestyskomediat Ninotchka (1939) sekä Ollako vai eikö olla (1942). Saksalaissyntyisen Lubitschin elokuvaura alkoi 1910-luvulla ja juurikin Osteriprinsessa oli yksi lupaavan nuoren neron kansainvälisistä läpimurroista. Yhdysvaltoihin Lubitsch muutti aikansa megatähden Mary Pickfordin kutsumana vuonna 1922. Jo Osteriprinsessassa välittyvät hienosti aiheet, joita Lubitsch käsitteli menestyksellä myös uudessa kotimaassaan. Lubitsch osaa jo Osteriprinsessankin myötä pukea paikoin varsin tummanpuhuvan yhteiskuntasatiirin kepeän leikittelevään asuun ─ tämä taito tunnetaan parhaiten Hollywoodin myöhemmin lanseeramana käsitteenä "Lubitschin kosketus".

Pisteytys: 8/10

LUUKKU 3 - 100 vuotta sitten (Laulu tulipunaisesta kukasta, 1919)

Kohisevan voittaja!

Vuosisata sitten maailma toipui ensimmäisen maailmansodan tuoksinnoista: sodan jälkipuinnit aloitettiin Pariisissa Versailles'n palatsissa ja Suomessa saatiin viimein toimitettua ensimmäiset presidentinvaalit. Moraalia päätettiin pyrkiä kohottamaan alkoholin kieltolain avulla niin kotomaassamme kuin myös meren takana Yhdysvalloissa.

Vuonna 2019 satavuotispäiväänsä ovat viettäneet muun muassa Helsingin päärautatieasema ja Suomen valtiomuoto ─ sekä tietenkin päivän elokuva. Suomalais-ruotsalainen mykkäklassikko Laulu tulipunaisesta kukasta on ilahduttavasti ollut juhlavuonnaan näyttävästikin esillä. Osin näkyvyys on kietoutunut elokuvan musiikin säveltäneen Armas Järnefeltin (1869─1958) 150-vuotisjuhlintaan. Järnefeltin ohella saman merkkipaalun on saavuttanut myös ikätoveri ja alkuperäisteoksen kirjoittaja Johannes Linnankoski (1869─1913).

Sången om den eldröda blomman - 

Laulu tulipunaisesta kukasta

Ohjannut Mauritz Stiller

Ruotsi 1919, 145 min.

Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka

Pääosissa: Lars Hansson, Greta Almroth, Lillebil Ibsen

Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta (1905) on suomalainen Don Juan -kertomus. Päähenkilö Olavi (Hansson) on maanviljelijän poika, joka nauttii nuoruudestaan täysin rinnoin ja heilastelee lähes jokaisen vastaantulevan neidon kanssa. Kiertolaiselämä vie miehen mukanaan, kunnes kevytmielisyyden raskas taakka alkaa viimein painaa ja omatunto kolkuttaa. Temaattisesti tarina käsittelee inhimillistä kasvua ja henkistä kehitystä.

Greta Garbon "löytäjänä" tunnetuksi tullut Mauritz Stiller (1883─1928) loi uraansa maailmalla ja saikin lopulta ─ toistaiseksi ainoana suomalaisena ─ tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Maailmanmies tarttui kuitenkin myös perisuomalaisiin, agraareihin maaseutukuvauksiin, ja kuinka upeasti hän tehtävästä suoriutuikaan! Laulu tulipunaisesta kukasta on hehkuvan kaunista, kansallisromanttista luonto- ja maaseutukuvaelmaa. Esteettisten ansioidensa lisäksi tietenkin itse tarinakin toimii ytimekkäästi, sillä alkuperäisromaanista on nostettu esiin vain jokunen kiehtova hahmo.

Mykkäelokuva tuskin koskaan on ollut täysin mykkää, ja niinpä tämänkin teoksen täydentää Armas Järnefeltin komea sävellystyö. Musiikki on kauniin tunnelmallista ja hyödyntää tuttujen kansallissävelmien teemoja. Järnefeltin tunnettavuus edisti taatusti elokuvan suosiota, vaikka filmin merkittävimmät ansiot perustuvat häikäisevän kauniisiin kuviin ja tarinan ajattomiin teemoihin. Aiheen puhuttelevuudesta kertoo sekin, että romaanista on tehty neljä muutakin elokuvasovitusta (1934, 1938, 1956 ja 1971).

Pisteytys:
10/10

LUUKKU 2 - 110 vuotta sitten (lyhytelokuvia, 1909)

A smoke fairy!

Tasan 110 vuotta sitten Suomen lehdistössä puitiin vakavaan sävyyn uuden kenraalikuvernöörin valintaa ja ainakin Helsingin sanomat raportoi laajasti Iso-Britannian parlamenttikiistoista. Tämän päivän luukku vie kuitenkin huomattavasti hilpeämpiin tunnelmiin! Oheiset kolme lyhytkomediaa edustavat aikansa Yhdysvaltalaista elokuvateollisuutta ja tarjoavat tunnelmapaloja tuosta entisestä maailmasta, jossa hatut olivat komeita eikä savukkeissa säästelty.

Those Awful Hats
Ohjannut D.W. Griffith
USA 1909, 2 min.
Lyhytelokuva, Mykkäelokuva, Komedia
Pääosissa: Linda Arvidson, John R. Cumpson

Naisväen komeat hatut muodostavat kiusallisen näköesteen elokuvayleisölle. Ratkaisu laskeutuu lopulta taivaasta! D.W. Griffithin humoristinen lyhäri taitaa perustua tosielämän sattumuksiin, sillä elokuvaa on ilmeisesti esitetty näytösten alkukuvana. Koska tapahtumat sijoittuvat elokuvanäytökseen, Those Awful Hats vie nykykatsojan kiehtovalle matkalle entisaikain maailmaan. Pianistikin on paikallaan muistuttamassa siitä, etteivät mykkäelokuvat koskaan ole olleet täysin äänettömiä. Mutta mikä lienee filmi, joka taustalla pyörii?

Pisteytys: 6/10

Mr. Flip
Ohjannut Gilbert M. Anderson
USA 1909, 4 min.
Lyhytelokuva, Mykkäelokuva, Komedia
Pääosissa: Ben Turpin

Omasta mielestään sangen charmantti miekkonen (Turpin) lääppii naisia kahviloissa ja puhelinkeskuksissa. Jokainen vastaantuleva nainen tosin antaa ymmärtää, ettei flirtti ole tervetullutta. Lopulta mies saa naamaansa piiraan, joka lienee ensimmäinen klassikko-gagin esiintyminen elokuvassa. Oikein muuta arvoa teoksella ei olekaan, sillä laiskasti kehitellyt vitsit eivät liioin naurata. Näyttelijä Ben Turpin tunnettiin aikanaan kierosilmäisistä hahmoistaan ja menestyksekäs koomikon ura päättyi vasta hänen kuolemaansa vuonna 1940. Yli kahdessasadassa elokuvassa esiintyneen Turpinin uralla Mr. Flip edustaa vasta aivan alkupään tuotantoa, joten täytynee vielä joskus tutustua miehen myöhempään uraan hieman paremman laadun toivossa.

Pisteytys: 4/10

Princess Nicotine; or, The Smoke Fairy
Ohjannut J. Stuart Blackton
USA 1909, 5 min.
Lyhytelokuva, Mykkäelokuva, Komedia, Fantasia
Pääosissa: Paul Panzer, Gladys Hulette

Tupakoitsija (Panzer) vaipuu raukeaan olotilaan savutellessaan ja saa odottamattomia vieraita. Lyhytelokuvassa on häikäilemätöntä tupakkatarvikkeiden tuotesijoittelua, seikka, joka on jo painunut historian hämäriin! Sen sijaan erikoistehosteiden esittely juonen kustannuksella on ilmiö, joka vetää yhä väkeä elokuvateattereihin. Tässä filmissä trikkitehosteet on tehty varsin hauskalla tavalla ja niinpä viisi minuuttia vierähtää mukavasti temppuja ihastellen ja entisajan kessuttelua ällistellen.

Pisteytys: 7/10

LUUKKU 1 - Joulukokoelma

It's a trap!

Joulu tulla jolkottaa, ja mikäpä sen hauskempaa kuin odotella tonttuja ja ruokapatoja elokuvien äärellä! Joulunodotus käynnistyy iloisesti kolmen jouluelokuvan myötä, joissa kaikissa seikkailee vanha valkoparta eli Joulupukki. Vanhin filmeistä on 110 vuotta vanha, keskimmäinen vireä kuusikymppinen ja nuorin joukosta onkin vasta tämän vuoden tuotantoa. Jos mielii nostalgisoida lisääkin takavuosien jouluelokuvia, lisävinkkeinä mainittakoon blogissa jo aiemmin arvioidut, tänä vuonna kolmekymppisiään viettävät Joulupuu on kärvennetty (1989), Scrooged (1989) sekä Die Hard (1989). Näiden kasarileffojen lisäksi pyöreitä täyttäviä jouluelokuvia löytyy blogiarkistosta ainakin kaksi kappaletta: hilpeä Joulukuusikauppiaat (1929) ja masentava digipökäle Saiturin joulu (2009).

Tulevien päivien luukuissa ei varsinaisesti olla joulutunnelmissa, mutta niissä matkataan menneisiin vuosiin ja lopulta päädytään tutkimaan elokuvavuotta 2019. Luukuista paljastuu tuttuun tapaan lisää klassikoita, hittifilmejä tai muutoin kiinnostavia teoksia tasavuosien takaa, mutta tietenkin 1001-listan ulkopuolelta. Huomenna aloitetaan vuodesta 1909 ─ ja sinne 110 vuoden takaiseen aikaan johdattaa jo tämän luukun avauselokuva A Trap for Santa Claus.

A Trap for Santa Claus

Ohjannut D. W. Griffith

USA 1909, 16 min.

Lyhytelokuva, Mykkäelokuva, Draama

Pääosissa: Henry B. Walthall, Marion Leonard

Köyhän perheen isäukko (Walthall) sortuu juopottelemaan ja hylkää tekojaan hävetessään vaimonsa sekä lapsensa. Muuta perhettä onni kuitenkin potkaisee ja sattuman oikusta isäkin löytää takaisin perheensä luo. Tähän on syynä tietenkin lasten virittämä ansa joulupukille, johon rötöstelyyn sortunut isäpappa jää kiikkiin! Lopulta koko joukko pääsee yhteisen joulupuun ympärille. D. W. Griffithin varhainen lyhytelokuva on aika hölmö, mutta toisaalta siksi myös aika sympaattinen pieni tarina. Sentimentaalisuuden mestari saa tässäkin näyttelijät ryöpyttämään tunneskaalaa yli laitojen!

Pisteytys: 5/10

Santa Claus vs. the Devil

Ohjannut René Cardona

Meksiko 1959, 94 min.

Fantasia, Komedia

Pääosissa: José Elías Moreno, José Luis Aguirre

Kumma meksikolainen joulufilmi Santa Claus vs. the Devil alkaa avaruudesta. Joulupukki (Moreno) pääsee tähtienvälisestä tukikohdastaan maahan vain jouluisin, jolloin hän tunnettuun tapaan jakaa lahjoja kilteille lapsille. Kuitenkin itse paholaisen kätyri (Aguirre) heittelee kapuloita rattaisiin yrittäessään tehdä kaikista maailman lapsista tuhmia. Aikanaan pieneksi hitiksi kohonnut elokuva vetää outoudellaan vertoja jouluscifille Joulupukki valloittaa Marsin (1964). Mukana on tyrskähdyttäviä keksintöjä ja muutamia hauskoja hahmoja, mutta kokonaisuus on tuskastuttavan hidastempoinen. Leffa on myös vahvasti aikansa tuotos, sillä etniset stereotypiat elokuvan alussa ovat aika kiusallisia.

Pisteytys: 3/10

Klaus
Ohjannut Sergio Pablos
Espanja 2019, 96 min.
Animaatio, Komedia
Pääosissa: Jason Schwartzman, J.K. Simmons, Rashida Jones

Helppoon elämään tottunut postinkantaja Jesper (Schwartzman) joutuu töihin syrjäiselle saarelle, jonka asukkaat ovat alituisessa sotatilassa keskenään. Kekseliäs Jesper saa kuitenkin postitoimistonsa kukoistamaan erakoituneen puusepän (Simmons) avulla. Tarinassa on omaperäistä twistiä, vaikka pohjalla onkin perinteinen kertomus kiltteydestä ja ihmisenä kasvamisesta. Animaatio on tehty käsityönä, mikä on sekin mukavaa vaihtelua nykyajan tietokonehahmoille. Huumori perustuu välillä vähän liikaakin koheltamiseen ja tarinan nousut sekä laskut ovat sangen yllätyksettömiä, mutta ehkä nämä ratkaisut uppoavat paremmin filmin suurimpaan kohderyhmään eli lapsiyleisöön. Onnistunut kokonaisuus kuitenkin.

Pisteytys: 7/10