Unkari 1972, 87 min.
Draama, Musikaali, Historia
Pääosissa: Andrea Drahota, Gyöngyi Bürös
 |
| Long live the workers society! |
Punainen psalmi (engl. Red Psalm) sijoittuu kuohuvan 1890-luvun Unkariin. Talonpoikaisjoukko kapinoi esivaltaa vastaan ja vahvistaa rivejään tanssien ja laulujen voimin. Temaattisesti kommunistimusikaali käsittelee niin joukkovoimaa, yhteisöä kuin vapauttakin. Vaikka elokuva ammentaa inspiraationsa 1800-luvun kapinaliikkeistä, se taitaa kuitenkin ensisijaisesti kommentoida aikakautensa kansantasavaltaa. Unkarin historiaa hyvin tunteville filmi avannee vielä syvemmän skaalan
erilaisia teemoja, joskin elokuva tuntuu lopulta hieman tietoiseltakin
mysteeriltä.
Miklós Janscó (1921─2014) on Unkarin tunnetuimpia ohjaajia, ellei jopa kansainvälisesti tunnustetuin. Janscó nosti maansa elokuvataiteen kansainväliseen tietoisuuteen 1960-luvulla ja myöhemminkin sai useita ehdokkuuksia niin Cannesissa kuin Venetsiassakin. Upeasti kuvattu ja teemoiltaan hieman salaperäinen Punainen psalmi oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi. Voitto meni sivu suun, mutta sentään Janscó voitti omaperäisestä teoksestaan Cannesissa parhaan ohjaajan palkinnon.
Pitkistä ja rauhallisista otoista koostuva Punainen psalmi on taattua ohjaajansa tyyliä. Elokuva pysyy vieläpä lähes jatkuvasti samassa avarassa pustamaisemassa, minkä vuoksi tunnelma on erikoisen intensiivinen ja jopa hieman epätodellinen. Pusta edustaa Janscón kuvauksessa samanaikaisesti vapautta ja sen rajoja. Oman lisänsä erikoiseen tunnelmaan tuo musikaalin luonnollisuus: toisinaan väki tanssii alasti ja joukko puhkeaa tämän tästä veisaamaan kansanlauluja tai kommunistiveisuja. Punaisen psalmin seremoniallinen tyyli on kiistatta ainutlaatuinen kokemus, vaikka en vielä itse päässytkään kovin syvälle aatteesta ja kansanperinteestä ammentavan musikaalin pauloihin.
Pisteytys:
7/10
Miklós Janscó (1921─2014) on Unkarin tunnetuimpia ohjaajia, ellei jopa kansainvälisesti tunnustetuin. Janscó nosti maansa elokuvataiteen kansainväliseen tietoisuuteen 1960-luvulla ja myöhemminkin sai useita ehdokkuuksia niin Cannesissa kuin Venetsiassakin. Upeasti kuvattu ja teemoiltaan hieman salaperäinen Punainen psalmi oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi. Voitto meni sivu suun, mutta sentään Janscó voitti omaperäisestä teoksestaan Cannesissa parhaan ohjaajan palkinnon.
Pitkistä ja rauhallisista otoista koostuva Punainen psalmi on taattua ohjaajansa tyyliä. Elokuva pysyy vieläpä lähes jatkuvasti samassa avarassa pustamaisemassa, minkä vuoksi tunnelma on erikoisen intensiivinen ja jopa hieman epätodellinen. Pusta edustaa Janscón kuvauksessa samanaikaisesti vapautta ja sen rajoja. Oman lisänsä erikoiseen tunnelmaan tuo musikaalin luonnollisuus: toisinaan väki tanssii alasti ja joukko puhkeaa tämän tästä veisaamaan kansanlauluja tai kommunistiveisuja. Punaisen psalmin seremoniallinen tyyli on kiistatta ainutlaatuinen kokemus, vaikka en vielä itse päässytkään kovin syvälle aatteesta ja kansanperinteestä ammentavan musikaalin pauloihin.
Pisteytys:
7/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti