lauantai 19. heinäkuuta 2014

Wuthering Heights - Humiseva harju (1939)

Ohjannut William Wyler
USA 1939, 104 min.
Romantiikka, Draama, Historia
Pääosissa: Merle Oberon, Laurence Olivier, David Niven, Flora Robson

Oh, Cathy! - Oh, Heathcliff!
Emily Brontën kuuluisan romaanin kuuluisin filmatisointi, William Wylerin Humiseva harju, kertoo säätyjen erottamista rakastavaisista.Yorkshiren nummilla, Humisevan harjun tilalla elää vauras Lintonin perhe, jonka tytär Catherine (Oberon) rakastuu onnettomasti renkipoika Heathcliffiin (Olivier). Suhde on kuitenkin tuhoontuomittu: Catherinen täytyy tehdä säätyasemansa mukainen valinta ja hylätä Heathcliff kylmästi.

Sentimentaalinen kokonaisuus tavoittaa paljon alkuperäisteoksen jylhistä maisemista ja sydämiä riipivistä tunteista. Gregg Tolandin Oscar-palkittu kuvaus antaa teokselle kauniin visuaalisen ilmeen: myrskyävä luonto, avarat nummet ja jyrkät kalliot heijastelevat elokuvan romanttista ilmaisua, tuoden myös osansa traagisen tunteikkaaseen tarinaan. Elokuvaversion kertomus ei kerro täysin romaanin vivahteikasta tarinaa, mutta yhtenä teoksen tulkintana se on kuitenkin pääosin onnistunut. Cathyn hahmo tosin tuntuu kirjaan nähden vain ärsyttävältä tiuskijalta.

Vuoteen 2014 mennessä Humiseva harju (1847) on ehätetty filmatisoida ainakin kahdeksan kertaa, lisäksi teosta on muokattu lukuisiksi tv-sarjoiksi, radiokuunnelmiksi ja näytelmiksi. Elokuvaversioista useat ovat jääneet verrattain tuntemattomiksi, eivätkä ole kohonneet kilpailemaan klassikkoasemasta William Wylerin teoksen kanssa. Täytyy myöntää, etten itsekään tunne tätä versiota lukuunottamatta yhtäkään Humiseva harju -adaptaatiota. Tutustumisen arvoisilta versioilta vaikuttavat ainakin Luis Buñuelin vuoden 1954 versio sekä toistaiseksi tuorein, Andrea Arnoldin filmatisointi vuodelta 2011.

Pisteytys:
7/10

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Toukokuun ja kesäkuun elokuvat 2014

Los amantes pasajeros - Matkarakastajat
Ohjannut Pedro Almodóvar
Espanja 2013, 90 min.
Komedia
Pääosissa: Javier Cámara, Raúl Arévalo, Carlos Areces, Cecilia Roth, Lola Dueñas



Matkarakastajien myötä Pedro Almodóvar palaa juurilleen hersyvän, absurdin komedian pariin. Teknisen vian vuoksi lentokone liitelee tuntikausia yläilmoissa, eikä turvallisesta laskeutumisesta ole takeita. Turistiluokan nukkuessa pieni eliitti ja stuertit yllyttävät toisiaan hävyttömyyksiin, paljastuksiin ja jopa huumaaviin tanssiesityksiin. Moraalia ravisteleva elokuva on hauskaa ja tuttua Almodóvaria, joskaan ei sitä riettainta ja pöyristyttävintä.

Pisteytys: 6/10

The Naked Gun: From the Files of Police Squad -
Mies ja alaston ase
Ohjannut David Zucker
USA 1988, 85 min.
Komedia, Rikos
Pääosissa: Leslie Nielsen, Priscilla Presley, O.J. Simpson, George Kennedy


Kohellusklassikossa Frank Drebin (Nielsen) estää kuningattaren salamurhan, tunaroi ratissa ja päätyy hullunkurisiin peitetehtäviin. Poliisileffaparodiassa huumori on hölmöä ja sataan kertaan nähtyä, mutta juuri siksi niin nostalgiahuuruista ja toimivaa. Elokuvasta on jopa kaavailtu Ed Helmsin tähdittämää uusintaversiota, joskaan mitään tarkempia tietoja ei tämän tekstin kirjoitushetkellä ole tiedossa - vielä ei siis tohdi huolestua, innostua tai päättää, pitäisikö huolestua vai innostua. 
 
1001-listan mukainen arvostelu täällä.

Pisteytys: 7/10

The Naked Gun 2½: Smell of Fear -
Mies ja alaston ase 2½
Ohjannut David Zucker
USA 1991, 85 min.
Komedia, Rikos
Pääosissa: Leslie Nielsen, Priscilla Presley, O.J. Simpson, George Kennedy, Robert Goulet


Frank Drebin (Nielsen) on palannut. Ympäristöasioihin paneutuva kakkososa ei esittele uusia oivalluksia, mutta tutuksi tullut törttöilyhuumori on silti hölmöydessään hassunhauskaa ja täynnä nostalgiaa heille, jotka allekirjoittaneen tapaan ovat varttuneet filmin äärellä. Jatko-osaksi 2½ on suorastaan erinomainen, kunhan tätä ei ota liian vakavasti. I love it!

Pisteytys: 7/10


Man of Steel
Ohjannut Zack Snyder
USA, Kanada & Iso-Britannia 2013, 143 min.
Toiminta, Scifi, Seikkailu
Pääosissa: Henry Cavill, Amy Adams, Michael Shannon, Diane Lane, Russel Crowe



Teräsmiehen juurille palaava Man of Steel on pelkkää hukkaan heitettyä potentiaalia. Ikonisen sankarin syntytarinasta ammentavassa elokuvassa rullataan asfalttia ja nähdään lukuisia tulipalloja, mutta tarinankerronta ei pysy tasapainossa eikä hahmoista saa mitään irti: sääli, sillä Henry Cavill Clark Kentinä on ihan toimiva valinta. Man of Steel yrittää tarjota uutta näkökulmaa yhdistellen vähän kaikkea aina Avatarista (2009) Star Warseihin - lopputulos on valitettavasti vain epämääräistä sähellystä. Yksikin katselukerta on pitkä ja puuduttava.

Pisteytys: 3/10

Let Me In - Ystävät hämärän jälkeen
Ohjannut Matt Reeves
Iso-Britannia & USA 2010, 116 min.
Draama, Kauhu, Trilleri
Pääosissa: Kodi Smit-McPhee, Chloë Grace Moretz




Koulukiusattu Owen (Smit-McPhee) tutustuu salaperäiseen ikätoveriinsa Abbyyn (Moretz), joka paljastuu vampyyriksi. Ruotsalaisversion (2008) remake on kelpoa vampyyrikauhua, joskaan ei ihan alkuperäisfilmin veroista. Elokuvasta ei erityisemmin irtoa yllätyksiä tai säväreitä, mutta painostavalla tunnelmallaan Ystävät hämärän jälkeen pitää otteessaan parin tunnin verran.

Pisteytys: 6/10

Don Jon
Ohjannut Joseph Gordon-Levitt
USA 2013, 90 min.
Draama, Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Joseph Gordon-Levitt, Scarlett Johansson, Julianne Moore



Ohjaaja-käsikirjoittaja-päätähti Joseph Gordon-Levitt todistelee monitaituruuttaan esikoisohjauksessaan kohtalaisen onnistuneesti. Ajatuksia herättävän elokuvan idea jää lopulta vähän hämäräksi, mutta pääpiirteissään Don Jon kertoo pinnallisista ihmisistä, jotka tavoittelevat jotain vain välinearvon vuoksi. Lopulta päähenkilö Jon (Gordon-Levitt) kuitenkin löytää sisältöä elämäänsä, mutta vasta raastavan toistokierteen jälkeen.

Pisteytys: 6/10

Stand By Me - Viimeinen kesä
Ohjannut Rob Reiner
USA 1986, 89 min.
Draama, Seikkailu
Pääosissa: Wil Wheaton, River Phoenix, Corey Feldman, Jerry O'Connell



Stephen Kingin novelliin perustuva Stand by me - Viimeinen kesä on loistava kesäleffaklassikko ja hyvin kerrottu kasvutarina. Elokuvassa neljä kaverusta lähtee etsimään kuolleen nuorukaisen ruumista. Retkellä koetaan toki monenlaisia kommelluksia, mutta luja ystävyys pelastaa aina. Liikuttava ja aito tarina, erinomaisia nuoria näyttelijöitä ja viehättävää lapsuuskesien tunnelmaa.
 
1001-listan mukainen arvostelu täällä.

Pisteytys: 8/10

Romeo + Juliet
Ohjannut Baz Luhrmann
USA 1996, 120 min.
Romantiikka, Draama, Rikos
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Claire Danes, John Leguizamo, Harold Perrineau, Pete Postlethwaite




Baz Luhrmannin Romeo + Julia on varsin omalaatuinen versio Shakespearen tragediasta. Alkuperäisteos on toki sen verran valtaisa klassikko, ettei sen uudelleentulkinta ole kovin helppo tehtävä ja pahemminkin voisi varmasti mennä pieleen. Luhrmannin postmodernista tykityksestä tulee kuitenkin ainoastaan vaivaantunut olo. Romeon ja Julian rooleissa toisiaan rakastavien Leonardo DiCaprion ja Claire Danesin roolisuoritukset ovat sentään kohdillaan, myös Harold Perrineaun Mercutio on melko mainio.

Pisteytys: 4/10

The Others
Ohjannut Alejandro Amenábar
USA 2001, 104 min.
Kauhu, Trilleri
Pääosissa: Nicole Kidman, Fionnula Flanagan, Alakina Mann, James Bentley




Alejandro Amenábarin ensimmäinen englanninkielinen elokuva The Others on taitavaa kummitustalokauhua. Toisen maailmansodan aikoihin, maailmasta eristyneessä ja sumun saartamassa kartanossa elää äiti (Kidman) valoallergisine lapsineen (Mann & Bentley) - mutta pian lukittujen ovien takana liikkuu myös kutsumattomia vieraita. Mielenkiintoisesti rakennettu tarina, sopivalla tavalla karmiva tunnelma ja hyvällä maulla toteutetut kauhuelokuvan perinteiset konventiot tekevät elokuvasta yhden ehdottomista kauhusuosikeistani. Tasoa nostaa myös aina yhtä loistava Nicole Kidman.

Pisteytys: 8/10

Back to the Future - Paluu tulevaisuuteen
Ohjannut Robert Zemeckis
USA 1985, 116 min.
Scifi, Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Michael J. Fox, Christoper Lloyd, Lea Thompson, Crispin Glover, Thomas F. Wilson



Huimapäisessä kasarikomediassa matkustetaan tulevaisuuteen ja takaisin, tyylikkäästi ja coolisti. Nuoren Marty McFlyn (Fox) höpsö professoriystävä (Lloyd) on keksinyt aikakoneen, jolla Marty vahingossa kiidättää itsensä setvimään vanhempiensa teinivuosien sotkuja. Hupaisa seikkailu onnistuu tekemään aikamatkailusta mainiota viihdettä, tasapainoillen oivasti uskottavuuden ja hassuttelun välillä. Paluu tulevaisuuteen on ehdotonta kulttikamaa.
 
1001-listan mukainen arvostelu täällä.

Pisteytys: 9/10

Frequently Asked Questions About Time Travel -
Aikamatkustus FAQ
Ohjannut Gareth Carrivick
Iso-Britannia 2009, 83 min.
Scifi, Komedia
Pääosissa: Chris O'Dowd, Marc Wootton, Dean Lennox Kelly



Aikamatkustus FAQ on harmiton scifikomedia, joka olisi pystynyt parempaankin. Elokuvassa kolme kaverusta juo kaljaa kantapubissaan, kunnes miesten vessasta paljastuu reitti eri aikajatkumoihin. Hyväntuulinen, parodiahenkinen komedia ei ole millään muotoa ikimuistoinen, mutta viihdyttää juuri sen yhden katselukerran verran.

Pisteytys: 6/10

Star Trek V: The Final Frontier -
Star Trek V: Viimeisellä rajalla
Ohjannut William Shatner
USA 1989, 107 min.
Scifi, Seikkailu
Pääosissa: William Shatner, Leonard Nimoy, DeForest Kelley



William Shatnerin aka. kapteeni Kirkin ohjaamassa viidennessä Star Trek -elokuvassa Enterprisen miehistö käy mauttomuuden viimeisillä rajoilla päätyessään keskeltä metsäretkeä etsimään mahdollista Jumalaa galaksin keskipisteestä. Tarina on outo ja yksinkertaisesti huono, kehnot efektit antavat oman lisänsä tökeröön kokonaisuuteen. Vanha kaarti vetää kuitenkin sympaattisen täysillä, ja kiistattoman camp-arvon vuoksi elokuvan katselu on ihan hauskaa.

Pisteytys: 5/10

Star Trek VI: The Undiscovered Country -
Star Trek VI: Tuntematon maa
Ohjannut Nicholas Meyer
USA 1991, 113 min.
Scifi, Seikkailu
Pääosissa: William Shatner, Leonard Nimoy, DeForest Kelley



Originaalin miehistön viimeinen seikkailu on täynnä vauhdikkaita käänteitä ja huimia jännitteitä, sillä klingoneiden kanssa päädytään jälleen miltei sodan partaalle. Hyvä käsikirjoitus pääsee oikeuksiinsa Nicholas Mayerin sujuvassa ohjauksessa. Edellisen törttöilyn jälkeen elokuva on suorastaan helpotus. Erinomainen päätösosa!

Pisteytys: 8/10

Jodaeiye Nader az Simin - Nader ja Simin: Ero
Ohjannut Asghar Farhadi
Iran 2011, 123 min.
Draama
Pääosissa: Peyman Moaadi, Leila Hatami, Sareh Bayat, Shahab Hosseini




Nader ja Simin: Ero kuvaa teheranilaisen pariskunnan eroprosessin yhteyteen kytkeytyvää monisyistä tapahtumaketjua. Asghar Farhadin draamaelokuva on suorastaan nerokas. Vaikka keskiluokkaisten ex-puolisoiden tilanne onkin länsimaalaisittainkin samaistuttava, elokuva tarjoaa myös mielenkiintoisen näkökulman nykypäivän Iraniin. Parasta elokuvassa on ehdottomasti käsikirjoitus, joka asettaa katsojan tarkastelemaan eri osapuolia ajatuksia herättävällä tavalla. Berliinin elokuvajuhlilla palkintoja kahminut filmi voitti myös parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 8/10

Forrest Gump
Ohjannut Robert Zemeckis
USA 1994, 142 min.
Draama
Pääosissa: Tom Hanks, Sally Field, Robin Wright, Gary Sinise, Mykelti Williamson



Winston Groomin romaaniin perustuva Forrest Gump kertoo lähes klassikoksi muodostuneen tarinan hieman hidasälyisestä miehestä, Forrest Gumpista (Hanks), jonka elämäntarina nivoutuu osaksi suuria historiallisia tapahtumia. Sentimentaalisen ysärisoundtrackin siivittämänä ja ilahduttavien teknisten ihmeiden avulla elokuva viihdyttää ja liikuttaa, vaikka imelyys voi makumieltymyksistä riippuen mennä tuskastuttavalla tavalla liian pitkälle.
 
1001-listan mukainen arvostelu täällä.

Pisteytys: 7/10

Pacific Rim - Hyökkäys maahan
Ohjannut Guillermo del Toro
USA 2013, 132 min.
Scifi, Toiminta
Pääosissa: Charlie Hunnam, Idris Elba, Rinko Kikuchi




Tyynenmeren pohjaan ilmestyneestä ulottuvuusportaalista tupsahtelee maailmaan kammottavia Kaiju-hirviöitä. Maan asukit rakentavat vastaiskuksi jättimäisiä taistelurobotteja, joiden ohjaaminen vaatii tarkkaa yhteispeliä. Hölmöltä kalskahtava juoni on toteutettu pilke silmäkulmassa: robottirymistely on kelpoa aivojennollausviihdettä pienellä ihmissuhdedraamalla höystettynä. Hieno setti mielikuvitusta, huumoria ja jopa itseironiaa.

Pisteytys: 7/10

Oliver & Company - Oliver ja kumppanit
Ohjannut George Scribner
USA 1988, 74 min.
Animaatio, Seikkailu
Pääosissa: Joseph Lawrence, Billy Joel, Natalie Gregory, Dom DeLuise



New Yorkin kasarisykkeeseen sijoittuva animaatio Oliver ja kumppanit on hieman keskimääräistä Disney-klassikoa synkkäsävyisempi. Elokuvassa yksinäinen kissanpentu Oliver (Lawrence) tapaa joukon kulkukoiria ja seikkailee muutaman mutkan kautta kohti onnellista loppua. Ennalta-arvattavasta ja hieman paikallaan junnaavasta tarinasta huolimatta elokuva on sympaattinen ja hauska, vaikkei mikään klassikoiden klassikko olekaan.

Pisteytys: 7/10

Peter Pan
Ohjannut Clyde Geronimi, Wilfred Jackson & Hamilton Luske
USA 1953, 77 min.
Animaatio, Seikkailu, Fantasia
Pääosissa: Bobby Driscoll, Kathryn Beaumont, Hans Conried




Peter Panin kenties tunnetuin adaptaatio, Disneyn Peter Pan, kertoo tutun tarinan pojasta, joka ei tahtonut kasvaa aikuiseksi. Technicolor-maailma on kaunis ja hellyyttävä miljöö ikimuistoiselle seikkailulle merirosvojen ja intiaanien parissa. J.M. Barrien alkuperäiskertomukseen nähden tarina on hieman yksinkertainen, paikoin jopa liikaakin, mutta tämäkin versio seikkailusta Mikä-Mikä-Maassa on silti toki omanlaisensa klassikko.

Pisteytys: 8/10

American History X
Ohjannut Tony Kaye
USA 1998, 119 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Edward Norton, Edward Furlong, Avery Brooks




Entinen uusnatsi Derek Vinyard (Norton) palaa vankilasta muuttuneena miehenä. Vapauden koittaessa entisen elämän virheet kaipaavat vielä korjausta: isoveljeään ihaileva Danny (Furlong) on ehättänyt kiivetä varsin korkealle paikallisten uusnatsien hierarkiassa. American History X on rasismikritiikkiä, joka pakottaa katsojan pohtimaan syitä irrationaaliselle vihalle. Edward Norton on loistava ja pikkuveli-Dannya näyttelevä Edward Furlong onnistuu roolissaan. Sivuhenkilöt jäävät sen sijaan hieman keskeneräisiksi. Myös juoni on hieman ennalta-arvattava, mutta kertomuksen tärkeyden vuoksi asia ei pääse liialti vaivaamaan.

Pisteytys: 8/10

The Bling Ring
Ohjannut Sofia Coppola
USA, Iso-Britannia, Saksa, Ranska & Japani 2013, 90 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: Israel Broussard, Katie Chang, Emma Watson, Claire Julien, Taissa Farmiga



Tositapahtumiin perustuva The Bling Ring on kertomus teineistä, jotka murtautuvat pintaliitäjäjulkkisten koteihin ryöstääkseen näiltä blingblingiä. Höttöpäisten tulevaisuuden toivojen seuraaminen aiheuttaa arvatenkin paheksuvan nuoriso-on-pilalla -fiiliksen, mutta elokuva olisi voinut käsitellä aihetta vielä ronskimmin ja sitä myöten myös merkityksellisemmällä tavalla. The Bling Ring jää oikeastaan vain kantaaottamattomaksi esitykseksi, tulkittavaksi todistusaineistoksi. Sellaisenaankin se on toki kiinnostava.

Pisteytys: 7/10

El Orfanato - Orpokoti
Ohjannut Juan Antonio Bayona
Meksiko & Espanja 2007, 105 min.
Kauhu, Draama, Trilleri
Pääosissa: Belén Rueda, Fernando Cayo, Roger Príncep




Juan Antonio Bayonan ohjaamassa psykologisessa kauhutrillerissä perhe muuttaa entiseen orpokotiin tarkoituksenaan käynnistää sen toiminta uudelleen. Mielikuvitusystävien kanssa viihtyvä perheen lapsi (Príncep) kuitenkin katoaa ja äiti (Rueda) aloittaa väsymättömät etsinnät. Tunnelmaltaan hyytävä elokuva on monin paikoin onnistunut. Tarina etenee sujuvasti: turhia säikyttelykohtauksia ei ole ängetty jokaiseen käänteeseen ja lopulta myös talon oudot tapahtumat saavat syynsä. Pääosaa esittävä Belén Rueda on hysteerisenä äitinä loistava.

Pisteytys: 8/10

21 grams - 21 grammaa
Ohjannut Alejandro González Iñárritu
USA 2003, 124 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Sean Penn, Naomi Watts, Benicio Del Toro



Elämän ja kuoleman kysymyksiä pohtiva 21 grammaa kertoo onnettomuuden seurauksena kuolemansairaan miehen (Penn), perheensä menettäneen äidin (Watts) ja kaidalle polulle siirtyneen entisen rikollisen (Toro) teiden kohtaamisesta. Elokuvassa tarinankerronta liikkuu eri aikatasoissa, tapahtumien kulun selvitessä katsojalle vähitellen. Rakenne on haastava, mutta lineaarisesti kerrottuna tarina ei saisi syvyyttä. Kiehtova, vähitellen avautuva elokuva toimii parhaiten ensikatselulla.

Pisteytys: 8/10

Constantine
Ohjannut Francis Lawrence
USA & Saksa 2005, 121 min.
Fantasia, Kauhu
Pääosissa: Keanu Reeves, Rachel Weisz, Shia LaBeouf, Tilda Swinton, Djimon Honsou




Constantine (Reeves) on yliluonnollisten asiain etsivä, joka kamppailee helvetistä putkahtavien demonien ja akuutin keuhkosyövän kanssa. Löyhästi Hellblazer-sarjakuvaan perustuvassa elokuvassa leikitellään taivaan ja helvetin kuvastolla, joka lienee katsojan huumorintajusta riippuen joko hillittömän hauskaa tai typerintä ikinä. Elokuva ei ole sinänsä kummoinen ja koko seikkailu on aika merkityksetön, mutta hölmöydessään Constantine on kuitenkin hauska ainakin hetkittäin.

Pisteytys: 5/10

Bridesmaids - Morsiusneidot
Ohjannut Paul Feig
USA 2011, 125 min.
Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Kristen Wiig, Maya Rudolph, Rose Byrne, Chris O'Dowd



Romanttisen hömppäkomedian aivottomuutta ironisoiva Morsiusneidot uudistaa kulunutta genreä vinoutuneella huumorilla, kakka-lentää -kohtauksilla ja härskeillä vitseillä. Puhkikulutettu tarina kertoo Anniesta (Wiig), jonka luuserielämä saa aivan uusia sävyjä, kun hän päätyy parhaan ystävänsä Lillianin (Rudolph) morsiusneidoksi. Hulluttelun kruunaa vielä eeppinen paremmuustaisto toisen morsiusneidon, täydellisen Helenin (Byrne) kanssa. Elokuva on paikoittain aidosti hauska, hetkittäin puolestaan jopa vaivaannuttava - ja taatusti tarkoituksella.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 7/10

Jumanji
Ohjannut Joe Johnston
USA 1995, 104 min.
Seikkailu, Fantasia
Pääosissa: Robin Williams, Bonnie Hunt, Kirsten Dunst, Bradley Pierce



1990-luvun perheleffassa lapset päätyvät tekemisiin kummallisen Jumanji-lautapelin kanssa. Ohut juonikuvio pyörii hellyyttävän kehnojen efektien ympärillä: pelin edetessä paikalle pölähtää muun muassa Jumanjin vuosia sitten nielaisema viidakko-Alan (Williams), lauma kaaosta aiheuttavia apinoita ja takkaankin muuttaa lihansyöjäkasvi. Ilmiselvistä heikkouksistaan huolimatta Jumanji on suorastaan oudon viihdyttävä klassikko, ja ennen kaikkea täyttä ysäriä.

Pisteytys: 6/10

The Amazing Spider-Man
Ohjannut Marc Webb
USA 2012, 136 min.
Scifi, Toiminta, Seikkailu
Pääosissa: Andrew Garfield, Emma Stone, Rhys Ifans, Martin Sheen, Sally Field, Dennis Leary




Marc Webbin The Amazing Spider-Man ilmestyi parahiksi Hämähäkkimiehen 50-vuotissyntymäpäiville, vaikka edellisen trilogian päätösosan ilmestymisestä ei ollut kulunut kuin viitisen vuotta. Webbin hämismaailma on Sam Raimin versiota synkempi ja pohdiskelevampi, mikä sopii erinomaisesti pääsankarin luonteeseen. Spider-Man-elokuvan ei kuulukaan olla räiskivää toimintaa, vaan painottua hahmon kehitykseen, identiteetin etsintään ja voimien hallintaan. Käsikirjoitus olisi kuitenkin kaivannut vielä tasapainoa. Sarjakuvalle uskollinen elokuva jättää hyvän fiiliksen, mutta täydellisyyteen on vielä matkaa.

Pisteytys: 7/10

Iron Man 2
Ohjannut Jon Favreau
USA 2010, 124 min.
Toiminta, Scifi
Pääosissa: Robert Downey Jr., Gwyneth Paltrow, Don Cheadle, Mickey Rourke, Samuel L. Jackson



Rautamiehen (Downey) henkilöllisyys on paljastunut ja ongelmia satelee Tony Starkin niskaan joka taholta: kilpailijat kihisevät kateudesta, hallitus painostaa ja terveys reistailee. Sukkelasanainen Stark pitää kuitenkin pukunsa kasassa, ja luvassa onkin kaksi tuntia metallinhohtoista turpasaunaa. Iron Man 2 on liian toiminnantäyteinen ja pinnallinen ollakseen järin kiinnostava leffa, mutta välttäähän tämä viihteenä paremman puutteessa.

Pisteytys: 5/10

tiistai 24. kesäkuuta 2014

The Rules of the Game - Pelin säännöt (1939)

Ohjannut Jean Renoir
Ranska 1939, 110 min
Komedia, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Nora Grégor, Marcel Dalio, Roland Toutain, Jean Renoir, Anne Mayen, Eddy Debray, Gaston Modot

Everyone has his reasons.
Ranskalaisen mestariohjaajan Jean Renoirin Pelin säännöt kertoo suuressa kartanossa laiskottelevasta aristokraattien joukosta. Hävyttömän moraaliton komedia pöyristytti aikalaisia niin paljon, että koko elokuva sensuroitiin ja lopulta kadotettiin toisen maailmansodan tuoksinnassa. Kaikeksi onneksi elokuvasta säilynyt kopio kuitenkin löytyi sodan jälkeen. Filmi restauroitiin ja tituleerattiin pian yhdeksi maailman parhaista elokuvista.

Hieman ennen toista maailmansotaa ensi-iltansa saanut Pelin säännöt tavoittaa yhtymäkohtia Renoirin aiemman ja ehkä hieman tunnetumman teoksen, Suuri illuusio (1937), kanssa. Molemmista elokuvista välittyy pasifistinen sanoma, joskin tässä teoksessa korostuu pikemminkin ihmisten välinpitämättömyyden ja yhteiskuntaluokkien arvostelu: viattomat joutuvat tähtäimeen moraalittoman yläluokan kustannuksella.

Nerokkaan juonen lisäksi elokuva häikäisee teknisesti. Kuvaus ja leikkaus ovat puhdasta neroutta: elokuva on mieletön elämys jo pelkästään visuaalisena taidonnäytteenä. Lisäksi jokainen, tarkasti käsikirjoitettu hahmo täydentää kokonaisuutta - puhumattakaan näyttelijöistä, jotka heittäytyvät hahmojensa todellisuuteen osin jopa improvisoiden. Pelin säännöt on elokuva, jossa valtava määrä tapahtumia sulautuu kauniiksi rytmiksi, täydelliseksi kokonaisuudeksi. Tämä on ehdottomasti sellainen elokuva, joka täytyy nähdä vähintään kerran - mieluusti useamminkin.

Pisteytys:
10/10

perjantai 13. kesäkuuta 2014

La Cinémathèque française

Viime kuukaudet ovat täyttyneet opinnoista, duuneista sekä erinäisistä reissuista, enkä ole ehtinyt liiemmin keskittyä elokuvafiilistelyyn. Oman kirjoituksensa ansainnee kuitenkin keväisen Pariisi-visiitin ehdoton vierailukohde, La Cinémathèque française! Kuuluisasta elokuvakeskuksesta löytyy muun muassa museo kattavine näyttelyineen, elokuvateatteri sekä antoisa elokuvakauppa. Vierailu Cinémathèquessa ei tule kalliiksi: pääsymaksu museoon kustantaa ilman alennuksiakin korkeintaan 10 euroa. Elokuvakauppa onkin sitten jo toinen juttu - minä selvisin tällä kertaa vain yhdellä dvd-hankinnalla ja parilla postikortilla.

Frank Gehryn postmoderni Cinémathèque. Lähde: Wikipedia.

Elokuvan historiaa esittelevässä perusnäyttelyssä on tuotu esille elokuvan tarinan moniulotteisuus: yleisestä uskomuksesta huolimatta Lumièren veljekset eivät vain keksiä täräyttäneet eläviä kuvia, vaan tätä ensimmäistä rahastusnäytöstä edelsivät monenmoiset maagisia ihmetyksiä luovat härvelit. Ja mikä parasta, näistä osaa pääsee kokeilemaan itsekin! Taikalyhtyjen ja vanhojen elokuvakameroiden ohella näyttelystä voi bongata kuriositeetteja useista tutuista elokuvista, esimerkkeinä mainittakoon robotti (tai sen kopio) Fritz Langin elokuvasta Metropolis (1927) sekä lavasteita Charlie Chaplinin klassikosta Nykyaika (1936). Kaiken ihmetyksen keskellä ehtii välillä myös istahtaa alas katselemaan ilahduttavia lyhytfilmejä tai pätkiä pidemmistäkin klassikoista. Ranskaa taitamattomien harmiksi näyttelytekstit ovat yksinomaa ranskaksi (bien sûr), mutta saatavilla on myös englanninkielinen audioguide. Internetissä on myös liuta kiinnostavia virtuaalinäyttelyitä, joskin niidenkin kielivalikoima on arvattavan suppea.


Tätä ja paljon enemmän! Lähde: cinematheque.fr
Pariisi toki on muutoinkin elokuvaharrastajain mekka. Lukuisat upeat elokuvateatterit, kuuluisat kuvauskohteet ja filmiaiheiset kaupat riittäisivät yksinään täyttämään useammankin matkan. Turistimassat nauttivat Montmartren Amélien (2001) tunnelmasta, mutta kohdekiertelyn ohella hauskaa on toki myös uudelleenelää ikimuistoisia kohtauksia. Jännitystä matkaansa voi etsiä vaikkapa Les Vampires (1915) -filmin tiimoilta. Akrobatian taidonnäytteitä esittelevää mykkäelokuvaa on tiettävästi kuvattu ainakin Bellevillen kaupunginosassa, moderni Musidora-imitaatio toteutunee kenties parkourin keinoin. Uudesta aallosta innostuvat voivat yrittää rikkoa Laittomien (1964) Louvren läpijuoksuennätystä (9,43 min) - mutta taideaarteiden säilyvyyden vuoksi suosittelen silti kävelyennätystä. Kärsivällisille puolestaan voisi suositella rauhallista töröttelyä Midnight in Paris (2011) -elokuvasta tutulla aikamatka-auton ilmestymispaikalla, joka löytyy Latinalaiskorttelista Rue Saint-Étienne du Montilta.

Elokuvien kokeminen ja fiktion maailman tarkastelu saa jälleen uusia ulottuvuuksia kuvauspaikoilla fiilistelemällä tai tarkastelemalla ihka oikeita elokuvamaailman kuriositeetteja lähietäisyydeltä. Sama pätee toki muutoinkin taiteen kokemiseen. Henri Langloisin, Cinémathàquen suuren miehen sanoin:

« Je pense cinéma, je vois cinéma, mon imagination est cinéma ! »

perjantai 23. toukokuuta 2014

Huhtikuun elokuvat 2014

12 Years a Slave
Ohjannut Steve McQueen
USA & Iso-Britannia 2013, 134 min.
Draama, Historia
Pääosissa: Chiwetel Ejiofor, Michael Fassbender, Lupita Nyong'o, Benedict Cumberbatch, Sarah Paulson




Menestyselokuva 12 Years a Slave kertoo tositarinaan pohjautuen orjaksi kaapatun Solomon Northupin (Ejiofor) tarinan. Vapaan miehen joutuminen orjaksi avartaa viiltävän tärkeän näkökulman orjuuteen ja ihmisoikeuksiin. Tämä on historiaa, jota ei sovi unohtaa. 12 Years a Slave on syvää, liikuttavaa ja piinallista draamaa orjuuden eri puolista. Roolitukset ovat onnistuneita.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 8/10

Raiders of the Lost Ark - Kadonneen aarteen metsästäjät
Ohjannut Steven Spielberg
USA 1981, 115 min.
Seikkailu, Toiminta
Pääosissa: Harrison Ford, Karen Allen, Paul Freeman, Ronald Lacey, John Rhys-Davies


Legendaarisen Indiana Jones -sarjan aloitusosassa seikkaillaan Kairossa etsimässä liitonarkkia ja taistellaan natseja vastaan. Energinen klassikkoseikkailu yhdistää mainiosti toimintaa ja huumoria, eikä sitä jännitystäkään toki puutu. Seikkailufilmien aatelia!
 
1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 9/10

What's Eating Gilbert Grape - Gilbert Grape
Ohjannut Lasse Hallström
USA 1993, 118 min.
Draama
Pääosissa: Johnny Depp, Leonardo DiCaprio, Juliette Lewis, Mary Steenburgen




Mainio ysäridraama haikailee lähtemisen ja jäämisen tematiikkalla. Nimihenkilö Gilbert (Depp) on jumissa elämäntilanteessaan: hänen äitinsä on talonsa vanki, ja veli Arnie (DiCaprio) on jäänyt lapsen tasolle. Iowalaisessa pikkukaupungissa elämä kulkee ennalta määrättyjä uriaan - kunnes karavaanarit saapuvat. Mieleenpainuvien roolitöiden elokuva.

Pisteytys: 8/10

Freaky Friday
Ohjannut Gary Nelson
USA 1976, 95 min.
Komedia, Fantasia
Pääosissa: Jodie Foster, Barbara Harris, John Astin




Tuntemattoman taian seurauksena äiti (Harris) ja tytär (Foster) vaihtavat maagisesti kehoja, ja joutuvat siten eläytymään toistensa elämään ja tunteisiin. Kökösti ohjattu ja vähäiseen sisältöön nähden pitkältä tuntuva elokuva ei juuri viihdytä, vaikka sen idea onkin naiiviudessaan ihan symppis. Vuoden 2003 Perjantai on pahin lienee tästä tarinasta se tunnetumpi (ja vauhdikkaampi) filmatisointi.

Pisteytys: 4/10

Porco Rosso
Ohjannut Hayao Miyazaki
Japani 1992, 93 min.
Animaatio, Seikkailu
Pääosissa: Shûichirô Moriyama, Tokiko Kato, Akemi Okamura



Upeissa Adrianmeren maisemissa kiitävien vesitasolentäjien kunkku on Porco Rosso (Moriyama), kirouksen johdosta sikakasvoiseksi muuttunut palkkionmetsestäjä ja entinen sotasankari. Miyazakille tuttuun tapaan elokuva on täynnä jännitystä, huumoria, valloittavia hahmoja ja upeita koneita. Loistavasti rakennettu kertomus, jonka maisemiin voisi uppoutua useammaksikin tunniksi.

Pisteytys: 9/10

Ce que mes yeux ont vu -
Maalaukseen kadonnut nainen
Ohjannut Laurent de Bartillat
Ranska 2008, 88 min.
Draama, Trilleri
Pääosissa: Sylvie Testud, Jean-Pierre Marielle, James Thiérréé


Taidehistoriaa opiskeleva Lucie (Testud) ryhtyy tutkimaan Jean-Antoine Watteaun 1700-luvun maalausten mysteerejä niin innokkaasti, että koko muu maailma on unohtua. Watteaun taide ei sinänsä ole elokuvan ytimessä, vaan teemana on pikemminkin taiteeseen uppoutuminen ja katsomisen akti. Valitettavasti Laurent de Bartillat ei onnistu esikoisohjauksessaan kannattelemaan kiehtovaa aihepiiriä. Kokonaisuus ei tempaa riittävästi mukaansa ja lopputulos on sekava.

Pisteytys: 5/10

Star Trek Into Darkness
Ohjannut J.J. Abrams
USA 2013, 132 min
Scifi, Seikkailu, Toiminta
Pääosissa: Chris Pine, Zachary Quinto, Benedict Cumberbatch



12. Star Trek -elokuva jatkaa tarinaa kutakuinkin siitä, mihin edellisessä filmissä jäätiin. Enterprisen kapteeni Kirk (Pine) miehistöineen joutuu terroristijahtiin aina klingoneiden Kronos-planeetalle saakka, toimintaa riittää, juoni menee hieman sekavaksi ja linssiheijastukset häikäisevät silmiä. Benedict Cumberbatch tekee mainion roolin nuorena Khanina ja Zachary Quinto on edelleen loistava Spock. Kuten edellisessäkin osassa, elokuva viittailee ahkerasti alkuperäissarjaan, mutta toiminnallisuus ei ihan osu yksiin original series -kumartelun kanssa. Vaikka originellit osaset eivät aivan ole kohdillaan, on tämäkin toiminta silti kivaa viihdettä. Ei tosikko-trekkereille!

Pisteytys: 7/10

Varasto
Ohjannut Taru Mäkelä
Suomi 2011, 99 min.
Komedia, Draama
Pääosissa: Kari-Pekka Toivonen, Minttu Mustakallio, Aku Hirviniemi



Kotimainen menestyselokuva Varasto on synkällä huumorilla ryyditettyä pohdintaa ihmisarvosta. Arto Salmisen samannimiseen romaaniin pohjautuvassa elokuvassa seurataan varastomiesten toilailua elämän aallokossa ja viittaillaan talouskriisin karikoihin. Mistä löytyy duunarin onni, kysyy Varasto. Ihan kelpo suoritus ja hyviä näyttelijöitä, mutta ei kuitenkaan erityisen ikimuistoinen teos.

Pisteytys: 6/10

Prometheus
Ohjannut Ridley Scott
USA 2012, 124 min.
Scifi, Seikkailu
Pääosissa: Noomi Rapace, Charlize Theron, Michael Fassbender, Idris Elba, Logan Marshall-Green




Alien-elokuvien esiosaksi miellettävä Prometheus on matka ihmiskunnan alkuhämäriin, vieraisiin tähtiin ja uusiin arvoituksiin. Visuaalisesti näyttävä elokuva on kutkuttava scifiseikkailu, joka tosin parhaiten toimii lähinnä aivot narikkaan -viihteenä. Hieman kömpelöiden teemojen runsaus on pieni haitta: vähemmälläkin materiaalilla oltaisi taatusti saatu menevä elokuva aikaiseksi.

Pisteytys: 7/10

Tangled - Kaksin karkuteillä
Ohjannut Nathan Greno & Byron Howard
USA 2010, 100 min.
Animaatio, Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Mandy Moore, Zachary Levi, Donna Murphy



Disneyn "klassikko" nro. 50 esittelee postmodernin Tähkäpään (Moore) sarkastisessa prinssi-prinsessa -hömpässä. Päälle parinsadan miljoonan budjetilla ja kuuden vuoden puurtamisella luulisi saavan aikaiseksi jotain ikimuistoista, mutta sitä elokuva ei valitettavasti onnistu tarjoamaan. Kyllä tämän toki kertaalleen katselee ihan mielellään. Animaatiojälki tuntuu omaan makuuni turhan muoviselta; esteettistä silmääni miellyttää enemmän Disneyn vanhojen piirrosanimaatioiden eläväisempi ja sitä myötä persoonallisempi sävy.

Pisteytys: 6/10

Inside Llewyn Davis
Ohjannut Ethan Coen & Joel Coen
USA 2013, 104 min.
Draama
Pääosissa: Oscar Isaac, Carey Mulligan, Justin Timberlake, Ethan Phillips, Robin Bartlett




Coenin veljesten 1960-luvulle sijoittuva folk-draama seuraa epäonnisen muusikon (Isaac) haparointia musiikkibisneksen epävarmassa suossa. Elokuvan masentavaa fiilistä on kevennetty ironian sävyillä ja nappiin osuvalla huumorilla. Kiinnostavasti rakennettu elokuva herättää ajatuksia ja miltei väläyttää ihania toivonpilkahduksia - kunnes kaikki alkaa taas alusta. Samat nuhjuiset kuppilat ja ajatukset, yhä uudelleen.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 8/10

The Sessions
Ohjannut Ben Lewin
USA 2012, 95 min.
Draama
Pääosissa: John Hawkes, Helen Hunt, William H. Macy, Moon Bloodgood




Rautakeuhkossa päivänsä viettävä, halvaantunut Mark (Hawkes) on päättänyt menettää neitsyytensä seksuaaliterapeutin (Hunt) avustuksella. Rohkea, mutta hienotunteinen draama pyrkii olemaan hauska, liikuttava ja elämänmyönteinen elokuva, ja jossain määrin se tehtävässään onnistuukin. Näyttelijöiden roolityöt kannattelevat paljon, eritoten Helen Hunt onnistuu roolissaan.

Pisteytys: 7/10

Hitchcock
Ohjannut Sacha Gervasi
USA 2012, 98 min.
Draama
Pääosissa: Anthony Hopkins, Helen Mirren, Scarlett Johansson, Danny Huston



Hitchcock on biografia elokuvamaailman suuresta nerosta, mutta kerronnan näkökulma ei kenties ole antoisin mahdollinen. Rajaus on kohtalaisen onnistunut, sillä elokuva keskittyy vain Psykon (1960) luomistarinan ajankohtaan. Hitchcockin tarinankerronan taitoihin syventyvä elokuva tai vaikka dokumentti olisi ollut valtavan paljon kiinnostavampi, kuin tämä tirkistelyyn ja parisuhdekahinoihin keskittyvä draamakomediahko. Alfredin (Hopkins) ja Alman (Mirren) rakkaustarinan kuvaaminenkin jää valitettavasti hieman puolitiehen, toki senkin tirkistely käy viihteestä. Maskeeraukset ja upeasti luotu ajankuva ovat filmin parhaita puolia.

Pisteytys: 6/10

A Good Day to Die Hard
Ohjannut John Moore
USA 2013, 98 min.
Toiminta, Rikos, Trilleri
Pääosissa: Bruce Willis, Jai Courtney, Sebastian Koch





Die Hard -elokuvasarjan viides osa vie John McClanen (Willis) ja juniori-McClane Jackin (Courtney) taistelemaan Venäjän alamaailman kanssa. Typerä juonikuvio, ontuvat vitsintapaiset ja urpo dialogi saavat katsojan huokailemaan tuskasta, kaiken lisäksi kamera tutisee jopa keskustelukohtauksissakin kuin krapulainen McClane. Paukut ja räjäytykset ovat toki näyttäviä, mutta ei autojen romuttamista jaksa katsoa puoltatoista tuntia. Tai jos jaksat, tässä on elokuva juuri sinulle.

Pisteytys: 2/10

Pirates! Band of Misfits - Pirates!
Ohjannut Peter Lord & Jeff Newitt
Iso-Britannia 2012, 88 min.
Animaatio, Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Hugh Grant, Martin Freeman, Imelda Staunton, David Tennant



Animaatiostudio Aardman Animationsin merirosvoseikkailu Pirates! kertoo merirosvokapteeni Pirate Captainin (Grant) ja tämän miehistön yrityksestä tavoitella vuoden piraatin palkintoa. Juonellisesti hajanainen seikkailu tuntuu ylipitkältä kohellukselta, vaikka ajoittainen itsetietoinen ironia onkin hauskaa. Ihastuttavan yksityiskohtainen, sekatekniikalla toteutettu animaatio on toki upeaa katseltavaa.

Pisteytys: 6/10

Renoir
Ohjannut Gilles Bourdos
Ranska 2012, 111 min.
Draama, Historia
Pääosissa: Michel Bouquet, Christa Theret, Vincent Rottiers, Thomas Doret



Impressionismin kärkinimi Pierre-Auguste Renoir (Bouquet) viettää vanhuudenpäiviään Ranskan Rivieralla. Hänen poikansa Jean (Rottiers) palaa sodasta ja rakastuu mallina työskentelevään Andréen (Theret). Kaksikon tuleva elokuvaura häivähtää valkokankaalla vain etäisenä tulevaisuuden unelmana. Vanhemman Renoirin maalausten tenhoa tavoittelevat maisemat hivelevät silmiä, mutta muutoin filmi on harmillisen valju ja hidastempoinen. Gilles Bourdos ei ole ottanut liiemmin riskejä luodessaan suurten taiteilijoiden henkilökuvia, jotka jäävätkin ohuiksi läikähdyksiksi.

Pisteytys: 6/10

The AristoCats - Aristokatit
Ohjannut Wolfgang Reitherman
USA 1970, 78 min.
Animaatio, Komedia, Seikkailu
Pääosissa: Eva Gabor, Phil Harris, Dean Clark, Liz English, Gary Dubin



Klassikkoanimaatio Aristokatit katsoo maailmaa kissamaiseen tyyliin. Pariisilainen rotukissa Kreivitär (Gabor) poikasineen varastetaan, mutta onneksi avuliaat ja elämäniloiset kujakatit näyttävät tien kotiin. Tarina on yksinkertainen mutta toimiva ja aikansa animaatiotyyli miellyttää ainakin omaa silmääni. Uumoilen, että suhtautuisin filmiin aavistuksen penseämmin, ellen liittäisi siihen suurta lapsuusnostalgiaa.

Pisteytys: 8/10

Paris, je t'aime - Pariisi, rakkaudella
Ohjaajia useita
Ranska, Saksa, Sveitsi & Liechtenstain 2006, 120 min.
Romantiikka, Komedia, Draama
Pääosissa: Marianne Faithfull, Steve Buscemi, Natalie Portman


Kahdenkymmenen ohjaajan kahdeksastatoista lyhytelokuvasta koostuva Pariisi, rakkaudella on ylistyslaulu rakkauden kaupungille Pariisille. Sympaattiset tarinat sijoittuvat eri kaupunginosiin, ja poikkeavat toisistaan kuvauskohteiden lisäksi myös tyylillisesti. Kaikkia kuitenkin yhdistää rakkaus. Teema tuntuu välillä vähän lällyltä, mutta idea on sinällään ihan kiva.

Pisteytys: 7/10

Star Wars: A New Hope - Tähtien sota: Uusi toivo
Ohjannut George Lucas
USA 1977, 121 min.
Scifi, Seikkailu, Toiminta
Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher, Alec Guinness, Anthony Daniels




Alkuperäisen Star Wars -trilogian avausosassa paha imperiumi jyllää, mutta kapinallisten joukot onnistuvat tavoittamaan galaksin viimeiset toivot. Kaukaisen galaksin hyvä-paha -asetelmat, salaperäinen voima ja mystisesti humisevat valomiekat tekivät tajuntaalaajentavan vaikutuksen allekirjoittaneeseen jo lapsuuden alkuhämärissä, eikä lumous ole täysin haihtunut vieläkään.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 8/10

The Empire Strikes Back - Imperiumin vastaisku
Ohjannut Irvin Kershner
USA 1980, 124 min.
Scifi, Seikkailu, Toiminta
Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher, Anthony Daniels, David Prowse




Galaksin tulevaisuus on edelleen uhattuna, mutta Luke Skywalker (Hamill) on aloittanut jedikoulutuksensa ja luvassa on ikimuistoisia kohtaamisia valomiekkain suristessa yhä kiihtyvällä tahdilla. Trilogian jännin, ehein ja myös synkin osa on useissa yhteyksissä tituleerattu Tähtien sodista parhaimmaksi, eikä suotta. Tämä scifileffa on myös yksi kaikkien aikojen parhaista jatko-osista, ellei jopa paras.

1001-listan mukainen arvostelu täällä.

Pisteytys: 9/10

Return of the Jedi - Jedin paluu
Ohjannut Richard Marquand
USA 1983, 134 min.
Scifi, Seikkailu, Toiminta
Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher, Anthony Daniels, Ian McDiarmid



Trilogian päätösosassa Luke (Hamill) yrittää käännyttää erästä pahista jälleen hyväksi ja kapinalliset pyrkivät tuhoamaan toisen Kuolemantähden. Jedin paluu on tunnelmaltaan IV-episodin kaltainen, eikä tarinakaan kulje aivan yhtä rytmikkäästi kuin edellisessä osassa. Ewokit ja taistelukohtaukset ovat saaneet osakseen runsaasti kritiikkiä, mutta eihän tätä tarinaa muutenkaan voi ottaa liian vakavasti. Vähän hölmö, mutta silti aivan viihdyttävä avaruusooppera.

1001-listan mukainen arvostelu täällä.
 
Pisteytys: 7/10

The Help - Piiat
Ohjannut Tate Taylor
USA & Intia 2011, 146 min.
Draama
Pääosissa: Emma Stone, Viola Davis, Octavia Spencer




1960-luvun pikkukaupungissa sosiaalisen hierarkian huipulla ovat valkoiset, rikkaat kotirouvat, mutta kulisseissa raatavat piiat: he kasvattavat lapset, hoitavat kodin ja joutuvat kestämään pöyristyttävää kohtelua. Nuori toimittaja Skeeter (Stone) ylittää roturajat ja ryhtyy kirjoittamaan kirjaa piikojen kokemuksista. Tärkeä aihe esitellään erinomaisesti ja tunteita herättävästi, mutta elokuvalta odottaisi vielä kärkevämpääkin yhteiskuntakritiikkiä. Mainioita roolitöitä ja myös sopivasti huumoria!

Pisteytys: 7/10

Rango
Ohjannut Gore Verbinski
USA 2011, 107 min.
Animaatio, Lännenelokuva, Komedia
Pääosissa: Johnny Depp, Isla Fisher, Abigain Breslin, Ned Beatty, Alfred Molina, Stephen Root



Jälleen yksi Verbinski & Depp -tiimin outoiluleffa kertoo Rango-kameleontista (Depp), joka tapaturmaisesti joutuu turvallisesta terraariostaan autiomaahan. Villin lännen kylässä Rango ottaa sankarin roolin ja ryhtyy ratkomaan arvoituksia. Spagettiwesternien suuntaan kumartavasta elokuvasta ei mielikuvitusta puutu ja koko leffan sävy tuntuu miltei surrealistiselta. Animaatio on ihan mieletöntä, Rangon voisi katsella ihan pelkästään senkin vuoksi.

Pisteytys: 7/10

Jesus Camp
Ohjannut Heidi Ewing & Rachel Grady
USA 2006, 84 min.
Dokumentti






Jesus Camp seuraa yhdysvaltalaisten evankelis-kristittyjen kesäleiriä, jossa lapsetkin puhuvat kielillä ja palvovat Bushia. Aivopesun sivustaseuraaminen tuo kyllä vähän oksennusta suuhun. Järkyttävää. Dokumentin tekijätiimi on ansiokkaasti onnistunut käsittelemään aihepiiriä puolueettoman tarkkailijan näkökulmasta, erilaisia argumentteja hallitun rajatusti yhdistellen.

Pisteytys: 8/10

The Grand Budapest Hotel
Ohjannut Wes Anderson
USA & Saksa 2014, 100 min.
Komedia
Pääosissa: Ralph Fiennes, Tony Revolori, F. Murray Abraham




Sotienvälisessä Euroopassa vastaanottovirkailija Gustave H. (Fiennes) sekä tämän suojatti Zero Moustafa (Revolori/Abraham) kokevat valtavan kirjon sattumuksia aina taidevarkaudesta vankilapakoon. Moniulotteista elokuvaa on vaikeaa tiivistää lyhyisiin lauseisiin, mutta kokonaisuus on kuitenkin Wes Andersonille tyypillisesti selväpiirteisen tarkasti rakennettu ja osiin jaettu. Mielenkiintoisin havainto elokuvaa katsellessa oli sen yhteys Jean Renoirin klassikkofilmeihin Suuri illuusio (1937) ja Pelin säännöt (1939). Sama yläluokkainen loisiminen, sodan epätodellisuus ja lukuisat yksityiskohdat! Tästä leffasta tuli kertaheitolla Anderson-lempparini.

1001-listan mukainen arvio täällä.

Pisteytys: 8/10