maanantai 30. syyskuuta 2019

Deliverance - Syvä joki (1972)

Ohjannut John Boorman
USA 1972, 109 min.
Seikkailu, Trilleri
Pääosissa: Jon Voight, Burt Reynolds, Ned Beatty, Ronny Cox

Well, we fucked up.
Neljä kaupunkilaista toverusta lähtee Cahulawassee-joen huikeisiin maisemiin nauttimaan luonnosta, melomisesta ja metsästyksestä. Joen kuohut osoittautuvat kuitenkin haastaviksi kulkea ja rannoillakin vaanii vaara. Paikalliset asukkaat nimittäin tarkkailevat tunkeilijoita ja tilaisuuden tullen metsien miehet ottavat ilon irti kaupunkilaishiirten vierailusta. Hauska metsästysretki muuttuu piinaavaksi selviytymistaisteluksi ja lopulta kaksi miestä saa surmansa. Arveluttavissa olosuhteissa sattuneita onnettomuuksia ei parane mainita paikalliselle seriffille. Vaan kuinka murhan jäljet kätketään?

Kaupunkilaisturisteista vain yksi on kokenut eränkävijä, mutta hänkin joutuu ahtaalle Syvän joen odottamattomissa seikkailuissa. Muille seurueen jäsenille retken tarkoitus tuntuu olevan eräänlainen miehuuskoe, jossa etsitään lihaksia pullamössön keskeltä ja viritellään alkukantaisia vaistoja testosteronihuumassa. Miehisyyden etsiminen kaupunkilaisten sisimmästä lisää mielenkiintoisen sävyn kuumottaviin päätöksiin, joita kömpelöt miehet joutuvat tekemään. Päätösten seurauksia saa jännittää hiki otsalla, eikä lopullista vapautusta piinasta tule edes lopputekstien käynnistyessä.

Syvä joki perustuu James Dickeyn samannimiseen menestysromaaniin (1970). Hauskaa, että filmatisoinnin myötä kirjailija itse hyppäsi mukaan tarinaansa ─ hänet nähdään elokuvassa epäileväisen seriffin roolissa. Jännittävän kirjan elokuvaversio oli aikanaan suosittu, sillä Syvä joki oli ilmestymisvuotensa viidenneksi katsotuin elokuva niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Piinaava jännäri ansaitsi muun muassa kolme Oscar-ehdokkuutta, mutta pystit jäivät saamatta. Ilman suurempia palkintojakin Syvä joki on jäänyt elokuvahistoriaan oivana seikkailujännärinä, mutta myös yhtenä Burt Reynoldsin ikimuistoisimpana filminä ja Ned Beattyn debyyttina. Näyttelijöistä puhuttaessa on syytä muistaa sekin, että rämäpäiset tähdet tekivät elokuvassa itse omat stunttinsa. Jännitystä piisaa jo senkin ansiosta!

Pisteytys:
8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti