Kauhukuu IV ─ Creepshow (1982)

I never saw such rotten junk in my life!

 

Vuosi 1982 on tuottanut synkkien iltojen iloksi monta legendaarista elokuvaa. Ällötyksiä kaihtamattomille sopii parhaiten avaruusoliokauhu The Thing (1982), eikä gialloklassikko Tenebre (1982) ole sekään huono vaihtoehto. Hieman leikkimielisempää tunnelmaa loihtii Poltergeist (1982) ja kaikkein turvallisimman, lapsenmielisen Halloween-tunnelman takaa perheleffa E.T. (1982). Päivän elokuvassa sävy on humoristinen, mutta hirvityksiltä ei säästytä!

Creepshow - yöjuttu

Ohjannut George A. Romero

USA 1982, 120 min.

Kauhu, Komedia, Fantasia

Pääosissa: Hal Holbrook, Leslie Nielsen, Adrienne Barbeau

Stephen Kingin käsikirjoittama Creepshow mukailee vanhojen kauhusarjakuvien juonen kulkua. Elokuvan kehystarinassa pojankoltiainen lukee kauhusarjista, joka kertoo viisi pientä karmivaa tarinaa: kuullaan kuolleen isän haudantakaisesta kostosta, kohdataan epämiellyttäviä oireita aiheuttava avaruuden meteoriitti ja sadistinen miljonäärimurhaaja. Varjoista kömpii esin muinaisaikojen kauhistuttava peto ja lopulta joka nurkan valtaa tulevaisuuden torakkapaniikki!

Kussakin kertomuksessa on jännitteensä, vaikka kokonaisuus jääkin epätasaiseksi. Kovin pelottava elokuva ei ole, sillä humoristisessa tarinassa hehkuvat sarjakuvamaiset värit ja B-tason efektit luovat soveliaan kömpelöä tunnelmaa. Elokuva on tarkoituksellisen pöljä, mutta hupaisia väristyksiä etsivälle se sopii kevyeen nostalgiannälkään. Creepshow menestyi lippuluukuilla mukavasti ja suosion jälkiaalloilla leffa käännettiin oikeastikin sarjakuvamuotoon. Filmi sai sittemmin kaksi jatko-osaa (1987, 2007), joista jälkimmäisessä Romeron ja Kingin kädenjälkeä ei enää näy.

Pisteytys: 6/10

Kauhukuu III ─ Helvetilliset (1962)

I don't belong in the world.

 

Kauhukuu jatkuu ikimuistoisella indietuotannolla, jossa kuolemanvaara ja kummitukset ovat hyytävästi läsnä. Ajanjaksoon sopivasti on syytä muistella muitakin pelkoa kirvoittavia klassikoita noin puolen vuosisadan takaa. Kauhua ja kieroilua piisaa elokuvassa Mitä tapahtuikaan Baby Janelle (1962) ja saman vuoden rikosjännäri Tuomitun kosto (1962) on sekin säilyttänyt piinaavuutensa vuosikymmenten saatossa. Viisikymppisistä trillereistä syksyyn sopivaa jännitystä puolestaan piisaa Frenzyn (1972) sekä Syvän joen (1972) huumaavissa pyörteissä.

Carnival of Souls - Helvetilliset

Ohjannut Herk Harvey

USA 1962, 78 min.

Kauhu, Mysteeri

Pääosissa: Candace Hilligoss, Frances Feist, Sidney Berger

Mary Henry (Hilligoss) on vakavan auto-onnettomuuden ainoa selviytyjä. Naisen muisti tekee kepposiaan, mutta traumat puskevat pintaan väkisin. Outo haamu seuraa piinattua naista kaikkialle ja kummat kohtaamiset saavat epäluulon heräämään. Ja miksi ihmeessä hylätty huvipuisto vetää Marya puoleensa? Katsoja ei tiedä lainkaan enempää kuin päähenkilökään ja paranoia kasvaa. Hiljalleen varmistuu, että kuolemaa ei voi huijata eikä paeta.

Herk Harvey (1924─1996) loi uransa pääasiassa pienten opetusfilmien parissa, ja Helvetilliset on Harveyn ainoa laajalti tunnettu teos. Elokuvan näyttelijätkin ovat suurelle yleisölle melko tuntemattomia. Indietuotantona syntynyt elokuva ei silti ole lainkaan amatöörimainen, vaikka pieni budjetti väkisinkin näkyy. Hyytävä tunnelma ja karmivat käänteet luodaan taitavasti. Kuolleiden tanssit hylätyssä huvipuistossa ovat kuin Hohdon (1980) Overlook-hotellista! Tietyllä tavalla b-luokan lavasteet ja leikkaukset jopa nostattavat kolkkoa ja todellisuudesta vieraantunutta tunnelmaa.

Helvetilliset on yksi niitä pieniä ja ulkoisilta puitteiltaan vaatimattomia indietuotantoja, jotka ovat onnistuneet tekemään suuren vaikutuksen moniin nimekkäisiin elokuvantekijöihin. Mystisen kauhufilmin tunnelmasta vaikutteita ovat ammentaneet ainakin David Lynch ja George A. Romero. Kulttimaineeseen kohonnut Helvetilliset tosin jäi omana aikanaan vaille näkyvyyttä, mutta sittemmin myöhempien vuosikymmenten filmihullut löysivät unohdetun elokuvan. Jälkimaine innoitti uusia elokuvantekijöitä samannimiseen remakeen (1998), joka sai osakseen innottoman vastaanoton.

Pisteytys: 7/10

Fa yeung nin wah ─ In the Mood for Love (2000)

Ohjannut Wong Kar-wai

Hongkong & Ranska 2000, 98 min.

Draama, Romantiikka

Pääosissa: Tony Chiu-Wai Leung, Maggie Cheung

I thought we wouldn't be like them. But I was wrong.

On vuosi 1962 ja Hongkongissa sataa. Kaksi pariskuntaa jakaa arkensa ohikiitävät hetket, koska he ovat vuokranneet naapurihuoneet eräästä talosta. Toimittaja ja kirjailija Su (Cheung) lähentyy naapurinrouva Chown (Leung) kanssa, sillä kaksikko on huomannut aviopuolisoidensa ajautuneen keskinäiseen romanssiin. Pettymys rakkaudessa ja tulevaisuuden epävarmuus yhdistävät kahta yksinäistä syvällisellä tavalla, mutta ovatko Su ja Chow valmiita myöntämään keskinäiset tunteensa?

In the Mood for Love on viipyilevän tunnelmallinen ja kaunis kertomus rakkaudesta: sen menettämisestä, kaipuusta ja ajoittaisesta yllättävyydestä. Romanssi on ennen muuta pidättyväinen. Keskinäiseen suhteeseen heittäytyneitä aviopuolisoita ei elokuvassa nähdä, heistä saadaan vain kuulla aavistuksia. Draama kietoutuu tiiviisti Sun ja Chown välille tihentyvään ilmaan. Ratkaisu on kiehtova ja lisää kielletyn, surumielisen romanssin intensiteettiä.

Wong Kar-wain menestysdraama nivoutuu kiinnostavasti ohjaajan muihin elokuviin. Elokuvien Days of Being Wild (1990) ja 2046 (2004) kanssa filmi muodostaa löyhän, temaattisen jatkumon, joissa nähdään samat pääosanäyttelijät ja tavallaan samat hahmotkin. In the Mood for Love on kolmikosta nimekkäin, ja se on useissa yhteyksissä nostettu yhdeksi vuosikymmenensä merkittävimmistä elokuvista. Vanhaa aikaa huokuva uuden ajan romanssi on kiistatta ainutlaatuinen. Esteettinen tyyli hivelee mieltä ja hillityn tunnelatauksen paino jää häilymään mieleen pitkäksi aikaa.

Pisteytys: 8/10

Kauhukuu II ─ Noita palaa elämään (1952)

Jokainen nainen on noita.

Kauhukuu etenee ja muinaiset noidat jo nousevat haudoistaan. Vanhojen kirousten penkojille vinkattakoot muutama tasavuosia täyttävä kauhuklassikko, jotka ovat ikänsä puolesta jo eläkekerhossa ─ mutta eivät unhoitettuja! Klassisia verenimijöitä esittelevät Nosferatu (1922) ja Vampyr (1932), joiden ohella varjoissa vaanivia petoja tarjoavat niin Kissaihmiset (1942) kuin Muumio (1932). Kokoelman kruunaa Freaks (1932), jonka taikomana syysmyrskyjen ja kieroituneiden sirkusesitysten kolea tunnelma ujuttautuu takuuvarmasti kotisohvan uumeniin.

Päivän elokuva on varsinainen harvinaisuus, sillä se edustaa kotimaista kauhutuotantoa. Melkoinen sattuma, että toinen suomalainen kauhuklassikko Valkoinen peura (1952) on juuri samalta vuodelta! Molemmissa elokuvissa teemana on vieläpä noituus ja menneen maailman mystiikka.

 

Noita palaa elämään

Ohjannut Roland af Hällström

Suomi 1952, 80 min.

Draama, Kauhu, Fantasia

Pääosissa: Mirja Mane, Toivo Mäkelä, Helge Herala

Vanhalta suolta löytyy muinainen noidan hauta. Tuota pikaa läheiseen taloon tupsahtaa outo nuori nainen (Mane) viettelemään lemmenkipeitä miekkosia. Ovatko kaikki menettäneet järkensä vai onko salaperäinen Birgit sittenkin oikea noita-akka? Elokuvassa pohditaan sukupuolten välisiä eroja ja toisaalta tasa-arvoa: nykykatsojaa elokuvan miehinen maailma kauhistuttaa ikiaikaista noituutta enemmän! Omana aikanaan peljätystä puolestaan herättivät "riettaat" alastonkohtaukset.

Noita palaa elämään perustuu Mika Waltarin käsikirjoitukseen. Mestarikirjailijan taito kertoa tarinoita ei pääse tässä sovituksessa oikeuksiinsa, sillä filmi kärsii epätasaisuudesta. Tarinan suunta ja välillä lajityyppikin tuntuu olevan hukassa, vaikka on kerronnassa hetkittäin potentiaaliakin. Sentään hämyinen maalaismiljöö on tyylikkäästi toteutettu ja kuvaus on hetkittäin oivaltavaa; niistä hyvistä filmi palkittiin Jusseilla. Muuten elokuvassa ei hirveästi ole muisteltavaa, mutta koska kotimaisen kauhun historia on kovin suppea, Noita palaa elämään on toki kuriositeettina katsomisen väärti.

Pisteytys: 5/10

Kauhukuu I ─ Lyhärikooste

Fire burn and cauldron bubble!

Kauhukuu käynnistyy! Tämän vuoden aloittaa lyhytkooste, josta löytyy viisi pientä sesonkiin sopivaa tunnelmapalaa tasavuosien takaa. Vanhimmalla on ikää 110 vuotta ja tuorein tulokas on vuoden 2022 tuoretta tuotantoa. Kauhukuun idea on sama kuin aiempinakin vuosina, ainoastaan nimi on uusi. Tekstejä ilmestyy kahdeksan kappaletta, aina perjantaisin ja maanantaisin koko lokakuun ajan. Menneiden vuosien kavalkadit löytyvät Halloween-tagin takaa.

 

Dr. Jekyll and Mr. Hyde
Ohjannut Lucius Henderson

USA 1912, 12 min.

Mykkäelokuva, Lyhytelokuva, Kauhu, Draama

Pääosissa: James Cruze, Florence La Badie

Kauhuklassikon (1886) varhainen filmatisointi on tiivis esitys muodonmuutoksista, jotka karkaavat käsistä. Herra Hyde (Cruze) on filmin parasta antia, vaikka kovin vaikuttavaksi pahuuden voimaksi hän ei kasvakaan. Valitettavasti toteutus on kautta linjan melko pliisu ja sumuisen Lontoon synkkää tunnelmaa on turha etsiä. Jekyllin laboratorio on kuin mikäkin parturin takahuone!

Pisteytys: 4/10

Trick or Treat

Ohjannut Jack Hannah

USA 1952, 8 min.

Animaatio, Lyhytelokuva, Fantasia, Komedia

Pääosissa: June Foray, Clarence Nash

Disney-animaatiossa Aku Ankka (Nash) torautuu itsekkääksi, eikä tahdo antaa veljenpojilleen makeisia Halloweenina. Pojatpa saavat avukseen ihka oikean Hazel-noidan (Foray) ja niin aikuiset saavat opetuksen: ällös kiellä lapsilta karkin syöntiä, kun ahmattien yö koittaa! Tarinasta syntyi Carl Barksin käsissä vielä hitusen mielikuvituksekkaampi sarjakuva Karkkeja ja kepposia (1952), joka ilmestyi filmin kanssa samaan aikaan.

Pisteytys: 7/10

 

Vincent
Ohjannut Tim Burton

USA 1982, 6 min.

Animaatio, Lyhytelokuva, Kauhu, Komedia

Pääosissa: Vincent Price

 

 

 

 

Tim Burtonin varhainen stop motion -animaatio kertoo Vincent-pojasta, joka haaveilee kauhutarinoista ja hirveistä kohtaloista. Päähenkilön suurin sankari on kauhu- ja jännitysfilmeistä tuttu näyttelijä Vincent Price, joka on saanut kunnian toimia elokuvan kertojaäänenä. Hauskan mielikuvituksellinen ja tunnelmallinen synkkyyden ylistys, josta ei puutu mustaa huumoria.

Pisteytys: 8/10

 

Kali, o pequeno vampiro - Kali, the Little Vampire
Ohjannut Regina Pessoa

Ranska, Portugali, Kanada & Sveitsi 2012, 9 min.

Animaatio, Lyhytelokuva, Draama

Pääosissa: Christopher Plummer

 

 

 

 

Unenomainen Kali kertoo nimikkovampyyristaan, jonka kohtalona on jäädä ulkopuolelle toisten lasten leikeistä. Animaatio on syväänuurrettua ja painavaa kuin pienen vampyyrin yksinäisyys. Kuinka varjoista voisi päästä osaksi toisten iloa? Elokuva päättää portugalilaisen Regina Pessoan lapsuus-teemaisen lyhytanimaatiosarjan.

Pisteytys: 7/10

 

Close Your Eyes
Ohjannut Andy Chen

USA 2022, 3 min.

Lyhytelokuva, Kauhu, Indie

Pääosissa: Vinny Balbo, David L. Bennett, Maddi Estrada

 

 

 

 

Koputtiko joku? Andy Chenin lyhytkauhu sukeltaa yliluonnollisen kauhun maailmaan nopeasti ja öisiä hirviöitä ei tarvitse kauaa vartoa. Elokuvan idea ei ole järisyttävän omaperäinen, mutta pelottava tunnelma luodaan tutuilla kikoilla perusvarmalla tavalla. Kamerat liikkuvat monipuolisesti pienessä tilassa, jossa pakopaikkoja ei ole.

Pisteytys: 6/10

Requiem for a Dream ─ Unelmien sielunmessu (2000)

Ohjannut Darren Aronofsky

USA 2000, 102 min.

Draama
Pääosissa: Ellen Burstyn, Jared Leto, Jennifer Connelly

Millions of people will see me and they'll all like me.

 

Yksinäisen leskirouva Sara Goldfarbin (Burstyn) päivät kuluvat television äärellä. Saran poika Harry (Leto) pistäytyy vain rahan tarpeessa, sillä hän on vaikeassa huumekoukussa. Taivaanrannassa välähtää toivonpilkahdus, kun Saralle lupaillaan puhelimitse paikkaa television visailuohjelmassa. On ryhdyttävä laihduttamaan välittömästi ja mahduttava siihen punaiseen mekkoon, joka istui Saran päälle viimeksi kun kaikki vielä oli hyvin. 

 

Unelmien sielunmessu on surua tihkuva kertomus yksinäisyydestä ja addiktioista, jotka täyttävät muutoin niin tyhjän ja kipeän arjen. Huumeet ovat elämän viimeinen kauneus, mutta sekin on katoavaista. Elokuvan todellisuus taipuu haavemaailmaksi, painajaisiksi ja houreiksi, jotka sekottuvat lopulta toisiinsa yhä enemmän. Näiden eri todellisuuksien välillä vuorotellaan taitavasti leikkausten, kamerakikkojen ja erikoistehosteiden avulla. Ellen Burstynin roolisuoritus on huikea.

Omalaatuinen huumetrippi on järisyttävän ahdistavaa katsottavaa. Kukapa nauttisi yksinäisyyden musertavasta painosta ja siitä tiedosta, etteivät haaveet koskaan saa toteutua? Sinänsä osuvasti filmi on toisinaan tituleerattu kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi, jota ei haluaisi katsoa uudelleen. Unelmien sielunmessu on saanut paljon kehuja onnistuneesta tunnelmastaan ja teos menestyi lukuisissa pienemmissä palkintogaaloissa. Cannesissa ensi-iltansa saanut filmi ei ollut ilmestymisvuotensa suuria rahallisia hittejä, mutta se on vakiinnuttanut sijansa yhtenä vuoden 2000 ikimuistoisimmista teoksista.

Pisteytys: 8/10

Meet the Parents ─ Perhe on painajainen (2000)

Ohjannut Jay Roach

USA 2000, 108 min.

Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Ben Stiller, Robert De Niro, Teri Polo

Is your name Gaylord Focker, yes or no?

Greg Focker (Stiller) haaveilee kosivansa tyttöystäväänsä Pamia (Polo), mutta tapaaminen tulevien appivanhempien kanssa tekee aviosuunnitelmille hallaa. Pamin isä Jack (De Niro) osoittautuu vävypojan painajaiseksi ja onnettomat sattumukset seuraavat toisiaan. Iloisesta viikonloppuvierailusta muodostuu kärsimysnäytelmä, jonka suurimmaksi aasiksi joutuu nolojen tilanteiden mies Greg.

 

Perhe on painajainen vääntää vitsiä klassikkoaiheesta. Appivanhempien kohtaaminen tarjoaa oivan alustan loputtomille kiusaannuttaville hetkille, ja kierroksia tarinaan tuovat yllättävät exät, kadonneet tavarat ja miellyttämishaluisen Greg Fockerin oma törttöily. Päähenkilön ahdinkoa korostaa yhteiskunnallinen kuilu, sillä hän ei ole samaa kaliiperia kuin Pamin vauraat sukulaiset. Niinpä Greg-polon tielle osuvat kaikki mahdolliset ja mahdottomat vastukset, eikä katsojan auta kuin kärsiä ja nauraa, jos siis tällainen piinahuumori sattuu nauruhermoja hivelemään.

Hittikomediaksi kohonnut Perhe on painajainen menestyi lippuluukuilla siinä määrin näyttävästi, että tarina on saanut jatkoa kahden elokuvan verran (2004, 2010). Jatko-osat ovat olleet niin ikään suuria rahasampoja, mutta kovin mairittelevia kehuja ne eivät ole saaneet osakseen. Mitään kultaista komediaklassikon viittaa on turha tuulettaa tämänkään elokuvan yllä, sillä vitsien laatu vaihtelee kiusallisen paljon. Sentään Robert De Niron karisma kannattelee ja mukana on monia onnistuneitakin hetkiä. Perhe on painajainen on tehty kevyeksi massaviihteeksi, ja sellaisena se täyttää tehtävänsä.

Pisteytys: 6/10